maanantai, 18. lokakuuta 2010

Kirsikkatunnustus päivän piristeeksi :)

Sain Suvilta Kuvitellaanko, että ollaan postikortissa? -blogista mukavan tunnustuksen jokin aika sitten - kiitos Suvi! On aina ilahduttava saada muistutus siitä, että höpötyksistäni pidetään :)

Mukana oli ohjeet, jotka menee näin:

1) Jaa tunnustus eteenpäin viidelle inspiroivalle bloggaajalle
2) Kerro 3 asiaa, joita rakastat
3) Näytä rakastamasi kuva ja kerro siitä.
Tunnustusten jako eteenpäin on aina hankalaa :) Siis siinä mielessä, että inspiroivia bloggaajia on aivan hurjan paljon ja vain viidelle jakaminen tuntuu epäreilulta niitä muita mahtavia ihmisiä kohtaan. Toisaalta olen myös huomannut seuraavani aktiivisesti kourallista aivan ihania blogeja, joille muistelen kaikille jo tunnustuksia jaelleeni. Mutta koska en ole pitkiin aikoihin tunnustuksia jaellut, päätin mennä siitä, missä aita on matalin ja muistaa niitä blogeja, joita luen lähes päivittäin (vaikka viime aikoina kommentointini onkin ollut todella huonoa, se ei tarkoita etten olisi blogeja lueskellut):

* Anzin kaksi blogia - Domino ja Saving People, Hunting Things - ovat ihania. Tuo Supernatural -blogi sarjan kuudennen kauden juuri alettua on vetänyt puoleensa enemmän ja enemmän ;-)
* Mikaelan ranttaukset ja hehkutukset sekä asialliset leffapostaukset Geek is the new blackissa kiinnostavat aina, kuten myös ihanat koirakuvat :)
* Sooloilijan sympaattinen ja herkkä Elämää ja elokuvaa antaa tällaiselle toiminta- ja fantasialeffojen fanille hyvää vastapainoa jutuillaan draamallisemmista elokuvista
* Bubblen iloinen yleiseen populaarikulttuuriin uppoutuva Twilight Cola puolestaan saa hyvälle tuulelle jo pelkästään ulkonäöllään
* Jutan Cinefiliaa puolestaan tarkastelee elokuvia upean analyyttisesti. Osaisinpa itsekin kirjoittaa yhtä kauniisti :)

Kolme asiaa, joita rakastan:
Elokuvat (surprise surprise!) ja monet niiden oheisilmiöistä. Voin ihan hyvin istua monta leffaa putkeen leffateatterissa tai tuijottaa leffoja tuntikausia kotisohvalla. Tykkään harrastaa nykyisin elokuvia pääasiassa yksikseni, siis oikeassa elämässä, täällä blogistaniassahan toki harrastus muuttuu yhteisölliseksi kaikkien teidän lukijoiden ja kommentoijien kanssa. Kaikenlainen leffakrääsä on myös ihanaa ;-)

Kynttilä- ja viini-illat ystävien kanssa höpisten - joko parhaan ystäväni eli mieheni kanssa, tai sitten meille niin rakkaiden ystävien seurassa. Mikä sen mukavampaa kuin jutustella kaikessa rauhassa kotosalla tai kylässä (baareissa en oikein jaksa nykyisin käydä), hörppiä hyvää shirazia, natustella herkkuja ja nauttia hyvästä seurasta.

Tyttäreni, joka täyttää ylihuomenna jo neljä vuotta ja tietää jo huiman läjän Disneyn ja Ghiblin hahmoja, joka imee itseensä tietoa kuin sieni ja pitää monista samoista asioista kuin minäkin ja joka fanittaa täysillä Iron Maidenia. Odotan aikaa, jolloin voimme yhdessä alkaa harrastaa elokuvia ihan kunnolla leffateatterissa (kaikille sallittuja elokuvia on tarjolla yllättävän vähän).

Rakastamani kuva on otettu vuonna 2004 Chilessä, Torres del Painen kansallispuistossa silloin, kun olimme mieheni kanssa kiertämässä maailmaa kolmen kuukauden ajan. Tuo kansallispuisto on yksi kauneimpia näkemiäni paikkoja maailmassa - lumihuippuisia vuoria, jäätiköitä, vihreyttä, vehreyttä, värejä, kuulautta, hiljaisuutta, puhtautta...

8 kommenttia:

Riehu kirjoitti...

Hieno kuva, ihan kuin takana olis lavaste. (en siis epäile että näin olisi.) :)

bubble kirjoitti...

Oijoi, kiitos kiitos kiitos! Vähän kurja maanantaipäivä täällä, tunnustus piristi ^___^

Ja varmasti mahtavat oltavat tuolla kuvan maisemissa :)

Anzi kirjoitti...

Kiitos! Molemmat blogini ottavat tunnustuksen ilolla vastaan.

Hieno kuva, todellakin.

Sooloilija kirjoitti...

Ihanaa ! Kiitos !
Maanantai alkoi hieman nihkeän hitaasti, mutta nyt jo kirkastui !

Mikaela kirjoitti...

Ihkih, kiitti ;O) Piristi täällä patjan perukoilla makailevan immeisen mieltä ;O)

cinefiliaa kirjoitti...

Päivi, kiitos ihan kamalasti *_*//! Olen ihan häkeltynyt täällä päässä, kirjoitathan itse myös todella kauniisti ja pohdiskelevasti~

Voit uskoa, että huomisen essee-deadlinet tuntuvat nyt todella paljon kevyemmiltä niskassa.. \o

Anonyymi kirjoitti...

Olen itse ihan hulluna elokuviin ja oli ihana löytää tämä blogi. Kiitos!

Paivi [Elokuvablogi.com] kirjoitti...

Riehu, nuo maisemat olivat kuin taulu, aivan uskomattoman upeat :) ja siinä sattui meidän ohi kulkemaan joku setä asiallisen näköisen kameran kanssa, niin pyydettiin häntä ottamaan kuva meidänkin kameralla - siksi tuo on niin hyvä, sillä mies todella osasi ottaa kuvan!

Bubble, Anzi, Soolis, Mikaela ja Jutta - olkaatten hyvät :) Teillä on ihanat blogit, mutta ei kai sitä huonoa voi tullakaan kun tekijöinä on niin huippuja tyyppejä!

Kauniit kiitokset myös ihmiselle anomyymin kommentin takana :)

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails