torstai 21. huhtikuuta 2011

Valehtelisin jos väittäisin...

Luin eilen hauskan uutisen Yahoosta. Siinä kerrottiin elokuvakäyttäytymiseen liittyvästä tutkimuksesta, mistä elokuvista ihmiset valehtelevat eniten nähneensä, vaikka eivät oikeasti olekaan niitä nähneet. Eli siis ovat liian noloja myöntääkseen, etteivät ole nähneet kyseistä klassikkoa.

Uutinen oli hassu, sillä kieltämättä on myönnettävä itsekin monen monta kertaa kiemurrelleensa häpeästä, kun on ihmisten kanssa tullut puheeksi jokin tietty elokuva. Siis sellainen elokuva, jota minä nyt en jostain syystä ole koskaan sattunut katsomaan, ja *kaikki* muut ovat. Mutta kun olen niin huono valehtelija, aina olen kuitenkin myöntänyt saamattomuuteni / tyhmyyteni, enkä ole alkanut väittää muuta kuin tosiasia on.

Jos minä en ole koskaan saanut aikaiseksi katsottua Tuulen viemää, niin olenko huono ihminen? Mitäs ovat tehneet silloin aikoinaan liian pitkiä elokuvia, että yhä edelleen, kaikkien näiden vuosien hyllyssä pölyttymisen jälkeen en *edelleenkään* ole saanut katsottua tuota eeppistä elokuvaa. Pari viikkoa sitten peräti nostin sen jo "seuraavaksi katsottavien" elokuvien hyllylle, mutta siinä se vaan nököttää hyllyn reunalla edelleenkin.

Yahoon uutisessa kerrottiin, että elokuva, jonka näkemisestä eniten valehdellaan, on Francis Ford Coppolan ohjaama Kummisetä - jopa 30% sitä näkemättömistä ihmisistä väitti elokuvan nähneensä. Ei siis kannata välttämättä uskoa, jos joku sen väittää nähneensä - kolmasosa heistä huijaa ;-) Kakkosena tutkimuksessa tuli vuoden 1942 Humphrey Bogart-Ingrid Bergman -klassikko Casablanca, jonka näkemisestä 13% valehteli, ja kolmosena listalla komeili Martin Scorsesen Taksikuski 11:llä valehteluprosentillaan. Top 5:n täydensivät Stanley Kubrickin 2001: Avaruusseikkailu sekä Quentin Tarantinon Reservoir Dogs.

Ymmärrän tämän kärkiviisikon, sillä itseänikin hävettäisi kertoa muille, jos en olisi noista elokuvista jotakuta nähnyt. Voin kuitenkin reilusti sanoa ne nähneeni, jippii, sentään jollakin listalla minäkin olen nähnyt kaikki elokuvat :)

Minä jäisin kiinni valehtelusta heti, joten ihan voin reippaasti tunnustaa, jos en jotain elokuvaa ole nähnyt . Mitenkäs on sinun laita? Onko sinulla elokuvalistallasi jotain sellaista häpeäpilkkua, jonka katsomatta jättämisen myöntäminen olisi liian tuskallista? :)