tiistai 5. heinäkuuta 2011

MovieMonday #6 - Tylsä klassikko

Tämän viikon MovieMondayn aiheeksi Tiinanen heitti "Tylsät klassikot" - "Elokuva on klassikkomaineessa. Se sai hyvät arvostelut ja kaveritkin kehuivat. Se voitti kenties myös liudan palkintoja. Odotukset olivat korkeat. Kun vihdoin näit sen, se oli mielestäsi typerä, turha, tylsä tai jotenkin muuten pettymys."

Aihe on siinä mielessä hankala, että harvaa klassikoksi rankattua elokuvaa voi pitää suoranaisesti turhana, mutta tylsistymiseen asti jotkut klassikotkin pääsevät. Yksi tällainen omalla kohdallani oli vuonna 1963 mm. parhaan elokuvan Oscarin voittanut Lawrence of Arabia. David Leanin ohjaama kolme ja puoli tuntia kestävä eepos, jossa Peter O'Toolen esittämä brittisoturi T.E. Lawrence tutustuu sodan aikana arabialaiseen kulttuuriin niin syvästi, että se ravistelee hänen lojaalisuuttaan omalle maalleen.


Ehkä Arabian Lawrence toimisi eri tavalla elokuvateatterissa, mutta kotioloissa dvd:ltä katsottuna tämä eepos väliaikansakin kanssa oli suoranaista pakkopullaa omalla kohdallani. Eihän se missään nimessä huono elokuva ole, ja voin hyvin ymmärtää sen maineen klassikkona. Onhan aihe mielenkiintoinen ja omana aikanaan erikoinen, ja kuvaus ehdottoman komeaa.

Aiheeseensa suhteutettuna elokuva oli kuitenkin minun kohdallani yksinkertaisesti liian pitkä jaksaakseen pitää yllä mielenkiinnon. Katsoin sen kuitenkin kokonaan läpi, vaikka monta kertaa mielessä kävi jättää koko eepos kesken... mutta elokuvan kesken jättäminen ei vaan sovi minun pirtaani ;-)