keskiviikko, 13. huhtikuuta 2011
Ihanan värikäs Rio 3D (2011) (***)
Tällaisen ihastuttavan värikkään elokuvan pitäisi tulla Suomessa teattereihin talvella tai loppusyksyllä pahimpaan harmaaseen loska-aikaan piristämään arkea :)
Rio on Ice Agen tekijöiden uusi animaatio ja se sijoittuu ihanan värikkääseen ja kauniiseen Rio de Janeiroon. Kaikki se värien kirkkaus yhdistettynä erittäin yksityiskohtaiseen piirrosjälkeen on tämän animaation parhautta, kuten myös mieltä samban tahtiin keventävä kokonaistunnelma.
Rio kertoo poikasena kotimetsästään Brasiliasta salaa napatusta siniarasta nimeltä Blu, joka sattumien kautta päätyy Minnesotaan ja siellä nuoren Lindan lemmiksiksi. Vuodet kuluvat ja sademetsien värikkäät papukaijat muuttuvat salakaupan takia yhä vain harvinaisemmiksi ja lopulta paljastuu, että Blun arvellaan olevan lajinsa ainoa jäljellä oleva koiras.
Lindan kirjakauppaan ilmestynyt brasilialainen lintututkija Tulio houkuttelee Lindaa tuomaan Blun Brasiliaan, jossa se voisi auttaa lajin säilymistä. Pienen pähkäilyn jälkeen Linda ja Blu matkaavat värikkääseen Rioon, mutta ilman kommelluksia ei Blun ja Jewel-nimisen siniaranaaraan tapaaminen mene - kun kuviohin astuu eksoottisia eläimiä kaappaavat ja kauppaavat miehet, heidän pahiskakadunsa Nigel, kuolaava bulldoggi Luiz ja -eikä yhtään pienimpänä elementtinä- maailman suurimmat karnevaalit.
Rio muistuttaa hyväntahtoisella ja ei-saarnaavalla tavalla ihmisten vastuusta uhanalaisten lajien säilymisessä ja nostaa esille eläinkaupan tylyä todellisuutta. Mutta vaikuttaako elokuva sanomaansa vastaan, eli lisääkö se eksoottisten lintujen kysyntää eläinmarkkinoilla vai auttaako se ihmisiä valaistumaan eläinkaupan ongelmista, on kysymys, johon ei ole vastausta. Niin usein elokuvilla on ikävästi tapana kääntyä sanomaansa vastaan vastuuntunnottomien ihmisten ihastuessa elokuvan hahmoihin.
Animaatio on kuitenkin vakavamman taustasävynsä edessä hulvattoman hauska ja ihastuttavan värikäs kohellus Rion erittäin kauniissa ja aidon näköisissä maisemissa. Hahmot ovat veikeitä ja mukavan persoonallisia, joskaan varsinainen tarina ei kovin paljon eroa massasta.
Jälleen kerran joudun kuitenkin itse antamaan tekijöille risuja lapsille suunnatusta animaatiosta, jossa naispuoliset hahmot on jätetty turhan pienelle huomiolle suhteessa miespuolisiin hahmoihin. Suurta määrää mieshahmoja vastassa on vain Blun emäntä Linda ja rakkauden kohde Jewel sekä tukaaniemo, joka jää hoitamaan poikasia isukin lähtiessä auttamaan tarinan sankareita. Bechdelin testi ei kovin hyvää arvosanaa anna...
Rion voi nähdä sekä englanninkielisenä että suomeksi dubattuna versiona. Itse näin suomenkielisen version, joka oli sekin varsin toimiva, mutta olen kuullut, että alkuperäinen versio olisi ääninäyttelijöidensä osalta vallan hulvaton.
PS. Itselleni Rion aidon näköinen piirrosjälki toi mieleen nostalgisesti muutaman vuoden takaisen maailmanympärimatkamme, sillä minulla on kuva minusta ja miehestäni tuosta samasta paikasta, mistä tämän leffajutun yläkuva on :)
Tuomio: ★★★★★
F A C T F I L E:
Alkuperäinen nimi: Rio
Ohjaus: Carlos Saldanha
Käsikirjoitus: Carlos Saldanha, Don Rhymer
Ääniosissa: Blu: Jesse Eisenberg / Antti Lang, Jewel: Anne Hathaway / Kiti Kokkonen, Linda: Leslie Mann / Raili Raitala, Tulio: Rodrigo Santoro / Jasper Pääkkönen, Nico: Jamie Foxx / Elastinen, Pedro: Will i Am / Iso H, Rafael: George Lopez / Toni Wahlström, Nigel: Jemaine Clement / Ville Tiihonen, Eva: Bebel Gilberto / Miitta Sorvali, Luiz: Tracy Morgan / Sasu Moilanen, Marcel: Carlos Ponce / Tommi Korpela, Armando: Davi Vieira / Juha Veijonen, Tipa: Jeffrey Garcia / Tuomas Uusitalo, Nuori Linda: Sofia Scarpa Saldanha / Venla Rajalin, Fernando: Jake T. Austin / Henri Piispanen
Valmistusmaa: USA 2011
Genre: animaatio
Ikäraja: sallittu
IMDb
Traileri (Apple) >>
Kirjoittanut
Paivi [Filmitahti.fi]
Tunnisteet:
***,
animaatio,
carlos saldanha,
leffa-arvostelut
| Pikaisesti: |
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

2 kommenttia:
Terveiset Brasiliasta (ei tosin Riosta vaan São Paulosta)!
Erinomaisen maan/kaupungin valitsitte maailmanympärysmatkanne etapiksi :)
Johtuukohan Rion vuoden 2016 kesäolympialaisten ja 2014 jalkapallon World Cupin saamisesta, mutta paikka on nyt koko ajan esillä eri medioissa.
Esimerkkinä Fast & Furious 5:n maailman ensi-ilta Riossa (jossa elokuva kuvattiin) perjantaina, paikalla kaikki filmin tähdet, Rock, Vin Diesel, jne.
São Paulon elokuvateatterit on onneksi lähes Euroopan tasoa, joten saattaa tulla käytyä katsomassa "Rio", vaikuttaa tarjoavan aitoa brasilialaista tunnelmaa.
Hei anonyymi Sao Paulosta ja kiitos kommentistasi :) Rio oli meidän reissumme ensimmäinen kohde, ja siitä sitten lähdimme kiertämään palloa länteen päin.
Sen verran vähän aikaa Brasiliassa vietimme, että en osaa sanoa Rion tunnelman aitoudesta, mutta visuaalisesti kaupunki näyttää ihan itseltään. Ja onhan ohjaaja Saldanha itse kotoisin Riosta, joten uskoisin hänen varmistaneen, että tunnelma on jotakuinkin aito :)
Lähetä kommentti