sunnuntai, 22. toukokuuta 2011
Jake Gyllenhaal ja Anne Hathaway romanttisessa komediassa Love And Other Drugs (2010) (***)
Jamie Reidyn omaelämänkerralliseen romaaniin löyhästi perustuva Love and Other Drugs sijoittuu 90-luvun puoliväliin, jolloin lääkejätti Pfizer julkisti lääkemarkkinat sekaisin pistävän pienen sinisen pillerin, Viagran. Reidy toimi tuolloin muutaman vuoden lääkkeen ykkösmyyjänä.
Elokuvan Jamie Randall (Jake Gyllenhaal) on synnynnäinen myyntimies, joka kodinkoneliikkeestä saamiensa potkujen jälkeen suuntaa lääkemyyjäksi. Jamie päätyy kauppaamaan masennuslääke Zoloftia, mutta kilpailevan markkinajohtajan Prozacin ohi on vaikea päästä, varsinkin kun sen markkinoijana on häikäilemätön Trey Hannigan (Gabriel Macht).
Kun myyntimiehen kykyjensä lisäksi hurmurina tunnettu Jamie kuulee uudesta lääkkeestä nimeltä Viagra, hän ilmoittaa heti haluavansa edustaa sitä. Tästä alkaa hänen uransa räjähdysmäinen nousukiito, sillä kaikki haluavat kokeilla uutta lääkettä.
Samoihin aikoihin Jamie tapaa Maggien (Anne Hathaway), ihastuttavan avoimen, rehellisen ja seksistä pitävän naisen, johon paatunut naistenmies rakastuu välittömästi. Maggie ei kuitenkaan elä yksinkertaisessa maailmassa vaan hänen elämäänsä varjostaa yllättävän nuorena puhjennut Parkinsonin tauti.
Ohjaaja Edward Zwickilla (Blood Diamond - Veritimantti, Intohimon tuulet) on ollut aikaisemminkin hyvä ote henkilöohjaajana, ja niin myös Love and Other Drugsin vahvuus on sen näyttelijöiden välisessä kemiassa. Kauniiden pääosanesittäjien välillä nähdään useita sähköisiä hetkiä ja tämän tyyliselle komedialle yllättävänkin uskaliaat seksikohtaukset ovat aidon oloisia ja onnistuneita.
Komediana alkanut elokuva alkaa loppua kohden hehkua Maggien sairauden mukana vakavia sävyjä, sillä komediasta huolimatta Parkinsonin tautia käsitellään ilman sairaudelle hihittelyä. Elokuvan vaikuttavimpia hetkiä ovat Maggien taistelun hetket tautiaan vastaan sekä hänen osallistumisensa tapaamiseen, jossa todistetaan, että Parkinsonin kanssa voi elää - vaikka hankalaahan se on, kuten eräs mies Jamielle tapaamisessa avautuu.
Kaikin tavoin upea Hathaway on elokuvan sydän, joka valaisee säteilevällä persoonallisuudellaan jokaisena valkokangashetkenään. On harvinaista nähdä komediassa näinkin itsenäinen ja sensuelli nainen Hollywoodille tyypillisten neuroottisten naimisiinmenokoneiden sijaan.
Kokonaisuutena “rakkaudesta ja muista huumeista” kertova käsikirjoitus ei täysin pysy kasassa loppuun saakka ja epäselväksi jää, haluttiinko elokuvan olevan rakkaustarina vaiko lääkemarkkinoiden hulluudesta kertova komedia. Sen suurin ansio lepääkin karismaattisissa näyttelijäsuorituksissa ja vakuuttavassa henkilöohjauksessa, joiden kautta katsojat pääsevät kokemaan niin viihdyttäviä kuin liikutuksenkin hetkiä.
Juttu julkaistu alun perin Episodissa 1/2011
Tuomio: ★★★★★
F A C T F I L E:
Alkuperäinen nimi: Love And Other Drugs
Ohjaus: Edward Zwick
Käsikirjoitus: Charles Randolph, Edward Zwick, Marshall Herskovitz, perustuu Jamie Reidyn romaaniin
Pääosissa: Jake Gyllenhaal, Anne Hathaway, Hank Azaria, Judy Greer
Valmistusmaa: USA 2010
Genre: toiminta / fantasia
Ikäraja: 13
IMDb
Traileri (Apple) >>
Kirjoittanut
Paivi [Filmitahti.fi]
Tunnisteet:
***,
anne hathaway,
draama,
edward zwick,
jake gyllenhaal,
komedia,
leffa-arvostelut
| Pikaisesti: |
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

4 kommenttia:
Hassua, miten mä muistin lukeneeni tästä jutun jo joskus aiemmin sun blogista? Ehkä sekoilin :) Mä kyllä tykkäsin leffasta, ehkä siksi koska romkom ei todellakaan ole mun lajini ja se pääsi yllättämään positiivisesti. Vaikka kuten sanoit, parasta antia ovat ehdottomasti sympaattiset henkilöhahmot.
p.s. Ihana banneri!! ;)
Bubble, minä olin ihan varma, että olin postannut tämän alkuvuodesta, mutta tuossa viikolla joku kyseli, että haluaisi lukea tästä leffasta jutun ja enpä sitten löytänytkään juttua mistään! Joko siis en ollutkaan sitä koskaan tänne postannut, tai sitten Blogger oli hävittänyt sen jonnekin, tiedä häntä.
Kiitos, bannerin tyyppi nyt on jostain syystä kummitellut sen verran mielessä, että oli pakko laittaa hetkeksi kuvaan ;-)
Tässä oli vaihteeksi ns. romcom, josta tykkäsin. Oikeastaan juuri noista mainitsemistasi syistä.
merenahti, harvemmin näin aidon oloisia ihmisiä romcomeissa näkee, varsinkin siis kun ajattelee tuota Hathawayn hahmoa.
Lähetä kommentti