tiistai, 16. marraskuuta 2010

Huomenna Potteria - toiseksi viimeistä kertaa!


© 2010 Warner Bros. Ent. Harry Potter Publishing Rights © J.K.R.
Huomenna se sitten on täällä, se toiseksi viimeinen Harry Potter eli Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 1. Sarjan tiiliskivimäiseksi muodostunut viimeinen kirja päätettiin jakaa kahteen osaan ja se ihan vihoviimeinen Potter-elokuva tulee teattereihin sitten ensi kesänä.

Mielenkiinnolla elokuvaa odotan - olen siis menossa huomenillalla sen vasta katsomaan, sillä ikävästi missasin leffan pressinäytöksen -vaikka varsinainen Potter-mania on meidänkin perheessä hieman hiipunut viimeisen kirjan lukemisen jälkeen. Eilen kuitenkin kirjaa hetken aikaa silmäilin ja tulin siihen tulokseen, että helposti voisin uppoutua tarinan vietäväksi vaikka koko illaksi ;-) Vaikka suurin into on siis hiipunut, tarinan tenho ei kuitenkaan ole mihinkään kadonnut.

On ollut jännä seurata Harryn tarinaa myöskin näyttelijöiden kasvun kautta. Juuri eilen lukaisin Bubblen blogista juttua hoteimmista Potter-näyttelijöistä ja ihmettelin, miten hurjasti nämä lapsukaiset ovatkaan kasvaneet. Mutta toisaalta, ensimmäinen Potter-elokuva Viisasten kivi julkaistiin lähes kymmenen vuotta sitten, vuonna 2001, jolloin pikkuruinen Daniel Radcliffe oli jotain 12-vuotias. Nyt nämä yli kaksikymppiset näyttelijät ovat ihan aikuisia ja täysiä ammattilaisia omalla alallaan! Pari viikkoa sitten Helsingissä faneja ihastuttivat Luna Lovegoodin näyttelijä Evanna Lynch ja Neville Longbottomin näyttelijä Matthew Lewis (joista kuvia täällä ja videota täällä) ja hui hurjaa, miten aikuisia hekin jo olivat.

Huomenna siis menen tapaamaan Harrya näillä näkymin toiseksi viimeisen kerran. Koskaanhan ei tosin tiedä, milloin Harryn luoja J.K. Rowling päättääkin jatkaa aikuiseksi kasvaneen velhopojan tarinaa, sillä aika ajoin sellaisiakin huhuja liikkuu. Kiva on kyllä taas pitkästä aikaa matkustaa noitien ja velhojen maailmaan! Leffasta juttua tulossa varmaan sitten lopummalla viikkoa.

Annoin muuten miehelleni pienenä isänpäivälahjana vapaan illan torstaille sekä lipun Potter-näytökseen. Vähän hän mietti, että mitenkähän voi muka mennä yksinään kaikkien teinien keskelle leffaa katsomaan... ;-)

6 kommenttia:

bubble kirjoitti...

Hitsi, mulle tuli kutsu että olisin jo tänään päässyt katsomaan ilmaiseksi tokavikaa Hartsaa, mutta enpä oikein ehdi :/ Etenkin, kun liput perjantaille on jo ostettu. Silloin sitten!!

(Vaikka mua jo hieman pelottaa elokuvasarjan loppuminen, sniff.)

Paivi [Elokuvablogi.com] kirjoitti...

Bubble, mulle ei yleensä tuollaisia kutsuja tule, mutta toisaalta pyrin näkemään mahdollisimman monet pressinäytöksissä. Huomenna siis, omalla rahalla ;-)

Vähänhän tuo sarjan loppuminen pelottaa, kun niinkin monta vuotta sitä on seurattua tullut. Mutta aika aikaa kutakin. Tän jälkeen tulee jossain vaiheessa jotain uutta seurattavaa :) (ja tiedä missä vaiheessa Rowling taas alkaa kirjoja pukata lisää)

Marja kirjoitti...

Vaikka niin rakastankin Potter -kirjoja ja elokuvia (varauksella kaksi ensimmäistä elokuvaa), niin kauhun väreet kulkivat pitkin selkärankaa, kun Rowling oli Oprahin haastattelussa pohtinut tosissaan, että voisi mahdollisesti kirjoittaa vielä ainakin yhden Potter -romaanin. No EI!

Toni kirjoitti...

Huomenna ois kanssa tarkoitus mennä katsastamaan tämä toisiksi viimeinen. Eipä paljon Pottereita ole tullut fanitettua, mutta kyllä ne silti ihan katsottavia leffoja on ollut. Eli kyllähän ne nämä viimeisetkin pitää mennä katsomaan.. :)

Anzi kirjoitti...

Perjantaina klo 18.15 on minun ja Karhumiehen vuoro nähdä tämä leffa. Kyllä Pottereiden hyvästeleminen tulee olemaan haikeaa.

Paivi [Elokuvablogi.com] kirjoitti...

Marja, minua jo ahdisti Kuoleman varjelusten epilogi, joka tuntui niin turhalta. Siksipä olisikin hyvä, jos tämä sarja jätettäisiin nyt tähän ja Rowlingkin voisi alkaa suunnitella jotain uutta!

Toni, hieno sarja tämä on ollut, sekä kirjoina että elokuvina. Ihana vielä siinäkin mielessä, miten on innostanut niin lapsia kuin meitä aikuisiakin! Mitäs tykkäsit leffasta?

Anzi, ihanaa leffailtaa sinulle ja Karhumiehelle :) me oman mieheni kanssa jouduttiin nyt menemään eri aikoja, mutta onhan tätäkin sarjaa sen verran tullut seurattua, että ehdottomasti on nähtävä.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails