lauantai, 18. joulukuuta 2010
Joulukuun poika - Brad Pitt (synt. 18. joulukuuta 1963)
Joulukuun pojaksi vuoden 2010 kalenterissa valikoitui Oklahomassa 18. joulukuuta 1963 syntynyt William Bradley Pitt. Söpöstä kiiltokuvapojusta pikkuhiljaa vakavasti otettavaksi näyttelijäksi kasvanut Pitt on ollut suosikkini pitkään, eikä pelkästään ulkonäkönsä takia. Tämäkin mies, niin kuin niin monet muut, vain paranee vanhetessaan.
Thelman ja Louisen (1991) nuorena komistuksena ja Veren vankien (1994) surullisena vampyyrinä Pitt jäi helposti mieleen. 12 apinaa (1995) puolestaan esitteli aivan erilaisen Pittin - sekopäisen Jeffrey Goinesin rooli toi Pittille myös ensimmäisen Oscar-ehdokkuuden.
David Fincherin ohjaamat Seitsemän (1995) ja Fight Club (1999) nostivat Pittin arvoa entisestään ja antoivat näyttelijälle jatkourallaan enemmän liikkumavaraa. Guy Ritchien elokuvassa Snatch (2000) Pitt esitti resuista mustalaista, jonka puheesta ei saanut mitään tolkkua, Steven Soderberghin Ocean-sarjassa hän oli puolestaan koko ajan jotain ruokaa natustava George Clooneyn paras kaveri.
Yhden parhaimmista rooleistaan Pitt teki meksikolaisen Alejandro Gonzales Iñarritun ohjauksessa vuonna 2006 ilmestyneessä elokuvassa Babel, missä hän esitti aavikkoretkellä ammutuksi joutuvan Cate Blanchettin epätoivoista aviomiestä. Andrew Dominikin Jesse James-filmatisoinnissa 2007 Pitt pääsi astumaan legendan saappaisiin, mutta jäi roolisuorituksessaan murhaajansa, pelkuri Robert Fordin (Casey Affleck) jalkoihin. Coenin veljesten hupaisassa Burn After Reading (2008) hän puolestaan taas pääsi taas hauskuuttamaan katsojia sekopäisen roolihahmonsa kautta.
Toinen Oscar-ehdokkuus Pittille irtosi vuonna 2008 ilmestyneestä elokuvasta Benjamin Buttonin ihmeellinen elämä ja moni povasi kolmatta ehdokkuutta Quentin Tarantinon seuraavana vuonna ilmestyneestä Kunniattomat paskiaiset. Pittin luutnantti Aldo Raine kun oli varsin herkullinen tapaus.
Ensi vuotta Brad Pitt nähdään odotetun The Tree of Life -elokuvan pääosassa. Elokuvan ohjaa legendaarinen Terrence Malick.
Kirjoittanut
Paivi [Filmitahti.fi]
Tunnisteet:
brad pitt,
filmitähdet,
komistukset,
kuukauden kasvo
| Pikaisesti: |
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)



7 kommenttia:
Pittin paras rooli on kuitenkin mielestäni Kalifornia-elokuvassa, jossa hän esittää sarjamurhaaja Early Gracea. Kalifornia on muutenkin yksi suosikkielokuvistani.
En ole koskaan ollut Pitt-fani enkä pidä häntä hyvännäköisenä, vaikka hyvä näyttelijä onkin. Mutta toisaalta jos on hyvä näyttelijä, henk.koht. mieltymyksillä ei ole mitään merkitystä. Arvostan myös Cruisea näyttelijänä ja käyn katsomassa hänen leffojaan, vaikken miehestä muuten pidäkään.
Onnea Bradille! Toivottavasti on onnellinen perheensä kanssa, onhan heillä Angelinan kanssa suuri ja erikoinen perhe. Näen hänet ensisijassa perheenisänä ja hyväntekijänä. Sitten näyttelijänä.
Pidän hänen äänestään. En niinkään ulkonäöstään. Intohimon tuulet-elokuvassa 90-luvulla hänellä oli ihanat hulmuavat hiukset ja hyvä rooli!
Olen aina tykännyt Pittistä kovasti, hieno ja monipuolinen näyttelijä, joka on varsinkin hölmöissä ja sekopäärooleissa edukseen.
Pitt-fani täälläkin!
Brad on kyllä mulle jotenkin ristiriitainen hahmo. Ala- ja yläasteella ollessani Pitt kuului Deppin ohella niihin juuri kuuluisuuteen nousseisiin komistuksiin, joiden julisteita oli _pakko_ olla seinällä. Nykyiseen makuuni Brad on kuitenkin jotenkin liian.. komea :D Ei varsinaisesti syötävän söpö (kuten vaikka Depp), mutta jotenkin siitä puuttuu sellaista särmää. Tämä siis ulkonäöllisistä seikoista ;) Näyttelijänähän herra on oikeasti mainio, aloin hihittää pelkästään Aldo Rainen nimen lukemisesta. Ja Snatch, ah.
Anzi, Pitt osaa nuo sekopäiset rooleit. Kalifornia on hyvä :)
Helena, minusta Pitt on aina ollut söötti, mutta on parantunut vanhetessaan. Ja näyttelijänä hän on aina osannut asiansa silloin kun rooli on ollut hyvä.
Sooloilija, heillä on jännä perhe ja toivon vaan, että perhe pysyy kasassa kaikesta mediamyllytyksestä huolimatta. Minä puolestaan en oikein välittänyt tuosta Intohimon tuulet -elokuvasta...
Riehu, juurikin näin :)
Chatrin, meitä on moneksi ;-)
Bubble, hassua, minusta taas Pittiin on vanhemmiten tullut sellaista tietynlaista rosoisuutta, ei siis ole enää "liian komea" :)
Lähetä kommentti