sunnuntai, 13. maaliskuuta 2011
Kotona katseltua: Legenda Suojelijoista - Ga'Hoolen pöllöt (2010) (***)
Kathryn Laskyn 15-osaisen lastenkirjasarjan kolmeen ensimmäiseen osaan perustuva Legenda Suojelijoista: Ga'Hoolen pöllöt on visuaalisesti äärimmäisen kaunista katsottavaa. Itselläni tämä elokuva jäi näkemättä teatterikierroksella, joten 3D-elämys on kokematta. Teräväpiirtoisena 2D:näkin elokuva näyttää niin hyvältä, että en jäänyt kaipaamaan kolmatta ulottuvuutta, sillä tarinan taika tulee esille ihan normaalissa littukuvassakin.
Legenda Suojelijoista: Ga'Hoolen pöllöt kertoo tornipöllöveljeksistä nimeltä Soren (äänenä Jim Sturgess) ja Kludd (äänenä Ryan Kwanten), jotka joutuvat pahojen Puhdasrotuisten kidnappaamaksi. Kludd kääntyy Puhdasrotuisten puolelle, mutta Soren pääsee karkuun ja hän lähtee etsimään myyttisiä Suojelijoita, soturipöllöjä, jotka voivat pelastaa pöllömaailman tuholta.
Tarinan kaari on hyvin perinteinen veljesten välisine kamppailuineen, myyttisine sankarisotureineen ja toisaalta natsi-Saksaan verrattavissa olevine rotuoppeineen. Toteutus kuitenkin toimii, tarina rullaa eteenpäin napakasti, pöllöhahmot ovat kiinnostavia ja ääninäyttelijät erinomaisia ihanine aksentteineen, ja eritoten kaunis animointi sykähdyttää. Silmä oikeasti lepää elokuvan kuvastossa.
Ohjaaja Zack Snyder (Watchmen, 300) on tunnettu toimivista seikkailu- ja toimintaelokuvistaan, ja hänen kädenjälkensä näkyy myös Ga'Hoolen pöllöissä. Vauhtia ja jännitystä tarinassa riittää, mutta mukaan on muistettu ottaa muutama seesteisempikin kohtaus sekä tärkeää nuoren pöllöpojan itsensätutkiskelua.
Entistä biologia ihastutti pöllöjen erittäin aidon näköiset olemukset sekä useiden eri lajisten pöllöjen mukana olo. Lajien välisiä ihmismäisiä ihastuksia minä en koskaan ymmärrä, mutta se johtuu tuosta mielikuvitusta rajoittavasta biologitaustastani ;-)
Mitä jäin jälleen kerran tarinassa kaipaamaan, oli naispuolisten hahmojen suurempi määrä. Mikähän se on, että jopa naiskirjailijat kirjoittavat hahmoistaan pääosin miespuolisia? Luulisi, että kirjailija haluaisi nostaa myös omaa sukupuoltaan enemmän esille, mutta kun ei niin ei. Naishahmot ovat tässäkin harmillisesti vain syrjässä nyökkäileviä puolisoita, pienikokoisia siskoja ja ystäviä tai sitten julmia pahiksen puolisoita. Lasky on 40-luvulla syntynyt amerikkalainen kirjailija, joten ehkäpä hänen kulttuuritaustansa on vaikuttanut tällaisen patriarkaatin syntyyn myös kirjallisessa työssään.
PS. Muistathan osallistua blogissani käynnissä olevaan leffan pöllöskabaan >>!
Tuomio: ★★★★★
F A C T F I L E:
Alkuperäinen nimi: Legend of the Guardians: The Owls of Ga'Hoole
Ohjaus: Zack Snyder
Käsikirjoitus: John Orloff, Emil Stern, perustuu Kathryn Laskyn lastenkirjoihin
Englanninkielisissä ääniosissa: Jim Sturgess, Emily Barclay, Ryan Kwanten, Helen Mirren, Sam Neill, Anthony LaPaglia, Geoffrey Rush, David Wenham, Hugo Weaving
Valmistusmaa: USA / Australia 2010
Genre: animaatio / seikkailu
Ikäraja: 11
IMDb
Traileri (Apple) >>
Kirjoittanut
Paivi [Filmitahti.fi]
Tunnisteet:
***,
animaatio,
geoffrey rush,
helen mirren,
jim sturgess,
leffa-arvostelut,
zack snyder
| Pikaisesti: |
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

5 kommenttia:
Toi on totta, että naispuolisia hahmoja taitaa tässä olla tasan kaksi, eipä kun kolme, kun on se pahiskin. Silti aivan liian vähän. Toisaalta, ehkä näihin liittyy just se mistä on aiemminkin ollut puhetta, että pojat eivät niin herkästi katso animoituja elokuvia..? Esimerkiksi veikkaan, että aikuisista ihmisistä piirretyistä pitää enemmän naiset, kuin miehet. Söpöjä eläinhahmoja ei pidetä machoina. (Vaikka sitten lapsena tietysti kaikki katselevat lastenohjelmia, mutta kun tässäkin ikäraja on K-11, niin on se jo sillä rajalla..)
Lisäksi tarina on kyllä maailman ennalta-arvattavin, mutta nää seikat ei kyllä häirinneet mua yhtään. Elokuva on niin tajuttoman kaunis!! Mulla juonikuviot olis ehkä sellasta 2-3 tähteä, visuaalisuus 5 joten keskiarvoksi tulis 4- ;) Huomaan muuten, että kun ite välttelen tähtien antamista, koska monesti ensireaktio saattaa muuttua ajan kuluessa ja tähtiä haluaisi poistaa/lisätä, niin nyt oon leffablogien kautta väistämättä itekin ajautumassa tähtien antamiseen, öy nöy :D
Bubble, en tiedä miten on noiden naispuolisten hahmojen laita kirjassa, kun en ole sitä lukenut, mutta ainakin leffassa oli vähän liian laihanlainen tarjonta... Voihan se olla syynä tuo, että pojat katsoo vähemmän ja siksi niitä kosiskellaan, mutta enemmän epäilisin syyksi sitä, että edelleenkin sankarihahmo helposti ajatellaan pojaksi.
Tuo visuaalisuus oli minunkin mielestäni elokuvan parhautta - siitä täydet pisteet. Muuten keskiarvoksi tuli omassa pisteytyksessäni sellainen vahva 3 eli koska käytän kokonaisia numeroita, siksi kolmonen :) Onhan noiden tähditysten antaminen vähän hassua, mutta toisaalta niiden kautta myös itsekin helpommin muistaa, mitä mieltä mistäkin elokuvasta oli - ja mielipidehän saa muuttua! Kyllä minullakin saattaa uusintakatselulla joku leffa nousta yhden pisteen, tai vastaavasti laskea.
Tätä olen kyllä odotellut innolla... Pakkohan se on nähdä, vaikka ristiriitaisia arvosteluja onkin saanut. :/
Ja AIVAN off topic; miten ihmeessä minäkin saan tuollaisen "You might also like"osion omaan blogiin?? Olen niin blondi, etten vaan ymmärrä miten sen saa asennettua. *nolona*
Kazza, yllättävän monet minun tuttuni ovat Pöllöleffasta pitäneet :)
Tuon "You might also like" -osio pitää muistaakseni viritellä tuonne koodiin erikseen eli ei saa ihan suoraan Bloggerista. Tuon laatikon alareunassa on linkki LinkWithin-sivulle, jossa on ohjeet tuon laittamiseen. Ei se mitään rakettitiedettä ole, koska minäkin sen olen paikalleen osannut laittaa ;-)
Kiitti tosi paljon! Nähtäväksi jää ilmestyykö se blogiin vai ei :D
Lähetä kommentti