maanantai, 1. marraskuuta 2010
Parhaat kauhuelokuvat?
RottenTomatoesin viimeviikoinen uutiskirje innoitti klikkaamaan siinä ollutta linkkiä, joka sanoi listaavansa parhaat kauhuelokuvat -ja koska näin Halloweenin aikaan muutenkin nämä kauhuelokuvat ovat pinnalla. Minä, joka en kyseistä genreä suuremmin kuluta (ks. aikaisemmat postaukset aiheesta), olin hämmästynyt siitä, että olin nähnyt (omasta mielestäni) yllättävänkin monta tuolla listalla olleista elokuvista, mutta myös siitä, mitä elokuvia sieltä puuttui. Alla RottenTomatoesin lista yksinkertaistettuna, mutta tsekkaa perustelut yms täältä >>
Eniten minua ihmetytti Stanley Kubrickin Hohdon puuttuminen listalta. Kyseinen elokuva on rankattu useassa paikassa parhaimmaksi ja pelottavimmaksi kauhuelokuvaksi - on muuten niitä harvoja genren leffoja, joita olen katsonut peräti useampaan kertaan! Ja olisi siis omalla vastaavalla listallani paikalla #1. Toki ykköspaikalla nököttävä Alfred Hitchcockin Psyko on huikean hieno elokuva, omanlaisensa uranuurtaja, mutta varsinaisena kauhuelokuvana Hohto nokittaa sen mielestäni mennen tullen.
Mukava on huomata listalla kuitenkin niin klassikoita (kuten vaikkapa sijan 20 Freaks, joka ehkä aikoinaan oli kovinkin hurja juttu, mutta nykypäivänä enemmänkin koskettava elokuva, kauheakin, mutta hyvin eri tavoin), kuin myös aivan viime vuosina tehtyjä laatuelokuvia, kuten vaikka ruotsalainen Ystävät hämärän jälkeen (sijalla 18).
Listaa lukiessani tulin siihen tulokseen, että minun täytyy ottaa tämäkin genre nyt ihan kunnolla tarkasteluun ja katsoa noita klassikoita, jotka toistaiseksi ovat jääneet näkemättä (tai joita olen saattanut pikkutyttönä telkkarista katsoa, mutta joiden näkemistä en muista).
Mitä mieltä olet listasta? Vastaako se omia kauhuelokuvakokemuksiasi?
RottenTomatoesin Top 50 Kauhuelokuvat (x) leffan edessä merkkaa niitä, mitkä minäkin olen uskaltanut katsoa:
(x) 50 Misery (1990)
49 Eraserhead (1977)
48 The Texas Chainsaw Massacre (1999)
47 The Mummy (1932)
(x) 46 Carrie (1976)
45 Fright Night (1985)
44 Zombieland (2009)
43 I Walked With a Zombie (1943)
42 Shaun of the Dead (2004)
41 Cat People (1942)
40 Suspiria (1977)
39 The Wicker Man (1974)
38 Dr. Jekyll and Mr. Hyde (1931)
37 Village of the Damned (1960)
36 Nosferatu: Phantom der Nacht (Nosferatu the Vampyre) (1979)
35 Peeping Tom (1960)
34 Halloween (1978)
33 Dawn of the Dead (1978)
32 Ringu ( Ring) (1998)
31 Martin (1978)
30 Drag Me to Hell (2009)
29 The Wolf Man (1941)
(x) 28 A Nightmare on Elm Street (1984)
27 Dracula (1931)
26 Don't Look Now (1973)
25 Invasion of the Body Snatchers (1978)
(x) 24 The Birds (1963)
23 Dead of Night (1945)
(x) 22 The Silence of the Lambs (1991)
21 Night of the Living Dead (1968)
(x) 20 Freaks (1932)
19 Evil Dead 2 (1987)
(x) 18 Låt den Rätte Komma In (Let the Right One In) (2008)
17 Eyes Without a Face (1962)
16 Vampyr - Der Traum des Allan Grey (Not Against the Flesh) (Adventures of David Gray) (Castle of Doom (1931)
15 The Night of the Hunter (1955)
(x) 14 Rosemary's Baby (1968)
13 The Evil Dead (1981)
(x) 12 Jaws (1975)
(x) 11 Aliens (1986)
10 The Invisible Man (1933)
(x) 9 Alien (1979)
8 Invasion of the Body Snatchers (1956)
(x) 7 Frankenstein (1931)
6 Repulsion (1997)
5 Das Cabinet des Dr. Caligari. (The Cabinet of Dr. Caligari) (1919)
(x) 4 Nosferatu, a Symphony of Horror (Nosferatu, eine Symphonie des Grauens) (Nosferatu the Vampire) (1922)
3 King Kong (1933)
2 The Bride of Frankenstein (1935)
(x) 1 Psycho (1960)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

19 kommenttia:
Hmmm, listalla on leffoja joita minä en edes lue kauhuksi, mikä kertookin jo sen että genreä on hyvin hankala lokeroida. Itseäni joskus ärsyttää näillä listoilla vanhojen leffojen ylitarjonta, nykyään tehdään paljon hyvää kauhua jota ei noteerata koska nämä ikivanhat klassikot ovat muka niiiiin hyviä. Olen samaa mieltä, Hohto kuuluisi listalle ehdottomasti! Lisäksi listalla on komediaa joka jo itsessään on omituista, ei Zombieland tai Shaun ole kauhua, vaikkakin ovat erinomaisia elokuvia. Näissä listoissa on aina tämä sama ongelma ;O)
Mitä ihmettä, missä on Manaaja? Sehän on yksi pahimmista kauhuleffoista. Enkä minäkään zombieleffoja oikein kauhuksi osaa mieltää, varsinkaan Shaun of the deadia joka on jo enemmänkin komedia ;)
Ja jos zombieleffoja on listalla, niin missä on George A. Romeron 'trilogia'? Mutta tämä lista onkin vain yhden tai muutaman ihmisen mielipide, eli se ei voi millään miellyttää meitä kaikki kauhufriikkejä
Mikaela, onhan se kauhukomediatkin kai kauhua? Zombieland ja Shaun on minullakin tarkoitus jossain vaiheessa katsoa, kun sinä olet niitä hehkuttanut ja saanut minut uskomaan, että eivät ole K-Päivi ;-)
Jusako, no joo, Manaajahan sieltä puuttuu myös! Nämä listat ovat aina pienen joukon mielipiteen pohjalta syntyneitä, mutta on silti joitakin universaaleja hyvän elokuvan kriteerejä, joita luulisi kaikkien toimittajien edes jollakin tasolla noudattavan - siksi näiden joidenkin elokuvien poisjääminen ihmetyttää oikeasti!
Hmm,,, ymmärrän pääosin tuon listan sisällön, sillä vaikka osa elokuvista, kuten edellämainittu Shaun Of The Dead on hieman kyseenalainen valinta kauhun toppilistalle ollen enemmänkin kauhukomedia jossa painotusta on hieman enemmän genremäärityksensä jälkimmäisellä osalla. Tai Piina jonka näen enemmänkin jännityselokuvana kuin kauhuna, mutta ymmärrän miksi nämäkin elokuvat voi nähdä kauhuna. Joukossa on kuitenkin yksi elokuva joka saa minut vuoroin itkun partaalle, vuoroin kiroamaan kaikkivaltiasta ja se on Drag Me To Hell.
Ihan oikeasti, Drag Me To Hell parhaimpien kauhuelokuvien top 50-listalla? Sehän on 2000-luvun keskinkertaisimpia elokuvia, eikä todellakaan top 50-kamaa. Jos listan pituus olisi vaikkapa top 500, niin ehkä sen saisi mahtumaan jonnekin sijalle 473.
Tai Texas Chainsaw Massacren 99-versio? Voi Luoja!
Tilaa ei kuitenkaan löytynyt Manaajalle, Ihmissudelle Lontoossa, Howlingille tai Hohdolle. Tai missä on Plague Of The Zombies, The Thing, The Thing From Another World, Black Sunday, Hammer-elokuvat ylipäätään. Tai uudemmista Dog Soldiers, Nimetön, The Descent...
Hyvä on, koska kyseessä on vain top 50, niin eihän siihen voikaan mahduttaa koko kauhuelokuvan historiasta kaikkea hyvää ja se johtaa yllättäviinkin putoamisiin, etenkin kun käsitetään kauhu noinkin laaja-alaisesti. Siispä melkein toivottavaa on että listaus olisi ollut minimissään top 100 kuin 50.
Siltikään se ei mielestäni oikeuta Drag Me To Hellin läsnäoloa.
Ja hetkinen? Eikö alkuperäinenkään Texas Chainsaw mahtunut mukaan, mutta remake mahtui.
Valtaosa tuosta top 50-listasta on kuitenkin sellaista tavaraa jota minäkin suosittelisin, mutta en rajoittaisi suosittelujeni määrää vain niihin.
Olenpa minäkin nähnyt sitten aika monta leffaa tältä listalta, mutta jo mainittujen Manaajan ja Hohdon puuttuminen kyllä ihmetyttää.
Shaun on ihan loistava komedia (eihän siinä ole edes kauhua), jota minäkin aina tyrkytän kaikille joten suosittelen kans lämpimästi. Mutta kannattaa tosiaan varautua komediaan, ei kauhuun. :)
Jusako: onhan tuolla "trilogian" kaksi ekaa osaa, ja Day of the Dead ei kyllä olekaan mitään top-50 kamaa.
Mutta muuten... TCM-remake? Se "ihan kiva" T'n'A viihdepätkä? Drag Me to Hell ja Zombieland myös "ihan kivoja" mutta että top-50? Selkeää komediaa kuten Shaun of the Dead - no mutta miksei sitten Braindead tai Army of Darkness ole mukana? Onhan kasarinostalgia kivaa mutta Fright Night? Ringu, ihan aikuisten oikeasti? Misery, yksi ylinäytellyimpiä King-filmatisointeja? Samaten moni noista "klassikoista" tuntuu olevan mukana (tai ainakin noin korkealla) lähinnä historiallisen merkittävyytensä vuoksi, tai ainakin minusta ajan hammas on puraissut pahasti useampaakin. Aliens toki iskee kuin miljoona volttia mutta on ehkä enemmän toimintaa. Jne.
The Wicker Manin alhainen sijoitus ihmetyttää myös. No, onneksi ei hirvittävää remakea sentään oltu kelpuutettu mukaan. Luonnollisesti nuo toisessa tredissä mainitsemani omat viime aikojen suosikit puuttuvat, mutta ei ole näköjään 28 Days Laterkaan kelvannut.
No jaa, esim. Eraserhedadia en ole mieltänyt kauhuelokuvaksi... ja noirin tapaan ihmettelen sitä ettei alkuperäinen Texasin moottorisahamurhaaja ole listalla. Samaten Hohdon kanssa.o_0
Top-10-kärjen vanhoista leffoista en ole nähnyt muuta kuin Psykon, joten en osaa ottaa kantaa niiden sijoituksiin, mutta omalla listallani Alien olisi kyllä kärkikolmikossa.
^ toi mitä mikaela sano.
Psyko on ykkönen! Listasta ei oikein muuta, kun siellä on aika paljon mulle ihan outoja elokuvia, joita en edes aio ikinä katsoa.
terv. äärimmäinen-herkkis, joka tuskin pystyy enää Psykoakaan katsomaan.
34 parhaan joukosta olen nähnyt aikalailla tasan puolet ja toki tuolta alempaakin (vai ylempää? :D) löytyy tuttuja elokuvia yllin kyllin, mutta paljon on vielä näkemättäkin. Mulla on muuten ollut tuo Frankensteinin morsian jo vuoden, mutta koska en ole katsonut alkuperäistä Frankensteinia, niin olen jättänyt tuon leffan katsomisen myöhemmäksi. Ja tuo Tohtori Caligarin kabinetti kuuluu ensi vuoden hankintoihin, joten kyllä noita vähitellen tulee enemmän katsottua.
16 laskeskelin ittelleni, mutta kauhuksi laskeminen monen kohdalla kyllä tosiaan ihmetytti. No, listojahan nettiin mahtuu. :-)
Noir, tuo Texas chainsaw massacre oli korjattu nyt tuonne RT:n listalle, että se on se 1974-versio (99-versiotahan ei ole olemassakaan, valisti fb:ssä tuttavani - se remake on tehty 2003). Minäkään en copy-pastetessani listaa tullut niin tarkistaneeksi noita vuosilukuja :)
Riehu, et ole tosiaan ainoa! Shaun pitää kyllä katsoa (on ollut odottamassakin jo digiboxilla pitkään).
Lasse, Drag me to hellin ja Fright nightin sijoitusta ihmetteli fb:ssä myös tuttavani, joka on pitkäaikainen genren fani. Hän oli sitä mieltä, että lista on "pitkäveteinen", vaikka kyseessä on "kaiketi jännittävin ja hauskin elokuvagenre ikinä". Niin ja se TCM oli tosiaan tuolla listalla se alkuperäinen, ei remake. Niillä oli joku typo vuosiluvussa, jota en tullut tarkistaneeksi kopioidessani listaa tänne.
Anne, alkuperäinen TCM siis *on* listalla, no worries about that :)
Chatrin, :)
Soolis, kaikkea ei tarvitse pystyäkään katsomaan :) Psyko nyt ei onneksi ole niin kovin kamala.
Sivustakatsoja, sinulla on hienot nuo sinun kriteerit, että et katso jatko-osia ennen kuin olet nähnyt ensimmäisen :) Minua mietitytti tuo Caligarin kabinetti, sillä olen saattanut nähdä sen joskus pienenä. Ainakin joku vastaavan tyylinen leffa tuli telkkarista, kun serkkutytön kanssa sitä pienenä katsottiin ja se leffa oli kammottavan pelottava...
Timo, kauhukin on genrenä kovin laaja :) yleensä RT:n jutut ovat ihan asiallisia, mutta nyt tämä tuntui jotenkin puutteelliselta.
Myöhäinen osallistumiseni keskusteluun. Listalta näytti löytyvän kokonaista kaksi leffaa jota en ole nähnyt, ja ne oli Martin ja Zombieland. Pitänee saada ympyrä sulkeutumaan kattelemalla nekin.
Tarkoitus olis aloittaa lähiaikoina projekti, jossa katsoisimme toisen osallistujan kanssa 101 horror movies you must see -kirjan kaikki leffat järjestyksessä. Siellä niitä näkemättömiä on vielä toistaseksi toistakymmentä. Joutunee alkaa pitää siitä päiväkirjaa blogissakin.
Tällaisilla listoilla tapaa olla sellainen puoli, että elokuvia rankataan hyvin pitkälti sen mukaan, miten se on vaikuttanut koko genreen, joten varsinainen kauhun määrä tai laatu ei ole suoraan puntarissa. Etenkin tästä syystä Hohdon ja Manaajan puuttuminen tekee listasta kokonaisuutena epäpätevän.
Eraserhead on ehkä kaikkien aikojen suosikkielokuvani, mutta kauhua se on vain joiltain teknisiltä osiltaan. Osa noistakin valinnoista on oikeastaan jo scifiä, joten myös Alienin ja Kärpäsen olisi saanut valita, niin olisin ainekin itse tehnyt. Omalle listalleni olisi kelpuuttanut myös Hellraiserin, Candymanin ja Uinu, Uinu lemmikkini..
Moni asia mättää, moni on kohdillaan, niin on listoissa aina ja se on hyvä, sillä juuri se aiheuttaa sitä keskustelua, eikö.
Eugen Gurjasti (voiko sinua kutsua ystävällisesti vain Eugeniksi?) teillä onkin varsinainen projekti tiedossa! Mutta kuulostaa kivalta (sikäli mikäli kauhuelokuvien katsominen nyt kivaa voi olla ;-). Itsekin olen joskus miettinyt, että pitäisi varmaan aloittaa joku selkeä projekti, mutta niin paljon on kaikkea, että eipä tässä ainakaan vielä ehdi.
Olet aivan oikeassa. Mikäli kaikki listat olisivat samanlaisia ja listaisivat kerrasta toiseen vain samat leffat, niin olisipa se tylsää. Vaihtelu virkistää ja saa aikaan keskustelua!
Uinu uinu lemmikkini on kyllä kammottava leffa. Se olisi minunkin listallani (vaikken kyllä tiedä saisinko edes viittäkymmentä kasaan). Siinä on pelottavin lapsi mitä olen koskaan leffoissa nähnyt.
Sopii kutsua ihan Eugeniksi :). Kyllähän noita projekteja on pyöriny keskusteluissa ja mielessä niin monia ettei muistakaan kaikkia, mutta puheista teoiksi ne ei ota kääntyäkseen.
Toivonmukaan saisimme kuitenkin prokkiksen rullaamaan edes suht aktiivisella tahdilla. 101 elokuvaa kuulostaa utopistiselta tavoitteelta, etenkin kun osallistujat eivät asu saman katon alla ja aikataulujen sovittaminen keskenään ei aina ole niinkään helppoa.
Kunhan saisi homman pysymään vapaa aikatauluisena, mutta silti aktiivisena ja katselu olisi nimenomaan kivaa, eikä pakkosyöttöistä, niin sen luulisi olevan aika antoisaa.
Pakko vielä naputtaa tohon listaanki liittyen sen verran, että King Kong ei ole mielestäni kauhua. Seikkailu, fantasia, jopa rakkaustarina, mutta ei kauhu. Se on itseasiassa varsin toimiva "kokoperheen" elokuva. Ei Jurassic Parkiakaan luokitella kauhuelokuvaksi, vaikka kyseessä kuitenkin on oikeastikin vähän kauhistuttava leffa.
Lukeekohan tätä kommenttia edes kukaan kun löysin blogisi näin myöhään, mut oli jotenkin pakko kirjoittaa. Jos mun pitäis tehdä tällanen samanlainen lista, ehkäpä vain yks näistä elokuvista pääsis sille. Itse olen suuri kummituselokuvien ystävä, ja nykyään katsonkin paljolti vain aasialaisia elokuvia. Itsekkin olen huomannut että ihmiset eivät huomioi näillä listoillaan uudempia elokuvia, aina vain noita iänikuisia klassikoita missä veri on oranssia ja suolet muovailumassaa. Joo, onhan niissä hyvä juoni ja kaikkea ja hyviä leffoja sinänsä, mutta itse olenkin aika nirppanokka elokuvien laadun ja tehosteiden yms suhteen :)Mut meillä kaikilla on tosiaan oma leffamaku ja kaikkia ei voi miellyttää ^^
Anonyymi, minä ainakin luen kaikki tulevat kommentit :)
Klassikoissa on tietysti se juju, että ne ovat monesti tehneet jonkin asian juurikin ensimmäistä kertaa, mikä tekee niistä maininnan arvoisia. Lisäksi joissakin vanhoissa elokuvissa on osattu tehdä jännitys tarinan ja kuvauksen, ei niinkään efektien avulla. Mutta ymmärrän kyllä pointtisi, että tehosteiden saralla nykyisin pystytään tekemään paljon realistisempia juttuja kuin joskus vuosikymmeniä sitten.
Mielestäni kaikki "kaikkien aikojen listat" voi jättää omaan arvoonsa, kaikilla meillä on kuitenkin yksilölliset maut. Tuo 50. ollut Misery on minusta todella huono versio Stephen Kingin uskomattoman ahdistavasta kirjasta, eikä päässyt lähellekään kirjan intensiivisyyttä. Samaa voisi sanoa Carriesta. Ja Drag Me To Hell on enemmänkin komedia kuin kauhuelokuva, miten ihmeessä se onkin löytänyt tiensä tälle listalle?? Ei voi muuta kuin nauraa. Mutta niinkuin sanoin, totuus on katsojan silmässä ja jokainen voi muokata makunsa mukaisen listan. :)
Tästä 50 parhaan kauhuleffan listasta voisi ehkä 20% hyväksyä top50:n joukkoon. Mutta ainahan listat ovat ongelmallisia....
Lähetä kommentti