perjantai, 3. joulukuuta 2010

Kotona katseltua: Robert Pattinson ennen Twilightia - How To Be (2008) (**)

Ennen kuin Robert Pattinsonista tuli kaikkien tuntema vampyyri hänet nähtiin mm. pikkuruisessa brittiläisessä draamakomediassa How To Be, missä hän esittää elämässään oikeaa suuntaa etsivää nuorta miestä nimeltä Art. "Neljänneselämän kriisiä" poteva Art soittelee pieniä keikkoja pienille piireille ja joskus myös hieman vastahakoisille yleisöille, koittaa saada tyttöystävänsä takaisin ja yrittää saada ympäristöstään tukea elämäänsä kaipaamalleen muutokselle.

Tukea on vain hankala saada. Äiti (Rebecca Pidgeon) ja isä (Michael Irving) ovat itsekin elämäänsä kyllästyneitä, aikaansamattomaan poikaansa pettyneitä. Toisaalla Artin paras ystävä, itsevarmaa esittävä Ronny (Johnny White) potee itsekin henkistä kriisiä, eikä uskalla poistua kotoaan. Kun epätoivoinen Art löytää Tri. Levi Ellingtonin (Powell Jones) itsehoitokirjan, hän laittaa kaikki korttinsa likoon ja pyytää tohtoria avukseen elämänsä saamiseksi raiteilleen.

Mutta vaikka kuinka muut kertoisivat, miten tulee elää, muutos lähtee aina kuitenkin lopulta ihmisestä itsestään.

How To Be tarkastelee oman tiensä etsimistä omaperäisellä tavalla, mutta menettää uskottavuuttaan yrittäessään olla hieman liian omaperäinen. Elokuvan koomiseksi tarkoitettuihin, mutta lopulta liian masentaviin hahmoihin on vaikea samaistua eikä heitä kohtaan ole kovin helppoa tuntea sympatiaa. Pattinsonissa on kuitenkin ainesta ja hän saa katsojan toivomaan Artin vihdoin saavan itseään niskasta kiinni ja elämänsä raiteilleen. Hauska oli nähdä Pattinsonilla kaikkien Twilightien jälkeen muitakin ilmeitä kuin Edward Cullenin tuskaisen yksiulotteinen naamio.

Tuomio: ★★

F A C T   F I L E:
Alkuperäinen nimi: How To Be
Ohjaus: John Irving
Käsikirjoitus: Oliver Irving
Pääosissa:  Robert Pattinson, Powell Jones, Johnny White, Mike Pearce, Michael Irving, Rebecca Pidgeon
Valmistusmaa: UK 2008
Genre: komedia / draama
IMDb
Traileri >>

8 kommenttia:

Pia kirjoitti...

Näin joku aika sitten arvostelun tästä jossakin muuallakin, ja mietin että lieköhän löytyisi vanhoja maneereja, vai onko "edward-vapaata" näyttelemistä :D

Ei taija kyllä kovin montaa leffaa olla miekkosella ennen Twilightia? Pitääki heti kurkata IMDb... xD

cinefiliaa kirjoitti...

Haha, näyttääpä Rob lutuiselta moppitukassaan ^_^// Kiitos tästä, ehkäpä katson tämän kun tekee mieli vain rentoutua~.

ravenwaves kirjoitti...

Tää ei ollut kyllä kovin kummoinen leffa :D

bubble kirjoitti...

En oo nähnyt pätkää, mutta lievästi repesin ihan vaan tolle kuvalle :D Vaatinee vähän tottumista pystytukka-Edwardin jälkeen! (Ja nyt mun alkoi tehdä mieli katsoa Remember Me, harmi ettei dvd'tä siitä ole hyllyssä..)

Chatrin kirjoitti...

toi tukka......... =/

Paivi [Elokuvablogi.com] kirjoitti...

Pia, kyllä tuo minusta aika "Edward-vapaata" oli ja hyvin vähän näin mitään Twilight-maneereita.

cinefiliaa, aikamoinen moppitukka juu :) leffa vaan ei tosiaankaan ole kovin ihmeellinen, joten ei kannata odottaa liikoja.

Ravenwaves, eipä ollut, mutta katsoihan tuon :)

Bubble, aika erilainen habitus tuolla Robilla kieltämättä oli tässä verrattuna Twilighteihin.

Chatrin, :D

Satu kirjoitti...

Ihailen, että jaksoit katsoa tuon loppuun, mä en kyennyt. Oli vaan ihan liian erikoisia ja kuten mainitsit, masentavia, hahmoja. Ja tähän viitteeksi, että olen jättänyt elämäni aikana ehkä viisi elokuvaa kesken, yleensä kyllä sinnittelen loppuun asti. Vaikka pikakelauksella.

Paivi [Elokuvablogi.com] kirjoitti...

Satu, minäkään en yleensä jätä leffaa kesken vaan sinnittelen loppuun saakka. Vaikka sillä pleikkarin 1,5x nopeudella, jolla katsottaessa edelleen saa dialogista selvää ;-) Tämä oli kieltämättä aika huono...

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails