torstai, 21. lokakuuta 2010
Lokakuun tyttö - Carrie Fisher (synt. 21.lokakuuta, 1956)
Lokakuun tytöksi vuoden 2010 kalenterissa valikoitui yhtä elokuvahistorian hienointa naisroolia, Star Warsin prinsessa Leiaa, esittänyt Carrie Frances Fisher. Hän syntyi näyttelijä-muusikkoperheeseen Beverly Hilsissä Kaliforniassa lokakuun 21. päivä 1956 - äitinsä on näyttelijä Debbie Reynolds ja isänsä laulaja Eddie Fisher.
Koko ikänsä showbisneksessä mukana ollut Fisher ei ikinä päässyt kunnolla Leian roolin yli, vaan kuuluisuuden myötä takertui päihteisiin. Star Wars -rooliensa jälkeen hänet on nähty pääasiassa pienehköissä rooleissa, kuten Ron Reinerin ihanassa Kun Harry tapasi Sallyn... -elokuvassa Sallyn ystävänä. Lisäksi hän on ollut mukana useissa Star Warsia ihailevissa elokuvissa, kuten Kevin Smithin ohjamassa Jay and Silent Bob Strike Back sekä pari vuotta sitten ilmestyneessä fanileffassa Fanboys.
70-luvulla rankkaan lääke-, viina- ja huumekierteeseen jäänyt Fisher suuntautui myöhemmin kirjalliselle uralle "käsikirjoitustohtoriksi" eli korjailemaan jo tehtyjä käsikirjoituksia. Lisäksi hän on julkaissut useita romaaneja, joista omaelämäkerrallinen Wishful Drinking julkaistiin vuonna 2008. Hänen vuonna 1990 julkaistusta romaanistaan Postcards from the Edge (Terveisiä unelmien reunalta) on tehty myös Fisherin itsensä käsikirjoittama elokuvaversio, jossa pääosaa näyttelevät Meryl Streep ja Shirley MacLaine.
Carriesta lisää IMDb:ssä >>
Kirjoittanut
Paivi [Filmitahti.fi]
Tunnisteet:
carrie fisher,
filmitähdet,
kuukauden kasvo
| Pikaisesti: |
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)


10 kommenttia:
Aika hehkeä Fischer edelleen on viinakierteestään huolimatta. Ei mikään ihme, jos sortuu, jos jo lapsena joutuu showbisneksen pyörteisiin.
Carrie-tädin nykyasenteesta kiinnostuneet, katsokaahan tämä, ellette jo tunne: http://www.youtube.com/watch?v=lZ97s396kb0
"Carrie-tädin" elämän suurimpia tragedioita lienee erittäin vaikea bipolaarinen mielialahäiriö, jollaista ei toivo kenellekään. Saman helvetin kanssa kamppailee mm. Stephen Fry, Robert Downey Jr, Jim Carrey, Linda Hamilton, Tim Burton, Ben Stiller ja Robin Williams.
Ah, Leia – lapsuuden idolini! Ilmeisesti Carrieä ei voi pitää kovin hyvänä esikuvana...
Tän lokakuun tytön ois voinu melkein arvata :)
Carien näyttelemä Leia oli ensimmäinen muistikuvani naisroolista, joka oli todellinen Kick-Ass. Kiitos ainakin siitä.
Kiitti Starl, olipa tuokin mennyt ohi :)
Motacilla, niin, tuo jäikin mainitsematta tuossa tekstissä... tuo sairaus ja kaikki ne päihdeongelmat, ei mikään kiva yhdistelmä.
Messi, Leia on minun idolini vieläkin, ei pelkästään lapsuuden ;-)
Tiinanen, no nämähän kaikki oli tiedossa jo alkuvuodesta :)
Marja, Leia on ehdottomasti yksi parhaista naishahmoista, mitä tiedän.
Musta Fisher on mahtava ;O) Nauratti rouvan kommentit siitä että suurin osa Star Warsistakin kuvattiin pilvessä ja tarkemmin ajatellen, miksipä ei ;O)
Mikaela, siitäköhän se Pilvikaupunginkin nimi sitten on tullut? ;-)
Jep, mutta mä en ole lukenut blogiasi silloin vielä. Kunhan tässä viisastelen... :D
Lähetä kommentti