perjantai 6. toukokuuta 2011

Seksiä, seksiä!


Muistan joskus naureskelleeni sille, että miehet eivät ajattele muuta kuin seksiä ja tuijottelevat jokaisen vähänkin naisen näköisen otuksen perään. Taidan joutua nielemään naureskeluni, sillä kyllä se kuitenkin taitaa olla niin, että molemmat sukupuolet ovat (ainakin lähes) yhtä naurettavia kauniita ja komeita lajitovereita katsellessaan.

Monessa oman sukupuoleni edustajan pitämässä blogissa olen nimittäin törmännyt samaan asiaan eli miehiä kuolataan naisten keskuudessa jopa julkisemmin kuin toisin päin. Itsekään en asiaa peittele, koska ihmiskauneuden ihaileminen katselemalla on kuitenkin suhteellisen halpaa ja viatonta hupia.

Mutta mietin myös omalla kohdallani sitä, miten hyvin komeat hauislihakset sumentavat kriittisen arvostelukyvyn? Joskushan käy niin, että elokuva saattaa olla vaikka miten huono, mutta sitä katsoo kuitenkin ihan mielellään, jos sen näyttelijät sattuvat olemaan kauniita ja seksikkäitä. Mutta voiko käydä niin, että kriittinen arvostelukyky katoaa kokonaan pelkästään ihmiskauneuden edessä? Aloin miettiä tätä tapauksessa, jossa juttelin eräästä elokuvasta toimittajatuttavieni kanssa, ja suurin osa heistä piti kyseistä elokuvaa hyvinkin keskivertoa huonompana, ja minä taas olin rakastunut siihen ihan täysin.

Aloin miettiä, rakastuinko oikeasti elokuvaan kokonaisuutena, vaiko pelkästään sen pääosahahmoon niin että silmäni sumenivat kaikilta sen heikkouksilta täysin? Elokuvan aikana en kertaakaan ajatellut katsovani huonoa elokuvaa, vaan olin kaikkeen näkemääni erittäin ihastunut. Elokuva näytti visuaalisesti komealta, näyttelijät suoriutuivat tehtävistään kunnialla ja tarinakin oli ihan ok.

Tämä kyseinen elokuva oli juurikin tällä viikolla ensi-iltansa saanut Thor.

Mutta jos nyt ei mennä liian vakavaksi, niin onhan se hienoa, että nykyisin meitä naiskatsojiakin hemmotellaan kauniilla miehillä eivätkä kaikki fantasia/toimintaelokuvat tarjoa silmäkarkkia pelkästään mieskatsojille. Ehkäpä elokuvien tuottajat ovat huomanneet, että naisetkin rakastavat katsoa valkokankaalla seksiä tihkuvaa mieskomistusta. Ja että naisetkin ovat ihan potentiaalisia leffalipun ostajia.

Samasta ilmiöstä kertovat (uskoisin) vampyyrisarjat ja -elokuvat, joissa fantasiaseikkailuun on sidottu mukaan aimo annos seksiä. Twilight-saagassa tuo seksi on tukahdettua, mutta kuitenkin vihjauksillaan kiihkeää, kun taas vaikka True Blood -sarjassa seksi on avointa, alastonta ja joskus jopa rumaakin. Mutta kiihkeää silti.

Seksi myy, sehän on luonnollista, sillä se on meidänkin lajimme säilymisen kannalta elämän perusedellytyksiä. Olisi luonnotonta, mikäli emme pitäisi seksistä. Ei Homo sapiens olisi nyt näin laajalle levittäytynyt nisäkäslaji kuin se nyt on, mikäli kukaan ei pitäisi seksistä.

Kun kaksi ihmislajin yksilöä rakastuu toisiinsa, rakkaushormonit käytännöllisesti katsottuna sokeuttavat heidät näkemään vain toisensa ja ajattelemaan vain seksiä. Sillä tavalla evoluutio edesauttaa lajin säilymistä. Kai näin voi käydä myös elokuvan tai tv-sarjan fiktiivisen hahmon kanssa rakastuessa - ei sitä sitten enää osaa kriittisesti ajatella.

Tämän jutun tarkoitus oli varmaankin kertoa, ettei minun leffa-arvosteluja kannata aina ottaa kovin vakavasti. Joskus voin olla vain niin rakastunut, etten nää mitään muuta. Kuten eräs fiksu tuttavani sanoi, minä olen vähän liian helppo tapaus, kun valkokankaalla näkyy komea mies ;-)