perjantai, 1. lokakuuta 2010

Ryan Reynolds mullan alla - Haudattu (2010) (****)


Yhdeksän kuukautta Irakissa siviilinä autonkuljettajana työskennellyt Paul Conroy (Ryan Reynolds) herää - ja tajuaa olevansa jossakin pimeässä ja ahtaassa paikassa. Taskustaan löytämän sytkärin avulla hän saa hieman valoa pimeyteen ja pikkuhiljaa ymmärtää joutuneensa haudatuksi elävältä. Ensipaniikin jälkeen mies löytää arabiankielisen matkapuhelimen, jolla saa yhteyden ulkomaailmaan - sekä myös sieppaajiinsa.

Pelkkä yhteys ei kuitenkaan riitä hänen pelastumiseensa, sillä miehellä ei ole mitään käsitystä siitä, missä päin Irakia hänen hautapaikkansa sijaitsee. Ihmiset toisella puolen matkapuhelinverkkoa työskentelevät pelastaakseen Conroyn, samalla kun mies itse yrittää selvitä hengissä vielä edes pienen hetken. Mutta happi vähenee uhkaavasti ja aika käy vähiin.

Espanjalaisen Rodrigo Cortésin ohjaama Haudattu on erittäin mielenkiintoinen elokuva. Se on kuvattu kokonaan Conroyn haudassa - elokuvassa ei siis nähdä mitään muuta kuin mitä Conroy itse näkee ja kaikki ulkomaailman ihmiset ovat vain ääniä matkapuhelimessa tai hahmoja puhelimeen tulevassa videopätkässä.

Kaikista uskomattominta on se, että vaikka elokuvan miljöö on vain yhden hauta-arkun kokoinen, elokuva saa pidettyä mielenkiinnon ja jännityksen yllä koko puolentoista tunnin kestonsa ajan. Olo on paikoin varsin klaustrofobinen katsojanakin ja voi vain kuvitella, millaista Reynoldsilla on ollut elokuvaa kuvattaessa maatessaan tuntikausia arkussa. Mies tekeekin yhden uransa tehokkaimmista rooleista kohtaloonsa taipumattomana Conroyna, joka kuitenkin välillä murtuu täysin.

Kuvauksensa puolesta Haudattu näyttää huikealta, sillä haudan ahtaus on saatu mukaan käsinkosketeltavan karuna. Lisäksi kuvakulmat korostavat Conroyn täydellistä yksinäisyyttä ja epätoivoa siellä jossain syvällä. Muutamat kohtaukset tuntuivat hieman itsetarkoituksellisen inhottavilta, mutta kokonaisuutena Haudattu on todella tehokas jännitysnäytelmä.


Tuomio: ★★★★

F A C T   F I L E:
Alkuperäinen nimi: Buried
Ohjaus: Rodrigo Cortés
Käsikirjoitus: Chris Sparling
Pääosissa: Ryan Reynolds, José Luis Garcia Peréz, Ivana Miño, Samantha Mathis, Robert Paterson, Stephen Tobolowsky
Valmistusmaa: Espanja 2010
Genre: draama / trilleri
IMDb
Traileri >>

11 kommenttia:

Pia kirjoitti...

Uuu, kuulostaapa ihan siltä että pitää kattoa! (Reynoldsia töllää missä vaan, hömhöm... ;) )
Hiukan klaustrofobinen kun on ittekki, seuraava yö voi olla sitten painajaisilla taattu, ellei Nukku-Matti sisällytä tuota näyttelijääkin uneen, hahaha!

Heti alkoi mietityttämään, minkähänlainen loppuratkasu tässä on. Tietynlainen odotus näissä on toki aina että viime minuuteilla ulos pääsee, olishan se karu päätös kuolla tuonne. Tulikin tässä Quentin Tarantinon ohjaama CSI-jakso mieleen, jossa yksi heppu kokee saman kohtalon. Oletko nähnyt?

bubble kirjoitti...

Tämä on kyllä niiiiiiiin järkkymättömästi katsottavien listalla, en malttais odottaa! Mutta otetaas nyt Mr. Nobody ja The American listoilta ensin pois ;)

Reynolds ei jostain syystä oo mulle kamalan tuttu enkä hänestä kamalasti välitä, mutta yksi mainos on nostanut hänen pisteitään ;) Hugo Boss, taustalla soi mahtava Massive Attackin biisi ja kokonaisuus on äärimmäisen viettelevä, vaikka synkkäkin. Harvoin mainoksista ihan niin paljoa tykkää :)

Paivi [Elokuvablogi.com] kirjoitti...

Pia, Reynoldsin roolisuoritus on hieno, mutta ei kannata odottaa näkevänsä kovasti varsinaista mieskauneutta tässä pimeässä loukossa.

Loppu on yllättävä, enempää en kerro.

Bubble, The American on omalla katsantalistallakin korkealla!

Omalla hottislistallani Reynolds on ollut korkealla pitkään, mutta tämä elokuva nostaa hänen pisteitään roimasti vakavana näyttelijänä. Pitääpä tsekata jostain youtubesta, jos siellä olisi tuo mainos sillä enpä ole sitä nähnyt :)

Motacilla kirjoitti...

Kyllä tässä on jälleen yksi syy, miksi haluan ehdottomasti polttohautauksen. Mulle oli kova pala katsoa Kill Billin arkkukohtauskin, joten tää jäänee katsomatta. En mä yritä siedättää itseäni eläinten kiduttamisellekaan katsomalla sitä ehdoin tahdoin kokonaisen leffan verran, joten tähän mä vedän rajan. Mutta hyvähän se on, että tekijät ovat onnistuneet siinä mihin pyrkivät.

Eeva kirjoitti...

Uu, tämä kuulostaa kyllä oikeasti tosi mielenkiintoiselta... En aikaisemmin tiennyt että tämä tapahtuu kokonaan siellä arkussa. Kasvatti mielenkiintoa huomattavasti! Täytynee tehdä reissu leffateatteriin ja katsoa miten tämä ratkaisu toimii. Vaikka tämän postauksen perusteella uskon kyllä että toimii ja hyvin!

Sivustakatsoja kirjoitti...

En ole katsonut tätä vielä (ensi viikolla ehkä jo), joten en lue arvostelua vielä kovinkaan tarkkaan, mutta tuli vaan tästä mieleen, että on taas "kiirettä" leffarintamalla. Nyt lyhyen ajan sijaan pitäisi mennä katsomaan niin näistä ensi-iltaleffoista pitäisi mennä katsomaan niin Haudattu, Scott Pilgrim kuin myös Mr. Nobody ja sitten pitäisi päästä katsomaan ainakin Enter the Void ja ollikohan tässä vielä joku muukin... kiirettä tosiaan pitää. Tosin näistä vain Haudatun ja Scott Pilgrimin tiedän olevan täällä jumalan selän takana tarjolla, joten ensi viikolla, kun lähden Hesaan, täytyy käyttää tilaisuus hyödykseen ja käydä katsomassa joko Enter the Void, Mr. Nobody tai peräti molemmat. Haudattu näistä neljästä kuitenkin se pakollisin.

bubble kirjoitti...

Löytyy se, tässä linkki jos et oo vielä ehtiny kattoa :) http://www.youtube.com/watch?v=iINPaNpDHA8

Mikaela kirjoitti...

enlueenlueenlue...ennenkuin olen nähnyt ;O)

Paivi [Elokuvablogi.com] kirjoitti...

Motacilla, Kill Billin arkkukohtaus tuli minullekin mieleen, mutta Reynoldsilla ei vaan ollut ketään yhtä hyvää opettajaa kuin Thurmanilla, jotta poispääsy olisi ollut yhtä helppoa ;-) mutta juu, polttohautaus se kyllä on minullekin.

Eeva, jepulis, arkussa tapahtuu tämä koko elokuva. Oli minullekin yllätys!

Sivustakatsoja, kiirettä on leffarintamalla tosiaan ja koko ajan saa huomata, että se ja se menikin ohi ja jää sitten odottamaan videojulkaisua. Ja sekin katsomispino vaan kasvaa. Stressi iskee ;-)

Bubble, löysin linkin itsekin perjantaina, mutta kiitos vaivannäöstä :) (se mainos on kieltämättä aika hottis...)

Mikaela, eläeläelä :) katsastetaan sitten, että osuiko fiilikset yhteen kunhan olet nähnyt!

Kazza kirjoitti...

Tänä iltana meinasin katsoa kuumeessa peiton alla tämän trillerin, toivottavasti ei ala ahdistamaan! :D

Paivi [Elokuvablogi.com] kirjoitti...

No mitäs tykkäsit Kazza? Minusta tämä oli oikein oiva trilleri :)

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails