lauantai 19. helmikuuta 2011

Uusin Disney-prinsessa on Tähkäpää - Kaksin karkuteillä (2010) (****)


Disneyn uusin animaatioprinsessa on Grimmin veljesten sadun Tähkäpää, kultatukkainen tyttö, joka viettää lapsuutensa lukittuna korkeaan torniin. Kaksin karkuteillä -elokuvan Tähkäpää (äänenä Maria Ylipää) saa synnyinlahjanaan taikahiukset, joiden harjaaminen toteuttaa toiveita. Ikuista kauneuttaan vaaliva noita Gothel (äänenä Sari Ann Moilanen) kaappaa lapsen itselleen ja kasvattaa tämän omanaan tornissa, jonne pääsee vain Tähkäpään valtavan pitkien suortuvien avulla.

Joka vuosi syntymäpäivänään Tähkäpää ihmettelee taivaalla leijuvia kauniita valoja ja haaveilee niiden näkemisestä läheltä. Valot ovat läheisen linnan kuninkaan ja kuningattaren lähettämiä lyhtyjä, jotka he päästävät taivaalle kadonneen tyttärensä syntymäpäivänä vuosi toisensa jälkeen. Tätä ulkomaailmasta täysin erossa kasvanut Tähkäpää ei tietenkään tiedä, mutta alitajuisella tasolla hän uskoo valojen jollakin tapaa liittyvän häneen.

Gothel kasvattaa Tähkäpään pelkäämään vaarallista ulkomaailmaa. Aikuisuutensa kynnyksellä Tähkäpää ei kuitenkaan pelottelusta huolimatta saa enää pidettyä uteliaisuuttaan kurissa ja karkaa tornistaan. Karkuteille lähdössä katalyyttina toimii maan etsityin ryöväri Flynn Rider (äänenä Lauri Tähkä), joka virkavaltaa paetessaan eksyy Tähkäpään tornille ja jonka tyttö kaappaa ja pakottaa oppaakseen valojen luo. Huimassa seikkailussa tarvitaan niin hiuksia kuin aivojakin - ja niitähän sankarittarelta löytyy molempia. Ja välillä hieman paistinpannunkin apua.

Kaksin karkuteillä on ihastuttava päivitys vanhasta sadusta. On kuin Disneyn prinsessatarinaan olisi sekoitettuna hyppysellinen Pixarin taikuutta, sillä animaatio on nautittavan hauska ja sympaattinen. Se ei ole syväluotaava mestariteos, kuten vaikkapa Toy Story 3, mutta omassa viihteellisessä lajityypissään mainio.
Päinvastoin kuin Disneyn prinsessatarinat yleensä, Kaksin karkuteillä esittelee sankarittaren, jonka maailmaan mahtuu jopa pienessä tornivankilassa muutakin elämää kuin vain pelastavasta prinssistä haaveilu.

Kasvattiäitinsä aivopesun tuloksena Tähkäpään käymä henkien taistelu siitä, onko hän huono tytär karattuaan kotoa, on majataloon pelottavien ryöväreiden keskelle sijoittuvan laulukohtauksen ohella elokuvan sydämellisimpiä kohtauksia. Vaikka perinteisen kaavan mukaan tarinan lopuksi sankarit elävätkin onnellisina elämänsä loppuun saakka, matka sinne on aito seikkailu, jonka pääosassa on aktiivinen, omilla aivoillaan ajatteleva tyttö.

Elokuva myös sopii koko perheelle, sillä siinä ei ole nykyanimaatioissa hieman liian usein esiintyviä hirviöitä tai tilanteita, jotka saattaisivat pelottaa perheen pienimpiä.

[Juttu julkaistu alunperin Episodissa #1/2011]

Tuomio: ★★★★

F A C T   F I L E:
Alkuperäinen nimi: Tangled
Ohjaus:  Byron Howard, Nathan Greno
Käsikirjoitus: Dan Fogelman, perustuu Jacob ja Wilhelm Grimmin satuun
Suomenkielisissä ääniosissa: Maria Ylipää, Lauri Tähkä, Sari Ann Moilanen, Tommi Korpela
Valmistusmaa: USA 2010
Genre: animaatio
Ikäraja: 7
IMDb
Traileri (Apple) >>