torstai 31. maaliskuuta 2011

Lisää Neil Gaimania elokuvaksi - American Gods tulossa!

Neil Gaiman ja hänen ihastuttava valkoinen paimenkoiransa Cabal
Olen ollut pitkään suuri Neil Gaiman -fani, sillä äijän mielikuvituksesta on toistaiseksi irronnut aivan loistavia teoksia. Nuorempana luin Sandman -sarjakuvia, mutta koska rakastan aikuisten satuja, monet Gaimanin kirjat tuntuvat toimivan minulle täydellisesti.

Stardust - Tähtisumua on ollut suuri suosikkini pitkään, ja sen elokuvaversiota rakastan myös. Samoin Neverwhere - Maanalainen Lontoo on kirjana yksiä suosikkejani (BBC:n minisarjasta en niin suuresti välittänyt ja sen katsominen jäikin itse asiassa kesken).

Episodi uutisoi tällä viikolla, että Gaimanin American Gods - Unohdetut jumalat filmatisoidaan. Luin kyseisen kirjan jokin aika sitten (juttu täällä) ja pidin tuosta vankilasta vapautuvan miehen matkasta yliluonnollisiin maailmoihin kovasti. Mielenkiinnolla odotan, millainen elokuva tästä tuleekaan - tehtävä ei nimittäin ole helppo, sen verran moniulotteinen tarina on kyseessä.

Mielenkiinnolla myös odotan, kuka onkaan sen salainen "Oscar-palkittu ohjaaja", joka elokuvaa tulee ohjastamaan.

IMDb:ssä Gaimanin Graveyard Book - Hautausmaan poika on jo jonkin aikaa ollut mainittuna tuloillaan olevaksi, mutta edelleenkin siinä on merkintänä, että se on "pre-production" -vaiheessa. Eli vasta suunnitteilla. Mielelläni senkin tarinan elokuvana näkisin, niin kuin melkeinpä minkä tahansa Gaiman-tarinan :)

Milloinkahan nähdään elokuva-Sandman...

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Angel, Season 5


Angelin viidennen ja viimeisen kauden herättämiä ajatuksia SPOILERIVAROITUKSELLA

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Angel, Season 4


Angelin neloskauden fiiliksiä SPOILERIVAROITUKSELLA

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Angel, Season 3


 Angelin kolmoskaudesta heränneitä ajatuksia SPOILERIVAROITUKSELLA


lauantai 26. maaliskuuta 2011

Pöllöarvonnan voittajat (Legend of the Guardians -kisa)


Legend of the Guardians -arvontaan (arvio elokuvasta täällä) osallistui 30 ihmistä - 29 blogin kommenttilaatikon kautta ja yksi sähköpostilla. Random.orgin kautta voittajiksi valikoituvat seuraavat:

Pikkuinen pöllöaiheinen termoskassi sekä söpöt pikkupöllöt -> CHATRIN

2 pöllöleffapakettia, joihin kuuluu pieni ja kevyt pöllökassi/reppu ja Legenda Suojelijoista - Ga'Hoolen pöllöt -blu-ray-dvd -combo -> HILIJA ja JONNA I.


Laittakaahan voittajat postiosoitetta tulemaan osoitteeseen elokuvablogi.com (at) gmail.com niin käyn viemässä paketteja postiin. Tai jos hengailette Helsingissä, niin voidaan myös tehdä vaihtokauppoja ihan livenä, jotta säästän postikuluissa ;-)

Arvonnan tehtävänä oli kertoa elokuvien suosikkieläinhahmostaan. Tehtävä ei ollut kovin helppo, sillä eläimet ovat niin ihania, että suurinta suosikkia on vaikea valita. Eniten ääniä keräsivät animaatioiden eläimet. Eniten ääniä saivat Bambi sekä Ice Agen orava Scrat. Lisäksi myös Leijonakuninkaan Simba ja Scar, Shrekin Aasi, Liisa Ihmemaassa -elokuvan Irvikissa sekä Totoro saivat enemmän kuin yhden äänen. Totoroa hieman mietin, että onkos se itse asiassa eläin, vai onko se vain satuhahmo.

Omia suosikkejani ovat lapsuuteni suurimpiin sankareihin kuuluva Lassie, jolle sanoitin laulujakin joskus 6-vuotiaana ;-) Yleensäkin koiraihmisenä rakastan koiria ja koirahahmoja - Lassien lisäksi Benji oli sydäntäni lähellä, samoin kuin Bim Mustakorva. Uudemmista hahmoista esimerkiksi Bolt on ihana ja vaikkapa saksanpaimenkoira Sam elokuvassa I am Legend. Samoin minua aikoinaan ihastutti niin ikään saksanpaimenkoira Jerry Lee elokuvassa K-9 Kyttäkaksikko :)

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Elokuva Allen Ginsbergin runosta - Howl - Huuto (2010) (***)


Allen Ginsbergista ja hänen aikoinaan rajoja rikkoneesta Huuto -runostaan sekä sen synnyttämästä oikeusjutusta kertova elokuva Howl - Huuto on jännittävä sekoitus elämänkertaa, oikeussalidraamaa ja animaatiota.

James Franco on Ginsberg, identiteettiään etsivä mies, joka löytää oman tiensä selittäessään itseään, elämäänsä ja koko maailmaa runollisesti. Hän kirjoittaa elämästään runon nimeltä Huuto. Tämä runo oli 50-luvulla kaikkea muuta kuin sellaista, mihin sen aikaiset kuulijat olivat tottuneet. Se rikkoi rajoja sekä kielellisesti että runollisesti, ärsytti seksuaalisella sisällöllään konservatiivisia ihmisiä ja lopulta kirvoitti oikeusjutun, jonka avulla runo pyrittiin vetämään pois markkinoilta, koska sen sanottiin turmelevan ihmisiä ja että sillä ei ollut kirjallista merkitystä.

Howl - Huuto tarkkailee oikeussalidraamaa, mutta palaa välillä nuoren Ginsbergin maailmaan, jossa homoseksuaaliksi tunnustautunut mies etsii paikkaansa maailmassa. Suuri osa elokuvaa kuitenkin käytetään Ginsbergin runon tulkinnalle - ja sitä Franco tulkitsee antaumuksella. Toisessa kohtauksessa hän lukee runoaan ällistyneelle kuulijakunnalle, toisessa runoa kuullaan hyvin käsivaraisen ja yksinkertaisen animaation voice overina.

Kokonaisuutena Huuto on hieman hajanainen ja erittäin mielenkiintoisista lähtökohdistaan huolimatta jää etäiseksi. Se on kuitenkin kaunis ajankuva ja perinteisestä toteutuksesta poikkeavana kiinnostava, aivan samoin kuin Ginsberg on kiinnostava persoona ihmisenä. Franco tekee roolissaan loistavaa työtä kuten myös Danny Boylen uusimmassa elokuvassa 127 tuntia (arvio täällä). Molemmissa nimittäin koko tarinan paino lepää Francon harteilla, ja vaikka mies Oscar-juontajana ei oikein toimisikaan, näyttelijänä hän on nousemassa kirkkaimpaan kärkikastiin.

Katsojille, joille Ginsbergin runo on ennestään tuntematon, on jännä seurata elokuvaa useaan kertaan kerrottujen runonpätkien avulla. Ginsbergin runo nimittäin ei ole mikään yksinkertainen tapaus, vaan vaatii keskittymistä, jotta siitä normaali ihminen ottaisi edes hiukan tolkkua ;-)

Tuomio: ★★★★★

F A C T   F I L E:
Alkuperäinen nimi: Howl
Ohjaus ja käsikirjoitus: Rob Epstein, Jeffrey Friedman
Pääosissa: James Franco, Jon Hamm, David Strathairn
Valmistusmaa: USA 2010 
Genre: draama / biografia
Ikäraja: 11
IMDb
Traileri (Apple) >>

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Hyvä poika (2011) (****)


Zaida Bergrothin parin vuoden takainen esikoisohjaus Skavabölen pojat (josta juttu täällä) oli hieno muistutus siitä, kuinka lahjakkaita ohjaajia maassamme onkaan. Siksipä Hyvä poika sijoittuukin kiinnostavuusasteikossa keskimääräistä kotimaista elokuvaa korkeammalle. Onkin ihastuttavaa huomata, että Bergrothin omalaatuinen ote on säilynyt, sillä Hyvä poika nappaa katsojaa niskavilloista kiinni melkoisen tiukasti.

Hyvä poika kertoo näyttelijätär Leila Mannerista (Elina Knihtilä), jonka viimeisin työ ei ole mennyt ihan putkeen, ja hänen perheestään. Negatiivista kritiikkiä satelee iltapäivälehtien sivuilla ja Leila päättää paeta julkisuutta kesähuvilalleen kahden poikansa kanssa. Vanhempi poika, Ilmari (Samuli Niittymäki), on jo 19-vuotias salskea nuorukainen, kun taas nuorempi viihtyy itsekseen ja kuvailee tiheiköissä sudenkorentoja.

Äitinsä suhteen erittäin suojelevasti käyttäytyvä Ilmari muuttuu lehtijuttujen myötä yhä vain suojelevammaksi, kunnes lopulta rakkaus muuttuu sairaalloiseksi. Kun kuvioihin astuu äidin uusi miesystävä (Eero Aho), homma alkaa lipsua nuoren ja henkisesti epävakaan Ilmarin käsistä kokonaan.

Isättömänä ja ehkä hieman normaalista poikkeavassa ympäristössä kasvaneen, kiltin mutta henkisesti hauraan pojan pikkuhiljainen romahtaminen on tuskallista seurattavaa ja Bergroth näyttää tämän romahduksen askel askeleelta, hahmojaan säälimättä. Tämä antaa tarinalle sen aitouden tunnun, mikä oli nähtävissä jo Skavabölen pojissa.

Elokuva on kuvattu lähes kokonaan pienillä käsivarakameroilla, mikä on helpottanut kuvaajien mahdollisuuksia seurata hahmojen liikkeitä. Lisäksi kuvaustekniikkana on käytetty kronologisesti etenevää kuvausta eli kaikki kohtaukset on kuvattu siinä järjestyksessä, missä ne myös nähdään valkokankaalla. Tällainen tekniikka ei ehkä ole tuotannollisesti kovin järkevää, sillä samaan paikkaan on jouduttu palaamaan kuvaamaan yhä uudestaan. Tekijöiden mukaan tämä on kuitenkin antanut heille liikkumavaraa tarinan suhteen, sillä käsikirjoitusta on ollut helpompi muuttaa matkan varrella, kun loppukohtauksia ei ole vielä kuvattu.

Tuomio: ★★★★

F A C T   F I L E:
Alkuperäinen nimi: Hyvä poika
Ohjaus: Zaida Bergroth
Käsikirjoitus: Jan Forsström, Zaida Bergroth
Pääosissa: Elina Knihtilä, Samuli Niittymäki, Eero Aho, Anna Paavilainen, Eetu Julin, Sanna-Kaisa Palo, Pekka Valkeejärvi, Kaisa Mattila, Antti Raivio
Valmistusmaa: Suomi 2011
Genre: draama
Ikäraja: 13
IMDb
Traileri (FilmTrailer) >>

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Naisista elokuvissa - Bechdelin testi

Olen aina silloin tällöin kirjoitellut tässä blogissa naisen asemasta elokuvassa ja naishahmoista yleensäkin. Jokin aika sitten kirjoittamani jutun jälkeen Cinefiliaan Jutta esitteli minulle aikaisemmin tuntemattoman Bechdelin testin, jonka avulla voi tutkiskella, millä tavalla naishahmot elokuvassa esitellään.

Idea oli sen verran mielenkiintoinen, että halusin esitellä sen myös täällä, sillä aloin heti käyttää sitä katsomissani elokuvissa. Itseään kunnioittavan naisen näkökulmasta tulokset eivät ole toistaiseksi olleet kovin mairittelevia...



Eli kun katsot mitä tahansa elokuvaa, kysy itseltäsi:
  1. Onko elokuvassa vähintään 2 naishenkilöä joilla on nimet?
  2. Puhuvatko he keskenään?
  3. Onko puheenaiheena jokin muu kuin miehet?
Ovat muuten todella harvassa ne Hollywood-elokuvat -varsinkin lapsille suunnatut- jotka läpäisevät tämän testin. Olenkin usein miettinyt (ja kirjoitellutkin siitä), että millaisen kuvan naisen asemasta lapset saavat näiden miespainotteisten elokuvien perusteella? Aikuiset suurimmaksi osaksi varmaankin osaavat erottaa todellisen elämän fiktiosta, mutta lapset ovat avoimempia vaikutteille ja tietyllä tapaa myös mustavalkoisempia ajatusmaailmoissaan. Jaksavatko ja osaavatko kaikki vanhemmat oikaista elokuvien antamaa vääristynyttä sukupuolikäsitystä siitä, että oikeassa elämässä naisten ei kuulu olla nimettömiä sivustakatsojia tai toisaalta unelmien prinssiä odottavia prinsessoja, vaan tytötkin saavat olla aktiivisia sankareita, oman elämänsä johtajia.

Toki hienojakin elokuvia naisista on olemassa - esimerkkinä vaikkapa Thelma ja Louise sekä The Kids are All Right, mutta ne ovat kuitenkin vähemmistössä. Tuntuu olevan enemmän poikkeus kuin sääntö, että nainen näytettäisiin Hollywood-elokuvassa moniulotteisena ihmisenä - tällaisiin rooleihin on edelleenkin yleensä palkattu mies.

Ja missä viipyvät buddy-komediat naisista? Olenkin jo jonkin aikaa haikaillut esimerkiksi jonkin Kauheaa kankkusta vastaavan komedian perään, siis sellaisen, jonka pääosassa olisi samalla tavalla naisia kuin tässä (erittäin hauskassa) kaverikomediassa on miehiä.

Kyllä minä niin toivon, että vielä jossakin vaiheessa saisimme nähdä murroksen ja alkaisimme nähdä naishahmoja elokuvissakin ihmisinä, ei vain yksiulotteisina sivuhahmoina tai maskuliinisen sankaruuden / unelmien jatkeina.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Angel, Season 2


Angelin kakkoskauden fiiliksiä katkon jälkeen SPOILERIVAROITUKSELLA

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Omat suosikit: Guilty pleasures, movies Top 5

Meillä kaikilla on elokuvia, joita katsomme kerta toisensa jälkeen, uudestaan ja uudestaan. Osa niistä elokuvista on hyviä, kriitikoidenkin arvostamia klassikoita ja mestariteoksia, osa taas sisältää jotain sellaista kummallista ja mukavaa, että se vetoaa meihin huolimatta siitä, ettei elokuva välttämättä mikään arvostelumenestys koskaan olisi ollutkaan.

Tässä minun viiden tällaisen guilty pleasuren joukko, joskin se on hieman laajempi kokonaisuus kuin vain viisi elokuvaa.


Young Einstein
Vaihtoehtoinen tarina Albert Einsteinin nuoruudelle on Yahoo Seriousin versio vuodelta 1988. Tasmaniassa syntynyt Albert yrittää keksiä, miten olueen saadaan kuplia, ja tulee siinä samalla keksineeksi ydinvoiman. Koittaessaan saada patenttia maailmankuululle kaavalleen E=mc2, paha kilpailija varastaa kaavan ja Albert joutuu matkaamaan Ranskaan asti estämään ydinkatastrofin. Tämä komedia on jotenkin niin sydämellisen hömppä, että katsoin sitä nuorempana ties kuinka monta kertaa. Vieläkin se aiheuttaa lämpimiä ajatuksia. Australia on kuitenkin ihana maa, Serious kaikkea muuta kuin vakava, ja rockenrollinkin se Einstein tässä elokuvassa keksi. Ei tiukkapipoille ;-)


The Lost Boys
Toinen elokuva, jotka katsoin ties kuinka monta kertaa nuorena tyttönä. Katsoin tätä varsinkin siihen aikaan, kun meillä ei vielä kotona ollut videoita (meille saatiin videot vasta kun olin 16-vuotias, että repikääpä siitä huumoria). Eli jouduin raahaamaan vuokraamosta mukana sellaista vuokrattavaa videoidenkatselulaitetta nimeltä MovieBox ja virittelemään sitä sitten yhteensopivaksi meidän telkkarin kanssa. Ei ollut helppoa, mutta minkäs teet. Lost Boys oli vaan niin ihana. Siihen maailmanaikaan varsinkin Michael (Jason Patric) sai nuoren tytön sydämen läpättämään ja perheen koira Nanook oli söötti.


The Crow
Yksi maailman kauneimmista rakkaustarinoista, vaikka suurin osa ihmisistä tuskin pitää sitä pelkkänä rakkaustarinana. Eric Dravenin ja Shellyn traaginen rakkaus, kosto ja lopulta yhteen pääseminen, oih, onko kauniimpaa. Varsinkin kun tarina on kerrottu ihanan synkillä goottisävyillä. Lisäksi Brandon Lee on jotenkin niin kaunis, ja hänen traaginen kuolemansa elokuvan kuvauksissa on nyt vaan niin nyyh...

"It can't rain all the time"


Star Wars (kaikki)
Olen fanityttö ja katsonut sekä vanhan että uuden trilogian aika moneen kertaan. Vanhan useammin kuin uuden, sillä se nyt vain yksinkertaisesti kestää useamman katselukerran. Star Wars on omalla kohdallani ollut se isoin elokuvajuttu ikinä ja sen huomaa myös meidän kodista, sillä täällä saattaa törmätä SW-aiheisiin asioihin, ja monet meidän pariskuntaa vielä kunnolla tuntemattomista ihmisistä yleensä luulevat niiden SW-ukkeleiden olevan mieheni leluja... ;-)


Kevin Smithin elokuvat (varsinkin vanhimmat)
Ei näistä voi valita vain jotain tiettyä, sillä suurin osa täyttää omien guilty pleasureideni kriteerit. Voin katsoa Dogman tai Mallratsin milloin vain ja hykerrellä sohvalla naurusta, kun Silent Bob koittaa käyttää Voimaa saadakseen käsiinsä videokasetin - roikkuessaan pää alaspäin kuin Luke Skywalker Hothin jääplaneetalla. Smithin musta ja omaperäinen huumori toimii meikäläiseen ja Star Wars-viittaukset vain auttavat asiaa.

torstai 17. maaliskuuta 2011

Kotona katseltua: The American (2010) (***)

Anton Corbijnin ohjaama The American jäi teatterikierroksella näkemättä vaikka kiinnostus siihen olikin kova. Ohjaajan edellinen teos, Joy Divisionin nokkamiehesta Ian Curtisista kertova Control kun oli vallan hieno henkilödraama.

The American kertoo Italiaan piiloutuvasta palkkatappajasta nimeltä Jack (George Clooney). Ruotsissa pieleen menneen keikan jälkeen pikkukaupunkiin linnoittautuva Jack päättää tehdä enää sen viimeisen keikan ja jäädä sitten eläkkeelle. Matalan profiilin pitämisestä huolimatta hän ystävystyy paikallisen papin (Paolo Bonacelli) sekä kiltin ilotytön (Violante Placido) kanssa.

The American yllätti minut hitaalla ja hienovaraisella kerronnallaan, sillä olin odottanut enemmän toiminnallisia elementtejä ja jännitystä. Corbijnin käsissä palkkatappajan viimeinen keikka on kuvattu erittäin draamallisin ottein vailla trillereille tavanomaista jännityksen kasvattamista, ja elokuvassa seurataankin pääasiassa Jackin näpertelyä ja aseen rakentelua sekä ajelua ympäri kaunista Italian maaseutua.

Laadukkaasta tekijäkaartista huolimatta The American ei oikein tunnu saavan ilmaa siipiensä alle. Liekö vika sitten alkuperäismateriaalissa vai yllätyksettömässä käsikirjoituksessa, sitä en osaa sanoa, sillä en Martin Boothin romaania ole lukenut. Itse huomasin odottavani, että milloin elokuva kunnolla pääsee vauhtiin - ja lopulta päädyin odottamaan sitä koko elokuvan ajan. Elokuva panostaakin huomattavasti enemmän kuvallisesti luotuun tunnelmaan kuin toimintaan tai dialogiin.

On myös ikävä huomata, että Clooney on toimintasankarina jo hieman aikansa elänyt. Hän ei kuitenkaan ole vielä niin vanha, että vakuuttavasti esittäisi eläkkeelle siirtyvää veteraania, mutta enää hän ei oikein vakuuta naisia hurmaavana sankarinakaan. Tällainen vakava, pienieleinen rooli ei tunnu oikein sopivan yleensä pilke silmäkulmassa näyttelevälle Clooneylle.

The American on Suomen kannalta merkittävä elokuva siinä mielessä, että siinä näyttelee pienessä roolissa meidän ihana Irina Björklundimme ja sivuosassa vilahtaa myös Samuli Vauramo.

Tuomio: ★★★★★

F A C T   F I L E:
Alkuperäinen nimi: The American
Ohjaus:  Anton Corbijn
Käsikirjoitus: Rowan Joffe, perustuu Martin Boothin romaaniin
Pääosissa: George Clooney, Violante Placido, Thekla Reuten, Paolo Bonacelli, Johan Leysen, Irina Björklund
Valmistusmaa: USA 2010
Genre: rikos / draama
Ikäraja: 13
IMDb
Traileri (Apple) >>

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Kotona katseltua: Nobel Son (2007) (***)

Nobel Son on melkoinen elokuva. Se on musta rikoskomedia, joka viljelee twistejä toisensa perään. Se on ihan höpsö, mutta siinä on mukana loistavia näyttelijöitä. Alan Rickman esimerkiksi. Katsokaa itse niin tiedätte ;-)

Nobel Son on kertomus kemian Nobelin voittaneen, arrogantin naistenmiehen Eli Michaelsonin (Rickman) pojasta Barkleysta (Bryan Greenberg), joka joutuu kidnapatuksi sillä hetkellä, kun hänen pitäisi matkustaa isänsä ja äitinsä (Mary Steenburgen) mukana Tukholmaan vastaanottamaan isänsä Nobelia. Kidnappaaja vaatii Michaelsoneilta kahta miljoonaa taalaa poikansa vapauttamisesta, mutta isukki ei oikein haluaisi maksaa luuserina pitämästään pojastaan. Kun postissa tulee irti leikattu sormi, huomaa isukkikin kidnappaajan olevan tosissaan.

Sitten seuraa muutama twisti, joista en enempää kerro, koska ne tekevät Nobel Sonista viihdyttävän kiemuraisen komedian.

Tarina on erittäin hauska siinä mielessä, että millään hetkellä ei voi olla varma, kuka hahmoista on syyllinen ja mihin. Kiemuroita on loppupelissä ehkä hieman liikaakin, jotta Nobel Son voisi olla vakavammin otettava elokuva. Hömppäviihteenä kaikki on kuitenkin kohdallaan.

Elokuvan musiikki on kokonaisuuteen nähden hieman liian päällekäyvää ja henkilökohtaisesti alkoi hieman ärsyttää, mutta näyttelijät ovat ihania - Rickman, kuten aina, pehmeä-äänisenä ja ilkeänä, Dushku, aivan kuin Buffy vampyyrintappajassakin, seksikkäänä sekopäänä, Steenburgen ihanan vakaana äitinä, joka rikostutkijan ominaisuudessaan ei hätkähdä irtileikattuja ruumiinosia.

Kun kaipaat kevyttä rikoskomediaa hyvillä näyttelijöillä, katso tämä :)

Tuomio: ★★★★★

F A C T   F I L E:
Alkuperäinen nimi: Nobel Son
Ohjaus:  Randall Miller
Käsikirjoitus: Jody Savin, Randall Miller
Pääosissa: Bryan Greenberg, Alan Rickman, Mary Steenburgen, Shawn Hatosy, Eliza Dushku, Bill Pullman, Danny DeVito
Valmistusmaa: USA 2007
Genre: komedia / rikos
Ikäraja: 15
IMDb
Traileri (Apple) >>

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Uusi addiktio aluillaan - Angel, Season 1


Buffy vampyyrintappajan kolmoskauden jälkeen omaksi sarjakseen irronnut Angel kertoo sielulla kirotusta vampyyri-Angelista, joka lähtee Sunnydalesta Los Angelesiin hyvittämään vampyyrinä tekemiään pahoja tekoja ja samalla olemaan poissa rakastamansa Buffyn luota, jotta tämä voisi elää oikeaa elämää.

Ykköskauden fiiliksiä SPOILERIVAROITUKSELLA katkon jälkeen.

maanantai 14. maaliskuuta 2011

D.J. Caruson I Am Number Four (2011) (***)


Pittacus Loren (salanimi, jonka takana ovat kirjailijat James Frey ja Jobie Hughes) nuorille aikuisille suunnattu kirja I Am Number Four ilmestyi loppukesästä ja pomppasi heti New York Timesin bestsellerlistan kärkeen. Jostain syystä kirjan filmatisointioikeudet oli myyty jo vuonna 2009, ja siksipä elokuva ilmestyikin nyt vain puoli vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen.

I Am Number Four kertoo Maassa asustavasta alienista, joka kulkee nimellä John Smith (Alex Pettyfer) ja joka matkustaa holhoojansa Henrin (Timothy Olyphant) kanssa kaupungista toiseen, piilotellen pahoilta mogadorianeilta. Mogadorianit ovat tappaneet Johnin planeetan Lorienin asukit lähes sukupuuttoon ja jäljellä on enää kourallinen.

Lorienin nuorilla sotureilla on yliluonnollisia kykyjä, mutta monet heistä ovat vielä niin nuoria, että kyvyt eivät ole vielä "puhjenneet". Näitä sotureita piilottelee Maassa yhdeksän ja heitä mogadorianit napsivat nyt järjestyksessä - kolme on jo saatu hengiltä, John on numero neljä. Mutta John ei vaan ole ihan helposti tapettava tapaus...

I Am Number Four on teini-ikäisille katsojille suunnattu scifi-toimintaseikkailu, mutta se ei tarkoita, etteivätkö vanhemmatkin voisi siitä nauttia. Mutta mielentila pitää olla oikea, sillä Number Four tavoittelee selkeästi samaa kohderyhmää kuin vaikkapa Twilight. Se ei ole vakavasti otettava elokuva, mutta viihdyttää mukavasti, tarjoaa vauhtia ja yliluonnollisia taistelukohtauksia, sekä hieman herkkää teini-ihastusta. Se on itse asiassa hieman toimivampi kuin Twilight, sillä näyttelijätyö on huomattavasti luonnollisempaa.

Elokuvan on ohjannut D.J. Caruso, joka tunnetaan ennestään mm. toimintajännäristä Eagle-Eye (2008) sekä trilleristä nimeltä Disturbia (2007). Hänen ohjaksissaan Number Fourista muotoutuu vauhdikas, viihdyttävä ja seksikäs nuorten elokuva.

Mietin pitkään, että miksi Johnin koulukaveria Markia näyttelevä Jake Abel oli jotenkin niin tutun näköinen ja sieltähän se IMDb:stä vastaus löytyi - tyyppihän näytteli suosikkisarjassani Supernaturalissa viime vuonna Adamia.

Tuomio: ★★★★★

F A C T   F I L E:
Alkuperäinen nimi: I Am Number Four
Ohjaus:  D.J. Caruso
Käsikirjoitus: Alfred Gough, Miles Millar, Marti Noxon, perustuu Pittacus Loren nuortenkirjaan
Pääosissa: Alex Pettyfer, Timothy Olyphant, Teresa Palmer, Dianna Agron, Callan McAuliffe
Valmistusmaa: USA 2011
Genre: toiminta / sci-fi
Ikäraja: 13
IMDb
Traileri (Apple) >>

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Kotona katseltua: Legenda Suojelijoista - Ga'Hoolen pöllöt (2010) (***)


Kathryn Laskyn 15-osaisen lastenkirjasarjan kolmeen ensimmäiseen osaan perustuva Legenda Suojelijoista: Ga'Hoolen pöllöt on visuaalisesti äärimmäisen kaunista katsottavaa. Itselläni tämä elokuva jäi näkemättä teatterikierroksella, joten 3D-elämys on kokematta. Teräväpiirtoisena 2D:näkin elokuva näyttää niin hyvältä, että en jäänyt kaipaamaan kolmatta ulottuvuutta, sillä tarinan taika tulee esille ihan normaalissa littukuvassakin.

Legenda Suojelijoista: Ga'Hoolen pöllöt kertoo tornipöllöveljeksistä nimeltä Soren (äänenä Jim Sturgess) ja Kludd (äänenä Ryan Kwanten), jotka joutuvat pahojen Puhdasrotuisten kidnappaamaksi. Kludd kääntyy Puhdasrotuisten puolelle, mutta Soren pääsee karkuun ja hän lähtee etsimään myyttisiä Suojelijoita, soturipöllöjä, jotka voivat pelastaa pöllömaailman tuholta.

Tarinan kaari on hyvin perinteinen veljesten välisine kamppailuineen, myyttisine sankarisotureineen ja toisaalta natsi-Saksaan verrattavissa olevine rotuoppeineen. Toteutus kuitenkin toimii, tarina rullaa eteenpäin napakasti, pöllöhahmot ovat kiinnostavia ja ääninäyttelijät erinomaisia ihanine aksentteineen, ja eritoten kaunis animointi sykähdyttää. Silmä oikeasti lepää elokuvan kuvastossa.

Ohjaaja Zack Snyder (Watchmen, 300) on tunnettu toimivista seikkailu- ja toimintaelokuvistaan, ja hänen kädenjälkensä näkyy myös Ga'Hoolen pöllöissä. Vauhtia ja jännitystä tarinassa riittää, mutta mukaan on muistettu ottaa muutama seesteisempikin kohtaus sekä tärkeää nuoren pöllöpojan itsensätutkiskelua.

Entistä biologia ihastutti pöllöjen erittäin aidon näköiset olemukset sekä useiden eri lajisten pöllöjen mukana olo. Lajien välisiä ihmismäisiä ihastuksia minä en koskaan ymmärrä, mutta se johtuu tuosta mielikuvitusta rajoittavasta biologitaustastani ;-)

Mitä jäin jälleen kerran tarinassa kaipaamaan, oli naispuolisten hahmojen suurempi määrä. Mikähän se on, että jopa naiskirjailijat kirjoittavat hahmoistaan pääosin miespuolisia? Luulisi, että kirjailija haluaisi nostaa myös omaa sukupuoltaan enemmän esille, mutta kun ei niin ei. Naishahmot ovat tässäkin harmillisesti vain syrjässä nyökkäileviä puolisoita, pienikokoisia siskoja ja ystäviä tai sitten julmia pahiksen puolisoita. Lasky on 40-luvulla syntynyt amerikkalainen kirjailija, joten ehkäpä hänen kulttuuritaustansa on vaikuttanut tällaisen patriarkaatin syntyyn myös kirjallisessa työssään.

PS. Muistathan osallistua blogissani käynnissä olevaan leffan pöllöskabaan >>!

Tuomio: ★★★★★

F A C T   F I L E:
Alkuperäinen nimi: Legend of the Guardians: The Owls of Ga'Hoole
Ohjaus:  Zack Snyder
Käsikirjoitus: John Orloff, Emil Stern, perustuu Kathryn Laskyn lastenkirjoihin 
Englanninkielisissä ääniosissa: Jim Sturgess, Emily Barclay, Ryan Kwanten, Helen Mirren, Sam Neill, Anthony LaPaglia, Geoffrey Rush, David Wenham, Hugo Weaving
Valmistusmaa: USA / Australia 2010
Genre: animaatio / seikkailu
Ikäraja: 11
IMDb
Traileri (Apple) >>

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Maaliskuun poika: Jensen Ackles (synt. 1. maaliskuuta 1978)

Maaliskuun pojan esittely tulee hieman myöhässä, sillä syntymäpäivä ehti harmillisesti mennä heti ensimmäisenä päivänä maaliskuuta. Tässä kuussa 33 vuotta täyttänyt, Teksasin Dallasissa syntynyt Jensen Ross Ackles hurmasi minut pikkuisessa indieromcomissa nimeltä Ten Inch Hero (josta juttu täällä) ja sittemmin demoninmetsästäjäveljeksistä kertovassa tv-sarjassa Supernatural (josta kertovat jutut löytyy tämän tagin alta), johon koukutuin Anzin ja Mikaelan yllytyksestä täysin vuosi sitten.

Tämä lähes liian komea näyttelijä valittiin vuonna 2009 Entertainment Weeklyn lukijoiden äänestyksessä vuoden toiseksi seksikkäimmäksi miesnäyttelijäksi (pöh, tyhmästi Robert Pattinsonin jälkeen).

Supernaturalin lisäksi Ackles on nuorempana esiintynyt muissakin tv-sarjoissa kuten esimerkiksi Dawson's Creek, Dark Angel ja Smallville. Itse en ole näitä sarjoja katsonut ja tiedän Acklesin vain Winchesterin veljessarjan vanhimpana, ja jos nyt ei aina ehkä viisaimpana, mutta ainakin eniten jalat maassa olevana Deanina, joka hurmaa naiset ja teloittaa demonit.

Acklesin elokuvaura on toistaiseksi ollut hyvin suppea, mutta hänet nähtiin pari vuotta sitten My Bloody Valentine -elokuvan (josta juttu täällä) uudelleenfilmatisoinnissa Tom Hannigerina. Ensimmäisen elokuvaroolinsa Ackles teki vuonna 2005 suoraan videolla julkaistussa elokuvassa Devour, jossa hän näytteli yhdessä isänsä Alan Acklesin kanssa. Enemmänkin mies saisi tehdä elokuvia, sillä hän vaikuttaa erittäin lahjakkaalta näyttelijältä, jolla voisi olla paljon annettavaa sopivissa elokuvissa.

Ackles toimi mallina jo lapsena ja hän on kommentoinut yhtä elämänsä häpeällisintä hetkeä: "When I was in middle school, some of my so-called friends found a catalog ad I did for Superman pajamas. They made as many copies as they could and pasted them up all over school."

Vanhemmiten vain komistuva Ackles meni vuosi sitten naimisiin pitkäaikaisen ystävänsä Danneelin kanssa. Pariskunta on näytellyt yhdessä yllämainitussa Ten Inch Herossa.

Acklesin paras ystävä on hänen Supernatural-kollegansa Jared Padalecki ja heidän ystävyytensä välittyy ihanasti katsojille Supernaturalissa nähtävässä veljeskemiassa. Ackles on kertonut heidän ystävyydestään näin: "Jared and I are lucky to get along so well without having any effort to make. One day, the producers came to see us and told us they had never worked with actors who got along so well. It gives us the opportunity to make the relationship between Sam and Dean have credibility. I think the audience feels how much Jared and I like being together."

Ackles on 185 cm pitkä, vaikka sitä ei ihan heti uskoisi, kun näkee hänet tv-veljensä Padaleckin rinnalla.

Ja jos joku ei ole vielä nähnyt Jensen Acklesin versiota Eye of the Tigerista, suosittelen tsekkaamaan sen YouTubesta >> =D

Supernaturalista on jenkeissä menossa tällä hetkellä kuudes tuotantokausi - Suomessa SubTv alkaa näyttää neljättä tuotantokautta näillä tiedoin tässä kuussa.

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Shakespearea puutarhatontuilla - Gnomeo ja Julia (2010) (***)


William Shakespearen traaginen Romeo ja Julia on ollut taustana jos jonkinlaisille elokuvaversioille. Nyt vuorossa on animaatio, jossa seikkailevat puutarhatontut. Naapureina asustavien herra Capuletin ja neiti Montaguen välillä on vihanpito, joka on levinnyt jopa heidän värejä tunnustaviin puutarhoihinsa. Naapurusten puutarhatontut nimittäin harrastavat ihmisiltä salaa mm. kilpa-ajoja ruohonleikkurilla ja häviäjä saattaa löytyä kadulta sirpaleina seuraavana aamuna.

Kaunis Julia-tonttu (äänenä Pamela Tola / Emily Blunt) seisoo jalustallaan ikävystyneenä, kunnes näkee naapurustosta hieman syrjässä kasvavan kauniin kukkasen. Hän naamioi itsensä ja livahtaa puutarhasta etsimään kukkaa - ja törmää vahingossa naapurin siniseen Gnomeoon (äänenä Mikko Leppilampi / James McAvoy). Se on rakkautta ensisilmäyksellä, mutta kun heille selviää toistensa oikea väri ja sitä kautta identiteetti, suhde mutkistuu.

Koska Gnomeo ja Julia on sallittu kaikenikäisille, ei alkuperäisen tarinan traagista loppua uskalla edes odottaa. Perheen pienimmille tarjolla on söpöjen puutarhatonttujen elämää ja paikoitellen hurjaa menoa ruohonleikkureiden kyydissä, ja viitataanpa tarinassa hauskasti myös itseensä Shakespeareen -jotain siis myös aikuisille katsojille.

Puutarhatonttujen habitus on luotu ihanasti, sillä tontut ovat aidon posliinisen näköisiä kolhuineen ja lohkeilevine maalipintoineen. Hahmojen muovisuutta ei siis kannata pelätä - paitsi mitä nyt Gnomeon ja Julian ystäväksi lyöttäytyvä, yksinäinen muoviflamingo on tietysti muovia :)

Gnomeo ja Julia on sympaattinen ja hauska koko perheen elokuva, jonka voi helposti katsastaa läpi kertaalleen. Kovin montaa katselukertaa tämä animaatio tuskin kuitenkaan kestää.

Tuomio: ★★★★★

F A C T   F I L E:
Alkuperäinen nimi: Gnomeo & Juliet
Ohjaus:  Kelly Asbury
Käsikirjoitus: Kelly Asbury, William Shakespearen näytelmään perustuen
Suomenkielisissä ääniosissa: Mikko Leppilampi, Pamela Tola, Sinikka Sokka, Antti Pääkkönen, Jukka Voutilainen, Jenni Sivonen, Kari-Pekka Toivonen, Jone Nikula, Tuomas Uusitalo, Antti LJ Pääkkönen, Pekka Autiovuori, Marjatta Leppänen
Valmistusmaa: UK / USA 2010
Genre: animaatio
Ikäraja: sallittu
IMDb
Traileri (Apple) >>

torstai 10. maaliskuuta 2011

Pöllöjä, pöllöjä - Osallistu Legenda Suojelijoista -arvontaan!

Uutta arvontaa pukkaa heti entisen perään! Tällä kertaa arvonnassa on söpöjä pöllötavaroita elokuvasta Legenda Suojelijoista - Ga'Hoolen pöllöt.


Palkintoja on kolme kappaletta:

Pikkuinen pöllöaiheinen termoskassi sekä söpöt pikkupöllöt (kuvassa keskellä)
ja
2 pöllöleffapakettia, joihin kuuluu pieni ja kevyt pöllökassi/reppu ja Legenda Suojelijoista - Ga'Hoolen pöllöt -blu-ray-dvd -combo
    Arvontaan voi osallistua jättämällä kommentin tähän viestiin tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen elokuvablogi.com (at) gmail.com ja vastaamalla kysymykseen:

    Mikä elokuvien eläinhahmo on suurin suosikkisi ja miksi?

    Vastausaikaa on kaksi viikkoa ja kilpailu päättyy torstaina 24. maaliskuuta klo 18.00. Arvonnan voittajat julkistetaan sitten mahdollisuuksien mukaan heti perjantaina 25.3. Voit myös tuplata mahdollisuutesi linkittämällä arvonnan esimerkiksi blogissasi (muistathan mainita tästä kommentissasi!).

    Legenda Suojelijoista - Ga'Hoolen pöllöt on rakastettuihin lastenkirjoihin perustuva fantasiaseikkailu, jonka on ohjannut Zack Snyder (Watchmen, 300). Tarina alkaa siitä, kun nuori pöllö Soren ja hänen veljensä Kludd tipahtavat suoraan Puhdasrotuisten kynsiin. Sorenin on paettava etsimään myyttisiä siivekkäitä sotureita, sillä vain nämä voivat pelastaa pöllökansat tuholta. Suomalaisista äänistä vastaavat mm. Petrus Kähkönen, Heljä Heikkinen, Markus Blom ja Jani Alkio - englanninkielisinä ääninä puolestaan toimivat mm. Jim Sturgess, Hugo Weaving ja David Wenham.

    Elokuva on julkaistu 9. maaliskuuta dvd:nä ja blu-ray:nä.

    keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

    Buffy the Vampire Slayer, Season 7


    Buffyn viimeisen eli seiskakauden fiiliksiä SPOILERIVAROITUKSELLA

    tiistai 8. maaliskuuta 2011

    Sadantonnin dvd-arvonnan voittajat

    Dvd-arvonnan voittajat on nyt arvottu ja random.orgia käyttämällä voittajaksi tulivat seuraavat:
    1. Shanghai Noon -dvd -> Bubble
    2. Neverwhere -dvd -> Sanna FB:stä
    3. Robsessed -boksi -> Reetta
    Voittajat, heittäkäähän postitusosoitteenne minulle osoitteeseen elokuvablogi.com (at) gmail.com niin käyn viemässä levyt postiin :) tai jos Helsingin keskustassa hengailet, niin voidaan tehdä myös treffilöitä ihan livenä tehtävään palkinnonojennusoperaatioon.

    Kiitokset kaikille osallistujille ja eritoten kiitos kaikista kommenteista, kehuista ja juttuideoista :)

    Sitten tiedoksi, että lähipäivinä on tulossa uusi kilpailu joka liittyy jo marraskuussa bloggaripikkujouluissa ihastuttaneisiin pöllöihin elokuvasta Legend of the Guardians :) stay tuned!

    maanantai 7. maaliskuuta 2011

    Sadantonnin dvd-skaba on nyt suljettu!

    Voittajat julkaistaan aamulla :)

    Buffy the Vampire Slayer, Season 6


    Buffyn kuutoskauden fiiliksiä alla SPOILERIVAROITUKSELLA

    perjantai 4. maaliskuuta 2011

    Buffy the Vampire Slayer, Season 5


    Buffyn viitoskautta ovat kehuneet monet, eikä minullakaan siitä sen ihmeemmin pahaa sanottavaa ole. Omia fiiliksiäni voi lueskella katkon jälkeen SPOILERIVAROITUKSELLA.

    torstai 3. maaliskuuta 2011

    Darren Aronofskyn Black Swan (2010) (****)


    Darren Aronofskyn ohjaama Black Swan on fantastinen draamatrilleri baletin maailmasta. Nina (Oscarin roolistaan voittanut Natalie Portman) on nuori ja lahjakas ballerina, joka on kilttinä tyttönä omistanut koko elämänsä tanssille. Osittain äitinsä, entisen tanssijan (Barbara Hershey) painostamana. Kun baletin ohjaaja Thomas Leroy (Vincent Cassell) haluaa uudistaa klassisen Joutsenlammen, Nina on ensimmäisten joukossa hakemassa pääroolia.

    Herkän Ninan henkinen balanssi uhkaa järkkyä, kun nuori ja kapinallisen oloinen Lily (Mila Kunis) astuu kuvioihin. Seksuaalista energiaa tihkuva Lily pyöräyttää ohjaaja Thomasin pikkusormensa ympärille ja Ninan hauras maailma alkaa luhistua vaikka hän pääosan baletista saakin. Kilpailu vaativan äidin suosiosta, Joutsenlammen pääosan tulkitsemisen vaativuus ja pelko oman paikan menetyksestä kaatuvat Ninan niskaan hyökyaallon lailla pyörittäen hänen elämänlankansa sellaiseksi sekasotkuksi, ettei hän enää osaa erottaa totuutta ja tarua toisistaan.

    Tuloksena on hengästyttävä sekoitus vakavaa draamaa ja fantasiatrilleriä tarjoiltuna tanssin ja klassisen musiikin kuorruttamana. Elokuva käyttääkin sykähdyttävästi hyväkseen klassista musiikkia ja lopussa iholle vyöryvä Tsaikovski tuntuu lähes tukahduttavalta voimalta, joka saa haukkomaan henkeä. Itse tunsin kaipaavani runsaasti raitista ilmaa teatterista poistuttuani.

    Muun muassa vaikuttavan Unelmien sielunmessun ohjaajana tunnettu Aronofsky taitaa ihmisen luhistumisen kuvauksen askel askeleelta, kerros kerrokselta. Kun tämän kuvauksen vielä tulkitsee äärimmäisen hienostuneesti ja antaumuksella ihastuttava Portman, katsomiskokemus on riipaisevan komea.

    Visuaalisuutensa ja voimallisen musiikkinsa Black Swan kannattaa katsastaa elokuvateatterissa, sillä vain siellä sen koko voima pääsee oikeuksiinsa.

    Tuomio: ★★★★

    F A C T   F I L E:
    Alkuperäinen nimi: Black Swan
    Ohjaus:  Darren Aronofsky
    Käsikirjoitus: Mark Heyman, Andres Heinz, John J. McLaughlin
    Pääosissa: Natalie Portman, Mila Kunis, Vincent Cassell, Barbara Hershey, Winona Ryder
    Valmistusmaa: USA 2010
    Genre: draama / trilleri / fantasia
    Ikäraja: 15
    IMDb
    Traileri (Apple) >>

    tiistai 1. maaliskuuta 2011

    Am I Gorgerous? Or just Stylish? :)

    Sooloilija palkitsi minut Gorgerous Blogger -palkinnolla ja jokin aika aikaisemmin sain Lady Laetitialta Stylish Blogger -tunnustuksen. Kiitokset vielä näistä mainioista tunnustuksista, jotka aina piristävät päivää :)


    Sooliksen tunnustuksen tehtävänä pitää seuraaviin viiteen kysymykseen, Lady L:n tehtävän seitsemän paljastusta olen tehnyt ihan vähän aikaa sitten, joten en nyt tee sitä uudestaan.

    1. Mistä kirjoitat blogissasi, ja mitä kaikkea se käsittelee?
    Elokuvablogi.com käsittelee ehkä hieman yllättäen elokuvia ;-) ja kaikkea niiden maailmaa liippaavaa, kuten myös addiktoivia tv-sarjoja :)

    2. Mikä tekee blogistasi ainutlaatuisen verrattuna muihin?
    En tiedä onko blogissani muuta ainutlaatuista kuin minä itse. En yritä olla fiksumpi kuin olen, koska sehän paistaisi tekstistä läpi heti. Kiinni jäisin että heilahtaa. Siksipä kerron asioista ja elokuvista niillä sanoin kuin itsestäni tuntuu. Joskus hehkutan epäammattimaisesti, mutta toisaalta uskallan myös sanoa, jos en elokuvaa tajunnut. Aina ei kolahda, mutta joskus taas kolahtaa ja kovaa. Koitan kyllä aina myös löytää faktaa tunteideni tueksi.

    3. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
    Olen kirjoitellut Episodiin vuosikaudet, mutta halusin kai myös jotain "omaa", jotain josta olen vastuussa vain ja ainoastaan itselleni. Halusin myös paikan, johon voisin kirjoittaa fiiliksiä elokuvista muistiin, koska en kuitenkaan muista suurimmasta osasta näkemiäni elokuvia enää vuoden päästä, että mitä mieltä niistä olin. Lisäksi minusta on kiva jakaa tunnelmia ja tuntemuksia muiden kanssa - siksi rakastan kommentteja, koska siitä tulee sellaista vastavuoroisuutta. Ihan kuin täällä olisi joku lukemassa jorinoitani.

    Osasyynä aloittamiseen oli eräs entinen työkaverini, jonka kanssa aina juttelimme elokuvista ja hän sitten kyseli, että miksi en pistäisi pystyyn omaa blogia. Niin, miksipä en? ;-) Aloitin bloggaamisen englanninkielisen blogin kautta, koska esimerkiksi tämä kyseinen työkaverini ei puhu suomea. Muutaman kuukauden kirjoittelun jälkeen vaihdoin kuitenkin kielen ihanaan ja elävään äidinkieleeni, ja sillä on nyt menty kohta kaksi vuotta.

    4. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
    Muutan pienesti jotain koko ajan ulkoasussa ja yläbanneria päivitän vähintään kerran kuukaudessa vastaamaan jotain uutuuselokuvaa. Haluaisin toki kirjoittaa vähän laajemmalla skaalalla asioista, kun vaan ehtisi ja saisi aikaiseksi - ja keksisi hyviä aiheita ;-) Eniten kuitenkin haluaisin muuttaa sitä, että kirjoittaisin ihan työkseni. Ei niin että teen tätä hommaa varsinaisen palkkatyöni jälkeen yön pimeinä tunteina, kun muu perhe on mennyt nukkumaan, vaan että saisin kirjoittaa ihan työkseni ja saisin siitä palkkaa asuntolainan maksuun.

    Jos joku lukemaan eksynyt sattuisi tällaista duunaria tarvitsemaan, viestiä vaan osoitteeseen elokuvablogi.com (at) gmail.com ;-)

    5. Mitä haluaisit muuttaa muiden blogeissa?
    En halua muuttaa mitään. Luen niitä blogeja, joista olen kiinnostunut ja joiden kirjoittajista pidän. En sitten lue niitä muita, sorry :)