tiistai, 19. huhtikuuta 2011
Muiden hyväksi - El mal ajeno (2010) (**)
Espanjalaisen Oskar Santosin esikoisohjaus Muiden hyväksi on sairaalamiljööseen sijoittuva kertomus rakkaudesta, yksinäisyydestä ja henkilökohtaisesta uhrautumisesta. Diego (Eduardo Noriega) on vakavasti sairaiden ja loukkaantuneiden osastolla työskentelevä lääkäri, joka on upottanut kykynsä tuntea empatiaa potilaitaan kohtaan syvälle sisimpäänsä, sillä kuoleviin potilaisiin kiintyminen aiheuttaa eron hetkellä liiallista tuskaa. Hänen oma elämänsä on luisumassa käsistä, sillä ero vaimosta (Cristina Plazas) uhkaa erottaa hänet myös teini-ikäisestä tyttärestä Ainhoasta (Clara Lago).
Sitten sairaalaan tuodaan itsemurhaa yrittänyt, viimeisillään raskaana oleva Sara (Angie Cepeda). Kun Saran miesystävä Armand (Carlos Leal) ampuu ensin Diegoa ja sitten itsensä, lääkärin elämä saa kokonaan uuden suunnan, sillä hän saa tapahtumassa yliluonnollisen lahjan -tai kirouksen. Lopulta hän joutuu tekemään kivuliaan päätöksen suojellakseen rakkaimpiaan.
Elokuvan on tuottanut maineikas espanjalainen ohjaaja Alejandro Amenabar (The Others, Meri sisälläni), mutta laadukas tuottaja ei kuitenkaan ole aina toimivan elokuvan tae. Muiden hyväksi on uskonnollista symboliikkaa pursuava ylisentimentaalinen draama, jonka heppoinen tarinankehitys yksiulotteisine hahmoineen ei saa tarpeeksi tuulta purjeisiinsa. Sitä kuitenkin voi suositella lääkäriromantiikan ystäville sekä uskonnollisesta tematiikasta kiinnostuneille katsojille, jotka saattavat löytää elokuvasta kiinnostavia tarttumakohtia.
Elokuvaa on markkinoitu viittauksilla muutaman vuoden takaiseen, Juan Antonio Bayonan ohjaamaan jännitysdraamaan nimeltä Orpokoti. Muiden hyväksi ei kuitenkaan sisällä minkäänlaista kauhua, jännitystä eikä edes yllättäviä tarinankäänteitä. Ainoa yhteys Orpokotiin tuntuukin olevan sivuosassa nähtävä, Armandin petettyä vaimoa näyttelevä Belén Rueda.
Juttu julkaistu aikaisemmin Episodin verkkosivulla.
Tuomio: ★★★★★
F A C T F I L E:
Alkuperäinen nimi: El mal ajeno
Ohjaus: Oskar Santos
Käsikirjoitus: Daniel Sánchez Arévalo
Ääniosissa: Eduardo Noriega, Belén Rueda, Angie Cepeda
Valmistusmaa: Espanja 2010
Genre: draama
Ikäraja: 15
IMDb
Kirjoittanut
Paivi [Filmitahti.fi]
Tunnisteet:
**,
belen rueda,
draama,
eduardo noriega,
leffa-arvostelut,
oskar santos
| Pikaisesti: |
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

2 kommenttia:
No voi, juttusi alkupuoli lupasi hyvää, mutta loppuosa olikin sitten niin, että elokuva vaikuttaa heppoisalta ja vähän kömpelöltä. Miksikähän verrataan Orpokotiin?!
Pidän espanjalaisesta elokuvasta, mutta ei taida olla Almodovarin voittanutta. Uusi ohjaajapolvi ei ehkä kykene niin täydelliseen jälkeen.
Sooloilija, minäkin pidän espanjalaisista elokuvista, mutta tämä oli vähän lattea. Heppoisa kuvaa juonta hyvin. En ymmärrä, miksi verrataan Orpokotiin - onhan tässä Belen Rueda ja jotain yliluonnollisia elementtejä, ja uhrauksia pitää tehdä, mutta muuten vertaus ontuu pahan kerran.
Lähetä kommentti