tiistai 14. joulukuuta 2010

Missä viipyvät kunnolliset elokuvat oikeista naisista?

Missä nykypäivänä ovat elokuvat, joiden pääosassa voitaisiin nähdä naisia arkipäivän sankareina? Tasa-arvon lisääntymisestä huolimatta elokuvat tuntuvat määrittelevän naisen edelleenkin tyttäreksi, tyttöystäväksi, vaimoksi tai äidiksi, mutta harvoin varsinaisesti ihmiseksi. Onko viihdemaailmassa edelleen vallalla käsitys, että ihminen = mies ja sen lisäksi on olemassa myös nainen, kokonaan oma lajinsa?

Naisista tehdyt elokuvat tai elokuvat, joissa pääosassa on naisia, tuntuvat ainakin Hollywoodin osalta noudattavan samaa kaavaa, jossa naiset ovat historiallisten draamojen kuningattaria, kikattavia ja/tai kirkuvia teinejä, shoppailuaddikteja, petettyjä itkijänaisia, väsyneitä kotirouvia tai pullantuoksuisia äitejä, tai sitten überseksikkäitä toimintapimuja.

Kun tehdään elokuva tavallisesta elämästä tai arkipäivän sankaruudesta, pääosan ihmisenä on lähestulkoon aina mies. Yhtä Thelmaa ja Louisea kohtaan tuotetaan ainakin tusina Easy Rideria. Johtuuko tämä siitä, että katsojat eivät edelleenkään miellä naista sellaiseksi ihmiseksi, jonka elämä voisi olla kiinnostavaa katsottavaa? Ja siksi sellaisia elokuvia ei tehdä, koska tuottajat pelkäävät huonoja lipputuloja? Jos vaikkapa muuten teemaltaan ja idealtaan samanlaisen Hangover -elokuvan pääosassa olisivat olleet naiset, olisiko se ollut vastaavanlainen kassamenestys? Hieman epäilen, sillä jostakin syystä naisten ryyppääminen ja täydellinen sekoilu tuntuu edelleenkin olevan jonkinasteinen tabu.

Toimintasankareina on toki hienoja naisia, kuten vaikkapa Angelina Jolien Lara Croft, mutta näiden elokuvien myyntivaltti on pääasiassa seksikkyys - nehän vetoavat sillä mieskatsojiin (ja toki myös meihin "nörttinaisiin"). Miehet matalaksi paneva seksipommi (vaikkapa Pamela Andersonin Barb Wire) kun varmaankin vetoaa miehiseen fantasiaan alistettuna olemisesta.

Normaaleiden naishahmojen seksuaalisuus tuntuu olevan edelleenkin hieman tabu. Tätä rikkoi ihastuttavasti pari kuukautta sitten julkaistu Lisa Cholodenkon ohjaama The Kids are All Right, jonka aikuiset naiset olivat seksuaalisuutensa suhteen avoimia ja rentoja. Mutta esimerkiksi Woody Allenin viimeisimmässä elokuvassa You Will Meet a Tall Dark Stranger pääosan naishahmojen seksuaalisuus jätetään verhon taakse, samalla kun heidän miehensä porskuttavat sänkykammarin puolella mennen tullen.

Ongelma ei näy pelkästään aikuisille suunnatuissa elokuvissa vaan lastenelokuvat henkivät samaa suuntautumista. Milloin Hollywood-animaation päähenkilö on ollut naispuolinen muussa kuin prinsessaelokuvissa? Ei tule ainakaan minulle ihan heti mieleen. On Topi ja Tessu, Nemo, Bolt, Wall-E, Buzz Lightyear ja Woody, Salama McQueen, Leijonakuningas, Bambi, Shrek, Ice Age, Up - Kohti korkeuksia -kolmikko, Aku Ankka, Mikki Hiiri, Mowgli ja Baloo, Dumbo, britannian puolella Wallace & Gromit sekä Late Lammas. Naispuoliset hahmot ovat usein sivuhahmoja, mahdollisesti hyviäkin sellaisia, mutta aina kuitenkin sankarin taustalla. Jopa niinkin tasa-arvoisessa maassa kuin Suomi tehdyn animaation Niko on lentäjän poika, ei tyttö. Onneksi maailmassa on sentään Ghibli, joka ennakkoluulottomasti luo myös aitoja naishahmoja.

Olisiko Harry Potter yhtä suosittu, jos hän olisikin ollut vaikkapa Harriet? Harmittelin muutama vuosi sitten Kultainen kompassi -elokuvan huonoa menestystä, sillä elokuvan taustalla oleva kirjasarja on loistava -ja siinä on kerrankin pääosassa tyttö. Samoin muistan rakastaneeni nuorena Neiti Etsivä -kirjoja, mutta niistä pari vuotta sitten tehty elokuva oli niin kammottavaa Hollywood-siirappia että melkein oksensin. Missä ovat nykypäivän Peppi Pitkätossut? Entäpä Astrid Lindgrenit, jotka uskaltaisivat kirjoittaa vahvoja naishahmoja?

Suomi lasketaan tasa-arvon suhteen maailman kärkimaihin, mutta naisista kertovat kotimaiset elokuvat ovat kuitenkin vielä aliedustettuja. Mirja Pyykön Sisko tahtoisin jäädä esitteli nuorten tyttöjen angstia ilahduttavan tuoreella asenteella, samoin Dome Karukosken Kielletty hedelmä antoi äänen uskonnollisessa piirissä kasvaneille tytöille. Naapurimaamme Ruotsin suunnalla räjäytti valkokankaalle naisenergiaa saavillisen Noomi Rapace Millennium-trilogian Lisbeth Salanderina. Mutta keskimäärin tasa-arvosta puhuminen on elokuvien maailmassa melkoisen kaukana niin pitkään kun naiset ja naispuoliset hahmot edelleen esitetään taustajoukoissa vailla selkeää identiteettiä tai ihmisyyttä.


Herättikö tämä sinussa ajatuksia tai muita mietteitä? Olenko mielestäsi jättänyt jotain huomioimatta? Heitäthän kommentilla!