maanantai 28. helmikuuta 2011

Oscar-voittajat 2011


Tänään on se päivä vuodesta, jonka leffafani viettää silmät ristissä herättyään yöllä kolmelta tuijottamaan Oscar-gaalaa :) Juontajat Anne Hathaway ja James Franco aloittivat gaalan matkaamalla Inceptionin tapaan Alec Baldwinin uneen ja lopulta matkasivat De Loreanilla takaisin tulevaisuuteen juontamaan gaalaa. Anne ja James olivat kauniita, mutta jotenkin kauhean jäykkiä.

Joka vuosi gaalassa muistellaan menneitä ja Celine Dionin laulaman Smilen mukana muisteltiin kuvagallerian kautta niin Dennis Hopperia kuin Leslie Nielseniä, Tony Curtisia ja Lena Hornea. Kokonaisuutena gaala oli kuitenkin jotenkin kuiva. Poissa olivat kivat musiikkiesitykset ja keventävät hupinumerot, mikä hieman harmitti. Samoin kuin olin niin paljon odottanut juontajilta, Hathaway loisti omana säteilevänä persoonana kuten aina, mutta Franco oli kuin seipään niellyt koko gaalan ajan. Edit: Unohdin tän, hauskimpia juttuja gaalassa oli "musikaali"kooste, jossa näytettiin niin Harry Potteria kuin Twilightiakin - tsekkaa video Mikaelan blogista >>

Tein omat veikkaukseni voittajista juuri ennen gaalaa kuten joka vuosi Episodin porukoissa meillä on tapana. 16/24 napsahti oikein.

lauantai 26. helmikuuta 2011

Sadantonnin arvonta!

Hiphei, huikeaa!

Blogissani tuli laskurin mukaan eilen perjantaina täyteen 100 000 käyntiä! Siispä on tarpeen järjestää pieni arvonta sen kunniaksi :) Ei, palkintona ei ole sataa tonnia rahaa, sorry vaan ;-)

Palkintoja arvonnassa on kolme kappaletta:
  1. Shanghai Noon -dvd (käytetty, katsottu ja hyväksi havaittu, mutta jostain on hyllyyn siunaantunut tämän lisäksi double-feature Shanghai Knightsin kanssa, joten tämä on käynyt turhaksi)
  2. Neverwhere -dvd - Neil Gaimanin ihanaan romaaniin pohjautuva BBC-minisarja (uusi ja muoveissa)
  3. Robsessed - Robert Pattinson -boxi, joka sisältää elokuvan The Haunted Airman (uusi ja muoveissa)


Voit osallistua joko jonkun tietyn dvd:n arvontaan tai jokaisen, ilmoitathan toiveestasi kommentissasi!

Osallistua voi jättämällä kommentin tähän postaukseen tai laittamalla sähköpostia osoitteeseen elokuvablogi.com (at) gmail.com. Jokainen saa yhden arvan, joten linkityksillä tai muilla ei tällä kertaa ole mitään väliä :) Toki linkittää saa, jos niin haluaa! Muistathan jättää kommenttin nimimerkillä, jolla sinut voi tunnistaa arvontavaiheessa.


Ja vastaathan kysymykseen: mistä erityisesti pidät blogissani ja kaipaisitko siihen jonkinlaisia muutoksia? Jotain lisää ja / tai jotain vähemmän?

Osallistua voi reilun viikon ajan ja arvonta sulkeutuu maanantaina 7. maaliskuuta 2011 klo 18:00.

perjantai 25. helmikuuta 2011

Buffy the Vampire Slayer, Season 4


Buffyn neloskausi on nyt katsottu ja jorinoitani ja fiiliksiäni voi lueskella SPOILERIVAROITUKSELLA katkon jälkeen >>

torstai 24. helmikuuta 2011

Kotimaista animaatiota - Eetu ja Konna (2011) (***)


Eetu ja Konna on kotimaista tuotantoa oleva animaatio nuoren Eetun (äänenä Onni Tommila) ja hänen uuden ystävänsä Konnan (äänenä Chike Ohanwe) seikkailusta ympäri maailman samalla kun he pyrkivät pelastamaan Konnan kotilammen joutumasta parkkipaikan pohjaksi.

Elokuvan alussa Eetu on aikuinen, jolla on itsellään kaksi teini-ikäistä lasta - jotka eivät tietenkään isänsä jorinoita jaksa kuunnella. Eräänä päivänä isä-Eetu alkaa kertoa lapsilleen -ilmeisesti taas kerran- tarinaa lapsuudestaan, kun heidän perheensä muutti taloon, jossa he edelleen asuvat.

Eetu, hänen isosiskonsa Elina sekä äiti ja isä muuttavat kaupungista keskelle ei-mitään rakenteilla olevalle kerrostaloalueelle, jonka rakentamista Eetun isä valvoo. Alueelta puuttuu parkkipaikka ja rakennusfirma päättää täyttää läheisen lammen ja rakentaa parkkipaikan siihen. Lammessa kuitenkin asustaa ikiaikainen sammakkoyhteiskunta, jolla on käytössään ihmistä kehittyneempää teknologiaa. Tässä vedenalaisessa maailmassa asustaa nuori ja seikkailunhaluinen Konna, joka päätyy tarkkailemaan elämää veden pinnan yläpuolella juuri oikeaan aikaan. Hän ystävystyy Eetun kanssa ja siitä alkaakin huima seikkailu, josta ei puutu neuvostoliittolaisia ja amerikkalaisia agentteja ja jopa avaruusalukseenkin asti Eetu uuden ystävänsä kanssa päätyy.

Ikävän negatiivisia arvosteluja elokuvakriitikoilta saanut Eetu ja Konna on erittäin sympaattinen ja hauska koko perheen animaatio. On pakko myöntää, että elokuvan markkinointiin käytetyt julisteet ja kuvat eivät olleet ihan omiaan saamaan minua innostumaan elokuvasta ja siksipä itse elokuva yllättikin erittäin iloisesti. Animaatioon on ihastuttavalla tavalla sisällytetty jos jonkinmoisia populaarikulttuuriviittauksia, mitä aikuisen katsojan on ilo etsiskellä. Lisäksi tarinaan on uskallettu ottaa mukaan isoja ideoita, jotta seikkailusta on saatu aikaan tarpeeksi "pöhkö" ja seikkailusta hauska. Piirrosjälki on perinteistä animaatiota, mutta rikas kuvasto tuo paikoitellen mieleen ihan japanilaisen Hayao Miyazakin.

Ja lapset tykkää. Oma 4-vuotias aveccini sai näytöksen jälkeen pienen Konna-maskotin mukaansa ja siitä tuli muutamaksi päiväksi hänen suosikkilelunsa. Tätä voi suositella kaikenikäisille lapsille, ja mukana kulkevat aikuisetkin saavat hymyn huulille, jos ei muuten niin ainakin niitä popkulttuuriviittauksia bongailemalla ;-)

Tuomio: ★★★★★

F A C T   F I L E:
Alkuperäinen nimi: Eetu ja Konna
Ohjaus ja käsikirjoitus: Kari Häkkinen
Suomenkielisissä ääniosissa: Onni Tommila, Pamela Tola, Chike Ohanwe, Jenni Vartiainen, Matti Ranin, Sari Havas, Heikki Nousiainen
Valmistusmaa: Suomi 2011
Genre: animaatio
Ikäraja: sallittu
IMDb

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Helmikuun tyttö: Emily Blunt (synt. 23. helmikuuta, 1983)


Helmikuun tyttö ja tämän päivän syntymäpäiväsankari on Lontoossa vuonna 1983 syntynyt Emily Olivia Leah Blunt, joka siis tänään täyttää 28 vuotta. En enää muista, missä elokuvassa olisin Bluntin nähnyt ensimmäisen kerran - saattaa olla Paholainen pukeutuu Pradaan (2006) - mutta muistan sen, että tämä nuori nainen teki minuun heti vaikutuksen maanläheisellä karismallaan.

Blunt on ihastuttavan moni-ilmeinen näyttelijä monien muovisten ja itseään toistavien näyttelijöiden keskuudessa. Pradasta Golden Globen voittaneelta näyttelijältä voi syntyä vielä vaikka mitä. Hänestä voi loihtia niin nuoren kuningattaren (Young Victoria - arvostelu), räväkän siskotytön Amy Adamsille (Sunshine Cleaning - arvostelu) tai vaikkapa mestarivarkaan (Wild Target - arvostelu). Mutta aina hän tuo rooliinsa jotain maagista hehkua, joka tuntuu sulkevan katsojan syleilyynsä. Jopa onnettomassa Wolfmanissa viime vuonna Blunt oli ainoa hahmo, joka jollakin tapaa tuntui sopivan rooliinsa.

Tulevaisuudessa Blunt tullaan näkemään niinikään helmikuun pojan Joseph Gordon-Levittin rinnalla Rian Johnsonin ohjaamassa elokuvassa Looper sekä Lasse Hallströmin ohjaamassa draamassa nimeltä Salmon Fishing in the Yemen, yhdessä Ewan McGregorin ja Kristin Scott Thomasin kanssa. Tänä keväänä hänen ääntään puolestaan kuullaan uudessa Shakespearen Romeoon ja Juliaan perustuvassa animaatiossa Gnomeo & Juliet, jossa hän on antanut äänensä Julia-nimiselle puutarhatontulle.

Kaunis ja lahjakas Blunt kärsi lapsena änkytyksestä kuningas Yrjö VI:n tapaan (arvio leffasta täällä), mutta pääsi siitä eroon 12-vuotiaana, kun hänen opettajansa ehdotti hänelle kokeilla puhumista toisella murteella.

Blunt meni naimisiin kesällä 2010 näyttelijä John Krasinskin kanssa ja asuu tämän kanssa Los Angelesissa. Krasinski on tuttu mm. Away We Go -draamakomediasta ja The Office -tv-sarjasta.

tiistai 22. helmikuuta 2011

Uusia hankintoja: Buffyn rinnalle Angelia

Angelin lähtö Buffy vampyyrintappajasta kolmoskauden lopuksi sai minut innostumaan ostamaan hyllyyni hieman Angeliakin. Tai no, koko setin hommasin - kun halvalla sai ;-)

Anttilassa oli kaikki viisi kautta mukavasti tarjouksessa: ykkönen lähti 9.99e ja loput 11.99e kappaleelta, ja lisäksi Kodin Ykkösestä sai vielä kympin alennusta jollain kanta-asiakaskupongilla eli koko viisi kautta lähti alle viidelläkympillä. Vinkkinä siis niillekin, jotka sarjasta ovat olleet kiinnostuneita ja jos tuota ei vielä hyllystä löydy :)

Angel (David Boreanaz) on Buffyssä erittäin mielenkiintoisen dualistinen hahmo - hyviksenä jäyhä ja hiljainen varjoissa kulkija ja sielunsa menettäneenä vampyyrinä paha kuin mikä. Ja (näin ihan pääasian ulkopuolelta) hottiskin tuo Boreanaz on, ainakin synkkänä ja tummana Angelina, en niinkään ole ollut vakuuttunut hänen komeudestaan muuten.

Angelissa nähdään myös Buffyssä Cordeliaa näytellyt Charisma Carpenter sekä Buffyn uutta valvojaa Wesley Wyndham-Prycea näytellyt Alexis Denisof.

Buffy the Vampire Slayer, Season 3


Buffy-maratonini on edennyt jo kolmannen kauden läpi. Ihan varsinainen addiktiohan tästä sarjasta on tullut ;-) Katkon jälkeen taas fanitusta.

SPOILERIVAROITUS, älä lue, jos et ole sarjaa katsonut

lauantai 19. helmikuuta 2011

Uusin Disney-prinsessa on Tähkäpää - Kaksin karkuteillä (2010) (****)


Disneyn uusin animaatioprinsessa on Grimmin veljesten sadun Tähkäpää, kultatukkainen tyttö, joka viettää lapsuutensa lukittuna korkeaan torniin. Kaksin karkuteillä -elokuvan Tähkäpää (äänenä Maria Ylipää) saa synnyinlahjanaan taikahiukset, joiden harjaaminen toteuttaa toiveita. Ikuista kauneuttaan vaaliva noita Gothel (äänenä Sari Ann Moilanen) kaappaa lapsen itselleen ja kasvattaa tämän omanaan tornissa, jonne pääsee vain Tähkäpään valtavan pitkien suortuvien avulla.

Joka vuosi syntymäpäivänään Tähkäpää ihmettelee taivaalla leijuvia kauniita valoja ja haaveilee niiden näkemisestä läheltä. Valot ovat läheisen linnan kuninkaan ja kuningattaren lähettämiä lyhtyjä, jotka he päästävät taivaalle kadonneen tyttärensä syntymäpäivänä vuosi toisensa jälkeen. Tätä ulkomaailmasta täysin erossa kasvanut Tähkäpää ei tietenkään tiedä, mutta alitajuisella tasolla hän uskoo valojen jollakin tapaa liittyvän häneen.

Gothel kasvattaa Tähkäpään pelkäämään vaarallista ulkomaailmaa. Aikuisuutensa kynnyksellä Tähkäpää ei kuitenkaan pelottelusta huolimatta saa enää pidettyä uteliaisuuttaan kurissa ja karkaa tornistaan. Karkuteille lähdössä katalyyttina toimii maan etsityin ryöväri Flynn Rider (äänenä Lauri Tähkä), joka virkavaltaa paetessaan eksyy Tähkäpään tornille ja jonka tyttö kaappaa ja pakottaa oppaakseen valojen luo. Huimassa seikkailussa tarvitaan niin hiuksia kuin aivojakin - ja niitähän sankarittarelta löytyy molempia. Ja välillä hieman paistinpannunkin apua.

Kaksin karkuteillä on ihastuttava päivitys vanhasta sadusta. On kuin Disneyn prinsessatarinaan olisi sekoitettuna hyppysellinen Pixarin taikuutta, sillä animaatio on nautittavan hauska ja sympaattinen. Se ei ole syväluotaava mestariteos, kuten vaikkapa Toy Story 3, mutta omassa viihteellisessä lajityypissään mainio.
Päinvastoin kuin Disneyn prinsessatarinat yleensä, Kaksin karkuteillä esittelee sankarittaren, jonka maailmaan mahtuu jopa pienessä tornivankilassa muutakin elämää kuin vain pelastavasta prinssistä haaveilu.

Kasvattiäitinsä aivopesun tuloksena Tähkäpään käymä henkien taistelu siitä, onko hän huono tytär karattuaan kotoa, on majataloon pelottavien ryöväreiden keskelle sijoittuvan laulukohtauksen ohella elokuvan sydämellisimpiä kohtauksia. Vaikka perinteisen kaavan mukaan tarinan lopuksi sankarit elävätkin onnellisina elämänsä loppuun saakka, matka sinne on aito seikkailu, jonka pääosassa on aktiivinen, omilla aivoillaan ajatteleva tyttö.

Elokuva myös sopii koko perheelle, sillä siinä ei ole nykyanimaatioissa hieman liian usein esiintyviä hirviöitä tai tilanteita, jotka saattaisivat pelottaa perheen pienimpiä.

[Juttu julkaistu alunperin Episodissa #1/2011]

Tuomio: ★★★★

F A C T   F I L E:
Alkuperäinen nimi: Tangled
Ohjaus:  Byron Howard, Nathan Greno
Käsikirjoitus: Dan Fogelman, perustuu Jacob ja Wilhelm Grimmin satuun
Suomenkielisissä ääniosissa: Maria Ylipää, Lauri Tähkä, Sari Ann Moilanen, Tommi Korpela
Valmistusmaa: USA 2010
Genre: animaatio
Ikäraja: 7
IMDb
Traileri (Apple) >> 

perjantai 18. helmikuuta 2011

Buffy the Vampire Slayer, Season 2


Buffy-maratoni on edennyt rivakasti ja huomasinpa sitten kahlanneeni viikossa läpi kakkoskauden kokonaan. Lupasin kertoilla fiiliksiä sarjasta matkan varrella, joten tässäpä niitä nyt tästä kakkoskaudesta katkon jälkeen. Varaudu fanityttöilyyn ja hehkutukseen, luvassa ei siis ole mitään analyttistä tarkastelua vaan höpöttelyä ja tuntemuksia ;-)

Vakava SPOILERIVAROITUS, lue vain jos olet katsonut sarjan >>

torstai 17. helmikuuta 2011

Helmikuun poika: Joseph Gordon-Levitt (synt. 17. helmikuuta, 1981)


Helmikuun 2011 poika on Los Angelesissa 17. helmikuuta vuonna 1981 syntynyt Joseph Leonard Gordon-Levitt, joka täyttää tänään 30 vuotta. Hän on monille tuttu kasvo tv-sarjasta Kolmas kivi auringosta, mutta minulle miekkonen tuli enemmän tutuksi vasta ihastuttavan (500) Days of Summer -komedian kautta, jossa hän esitti Zooey Dechanelin näyttelemään tyttöön rakastunutta nuorukaista. Lisäksi hän on näytellyt mm. vuonna 2008 Kimberly Peircen sotadraamassa Stop-Loss ja vuotta myöhemmin kammottavassa toimintaseikkailussa G.I. Joe: The Rise of Cobra.

Huomasin Gordon-Levittin IMDb:n biografiaa selaillessani, että nuorukainen on esiintynyt myös yhdessä nuoruuteni suosikkisarjoista nimeltä China Beach. Tuolloin hän oli vielä ihan pikkupoika ja roolihahmonsakin vain 9-vuotias.

Viime kesänä Gordon-Levitt loisti Leonardo Di Caprion rinnalla Christopher Nolanin ohjaamassa tieteisjännärissä Inception, jota itse pidän yhtenä viime vuoden parhaimmista elokuvista. Ensi vuonna hän jatkaa Nolanin ohjaksissa ja kyseessä on rooli uudessa Batmanissa nimeltä Yön Ritarin paluu, jonka on näillä tiedoin määrä saada USA:n ensi-iltansa heinäkuussa 2012.

Sitä ennen (Suomen julkaisupäiviä ei tiedossa) hänet nähdään Seth Rogenin ja Anna Kendrickin kanssa draamakomediassa nimeltä Live with it, David Koeppin ohjaamassa toimintatrillerissä nimeltä Premium Rush sekä Bruce Willisin ja Emily Bluntin rinnalla Rian Johnsonin ohjaamassa tieteistoimintaelokuvassa Looper.

Erittäin tuottelias nuori mies ei ole todellakaan mikään eilisen teeren poika, sillä mittavan näyttelijän uransa lisäksi hän on kokeillut ohjaajan hommia kolmessa lyhytelokuvassa, käsikirjoittanut niistä yhden ja toiminut lisäksi tuottajana, säveltäjänä, leikkaajana, kuvaajana...

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Coenin veljesten True Grit - Kova kuin kivi (2010) (****)


Joel ja Ethan Coen - veljekset, jotka ovat tehneet paljon hyvää elokuvamaailmassa - ja tekevät jälleen. True Grit - Kova kuin kivi on komea, kaunis ja myös paikoitellen todella hauska länkkäri. Se perustuu Charles Portisin romaaniin ja on filmatisoitu aikaisemminkin vuonna 1969, pääosassaan legendaarinen John Wayne.

14-vuotias Mattie Ross (Hailee Steinfeld) menettää isänsä lainsuojattoman luodista. Kun virkavalta sanoo olevansa voimaton, tyttö päättää etsiä isänsä tappajan käsiinsä itse. Ihan täysin yksin hän ei kuitenkaan lähde kosto-operaatiota suorittamaan, vaan palkkaa mukaansa ikääntyneen ja viinaan menevän, mutta kivenkovaksi kehutun seriffin Rooster Cogburnin (Jeff Bridges). Mukaan liittyy myös Teksasin poika LaBoeuf (Matt Damon). Tappaja Tom Chaney (Josh Brolin) ei kuitenkaan ole ihan helppo löydettävä ja monta on mutkaa retkueen matkassa.

Nuori Steinfeld nousee True Gritin todelliseksi sankariksi, sillä harvoin näkee näin ammattitaitoisen vakaata roolisuoritusta nuorelta näyttelijältä. On myös selvää, ettei tarinan True Grit ole välttämättä se päällimmäisenä mieleen tuleva, vaan juurikin Steinfeldin huikean hienosti esittämä Mattie.

Mutta eivät jää huonommiksi elokuvan äijätkään, sillä sekä Bridges, Damon että Brolin sopivat rooleihinsa kuin nyrkki silmään.

True Grit on hauskan erilainen Coen-elokuva, sillä tässä huumori ei ole heille tyypilliseen tapaan kovinkaan synkkää. True Grit on tehty kieli poskessa, viihdyttäväksi ja sydämellisen nostalgiseksi länkkäriksi, joka pursuaa kekseliästä dialogia. Parhaita länkkäreitä pitkään aikaan!

Kuvauksesta vastaa useasti Coeneiden kanssa työskennellyt, jälleen Oscar-ehdolla oleva Roger Deakins, joka voitti juuri työstään Bafta-palkinnon ja jonka kuvauksesta lumouduin muutama vuosi sitten elokuvassa Jesse Jamesin salamurha pelkuri Robert Fordin toimesta.

Huomasin muuten, että käärmekammoni on edelleen olemassa. "Snakes, why did it have to be snakes" tuli mieleeni heti eräässä ihon kananlihalle saavassa kohtauksessa...

Tuomio: ★★★★

F A C T   F I L E:
Alkuperäinen nimi: True Grit
Ohjaus: Ethan ja Joel Coen
Käsikirjoitus:  Ethan ja Joel Coen, perustuu Charles Portisin romaaniin
Pääosissa: Hailee Steinfeld, Jeff Bridges, Matt Damon, Josh Brolin
Valmistusmaa: USA 2011
Genre: western / seikkailu
Ikäraja: 15
IMDb
Traileri (Apple) >>

tiistai 15. helmikuuta 2011

Rabbit Hole - takaisin elämään (2010) (****)


David Lindsay-Abairen samannimiseen, Pulitzer-palkittuun näytelmään perustuva, John Cameron Mitchellin ohjaama Rabbit Hole on kertomus vanhemmista, jotka joutuvat selviytymään pahimmasta mahdollisesta asiasta, mikä lasten vanhemmille voi sattua - oman lapsen kuolemasta.

Nicole Kidman ja Aaron Eckhart ovat Becca ja Howie. Vajaa vuosi sitten heidän 4-vuotias poikansa Danny juoksi pihasta koiran perässä autotielle ja jäi auton alle. Ja kuoli. Samalla kuoli jotain myös hänen vanhemmissaan.

Onnettomuus oli pelkkä onneton vahinko, mutta Beccan se murtaa täysin. Hän linnoittautuu itseensä eikä anna tunteidensa näkyä. Kuitenkin hänen sisällään pauhaa myrskyisä ahdistuksen meri, joka ilmenee Kidmanin jokaisessa liikkeessä ja jokaisessa katseessa Oscar-ehdokkuuden arvoisesti. Hän sulkee ulkopuolelleen äitinsä (Dianne Wiest) sekä raskaana olevan siskonsa (Tammy Blanchard). Sitten hän törmää Dannyn yliajajaan, teini-ikäiseen Jasoniin (Miler Teller) ja näiden kahden välille muodostuu kummallinen yhteys jota jopa ystävyydeksi voisi kutsua. He saavat lohtua toisiltaan ahdistukseensa istuskelemalla puiston penkillä ja juttelemalla. Samalla kun Becca purkaa surua itsestään, Jason saa synninpäästön.

Howie käsittelee suruaan eri tavoin. Hän hakee lohtua kodin ulkopuolelta ja tapaa lastensa menettäneiden keskusteluryhmässä ekstrovertin Gabyn (Sandra Oh), jonka kanssa hänellä alkaa muodostua pelkkää ystävyyttä läheisempi suhde. Omilla tahoillaan sekä Becca että Howie matkaavat kuitenkin takaisin kohti elämää.

Rabbit Hole on aiheeltaan erittäin raskas ja varsinkin pienten lasten vanhempien on helppo samaistua Beccaan ja Howieen - oman lapsen yhtäkkinen menettäminen on varmasti kamalinta, mitä äidille ja isälle voi tapahtua. Syyllisyys voi painaa suruakin enemmän, "entäs jos" -kysymykset vainoavat ja kodissa jokainen paikka ja tavara muistuttaa kipeästi jostakin, jota ei enää ole.

Elokuva tutkiskelee aihettaan erittäin hienovaraisin ottein eikä pyri shokeeraamaan. Se keskittyy äidin ja isän surutyöhön ja siihen, että näinkin suuren menetyksen jälkeen on mahdollista jatkaa elämää. Beccan äiti (joka itsekin on menettänyt lapsensa, kun hänen poikansa, Beccan veli kuoli aikuisena huumeisiin) tiivistää asian hienosti: "At some point, it becomes bearable. It turns into something that you can crawl out from under and... carry around like a brick in your pocket. And you... you even forget it, for a while. But then you reach in for whatever reason and - there it is."

Tuomio: ★★★★

F A C T   F I L E:
Alkuperäinen nimi: Rabbit Hole
Ohjaus:  John Cameron Mitchell
Käsikirjoitus: David Lindsay-Abaire
Pääosissa: Nicole Kidman, Aaron Eckhart, Dianne Wiest, Tammy Blanchard, Sandra Oh, Miles Teller
Valmistusmaa: USA 2010
Genre: draama
Ikäraja: 13
IMDb
Traileri (Apple) >>    

maanantai 14. helmikuuta 2011

Buffy the Vampire Slayer -maratoni aloitettu :)

Tiedän, tiedän, tämän sarjan on nähnyt jokainen - paitsi minä ;-) 

Päätin sivistää vihdoin itseäni "klassisten" tv-sarjojen suhteen ja ostin Amazonilta itselleni joululahjaksi koko setin Buffy vampyyrintappajaa. Nyt paketista on katsottu ykköskausi (ja kakkoskausi kuluu eteenpäin pikavauhtia) ja täytyy myöntää, että alan ymmärtää sarjaa hehkuttaneita!

Buffy vampyyrintappajan tekeminen tosiaan aloitettiin jo vuonna 1997 ja kieltämättä pari ensimmäistä jaksoa piti hieman totutella tuohon aikakauteen ja nykyaikaan verrattuna hieman muovisiin efekteihin, laatikkomaisiin tietokoneisiin ja tönkköön toimintaan. Mutta parin jakson jälkeen huomasin olevani kuitenkin koukussa ja ensimmäinen kausi menikin läpi nopeasti (varsinkin kun on muihin kausiin verrattuna niin lyhyt - vain 12 jaksoa).

Sarjassa on paljon samaa fiilistä kuin rakastamassani Supernaturalissa, joka kuitenkin on tehty vuosikausia Buffyn jälkeen ja se näkyy teknisessä laadussa. Buffyssa on kuitenkin ihastuttavaa tyttöenergiaa, joka Supernaturalista hieman puuttuu - sehän oikein huokuu äijäenergiaa, muskeleita ja karkeita sävyjä. Buffyssä on (ainakin näin alussa) mukana teini-iän viattomuus ja samalla höpsöys. Mutta silti mukana on sama yliluonnollisten otusten tappomeininki sekä pelottavat nuket ja klovnit (I hear you, Mikaela ;-).

Vampyyrintappajan sijoittaminen pienen ja siron teinitytön vartaloon on loistava idea sarjan luojilta. Sillä on varmasti saatu sarjaa seuraamaan niin pojat kuin tytötkin. Ja voin myös aavistella, mistä Stephenie Meyer on saattanut napata ideansa "sielukkaan" vampyyrin ja ihmistytön rakkaustarinaan...

Buffyn kakkoskausi on jo hyvinkin aloitettu. Siinäpä sitten muutama ilta taas hujahtaa, puhumattakaan koko setin läpi kahlaamisesta... ;-) Tämä muuten tarkoittaa myös pientä paussia tai ainakin hiljentymistä leffojenkatselurintamalla...

Kohti Oscareita: BAFTA 2011 -voittajat


Brittien Oscarit eli BAFTAt jaettiin eilen 13. helmikuuta 2011. Suurin voittaja ei ollut yllätys - Kuninkaan puhe putsasi pöydän lähes kaikissa kategorioissa, missä se oli ehdolla. Ohjaajan pysti tosin meni sivu suun The Social Networkin David Fincherille.

Näyttelijäkategorioidenkin palkinnot menivät parasta naispääosaa lukuunottamatta Kuninkaan puhelle. Tosin Kuninkaan puheella ei ollutkaan naispääosaehdokasta. Voiton vei siis melkoisen yllätyksettömästi Natalie Portman Black Swanista.

Kuvauksen voiton vei Roger Deakins mahtavasta työstään Coenin veljesten ohjaamassa länkkäridraamassa True Grit. Olen fanittanut Deakinsin työtä sen jälkeen, kun tajusin hänen loistavuutensa Jesse Jamesin salamurhaa katsoessani.

Visuaalisten efektien palkinto meni oikeaan osoitteeseen Inceptionille. Mikä elokuva nyt olisikaan voinut tämän palkinnon siltä viedä? Samoin parhaan animaation palkinto - Toy Story 3 -meni aivan oikeaan osoitteeseen. Mutta ei siis yllätyksiä tälläkään suunnalla.

Parhaan ei-englanninkielisen elokuvan palkinto oli pienoinen yllätys, sillä sen voitti ruotsalainen Miehet jotka vihaavat naisia, vaikka vastassa oli viime vuoden ulkomaisen Oscarin voittaja Katseeseen kätketty sekä Alejandro Gonzales Iñarritun Biutiful. Olen oikein iloinen ruotsalaisten voitosta, sillä Miehet on huikea elokuva, joka aikoinaan kolahti meikäläiselle ihan täysillä.

Debyyttiohjauksen palkinto meni Four Lionsin ohjaajalle Christopher Morrisille, mikä kuulostaa hyvältä. Four Lions kun on mustaa komediaa parhaimmillaan, ja hillittömällä aiheellaan se uskaltaa rikkoa arkojakin rajoja.

Baftoissa ei siis nähty suuria yllätyksiä. Nyt jäädään odottamaan Oscareita - menevätkö ne samaan malliin vai nouseeko Social Network vielä?



Best Film
Kuninkaan puhe (2010)
Black Swan (2010)
Inception (2010)
The Social Network (2010)
Kova kuin kivi (2010)

Alexander Korda Award for Outstanding British Film of the Year
Kuninkaan puhe (2010)
127 Hours (2010)
Another Year (2010)
Four Lions (2010)
Made in Dagenham (2010)

Best Actor
Colin Firth for Kuninkaan puhe (2010)
Javier Bardem for Biutiful (2010)
Jeff Bridges for Kova kuin kivi (2010)
Jesse Eisenberg for The Social Network (2010)
James Franco for 127 Hours (2010)

Best Actress
Natalie Portman for Black Swan (2010)
Annette Bening for The Kids Are All Right (2010)
Julianne Moore for The Kids Are All Right (2010)
Noomi Rapace for Miehet jotka vihaavat naisia (2009)
Hailee Steinfeld for Kova kuin kivi (2010)

Best Supporting Actor
Geoffrey Rush for Kuninkaan puhe (2010)
Christian Bale for The Fighter (2010)
Andrew Garfield for The Social Network (2010)
Pete Postlethwaite for The Town (2010)
Mark Ruffalo for The Kids Are All Right (2010)


Best Supporting Actress
Helena Bonham Carter for Kuninkaan puhe (2010)
Amy Adams for The Fighter (2010)
Barbara Hershey for Black Swan (2010)
Lesley Manville for Another Year (2010)
Miranda Richardson for Made in Dagenham (2010)

David Lean Award for Achievement in Direction
David Fincher for The Social Network (2010)
Darren Aronofsky for Black Swan (2010)
Danny Boyle for 127 Hours (2010)
Tom Hooper for Kuninkaan puhe (2010)
Christopher Nolan for Inception (2010)

Best Screenplay (Original)
Kuninkaan puhe (2010): David Seidler
Black Swan (2010): Mark Heyman, Andres Heinz, John J. McLaughlin
The Fighter (2010): Scott Silver, Paul Tamasy, Eric Johnson
Inception (2010): Christopher Nolan
The Kids Are All Right (2010): Lisa Cholodenko, Stuart Blumberg

Best Screenplay (Adapted)
The Social Network (2010): Aaron Sorkin
127 Hours (2010): Danny Boyle, Simon Beaufoy
Miehet jotka vihaavat naisia (2009): Rasmus Heisterberg, Nikolaj Arcel
Toy Story 3 (2010): Michael Arndt
Kova kuin kivi (2010): Joel Coen, Ethan Coen

Best Cinematography
Kova kuin kivi (2010): Roger Deakins
127 Hours (2010): Anthony Dod Mantle, Enrique Chediak
Black Swan (2010): Matthew Libatique
Inception (2010): Wally Pfister
Kuninkaan puhe (2010): Danny Cohen

Best Editing
The Social Network (2010): Angus Wall, Kirk Baxter
127 Hours (2010): Jon Harris
Black Swan (2010): Andrew Weisblum
Inception (2010): Lee Smith
Kuninkaan puhe (2010): Tariq Anwar


Best Production Design
Inception (2010): Guy Hendrix Dyas, Larry Dias, Douglas A. Mowat
Liisa ihmemaassa (2010): Robert Stromberg, Karen O'Hara
Black Swan (2010): Thérèse DePrez, Tora Peterson
Kuninkaan puhe (2010): Eve Stewart, Judy Farr
Kova kuin kivi (2010): Jess Gonchor, Nancy Haigh

Best Costume Design
Liisa ihmemaassa (2010): Colleen Atwood
Black Swan (2010): Amy Westcott
Kuninkaan puhe (2010): Jenny Beavan
Made in Dagenham (2010): Louise Stjernsward
Kova kuin kivi (2010): Mary Zophres

Anthony Asquith Award for Film Music
Kuninkaan puhe (2010): Alexandre Desplat
127 Hours (2010): A.R. Rahman
Liisa ihmemaassa (2010): Danny Elfman
How to Train Your Dragon (2010): John Powell
Inception (2010): Hans Zimmer

Best Make Up/Hair
Liisa ihmemaassa (2010)
Black Swan (2010)
Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 1 (2010)
Kuninkaan puhe (2010)
Made in Dagenham (2010)

Best Sound
Inception (2010)
127 Hours (2010)
Black Swan (2010)
Kuninkaan puhe (2010)
Kova kuin kivi (2010)

Best Achievement in Special Visual Effects
Inception (2010)
Liisa ihmemaassa (2010)
Black Swan (2010)
Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 1 (2010)
Toy Story 3 (2010)

Best Film not in the English Language
Miehet jotka vihaavat naisia (2009)
Biutiful (2010)
Rakkautta italialaisittain (2009)
Jumalista ja ihmisistä (2010)
Katseeseen kätketty (2009)

Best Animated Feature Film
Toy Story 3 (2010)
Itse ilkimys (2010)
How to Train Your Dragon (2010)


Orange Rising Star Award
Tom Hardy
Gemma Arterton
Andrew Garfield
Aaron Johnson
Emma Stone

Outstanding Debut by a British Writer, Director or Producer
Four Lions (2010): Christopher Morris(Director/Writer)
The Arbor (2010): Clio Barnard, Tracy O'Riordan(Director, Producer)
Exit Through the Gift Shop (2010): Banksy, Jaimie D'Cruz(Director, Producer)
Monsters (2010): Gareth Edwards(Director/Writer)
Skeletons (2010): Nick Whitfield(Director/Writer)

Best Short Animation
The Eagleman Stag (2010)
Matter Fisher
Thursday


Best Short Film
Until the River Runs Red (2010)
Connect (2010/I)
Lin (2010)
Rite (2010)
Turning (2010)

Outstanding Contribution to Bristish Cinema - Harry Potter :)

lauantai 12. helmikuuta 2011

Kotona katseltua: Tappaja sisälläni (2010) (***)


Jos haluat ahdistua ja masentua, katso Michael Winterbottomin Jim Thompsonin romaanin pohjalta ohjaama Tappaja sisälläni - The Killer Inside Me.

Elokuva sijoittuu myöhäiselle 1940-luvulle pieneen Oklahomalaiseen kaupunkiin, jossa ei suuria järjestyshäiriöitä tapahdu. Nuori sheriffi Lou Ford (Casey Affleck) lähetetään huolehtimaan siitä, että kaupungin laitamilla asustava prostituoitu Joyce (Jessica Alba) muuttaa pois. Nainen kun on saanut pauloihinsa kaupungin pääjehun pojan ja isäpappa ei tästä tykkää. Sheriffi Ford kuitenkin jollakin perverssillä tavalla ihastuu kauniiseen Joyceen ja kietoo itsensä juoneen, jonka takia moni kaupungissa saa heittää hyvästit maalliselle elämälle.

Tappaja sisälläni on täydellinen psykopaattimurhaajan muotokuva. Affleckin Ford on ilmeetön, täysin tunteettomalta vaikuttava mies, joka murhaa ihmisiä lähes mielijohteesta asenteella "ai niin, sekin piti tappaa" - vaikka hänen pitäisi olla yhteisönsä lain valvoja. Tämä ilmeettömyys ja tunteettomuus tekee elokuvasta sisällöllisesti erittäin vaativaa katsottavaa, eikä sitä voi suositella niille, jotka ovat herkkiä raa'alle väkivallalle, jonka kuvaamista ei kaunistella lainkaan.

Fordin toimille olisi kaivannut jonkinlaista tarttumapintaa, sillä nyt hänen psykoottisuuteensa vaikuttaneet seikat jäivät ainakin minulle hieman epäselviksi. Ilmeisesti pitäisi lukea alkuperäteoksena toimiva kirja, jotta toiminta saisi jonkinlaista pohjaa, mutta en ole aivan varma haluaisinko sitä lukea - elokuvakin kun jätti jälkeensä epäuskoisen ja ahdistuneen olon.

Tappaja sisälläni näyttää kuitenkin ulkoisilta puitteiltaan hienolta ja ajankuva on kauniisti toteutettu. Fordin naisia näyttelevät Alba ja Kate Hudson ovat rooleissaan molemmat säälittävällä tavalla hyväuskoisia hölmöjä.

Triviaa: Affleck esittää jälleen kerran hahmoa sukunimeltä Ford. Vuonna 2007 hänet nähtiin "pelkuri Robert Fordin" roolissa loistavassa Andrew Dominikin ohjaamassa elokuvassa Jesse Jamesin salamurha pelkuri Robert Fordin toimesta.

Tuomio: ★★★★★

F A C T   F I L E:
Alkuperäinen nimi: The Killer Inside Me
Ohjaus:  Michael Winterbottom
Käsikirjoitus: John Curran, perustuu Jim Thompsonin romaaniin
Ääniosissa: Casey Affleck, Jessica Alba, Kate Hudson
Valmistusmaa: USA / Ruotsi / UK / Kanada  2010
Genre: Trilleri
Ikäraja:18
IMDb

perjantai 11. helmikuuta 2011

Kotona katseltua: Ten Inch Hero (2007) (***)

Guilty pleasure -varoitus! Kaipasin sairaslomallani jotain sympaattista katsottavaa ja vaikka hylly on puolillaan katsomattomia elokuvia, päätin ilahduttaa itseäni  katsomalla uudestaan pienen indie-komedian Ten Inch Hero. Se kertoo pienestä voileipäpuodista ja sen työntekijöistä, ja heidän rakkauksistaan. Kyseessä on siis oikein hömppä romcom.

Piper (Elisabeth Harnois) etsii teininä synnyttämäänsä ja adoptoiduksi antamaansa tytärtä, Jen (Clea DuVall) chattailee netissä mystisen fuzzy22:n kanssa, upea Tish (Danneel Harris) iskee miehen toisensa perään ja persoonallinen Priestly (Jensen Ackles) koittaa pärjätä tyttöjen seassa samalla kun on auttamattomasti rakastunut Tishiin. Puodin omistaja, "vanha hippi" Trucker (John Doe) puolestaan ihailee kaukaa kadun toisella puolella kristallipuotia pitävää Zo'ta (Alice Krige).

Ten Inch Hero pyrkii korostamaan sitä, että ulkonäöllä tai menneisyydellä ei ole merkitystä, vaan nykyisyydellä ja sillä, mitä ihmisen sisällä on. Silti se kuitenkin lopussa sortuu syömään sanansa ja tekee hahmoistaan perinteiseen ulkonäkömuottiin sopivia, mikä harmitti minua vallan vietävästi, sillä se vei terän muuten varsin sympaattiselta komedialta.

Elokuvan sydän on ehdottomasti Acklesin Priestly, tatuoitu, lävistetty, hassuihin t-paitoihin ja kilttiin pukeutuva poika, jolla on suuret puheet, mutta sydän paikallaan. Vaikka elokuvassa ei mitään muuta hyvää olisi, Acklesin hahmon takia tämä elokuva kannattaa katsoa. Varsinkin jos sattuu vielä fanittamaan ihanaista Acklesia, sanoo nimimerkki "Supernatural ja Winchesterin veljekset veivät sydämeni" ;-)

Triviaa: Priestlyä näyttelevä Jensen Ackles ja Tishia näyttelevä Danneel Harris ovat tosielämän rakastavaiset ja he menivät naimisiin toukokuussa 2010. Ennen naimisiinmenoa he ehtivät seurustella muutaman vuoden, mutta sitä ennen he olivat ystäviä yli vuosikymmenen ajan. Ackles onkin sanonut menneensä naimisiin parhaan ystävänsä kanssa. Aika söpöä :)

Tuomio: ★★★★★

F A C T   F I L E:
Alkuperäinen nimi: Ten Inch Hero
Ohjaus:  David Mackay
Käsikirjoitus: Betsy Morris
Ääniosissa: Elisabeth Harnois, Clea DuVall, Jensen Ackles, Danneel Harris, John Doe, Sean Patrick Flanery, Alice Krige
Valmistusmaa: USA 2007
Genre: komedia
Ikäraja: 13
IMDb

torstai 10. helmikuuta 2011

Kotona katseltua: Kissat ja koirat: Katti Katalan kosto (2010) (**)

Vuonna 2001 tehty Kuin kissat ja koirat sai viime vuonna jatko-osan Kissat ja koirat: Katti Katalan kosto. Siinä perinteiset vihamiehet, etunenässä saksanpaimenkoira Diggs (äänenä James Marsden) ja kisumirri Catherine (äänenä Christina Applegate), joutuvat puhaltamaan yhteen hiileen, kun Katti Katala (äänenä Bette Midler) uhkaa valloittaa maailman. Ja nämä salaiset kissa- ja koira-agentit toimivat täysin ihmisten aavistamatta.

Oikeat, puhuvat eläimet ovat erittäin hankala elokuvamuoto, jossa joko onnistutaan tai ei. Katti Katalan kostossa tämä on onnistuttu tekemään ihan siedettävästi - päinvastoin kuin vaikkapa kammottavissa pannukakuissa Marmaduke tai Beverly Hillsin hienostohauva (eh, minä nyt vain satun pitämään koirista niin paljon, että pyrin katsomaan kaikki koiraelokuvat, olivat ne sitten miten huonoja tahansa). Lapsiin hauskat puhuvat eläimet koheltamassa kolahtavat täysin, mutta aikuiskatsojalle pitää tarjota myös jotain muuta kuin pelkkiä söpöjä eläimiä (vaikka niissäkään ei sinänsä ole mitään vikaa ;-).

Katti Katalan kosto houkuttelee aikuiskatsojia hulppeilla viittauksilla populaarikulttuurin klassikoihin kuten vaikkapa Uhrilampaisin. Samoin James Bond -tyyliset alkutekstit ovat aivan huikeat - jos elokuvaa ei muuten jaksa katsoa, niin ainakin kannattaa vilkaista alkutekstit!

Tuomio: ★★★★★

F A C T   F I L E:
Alkuperäinen nimi: Cats & Dogs: The Revenge of Kitty Galore
Ohjaus:  Brad Peyton
Käsikirjoitus: Ron J. Friedman, Steve Bencich
Ääniosissa: James Marsden, Christina Applegate, Nick Nolte, Bette Midler
Valmistusmaa: Yhdysvallat / Australia 2010
Genre: Toiminta / komedia
Ikäraja: 7
IMDb

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Kotona katseltua: Four Lions (2010) (****)

Voiko itsemurhaiskua suunnittelevista jihadisteista tehdä komedian? Näköjään voi, todistaa englantilainen satiirikko Christopher Morris esikoisohjauksellaan.

Four Lions kertoo neljästä Briteissä asustavasta muslimista, jotka haaveilevat marttyyrin sädekehästä ja ohituskaistasta paratiisiin. Porukan päänä toimii fiksun oloinen perheenisä Omar (Riz Ahmed) ja hänen oikeana kätenään lievästi yksinkertainen Waj (Kayvan Novak). Kun Omar ja Waj kutsutaan Pakistaniin harjoitusleirille, kaikki ei kuitenkaan mene ihan suunnitelmien mukaan vaan vääriä asioita räjähtää.

Samaan aikaan kotona Britanniassa ryhmän käännynnäisjäsen Barry (Nigel Lindsay) alkaa rekrytoida lisää porukkaa. Nuori räppäri Hassan (Arsher Ali) tuo uutta virtaa jengiin, jossa Adeel Akhtarin esittämä Fessal alkaa jo saada pupuja pöksyynsä. Omarin ja Wajin palattua Pakistanista alkuperäistä suunnitelmaa aletaan panna kuitenkin käytäntöön. Päämäärä ei ole täysin selkeä, mutta pääasia onkin, miten sinne päästään.

Four Lions on äärimmäisen musta komedia, sillä aihe on arka. Tekijät kuitenkin onnistuvat yhdistämään poliittisesti aran aiheen screwball-komediaan herkullisella ja rohkealla tavalla. Dialogiltaan paikoitellen hersyvä elokuva kumartaa Morrisin tv-taustalle arvostettuna satiirikkona, ja kun mellakkapoliisit katolla väittelevät, ampuivatko he karhun vai wookieen, ei populaarikulttuuriviittaukselle voi olla hymyilemättä.

Tuomio: ★★★★

F A C T   F I L E:
Alkuperäinen nimi: Four Lions
Ohjaus: Christopher Morris
Käsikirjoitus:  Jesse Armstrong, Sam Bain, Christopher Morris
Pääosissa: Riz Ahmed, Kayvan Novak, Nigel Lindsay, Adeel Akhtar, Arsher Ali
Valmistusmaa: UK 2011
Genre: komedia
Ikäraja: 13
IMDb
Traileri (Apple) >>

tiistai 8. helmikuuta 2011

Peter Weirin The Way Back (2010) (***)


Löyhästi tositapahtumiin perustuva The Way Back kertoo Siperian vankileiriltä karkaavasta miesporukasta, joka kävelee uskomattoman matkan Siperiasta Mongolian ja Kiinan kautta Intiaan ja vapauteen. Tapahtumien todenperäisyydestä ei ole kuitenkaan varmuutta, sillä alkuteoksen kirjoittanut Slavomir Rawicz paljastui  vapautetuksi vankileiriltä, eikä sieltä karanneeksi. Eräs toinen entinen vanki on sen jälkeen ilmoittanut olleensa tarinan innoittajana, mutta todisteita tähän ei ole löytynyt. Todenperäisyyttä tai ei, huikea matka - 6 400 km jalkaisin - tarinan ihmisillä on kuljettavanaan.

Elokuvassa puolalainen Janusz (Jim Sturgess) joutuu vankileirille neuvostovastaisuudestaan sen jälkeen, kun hänen vaimoaan on kidutettu antamaan tunnustus miehestään. Vankileirillä Janusz tapaa mielenkiintoisia persoonia, ja Mark Strongin esittämän Khabarovin avustuksellahän  alkaa suunnitella lähes mahdottomalta tuntuvaa pakoa. Mukaan lähtevät mm. rikollispomo Valka (Colin Farrell) ja amerikkalainen Mr. Smith (Ed Harris).

Miesporukka kahlaa lumessa päiväkausia oppaanaan hieman erätaitoja osaava Janusz, joka pyrkii suunnistamaan kohti Baikal-järveä, josta sitten on helpompi suunnistaa Mongoliaan Neuvostoliiton rajan yli vapauteen. Baikalilla heidän joukkoonsa liittyy vielä nuori Irena (Saoirse Ronan).

The Way Back kuvaa matkalaisten vastoinkäymisiä ensin vankileirillä, sitten Siperian aavassa erämaassa lumen armoilla ja Mongolian aavikoilla ja lopulta Himalajan vuoristossa. Harvakseltaan elokuvia tekevän Peter Weirin (Kuolleiden runoilijoiden seura, Truman Show) ohjaksissa tällaiselta tarinalta voi odottaa paljonkin, mutta kokonaisuus jää hienoista puitteistaan ja lahjakkaista näyttelijöistään huolimatta puolivillaiseksi.

Luonnon armoilla selviytymisen kuvaajana Weir on ohjaaja paikallaan ja dramaattiseksi tarkoitetut käänteet ja yllättävät luonnonilmiöt seuraavat toistaan. Ihailtavaa oli pitkä ja komea kuvaus vankileirin työolosuhteista - kamera kulkee työleirinä toimivan laakson läpi ja yhdellä otoksella se näyttää meille suuria kivenlohkareita pienivän ryhmän, tämän tuloksena olevan hieman pienempiä kiviä rikkovan ryhmän ja niin edelleen niin pitkälle, että kivenlohkare on muuttunut käsivoimin soraksi. Samalla otoksella nähdään myös muita työtehtäviä, kuten puiden kaatajat, karsijat ja pilkkojat. Kohtaus oli niin hieno, että jäi itselleni yhdeksi muistettavimmista koko elokuvassa.

Elokuvan henkilökehitys ei kuitenkaan aivan toimi ja muutamat keskeiset hahmot jäävät kasvottomiksi ja sulautuvat toisiinsa. Itselleni kävi nimittäin niin, että en elokuvan jälkeen muistanut enää, kuinka monta miestä vankileiriltä lopulta karkasikaan, sillä Sturgessin, Harrisin, Ronanin ja Farrellin mielenkiintoisten, mutta ikävän etäisiksi jäävien hahmojen lisäksi muut hahmot jäävät täysin statistien asemaan. Samoin tarinassa mukana oleva jännityselementti jää käyttämättä ja paikoitellen katsojasta tuntuu kuin seuraisi matkaseurueen kävelystä kertovaa dokumenttia.

Huikaisevan komeat maisemat ja välillä raadolliseksi muodostuva hengissäsäilymiskamppailu tekevät The Way Backista kuitenkin ihan asiallisen kertakatselun.

Tuomio: ★★★★★

F A C T   F I L E:
Alkuperäinen nimi: The Way Back
Ohjaus: Peter Weir
Käsikirjoitus: Keith R. Clarke, perustuu Slavomir Rawiczin romaaniin
Pääosissa: Jim Sturgess, Ed Harris, Colin Farrell, Saoirse Ronan, Mark Strong
Valmistusmaa: USA 2010
Genre: draama
Ikäraja: 11
IMDb
Traileri (Apple) >>

maanantai 7. helmikuuta 2011

Kotona katseltua: Keikkaa pukkaa (2010) (***)

Forgetting Sarah Marshall -komedian sekopäinen brittirokkari Aldous Snow (Russell Brand) osoittautui sen verran mielenkiintoiseksi hahmoksi, että hänelle päätettiin omistaa kokonainen elokuva.  

Samaisen Nicholas Stollerin ohjaama ja käsikirjoittama Keikkaa pukkaa - Get Him to the Greek -elokuvassa levy-yhtiössä työskentelevä fanipoika Aaron (Jonah Hill) saa tehtäväkseen roudata uransa ehtoopuolella olevan Snow’n Lontoosta Kaliforniaan comeback-keikalle. Tehtävä ei ole yksinkertainen, sillä Snow elää sekoillen kuin Mötley Crüe ikään - ja tahtoo opettaa samat tavat myös kiltille ja kuuliaiselle Aaronille.

Keikkaa pukkaa parodioi vinkeästi niin leveileviä ja huumeita vetäviä kuin kyseenalaista hyväntekeväisyystyötä tekeviä rokkitähtiä. Snow'n harjoittamassa hyväntekeväisyydessä on nimittäin samoja piirteitä kuin Brünon (2009) vastaavassa.

Brandin harteilla lepääkin komedian uskottavuus mallikkaasti, sillä äijä on oikeasti hauska hörhö. Hill on toisaalta ihan sopiva rooliinsa pulleana hipsukkana, mutta vähän enemmän särmää olisin mieheen kaivannut. Lisäksi kivat cameot (kuten Harry Pottereiden Tom Felton ja Metallican Lars Ulrich) värittävät tarinaa mukavasti. Yltiöhauskaksi elokuva ei kuitenkaan nouse, vaan Sarah Marshallin tapaan jää kaipaamaan komedian terävintä kärkeä.

Ekstrana on harmillisesti vain kommenttiraita sekä 5-minuuttinen kooste mokaotoksia. Harmillisesti siksi, että elokuva on kuitenkin sen verran hauska, että sen tekoprosessista olisi mielellään katsellut enemmänkin materiaalia.

[Juttu julkaistu alunperin Episodissa #1/2011 ja siitä hieman muokattu blogia varten]

Tuomio: ★★★★★

F A C T   F I L E:
Alkuperäinen nimi: Get Him to the Greek
Ohjaus: Nicholas Stoller
Käsikirjoitus:  Nicholas Stoller, Jason Segel
Pääosissa: Russell Brand, Jonah Hill
Valmistusmaa: USA 2010
Genre: komedia
Ikäraja: 13
IMDb
Traileri (Apple) >>

perjantai 4. helmikuuta 2011

Leffabloggaritapaamisen muisteloita

Viime syksynä ryhmä kaikenlaisia bloggareita istui iltaa blogipikkujoulujen merkeissä ja silloin sai alkunsa ajatus varsinaisesta leffabloggareiden tapaamisesta. Otimme idean suunnitteluun Twilight Colan Bubblen, Geek Is The New Blackin Mikaelan, Dominon Anzin ja Entertaining or Elsen Marjan kanssa ja määräsimme ajankohdaksi tammikuun 28. päivän. Kukaan ei tietenkään siinä vaiheessa (joulukuun alussa) tullut vilkaisseeksi kalenteria niin tarkkaan, että olisimme huomanneet DocPoint -dokumenttielokuvafestivaalin osumista samalle viikonlopulle...

Ikävästä yhteensattumasta huolimatta päätimme järjestää tapaamisen, koska innokkaita osallistujia löytyi kuitenkin muutama. Harmillisesti osa joutui jäämään tapaamisesta pois joko pitkän välimatkan (itsekkäistä syistä kun sijoitimme tapaamisen Helsinkiin ;-) tai muiden aikataulupäällekkäisyyksien takia. Kasaan saimme kuitenkin pienen porukan: Damn Good Coffee -blogin Eugen Gurjasti (joka tosin ei ehtinyt kuin elokuvaan, sillä oli kunnollisena elokuvaihmisenä menossa DocPointiin), Silent All These Yearsin Ravenwaves, Cinefiliaan Jutta, My Movie Blogin Tiinanen, No You Girls Never Know'n Lauri sekä Leffablogin Jouko tulivat järjestelykomitean lisäksi paikalle.

Cinema Mondo ilahdutti meitä tarjoamalla ennakkonäytöksen brittiläisesta rikosdraamasta Brighton Rock (josta kirjoittelin aikaisemmin tällä viikolla). Ennen elokuvaa Mondon Mika Siltala tarinoi meille mukavasti sekä elokuvasta että pikkuruisesta ja sympaattisesta Kino Engelista. Engel saikin kovasti kehuja bloggariporukalta, joskin elokuvasta oltiin sekä samaa että eri mieltä. Engelissä pistäytyi myös Episodin päätoimittaja Jouni Vikman tuomassa meille lukemista uusimman Episodin muodossa.

Elokuvan jälkeen suuntasimme ravitsemaan itseämme Mikonkadun Amarilloon, mistä meille oli varattu pieni kabinetti. Joukkoomme liittyi myös muutamia elokuvafirmojen edustajia ja he kävivät esittelemässä toimintaansa sekä tulossa olevia elokuvia. Mukanaan he toivat mukavia yllätyksiä, joista riitti niin tietokilpailupalkinnoiksi kuin muutenkin jokaiselle jotakin kotiin vietäväksi.


Olin varannut mukaan "pienen" leffatietokilpailun, mutta se sitten venähti melkein koko illan kestäväksi. Leffaquoteja oli tarkoitus soittaa alun perin läppärin kautta, mutta lopulta päädyin helpompaan vaihtoehtoon ja soittamaan ne suoraan puhelimeni muistista. Nokia N8:n kaiutin ei kuitenkaan ole mikään Genelec ja skaban aikaan Amarillossa alkoi olla jo sen verran porukkaa, että häiritseviä sivuääniä kuului kabinettiin asti - ääniklippejä siis kuunneltiin useampaan otteeseen! Aluksi jännitin, että olisiko kehittelemäni skaba liian helppo parkkiintuneille leffafaneille, mutta ei se sitten onneksi ollutkaan. Skaban voitti - 16 oikein 24:sta - Anzi :)

Amarillosta lähdimme vielä masut pulleina "yhdelle" ja juttua riitti. Jäi sitä silti varmaan ensi kertaankin ;-)


Kiitos kaikille osallistuneille sukupuoleen ja säätyyn katsomatta! On ollut kiva lukea juttujanne viikon aikana ja kuulla, että viihdyitte. Se on aina järjestäjälle kaikista tärkein palaute :)

(kuvat: © Bubble ja Mikaela, kun en itse saanut otettua yhtä ainoaa kuvaa koko iltana)


torstai 3. helmikuuta 2011

Dokumentti kotirintamalta - Tuntematon emäntä (2011) (***)


"Niin paljon on puhuttu sotilaista ja lotista, mutta niin vähän kotirintamalla työskennelleistä naisista. Ja ne naiset pelastivat tämän maan."

Elina Kivihalmeen ohjaama ja käsikirjoittama dokumentti Tuntematon emäntä on uskomaton selviytymistarina sodan aikana kotirintamalle jääneistä naisista ja perheistä. Kun Suomen maatalouden työvoimasta 75% määrättiin miesten mukana rintamalle Talvi- ja Jatkosodan aikaan, kodeista jäivät huolta pitämään perheiden äidit ja muut naiset. Nämä naiset pitivät pystyssä oman kotinsa ja sitä kautta kannattelivat elossa koko Suomen maata.

Kotona työskennelleiden naisten merkitys on usein unohdettu ja on keskitytty kuvaamaan näkyvämpien sotilaiden ja lottien koettelemuksia. Kuitenkin kotiin jääneiden naisten harteille lankesi valtava vastuu - 10-lapsisten perheiden äidit joutuivat lasten- ja kodinhoidon lisäksi hoitamaan talon kaikki muut työt polttopuiden hankinnasta kyntämiseen. Lapsityövoiman käyttö oli myös tavallista, sillä muuten kaikkia töitä ei olisi mitenkään saatu tehtyä.

Dokumentti kertoo näiden naisten tarinaa heidän omalla suullaan. Kertomassa on yli 90-vuotiaita entisiä emäntiä sekä heidän lapsiaan, jotka muistelevat vuosikymmenten takaisia koettelemuksia siitä, kuinka tunti lapsen synnytyksen jälkeen piti lähteä navettaan lypsämään lehmät ja kuinka he joutuivat opettelemaan hevosten kanssa työskentelyn tukkimetsässä. Dokumentissa näytetään naisten omien kertomusten ohella kotiarkistojen aarteita myös liikkuvana kuvana.

Näiden naisten taakka ei helpottanut usein edes miehen palattua sodasta (jos nyt siis elävänä sieltä palasi), sillä useat miehet olivat joko fyysisesti vammautuneita tai henkisesti niin järkkyneitä sodan kauhuista, että he eivät enää kunnolla pärjänneet normaalissa elämässä. Dokumentti maalaa meille kuvan ajasta, jolloin valittaa ei saanut. Tuon ajan mentaliteetti on osittain siirtynyt myös tähän päivään, sillä suomalaisten taipumus tunnollisuuteen ja ahkeruuteen on nähtävissä edelleen.

Dokumentin aihe on erittäin tärkeä, sillä meidän on hyvä kuulla myös maan hiljaisten ääni, niiden jotka tekevät raskaan ja arvokkaan työn, mutta eivät saa siitä kultaa ja kunniaa. Ehdottomasti nämä naiset ovat nimittäin kunnianosoituksensa ansainneet! Elokuvan toteutuksessa oli piirteitä, jotka minua henkilökohtaisessa tasolla häiritsivät, sillä ohjaaja-käsikirjoittajan oma kehystarinaksi tarkoitettu tarinointi tuntuu jotenkin liian omakohtaiselta ja alkuperäistä tarkoitustaan vasten etäännytti minut varsinaisesta aiheesta. Itse pääsin mukaan kunnolla vasta, kun kuvaan tulevat haastateltavat ja arkistomateriaali, ja dokumentin lopussa istuskelin jo liikutuksen tippa linssissä.

Tuomio: ★★★★★

F A C T   F I L E:
Alkuperäinen nimi: Tuntematon emäntä
Ohjaus ja käsikirjoitus:  Elina Kivihalme
Valmistusmaa: Suomi 2011
Genre: dokumentti
Ikäraja: sallittu
IMDb

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Brighton Rock (2010) (***)


Ensi perjantaina maailmanensi-iltansa myös Suomessa saava, Graham Greenen romaaniin perustuva Brighton Rock on uudistettu versio vuonna 1947 julkaistusta samannimisestä elokuvasta. Nuoren ja rikollisen Pinkie Brownin kengissä nähdään Richard Attenboroughin jalanjäljissä Sam Riley, joka muistetaan muutaman vuoden takaisesta roolistaan Joy Divisionin legendaarisena Ian Curtisina elokuvassa Control.

Uusi Brighton Rock sijoittuu 1960-luvulle nuorisohuliganismin aikaan. Merellisessä Brightonissa kaksi kilpailevaa rikollisliigaa, jotka kuvittelevat olevansa isojakin mafiosoja suojelurahoja kerätessään, menee kilpailussaan liian pitkälle ja toisen joukon nokkamies saa surmansa.

Tapon tehnyt Hale (Sean Harris) kokee itse saman kohtalon ja koston kierre on valmis. Halen raa'an murhan ainoa todistaja on nuori tarjoilijatyttö Rose (Andrea Riseborough), jolta Hale päätyi pyytämään viime hetkinään epätoivoisena apua. Surmaaja on nuori ja kunnianhimoinen Pinkie (Riley), joka päättää ottaa jenginsä johtajuuden käsiinsä ja joka on valmis tekemään mitä tahansa kunniansa ja henkensä säilyttääkseen. Niinpä hän viettelee Rosen, jotta tämä ei ainakaan todistaisi häntä vastaan.

Rose on nuori, viaton ja tyhmä, ja rakastuu kapinalliseen Pinkieen päätäpahkaa. Pinkie puolestaan on kova, ilmeetön ja ankara, eikä anna oikein mitään syytä Rosen ehdottomalle rakkaudelle. Rosen esimies, tiukka Ida (ihastuttava Helen Mirren) selvittää vanhan ystävänsä Halen surmaa ja kun paljastuu, että Rose tapailee murhaajaa, Ida päättää ottaa ohjat käsiinsä.

Brighton Rock on rankka, kylmä ja -kuten Bubble osuvasti omassa kirjoituksessaan mainitsi- iloton. Sen mustavalkoisiin hahmoihin on erittäin vaikea samaistua, mutta vaikka hahmot eivät positiivisia tunteita herätäkään, ne herättävät kuitenkin tunteita. Rose tuntuu sokeassa rakkaudessaan välillä niin tyhmältä, että häntä tekisi mieli ravistella. Tuossa roolissaan kirkassilmäinen Riseborough tekee erittäin uskottavaa työtä, samoin kuin tekee myös Riley. Ilmeetön, synkkä ja vihainen Pinkie ei ole ollenkaan mukava mies, ja Riley rakentaa hänestä sellaisen täydellisyyttä hipoen.

Väreiltään ja tunnelmaltaan Brighton Rock huokuu englantilaisen merenrantakaupungin kosteutta ja harmautta, mutta myös mereltä tuulevan viiman uudistavaa voimaa. Yksi erittäin hieno kohtaus on pitkä ja yhtenäinen kuvaus kaupungin laiturilla - ensiksi kamera seuraa laiturilla rantaan päin juoksevaa Halea, sitten se siirtyy kuvaamaan laiturin alla piileskelevää Pinkietä ja lopulta heidän kohtaamistaan. Yhtenäisellä ajolla on saatu aikaan piinaavan jännittävä kokonaisuus.

Brighton Rock ei ole hyvän mielen elokuva. Olin kuitenkin tyytyväinen loppuratkaisuun, sillä sen verran romantikon vikaa minussa kuitenkin on :)

Tuomio: ★★★★★

F A C T   F I L E:
Alkuperäinen nimi: Brighton Rock
Ohjaus:  Rowan Joffe
Käsikirjoitus: Rowan Joffe, perustuu Graham Greenen romaaniin
Pääosissa: Sam Riley, Andrea Riseborough, Helen Mirren, John Hurt, Andy Serkis, Sean Harris
Valmistusmaa: UK 2010
Genre: rikos / draama
Ikäraja: 13
IMDb

tiistai 1. helmikuuta 2011

Depp ja Jolie Venetsiassa - The Tourist (2010) (**)


Florian Henckel von Donnersmarck teki vuonna 2006 upean elokuvan Muiden elämä (Das Leben der Anderen), joka voitti tuolloin parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin. Palkinto ei tullut suotta, sillä elokuva oli mykistävän hieno kokonaisuus salaisen palvelun agentista, joka uppoutui hieman liikaa salakuuntelemiensa ihmisten elämään.

Kun ohjaajalla on takanaan tällainen meriitti ja elokuvan päätähtinä kaksi suurinta näyttelijäsuosikkiani - Johnny Depp ja Angelina Jolie - ajattelin, ettei mikään voisi mennä von Donnersmarckin seuraavassa tuotannossa vikaan.

The Touristin tarina kietoutuu kahden epätavallisen ihmisen ympärille - Frank (Depp) on amerikkalainen turisti matkalla junalla Pariisista Venetsiaan, kun hänen pöytäänsä istahtaa hieman liiankin upea Elise (Jolie). Elise on erään talousrikollisen mielitietty jolla on poliisit perässään. Poliisi kun haaveilee nappaavansa tuon rikollisen hänen avullaan.

Elisen ystävällisyys Frankia kohtaan saa sekä poliisin että erään toisen rikollisen epäilemään, että Frank onkin tuo etsintäkuulutettu rikollinen. Brasiliasta kun kuulemma saa helposti uudet kasvot parillakymmennellä miljoonalla. Näin onneton turistiraukka joutuu pakenemään pyssymiehiä ympäri Venetsiaa samalla kun rakastuu päätäpahkaa isoja rahoja käsittelevään Eliseen.

The Tourist on äärimmäisen kepoinen elokuva. Siinä on muutamia kohtauksia, jotka oikeasti hymyilyttävät kyynikkoakin, mutta kokonaisuus tuntuu heppoiselta kuin heinän korsi. Mielen keventäjänä Turisti on ihan omiaan, mutta mitään hienoa elokuvakokemusta tästä on turha etsiä. Lopun "twistikin" tuntuu vähän väkisin väännetyltä ja tunkkaiselta, eikä oikein toimi. Muiden elämän jälkeen von Donnersmarckilta olisi odottanut jotain suurempaa ja päräyttävämpää, ja siksipä Tourist tuntuukin puolivillaiselta, suurien pääosatähtiensä maineella ratsastamisella sekä toisaalta myös Venetsian kauneudella.

Olemme joskus tyttöjen kanssa vitsailleet siitä, kuinka jotkut miesnäyttelijät ovat niin kauniita, että heitä katsoo elokuvassa kuin elokuvassa, vaikka lukemassa puhelinluetteloa kaksi tuntia. Naisten puolella tällainen guilty pleasure minulle on Jolie. Ja voi miten kamera rakastaakaan Jolieta! Tuon upean naisen kurveja todella nuollaan tässä elokuvassa, kameralla. Jolien roolihahmo on kuitenkin ohut ja naisen ainoa tarkoitus elokuvassa onkin näyttää upealta.

Deppissä on alkanut ikä näkyä ja suurena Depp-faninakin on myönnettävä, että hän ei oikein istu tähän rooliin.


Tuomio: ★★★★★

F A C T   F I L E:
Alkuperäinen nimi: The Tourist
Ohjaus:  Florian Henckel von Donnersmarck
Käsikirjoitus: Florian Henckel von Donnersmarck, Christopher McQuarrie, Julian Fellowes
Pääosissa: Johnny Depp, Angelina Jolie, Paul Bettany, Timothy Dalton, Rufus Sewell, Steven Berkoff, Christian De Sica
Valmistusmaa: USA / Ranska 2010
Genre: toiminta
Ikäraja: 13
IMDb
Traileri (Apple) >>