perjantai, 17. joulukuuta 2010

TRON: Legacy 3D (2010) (**)


Vuonna 1982 tieteiselokuva TRON esitteli Jeff Bridgesin roolihahmon Kevin Flynnin, joka tuolloin kehitteli virtuaalimaailman, johon ihminen pääsi oikeasti sisälle. Nyt lähes 30 vuotta myöhemmin Kevinin poika Sam (Garrett Hedlund), tietokone- ja tekniikkaguru myöskin, pääsee sattumalta sisään tuohon isänsä kehittämään maailmaan -ja löytää sieltä kaksi vuosikymmentä kadonneena olleen isänsä (jota palaa näyttelemään ikääntynyt Bridges).

Luotuaan virtuaalimaailman sekä sinne vastineen omasta itsestään, hahmon nimeltä Clu, Kevin on joutunut ansaan, eikä pääse enää takaisin omaan maailmaansa. Clu on ottanut vallan ja vaivoin Kevin ja hänen näpsäkkä avustajansa (Olivia Wilde) ovat pystyneet välttelemään häntä ja pitämään henkensä. Sam päättää pelastaa isänsä, mutta ihan helppoa se ei ole.

TRON: Legacy on mahtipontinen seikkailu, mutta se kuitenkin kompastuu tähän omaan mahtipontisuuteensa. Pelkistettyine sävyineen ja väreineen se näyttää komealta, mutta on auttamattomasti liian pitkä ja uskoo pelkän visuaalisuutensa kannattavan koko kestonsa ajan. Sitä se ei kuitenkaan jaksa tehdä, ja ainakin itse jouduin jossakin vaiheessa hetken aikaa "lepuuttamaan silmiäni", mitä yleensä en todellakaan elokuvissa tee.

On myös jännä huomata, että vaikka nykyisin tietokoneella osataan tehdä jo melkoisen aidon näköisiä ihmishahmoja, niin kun aito ja tietokoneella tehty laitetaan vierekkäin, eron huomaa välittömästi. Elokuvan prologissa nähtävä, tietokoneella tehty nuorennettu Bridges nimittäin vaikuttaa erittäin muoviselta. Virtuaalimaailmassa nuoren näköinen Clu ei häiritse samalla tavalla, sillä sen osaa laittaa omaan kontekstiinsa, kyseessä kun on kuitenkin tietokonehahmo. On vain hauska nähdä vanha ja "nuori" Bridges taistelemassa toisiaan vastaan.

TRON: Legacy on siis pääasiallisesti silmäkarkkia, jossa ei kuitenkaan suuremmin ole sisältöä. Se toimii varsin hyvin omillaan, eli vaikka ei olisi 80-luvun alkuperäistä elokuvaa koskaan nähnyt (kuten minä), voi silti tämän katsoa ja päästä hommasta jyvälle.

Tuomio: ★★★★★

F A C T   F I L E:
Alkuperäinen nimi: TRON: Legacy

Ohjaus: Joseph Kosinski
Käsikirjoitus: Edward Kitsis, Adam Horowitz
Pääosissa:  Garrett Hedlund, Jeff Bridges, Olivia Wilde
Valmistusmaa: USA 2010
Genre: toiminta / sci-fi
Ikäraja: 11
IMDb
Traileri >> 

6 kommenttia:

Mikaela kirjoitti...

Mua tää olis kiinnostanut hirveesti mutta enpä taida päästä katsomaan kun on niin monta leffaa nähtävä ja jostain pitää säästää. Ottanen sitten dvd-käsittelyyn. Tällaiset scifi-viritykset ovat minulle omiaan ja toivoisin että tämä olisi saanut vähän parempaa palautetta ;O) Tämä ei lupaa hyvää..

Paivi [Elokuvablogi.com] kirjoitti...

Mikaela, tämä ei ollut mun cup of tea. Mahtipontisuudessaan lässähti pannukakuksi. Tai sitten minä en vaan enää muuten vaan jaksa näitä efektiviritelmiä, joissa ei ole kunnon tarinaa. Sci-fi on hyvää silloin kun se on tasoa Moon, mutta tämä oli vähän mälsä.

Helena kirjoitti...

Harmitti, kun kuulin nämä arvostelut - odotukset oli korkealla. Aion kyllä katsoa ensin alkuperäisen ennen kuin menen katsomaan tätä - kunhan se nyt tulee postista (oli muuten sikakallis, kun on ilmeisesti keräilyharvinaisuus).

Todella harmi, jos sisältö on korvattu visuaalisella kikkailulla. Kyllä luonnollinen on aina luonnollista ja mielestäni tietokonetekniikkaa pitäisi käyttää harkitusti. Monet paljon karkeammalla tekniikalla tehdyt vanhat scifileffat ovat paljon parempia kuin uudet - esimerkkinä Star Wars.

Helena kirjoitti...

Hei, Moon on mulla vielä katsomatta tuosta scifiboxista, jonka ostin. Jotain hyvää sentään odotettavissa. :-)

Marja kirjoitti...

Voi mälsä! Katsoin alkuperäisenkin elokuvan ihan tätä "jatko-osaa varten". No, saattaa olla sitten, että odotan DVD -julkaisua.

Paivi [Elokuvablogi.com] kirjoitti...

Helena, on tästä jotkut tykänneet, joten voihan olla että sinäkin :) Monet vanhat scifileffat on kyllä kieltämättä tehty enemmän ajatuksella kuin nämä uudet, pelkiksi efektimainoksiksi usein jäävät leffat.

Moon on jännä, se on oikeastaan enemmän draama kuin scifi.

Marja, minä en ole alkuperäistä nähnyt, ehkä jossain vaiheessa voisi senkin vilkaista.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails