keskiviikko, 6. lokakuuta 2010

Kotona katseltua: The Runaways (2010) (***)


Kun ensimmäisen kerran kuulin The Runaways -bändistä tehtävästä elokuvasta, vanha rokkityttö kun olen itsekin, aloin heti odottaa leffaa saapuvaksi teatteriin. Mutta eipä se sitten teattereihin saapunutkaan, vaan suoraan videolle. Onneksi sentään niin, koska muuten odottavan aika olisi ollut liian pitkä.

The Runaways kertoo 1975 perustetusta samannimisestä hard rockia soittavasta yhtyeestä, jonka jäsenet olivat kaikki ajalle epätyypillisesti naisia - tai tyttöjä. Elokuva pohjautuu bändin laulajan, Cherie Currien omaelämäkertaan "Neon angel" ja sen on ohjannut ja käsikirjoittanut tuon kirjan pohjalta aikaisemmin pääasiassa musiikkivideoita ohjannut italialaissyntyinen Floria Sigismundi.

Kitaraa rämpyttävä, tummatukkainen Joan Jett (jota elokuvassa esittää Twilight-elokuvista paremmin tunnettu Kristen Stewart) bongaa Los Angelesin yössä kuuluisan tuottajan Kim Fowleyn (Michael Shannon) ja menee juttusille. Tuosta jutustelusta saa alkunsa yhteistyö, jossa Joan ja rumpali Sandy West (Stella Maeve) sekä toisen kitaran varressa Lita Ford (Scout Taylor-Compton) alkavat treenata yhdessä. Fowleyn mielestä bändi kaipaa kuitenkin seksiä, ja porukkaan napataan laulajaksi suloinen 15-vuotias sakkoliha Cherie Currie (Dakota Fanning).

Fowleyn paikoitellen varsin omalaatuisella opastuksella The Runawaysista kehittyy raju ja estoton, mutta samalla ammattitaitoinen tyttöbändi, joka saa levytyssopimuksen Mercury Recordsilta ja keikkamatkan Japaniin. Menestys ei kuitenkaan tule ilman kolhuja, ja nuori Cherie sortuu huumeisiin.

Sigismundin musiikkivideotausta näkyy The Runawaysissa selvästi, sillä musiikki ja sen oheisilmiöt ovat elokuvassa etusijalla. Elokuvassa käydään läpi bändin synty, kasvu, suosion huippu ja lopulta tuho. Hahmot sen sijaan jäävät hieman ohuiksi ja niihin olisi kaivannut enemmän lihaa luiden ympärille. Revolutionary Roadin huikeasta roolistaan miessivuosa-Oscar-ehdolla pari vuotta sitten ollut Shannon tekee itsekkäänä ja laskelmoivana Fowleynä loistavan suorituksen antaen miehen toimille raadollisen sävyn kun ottaa huomioon bändin tyttöjen nuoren iän ja sen, miten heidän elämällään leikitellään.

The Runaways keskittyy pääasiassa Joaniin ja Cherieen, ja ainoa heidän lisäkseen massasta eroava hahmo on juurikin Fowley (harmillisesti esimerkiksi edelleenkin musiikkirintamalla vaikuttava Lita Ford jää kokonaan taustalle). Stewart ja Fanning toimivat erinomaisesti yhteen ja olen erittäin iloinen Stewartin suorituksesta, sillä kaikissa elokuvissa, missä olen hänen näyttelemistään nähnyt tähän mennessä, hän on ollut yhden ilmeen ynseä tyttö. Joan Jettinä hän uskaltautuu revittelemään, antautuu rokkiroolin vietäväksi ja paljastaa pintansa alta aktiivisen, ilmeikkäämmän puolensa. Tälle naiselle pitää antaa rooleja, joissa hänen ei tarvitse olla ainoastaan angstinen teini, sillä niissä Stewartia ei enää oikein jaksa katsella.

Tuomio: ★★★★★

F A C T   F I L E:
Alkuperäinen nimi: The Runaways
Ohjaus: Floria Sigismondi
Käsikirjoitus: Floria Sigismondi, Cherie Currien romaanin pohjalta
Pääosissa: Kristen Stewart, Dakota Fanning, Michael Shannon, Stella Maeve, Scout Taylor-Compton, Alia Shawkat, Riley Keough
Valmistusmaa: USA 2010
Genre: draama / biografia
IMDb
Traileri >>

Oikeasta The Runaways -bändistä voi lukea lisää Wikipediasta Suomeksi täällä >> ja laajemmin englanninkielisellä sivulla >>

12 kommenttia:

Mikaela kirjoitti...

Jahans, taas yksi leffa joka meni videolle Suomessa, näkeepähän nopeammin ;O) Stewartin suoritusta odotan mielenkiinnolla, juurikin ennakkokäsitykseni vuoksi. Aihe kiinnostaa älyttömästi ja Dakota on aina ollut hyvä. Rok rok!!

Anzi kirjoitti...

Yes, tämähän tuli juuri vuokraamoihin. Pitää käydä hakemassa, minä kun olen odottanut tätä elokuvaa jo kauan. Neon Angel on paikoin aika rajua luettavaa, Currie käy jossain vaiheessa ihan kuoleman porteilla huumeiden takia.

bubble kirjoitti...

Ohho! Tämähän pitäisi siis nähdä, ainoastaan tuon Stewartin moni-ilmeisyyden vuoksi :D

Riehu kirjoitti...

Tää kiinnostais, eikä vähiten just ton mainitsemasi seikan takia että löytyykö Stewartilta tosiaan toinenkin ilme...:)

Paivi [Elokuvablogi.com] kirjoitti...

Mikaela, tämän jo luulin tulevan teatteriin asti, mutta ei sittenkään. Stewartin suoritus on hyvä, Bella jää onneksi ihan muutamaan ilmeeseen ;-) Dakota on kuvassa enemmän (kun nyt pohjautuukin Cherien kirjaan) ja on kyllä söpöyden huipentuma.

Anzi, niinpä tuli. Mielenkiinnolla odotan sinun kommenttiasi leffasta. Kyllä Currie käy aika pohjalla myös leffassa ja se on todella hurjaa katsottavaa, koska kyseessä on niin nuori tyttö.

Bubble, suosittelen :) ja tässä on lisäksi hyvää musiikkia ja kunnon tyttöenergiaa.

Riehu, samat sanat sinulle :)

PS. Pahoittelen, etten ole viime aikoina pahemmin käynyt blogeissa kommentoimassa. Olen kyllä lukenut kaiken syötteenlukijan kautta, mutta elämässä on ollut hieman hässäkkää viime aikoina ja kommentoiminen ei ole oikein luontunut... :) Kaikkien teidänkin blogeja edelleen luen kyllä!

Sooloilija kirjoitti...

Aha, tämä tuli siis suoraan dvd:lle. Täytyy katsoa.

Paivi [Elokuvablogi.com] kirjoitti...

Soolis, niinpä näkyi tulevan suoraan dvd:lle. Kannattaa katsoa!

PS. kiitos, sain viestisi ja vastaan siihen heti kun ehdin! :)

cinefiliaa kirjoitti...

Stewart-diggailusi sai hymyn huulilleni ~_~
Elokuva oli sangen keskinkertainen, näyttelijäntyö sen ylittävää, mutta hassusti K-Stew tuntui minusta jäävän tällä kertaa kollegojensa varjoon :/. Dakotan herkkä ja hylätty Cherie ja Shannonin kohtaukset varastava möykkä-Fowley puskivat enemmän tarinaa eteenpäin.

On Stewartissa silti potentiaalia, nyt vain lisää aikuisia ja skaalarikkaampia rooleja~!

Paivi [Elokuvablogi.com] kirjoitti...

cinefiliaa, tuo Stewart-diggailuni johtui ainoastaan siitä, että minusta oli niin mukava nähdä tällä naisella muitakin kuin se yksi ilme :)

cinefiliaa kirjoitti...

Juujuu, se joka tapauksessa teki minut iloiseksi: Kristenissä on potentiaalia~~

Sooloilija kirjoitti...

Eli tämän katsoin ja tykkäsin tyylistä. Ajankuva hyvin tavoitettu. Ehkä hieman enemmän faktatietoja olisin kaivattu. Elokuvassa mentiin koko ajan fiiliksillä eli faktat jäivät vähemmälle.

Paivi [Elokuvablogi.com] kirjoitti...

Sooloilija, kävinkin lukemassa sinun juttusi tästä :) tuo oli kyllä totta, että fiiliksillä mentiin, mutta kokonaisuus faktoineen jäi hieman toissijaiseksi.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails