tiistai 24. elokuuta 2010

New Yorkia rakkaudella - New York, I love you (2009) (****)


Pidin kovasti vuonna 2006 ilmestyneestä episodielokuvasta Pariisi, rakkaudella - Paris, Je t'aime, jossa useat ohjaajat ja käsikirjoittajat yhteistyössä rakensivat rakkaustarinoihin kiedotun tilkkutäkin Pariisista. Mukana oli hyvin erilaisia tarinoita, osa hyvinkin taiteellisia, osa perinteisiä, mutta monet tarinoista olivat herkkiä.

Nyt Paris, Je t'aimelle on tehty sisarelokuva New Yorkiin - New York, I love you, joka samalla tavalla koostuu useiden ohjaajien ja käsikirjoittajien työstämistä New Yorkiin sijoittuvista rakkaustarinoista. Elokuva on koostettu hieman eri tavalla kuin pariisilainen sisarensa - siinä missä Pariisin tarinat olivat yksittäisiä ja irrallaan toisistaan, New Yorkin tarinat kietoutuvat enemmän toisiinsa ja luovat tietyllä tavalla miellyttävämmän, varsinaisesta episodielokuvasta perinteisemmän draamaelokuvan tyylisen katsomiskokemuksen. Vaikka pidinkin Paris, Je t'aimesta, minun on myönnettävä, että viihdyin New York, I love you'n seurassa hiukkasen paremmin.

Myös New Yorkissa eri tarinat ovat eritasoisia, mutta osioiden sekoittaminen toisiinsa vaikutti siihen, etteivät heikommat tarinat suuresti pompanneet silmille, kuten ne tekivät Paris, Je t'aimessa. Eniten itse pidin mm. Robin Wright Pennin ja Chris Cooperin tähdittämästä, Yvan Attalin ohjaamasta osiosta sekä myös 94-vuotiaan veteraaninäyttelijän Eli Wallachin ja hänen vaimoaan esittävän Cloris Leachmanin osiosta, jonka on ohjannut Joshua Marston. Myös Natalie Portmanin ohjaama osio pikkutytöstä (Taylor Geare) ja Dante-nimisestä tanssijasta (Carlos Acosta) oli varsin sympaattinen  Maailmassa on monenlaista rakkautta!

Elokuvassa korostuvat kulttuurien väliset erot, mutta onhan New York varsinainen kulttuurien sulatusuuni. Natalie Portman näyttelee intialaisen miehen kanssa työskentelevää timanttidiileriä, joka on menossa naimisiin ortodoksijuutalaisen kanssa, Shia LaBeouf puolestaan on hotellissa työskentelevä maahanmuuttaja, Fatih Akinin osiossa maahanmuuttajataustainen maalari rakastuu kiinalaiseen luomuapteekkariin... mukana on toki ihan periamerikkalaisiakin hahmoja, mutta erilaiset kulttuurit korostuvat mukavasti. Ovathan elokuvan ohjaajatkin ympäri maailmaa.

New York, I love you on sympaattinen ja viihdyttävä kokonaisuus, ja paikoitellen myös hyvin kaunis. Suosittelen lämpimästi kaikille, jotka pitävät Pariisi -elokuvasta, episodielokuvista yleensä, rakkaustarinoista tai varsinkin New Yorkista :)


Tuomio: ★★

F A C T   F I L E:
Alkuperäinen nimi: New York, I love you
Ohjaus: useita ohjaajia, mm. Fatih Akin, Natalie Portman, Brett Ratner, Yval Attal, Mira Nair...
Käsikirjoitus: useita käsikirjoittajia, mm. Fatih Akin, Natalie Portman, Anthony Minghella, Israel Horovitz...
Pääosissa: Bradley Cooper, Hayden Christensen, Natalie Portman, Andy Garcia, Orlando Bloom, Ethan Hawke, Anton Yelchin, Julie Christie, Shia LaBeouf, John Hurt, Chris Cooper, Robin Wright, Eli Wallach...
Valmistusmaa: Ranska / USA 2009
Genre: draama / romantiikka
IMDb
Traileri >>
Kuka ohjasi minkäkin osion -listaus löytyy esim Wikipediasta >>