torstai 2. joulukuuta 2010

Omat suosikit: Parhaat Potterit

Kyselin meneillään olevassa Potter-kilpailussa [muistahan osallistua! Arvonta ensi viikolla 8.12.2010!] osallistujien Potter-suosikkeja ja ajattelin sitten kantaa omankin korteni kekoon. (Skaboista puheen ollen: Mikaelan blogissa on menossa The Town -aiheinen skaba, Tiinasella Due Date -aiheinen skaba ja Eugen Gurjastilla puolestaan Toy Story 3 -kilpailu).

Aloitin Pottereiden lukemisen jokin aika ennen kun The Order of the Phoenix julkaistiin 2003 eli en ole ollut "mukana" ihan alusta lähtien. Olin kuullut niin paljon Potter-hypetystä, että kaikki tuntui menevän meikäläisellä ihan totaalisen yli, eikä minua kiinnostanut lukea liikaa hypetettyjä "lastenkirjoja".

Noihin aikoihin notkuin eräällä kansainvälisellä nettifoorumilla ja siellä jenkkituttavani sai minut vakuutettua, että kirjoja kannattaa edes testata. Päätin aloittaa kolmannesta kirjasta, koska olin kuitenkin ensimmäisen elokuvan nähnyt (lentokoneessa Atlantin yllä, mikä ei ole mikään paras elokuvankatsomispaikka, enkä leffasta ollut niin suuresti pitänyt) ja siis tiesin tarinan lähtökohdat.

Azkabanin vanki vetäisi minut saman tien mukaansa ja ei mennyt kauan, kun olin lukenut Liekehtivän pikarinkin, joka oli silloin julkaistu suomeksi. Kun kirjat niin innostivat minut mukaansa, ei ollut puhettakaan, että olisin jäänyt odottamaan Feeniksin killasta suomenkielistä versiota, vaan kahlasin englanninkielisen tiiliskiven läpi saman tien kun se julkaistiin.

Azkabanin vangissa rakastuin Sirius Mustan hahmoon ja siksipä oma suosikkini Potter-kirjoista on sarjan paksuin opus, Feeniksin kilta. Se kamala kirja, jossa jouduin sanomaan hyvästit niin rakkaalle hahmolle. Olisikohan ollut ensimmäinen kerta koskaan kun kyynelehdin fiktiivisen kirjahahmon kuolemaa? Olen kuullut joidenkin moittivan Feeniksin kiltaa hidastempoiseksi ja tylsäksi kirjaksi, mutta minulle se on sarjan paras, dramaattisin ja samalla syvällisin.

Elokuvista puolestaan suosikkini on edelleenkin Alfonso Cuaronin ihanan synkkä versio Azkabanin vangista. Se on niin erilainen kuin kaikki muut. Se toimii omanlaisenaan vedenjakajana Chris Columbuksen selkeästi lapsille suunnattujen kahden ensimmäisen elokuvan ja toisaalta Mike Newellin ja David Yatesin perinteisempien seikkailuelokuvien välillä. Rakastan Cuaronin tyylikästä otetta monissa hänen muissakin elokuvissaan, ja Azkabanin vangin tapauksessa Cuaronin omaperäinen ja rohkea näkemys sopii erinomaisesti melkoisen synkän tarinan kaveriksi.

Kirjoja lukiessani jouduin siis syömään sanani "tyhmistä lastenkirjoista" ja helposti minusta tuli sarjan puolestapuhuja itsestänikin. Ja Potterit eivät missään nimessä voi olla huonoja kirjoja, sillä myös mieheni on kaikki nuo tiiliskivet lukenut, ja hän nyt sattuu olemaan sellaista ihmistyyppiä, joka yleensä lukee pelkkää faktaa.

Vielä ei ole tullut kirjoina toista Pottereiden tapaista ilmiötä vastaan, mutta ehkäpä sellainen jossakin vaiheessa tulee. Sillä välin lueskellaan näitä vanhoja uudestaan ja odotetaan innolla ensi kesänä ilmestyvää sarjan viimeistä elokuvaa :)

Ja lopuksi hieman nostalgiaa - kuka enää muistikaan, että Daniel Radcliffe, Emma Watson ja Rupert Grint olivat näin pieniä silloin ihan alussa =)