torstai, 16. joulukuuta 2010

Kotona katseltua: Mulholland Drive (2001) (****)

David Lynch on ollut minulle aina jotenkin hieman liian outo tapaus, etten ole saanut oikein otetta hänen töihinsä. Vaikka Twin Peaksia rakastin nuorena tyttönä ja esimerkiksi Elefanttimies on loistelias draama, en ole koskaan täysin lämmennyt Lynchin elokuville. Ehkäpä siksi Mulholland Drivekin antoi odotuttaa näin pitkään. Se on vuosikaudet ollut definitiivisellä must-see-listallani, mutta vasta eilen illalla sain tartuttua itseäni niskasta kiinni ja katsottua sen. Oli aika myöhä ja katsoin sen yksin, ei ehkä olisi kannattanut, sillä sen verran otteessaan elokuva minut piti, että se jäi sitten pyörimään päähäni tuntikausiksi enkä meinannut saada unta.

Mulholland Drive kertoo onnettomuuteen joutuneesta ja muistinsa menettäneestä Ritasta (Laura Harring), joka sekavassa mielentilassa päätyy vastikään Hollywoodiin saapuneen näyttelijänalun Bettyn (Naomi Watts) hoivattavaksi. Yhdessä naiset alkavat selvittää Ritan henkilöllisyyttä, mutta koko ajan heidän yllään leijuu salaisuuksien verkko ja pelko jostain tuntemattomasta.

Mulholland Drive on uskomaton tarinakudelma ja se vaatii tarkkaavaisuutta jokaisena hetkenään. Elokuvan aikana rusina joutuu koetukselle, sillä onko mikään lopulta sitä, miltä se aluksi näyttää? Hyvin twinpeaksmaisesti kuvatut unenomaiset kohtaukset tuovat mukaan mystiikkaa ja salaperäisyyttä, mikä aiheuttaa häijyä mielikuvituksen mutkille vääntämistä. Watts on moni-ilmeisessä roolissaan täydellisen upea ja häntä säestää seesteisempi Harring.

Olin häkeltynyt näkemästäni enkä aina tiennyt, mitä ajatella. Elokuvan jälkeen rakensin oman käsitykseni tapahtumista ja olin erittäin vaikuttunut Lynchin tavasta kuvata ihmismielen rikkonaisuutta. Ainoa asia, mikä pudotti viidennen tähden pois (ja voi johtua myös minun rajallisesta käsityskyvystäni) oli hieman turhilta tuntuvat outoudet ja sitä kautta liiallinen twinpeaksmaisuus, mitä korostivat erityisesti Michael J. Anderson ja Angelo Badalamentin jokaiseen soluun tunkeutuva musiikki.

Tuomio: ★★★★

F A C T   F I L E:
Alkuperäinen nimi: Mulholland Drive
Ohjaus ja käsikirjoitus: David Lynch
Pääosissa: Naomi Watts, Laura Harring, Ann Miller, Justin Theroux
Valmistusmaa: Ranska / USA 2001
Genre: trilleri / draama
Ikäraja: 15
IMDb

12 kommenttia:

bubble kirjoitti...

Hyvä, että sait tän katsottua :) Kyllä Lynch on ihan omaa luokkaansa. Mulla taitaa olla tsekkaamatta vielä Inland Empire, vois itekin vähän tsempata.. Mulholland Drive on härö (niinkuin kaikki herran teokset), puhumattakaan Blue Velvetistä, mutta lempparini on Lost Highway. Samalla se on jotenkin niin pelottava, ettei tee mieli kovinkaan usein katsoa.

Sooloilija kirjoitti...

Minäkin jokin aika sitten katsoin tämän. Yöllä. Yksin. Ja se jäi pyörimään mieleen. Siitä jäi jotenkin inhottava, vastenmielinen olo.

Lynch kiehtoo ohjaajana, mutta en lämpene hänen kaikille tarinoilleen enkä mielen liikahduksilleen. Seksuaalisuus on hänellä korostunutta, semmoisella tavalla,joka ei iske minuun.

Silti, Lynchillä on oma maailmansa, oma näkemyksensä, sille aina hattua nostan.

Kata kirjoitti...

Kävin katsomassa tämän lukioikäisenä yhden kurssin yhteydessä ja inhosin leffaa koko sydämestäni :D Voi olla, että pitäisin siitä nyt vähän vanhempana, mutta tuolloin ärsyynnyin Lynchin tapaan tehdä elokuvasta tarkoituksellisesti sekava ja vaikeaselkoinen... Täytynee katsoa joskus uudestaan, jos mielipiteeni vaika muuttuisi!

Lady Laetitia kirjoitti...

Mulholland Drive on yksi lempielokuvistani!Elokuva oli hyvin twinpeaksmaäinen ja ensimmäistä kertaa katsoessani minua pelotti hyvin paljon joissain kohdissa. Tämä on ehdottomasti elokuva, joka pitää nähdä monta kertaa, jotta sen voi ymmärtää ja siitä voi muodostaa oman käsityksensä. Rakastan elokuvan sekavuutta ja vaikeaselkoisuutta, mutta ymmärrän että tämä elokuva ei todellakaan ole kaikille. Dvd:llä tulevat mukana 10 vihjettä elokuvan ratkaisemiseen, katsomalla ne ja leffan ainakin kolme kertaa, elokuvasta alkaa jo saada selkoa. Suosittelisin elokuvaa monillekin ystävilleni, mutta juuri tuon ylikorostuneen seksuaalisuuden vuoksi olen suosittelun jättänyt vähemmälle..

Eeva kirjoitti...

Voi ei, minullakin on ollut tämä katsottavien listalla ikuisuuden, mutta en vaan ole löytänyt uskallusta ja sisua sen katsomiseen. Twin Peaksia en ole koskaan katsonut (ehkä pitäisi), ja Lynchin leffoista olen nähnyt vain Blue Velvetin, ja siitä en pitänyt sitten yhtään. Ehkä sitten olen vähän yksinkertainen tai jotain, mutta en vaan ymmärtänyt koko leffan ideaa enkä saanut siitä yhtään mitään irti. Siksi vähän vierastuttaa ajatus tästäkin leffasta. Mutta kai se on katsottava. Jos asennoidun suoritukseen viikon etukäteen niin ehkä pystyn siihen. :D

Harri kirjoitti...

Ah, tämä on ollut suosikkielokuvani ensinäkemästä alkaen (olisiko ollut -07) ja sen jälkeen rakkaus on vain syventynyt. Ei hirveän helposti sulatettava, mutta ehdottomasti nautittava tunteiden vuoristorata.

Minusta Lynchin ohjaustapa ei tunnut Mulholland Drivessa lainkaan tekotaiteelliselta, mitä se minusta on hieman ohjaajan INLAND EMPIRE:ssä.

Angelo Badalamentin soundtrack on huumaava, se tuntuu leijailevan ihmeelllisesti usvan tavoin Mulholland Driven ympärillä. Sama maagisuus tuntuu koskevan koko elokuvaa. Naomi Watts on vähintään erinomainen roolissaan.

Ja Eeva sinun on katsottava tämä! Blue Velvetistä en pitänyt yhtään ensimmäisellä kerralla, mutta nyt se on aika varmasti top20-listallani. Mulholland Drive tuntui ensimmäisellä kertaa jotenkin helpommin tykättävältä, vaikka paljon samaa elokuvissa onkin.

ravenwaves kirjoitti...

En olekaan nähnyt tätä pitkään aikaan.. Tämä pitäisi katsoa monen monta kertaa vihjeiden kanssa, että oikeasti tajuaisi jotain, ainakin minun :D

Paivi [Elokuvablogi.com] kirjoitti...

Bubble, sain kuin sainkin katsottua, mutta vaikka hieno elokuva olikin, en ihan heti uusiksi haluaisi katsoa. Blue Velvetiä en itse asiassa saanut katsottua loppuun asti, joten olen vajavainen ;-)

Sooloilija, samoin, arvostan miestä elokuvantekijänä, sillä hänellä on ihan omaperäinen tapansa tehdä tarinoita. Silti tunnen itseni jotenkin "hankalaksi" niiden tarinoiden ääressä. Minua ei Mulholland Driven seksuaalisuus häirinnyt, mutta muutama kummallisen irrallinen kohtaus kyllä.

Kata, tämä on varmasti sellaisia elokuvia, jotka voivat jäädä kolahtamatta nuorena :)

Lady Laetitia, olen samaa mieltä, että elokuva todellakin jännitti (en sanoisi että pelotti) ihan koko ajan sellaisella oudolla tavalla, kun ei osannut yhtään arvata, mitä seuraavaksi tapahtuu tai mihin asiat johtaa. Pidin leffasta, mutta en ihan heti haluaisi katsoa sitä uusiksi. Minua seksuaalisuus ei häirinnyt, sillä sehän kuitenkin oli ihan siistiä.

Eeva, ei tämä ole pelottava elokuva. Jännittävä kyllä, sillä todellakaan ei voi yhtään ennakoida mitä tapahtuu :) siitä vaan katsomaan, mutta kannattaa varata aikaa hetki tämän pureskelemiseen katsomisen jälkeen.

Harri, minä kun olin kova Twin Peaks-fani nuorena, tuo Badalamentin musiikki tässä toi liikaa mieleen tv-sarjan. Sama hieman häiriinnyttävä vaikutus sillä musiikilla kyllä oli molemmissa... ;-)

Ravenwaves, minulle muodostui oma käsitykseni elokuvan suuresta kaaresta (muutamat kohdat tuntuivat ihan irrallisilta kokonaisuudesta), mutta en tiedä onko se oikea ;-) pitää varmaan vähän googlailla...

Mikaela kirjoitti...

Just ostin eilen omaksi LA Confidentialin, miten meillä meneekin aivoitukset näin samaa rataa ;O) Tämä olisi nähtävä uudestaan, ed.kerrasta on aikaa joten tarkkaa mielikuvaa ei tästä ole. Kaikesta haukkumisesta huolimatta itse jostain syystä lämpenen erityisesti taas parjatulle Black Dahlialle..

Paivi [Elokuvablogi.com] kirjoitti...

Mikaela, aivoitukset tuntuu välillä menevän samaa rataa ;-) Minulla on Black Dahlia katsomislistalla (kuten monet muutkin Lynchin leffat), ehkä joskus senkin katson, kunhan tässä nyt ensin toivun Mulholland Drivesta... ;-)

Toni kirjoitti...

Yhden kerran on elokuva tullut katsottua ja täytyy sanoa, että jotenkin oli melkoinen sekamelska, ainakin silloin. Pitäisi varmaan keskittyä katsomaan toiseen otteeseen. Tämä sitten ehkä harmaassa tulevaisuudessa. Luultavasti hyvä elokuva onkin kun pääsee sen ytimeen. :D

Paivi [Elokuvablogi.com] kirjoitti...

Toni, onhan tämä melkoinen "sekamelska", mutta onneksi siellä on tolkkukin mukana :)

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails