perjantai 15. lokakuuta 2010

Tuhkimot ja Rumat ankanpoikaset

Rumasta, pilkatusta ja yksin jätetystä ankanpoikasesta kasvoi kaunis ja uljas joutsen, rääsyisestä Tuhkimosta kuoriutui ihastuttava prinsessa (joskin hyvän haltiatarkummin pienoisella avustuksella), Carriessa kaikkien pilkkaama Sissy Spacek muuttui tanssiaisten kuningattareksi (joskaan tämä tarina nyt ei kovin hyvin lopulta päättynyt), Miss Congenialityssä poikamaisesta, huonotapaisesta Sandra Bullockista löytyi pinnan alta missi (joskin Michael Cainen avustuksella), Twilightissa ujo ja kömpelö Kristen Stewart sai itselleen koulun komeimman pojan (joskin tässä auttoi hieman hänen verensä magneettinen tuoksu)...

Näitä tuhkimotarinoita on elokuvamaailma puolillaan, ellei jopa ylikin. On ruma ja yksinäinen nörtti, josta kuoriutuu kaikkien ihailema kaunotar tai kylän coolein jätkä, jonka kavereita haluavat olla kaikki. Ja nämä tyypit eivät edes ole ainoastaan kauniita, vaan myös älykkäitä ja lopulta myös sosiaalisesti äärettömän fiksuja.

Miksi tuntuu, ettei tällaista tapahdu oikeassa elämässä kuin äärimmäisen harvoin (esimerkkinä vaikkapa Facebookin perustaja Mark Zuckerberg, jonka tuhkimotarina nähdään piakkoin David Fincherin ohjaamassa elokuvassa The Social Network)? Käytännössä kuitenkin tuntuu siltä, että epäsuositut pysyvät epäsuosittuina läpi elämän, epäsosiaaliset epäsosiaalisina (ainakin oikeassa elämässä, netissä asia voi olla toisin), yksinäiset yksinäisinä, nuorempana sisäpiireistä pois jätetyt sellaisina myös aikuisena.


Johtuuko tämä siitä, että nuorena kohdattu hyljeksintä saattaa jättää ihmiseen niin syvät jäljet, että ihminen alkaa itsekin uskoa kaikkien niiden negatiivisten asioiden olevan totta, että hän alkaa kuvitella olevansa jotenkin huonompi kuin muut jäädessään piirien ulkopuolelle, eikä uskalla edes yrittää tuoda itseään esille, ja päättää sen sijaan selviytyä elämässä yksin? Olen nimittäin miettinyt joskus omalta kohdaltani tätä asiaa - lapsena olin aika ujo ja hiljainen, ja edelleenkin minut jätetään helposti sisäpiirien ulkopuolelle, mutta sen lisäksi jättäydyn ehkä liian helposti itsekin ulkopuolelle.

Tietyllä tavalla minä kuitenkin uskon elokuvien tuhkimotaikaan, siihen että meissä jokaisessa on sellaisia positiivisia ominaisuuksia, mitä emme itse välttämättä tiedä meissä olevan. Juuri siihen, mitä vastaan käytiin viime kesän komediassa She's out of my league että muka eri "luokassa" olevat ihmiset eivät voi muodostaa paria ja siihen, mikä niin monissa elokuvissa on keskeisenä aiheena, että yksin jätetyistä nörteistä löytyy mahtavia ihmisiä kun heille antaa mahdollisuuden. Aina on niitä elitistejä, jotka kuvittelevat olevansa parempia kuin muut, hyljeksimällä ujoja, hiljaisia ja omissa silmissään mahdollisesti rumia tai tyhmiä lajitovereitaan. Mutta aina on myös niitä maan hiljaisia, jotka Feeniksin lailla jossain vaiheessa nousevat tuhkasta. Ollapa yksi heistä :)

Löytyykö sinun lähipiiristäsi yhtään tuhkimotarinaa?

Tuhkimo-kuva © Disney
Toinen kuva Jesse Eisenbergista elokuvassa The Social Network