Nyt on taas yksi aukko elokuvasivistyksessä täytetty, kun vihdoin sain aikaiseksi katsottua elokuvan nimeltä American Psycho. Tämä leffa sattui silmään Anttilan blu-ray-tarjouksissa ja lähti sieltä sitten mukaan.
Bret Easton Ellisin kohuttuun romaaniin pohjautuva American Psycho sijoittuu Wall Streetin ökymaailmaan, jossa työ- ja yksityselämän täydellinen luksus vaatii veronsa ihmisen henkisellä puolella. Patrick Bateman (Christian Bale) on pankkiiriliikkeen varajohtaja, jolla on kaunis tyttöystävä (Renee Zellweger), kiltti ja ystävällinen sihteeri (Chloe Sevigny), upea asunto Manhattanilla ja kaikkea mitä ihminen voi haluta, mutta jonka elämä täyttyy kilpailulla hienoimmista käyntikorteista sekä siitä, kuka saa helpoiten tehtyä pöytävarauksen hienoon ravintolaan.
American Psycho on mielenkiintoinen tutkielma siitä, kuinka ihminen voi seota kaiken täydellisyyden keskellä ja kuinka ympärillä olevat ihmiset eivät osaa tai halua nähdä signaaleja tuosta sekoamisesta. Elokuva jättää katsojalle pohtimista, sillä kaikki ei välttämättä ole sitä miltä aluksi näyttää. Harhainen, mieleltään särkynyt ihminen kun voi kuvitella asioita.
Elokuva peilaa hienosti Batemanin elämän kahta puolta - hänen henkilökohtainen täydellisyydentavoittelunsa esimerkiksi kauneudenhoidossa on kuvattu kuin L'Orealin mainos kun taas murhat brutaalisuudessaan ovat täysin eri maailmasta. Tosin Bateman ei edes murhatessaan jätä sliipattua älykön rooliaan vaan analysoi sofistikoiduin sanakääntein kuuntelemaansa musiikkia uhreilleen. Vasta lopussa Batemanin posliinikuori alkaa rakoilla paljastaen mieleltään sairaan ihmisen.
American Psycho on niitä harvoja amerikkalaisia elokuvia, joissa näytetään *todella* paljon miehistä paljasta pintaa. En muista aikaisemmin nähneeni vastaavaa, tai en ainakaan muista. Tuntuu nimittäin, että Bale on elokuvassa enemmän vaatteetta kuin vaatteet päällä. Naispuolisille katsojille tämä ei tietenkään ole yhtään huono asia, sillä treenattu Bale on ilo silmälle verisenäkin.
Tuomio: ★★★★★
F A C T F I L E:
Alkuperäinen nimi: American Psycho
Ohjaus: Mary Harron
Käsikirjoitus: Mary Harron ja Guinevere Turner, Bret Easton Ellisin romaanin pohjalta
Pääosissa: Christian Bale, Chloe Sevigny, Jared Leto, Justin Theroux, Willim Dafoe, Reese Witherspoon, Josh Lucas, Bill Sage, Samantha Mathis, Cara Seymour
Valmistusmaa: USA 2000
Genre: draama / trilleri / rikos
IMDb
Kuvat © Lions Gate Films
12 kommenttia:
Ai, sä vihdoit katsoit tämän, hyvä! :) Mulla on se boxilla, ja ajattelinkin sen joku päivä katsoa uusiksi. Eilen katsoin pitkästä aikaa Resident Evilin, en mä muistanutkaan siitä enää mitään.
Olen aikanaan kirjoittanut piiiiiitkän analyysin AP:stä "eräälle" foorumille ;) mutta haluan silti avautua. Spoilereita, obviously.
Nääs, kun kirja tekee alusta lähtien selväksi, että Batemanin todellisuudentaju pettää: kertojaminä jopa toteaa eräässä kohtauksessa, että "sillä ei ole väliä, koska kuvittelen tämän", sen lisäksi aina hänen lääkkeidensä loppuessa ihmiset alkavat käyttäytyä kummallisesti, rapussa tulee vastaan Tom Cruise yms. sekoilua kunnes murhatyöt venyvät niin makaabereiksi ettei niitä voi ottaa vakavasti, siis jo ennen sitä takaa-ajokohtausta joka lopullisesti vahvistaa että Bateman ei elä enää todellisuudessa.
Leffassa kuitenkaan pelkkä tajunnanvirta ei toimi vaan pitää kertoa tarina, joten siinä mentiin sitten tuolla "tekikö Bateman murhat vai ei" -linjalla, kirjassa siitä ei jää mitään epäselvyyttä.
On se leffa silti loistava. Mieskatsojankin mielestä :p
Satiirin tai ajankuvan sijasta AP on pikemminkin postmodernismin parodia (vrt. ne populaarikulttuurin analyysit kesken tappotyön) ja toisaalta yritys kuvata, miten mielisairas ihminen hahmottaa maailmansa. Sikäli teoksen nimi on harhaanjohtava, että Batemanhan ei ole tyypillinen psykopaatti, jolta puuttuisivat tunteet, vaan potee pikemminkin jonkinlaista ahdistushäiriön ja masennuksen yhdistelmää, joka lopulta sitten pahentuessaan saattaa laukaista joko yksittäisiä skitsofreenisia kohtauksia tai psykoosin.
Joku voisi tulkita AP:n myös kertomukseksi siitä, mitä tapahtuu, kun kukaan ei välitä. Vai välittääkö joku hänen "ystävistään" Batemanista, häntä ympäröivästä seurapiirista puhumattakaan? Edes hänen psykiatrinsakaan ei lopussa tunne häntä. Samoin, Bateman hakee epätoivoisesti rakkautta saamatta vastakaikua, kunnes rakkauden kaipuu ja siitä seuraava voimattomuuden tunne kääntyy vihaksi.
Siitä voi sitten taittaa peistä lukijoiden ja katsojien kesken, ovatko Batemanin fantasiat jonkinlainen coping-mekanismi (uskottava, oikeassa elämässäänhän hänellä ei ole minkäänlaista kontrollia naisiin, tyttöystävä pompottaa mennen tullen, ja hän epäilee "joutuvansa" kuitenkin lopulta sihteerinsä kanssa naimisiin tahdostaan riippumatta), tai onko se että hän kajoaa Carruthersiin (hupaisasti sangen ei-väkivaltaisesti) vihje lukijalle ja katsojalle siitä, että hän ei oikeasti pysty väkivallantekoihin vaikka haluaisi, vaiko todiste miehiin kohdistuvan himon tukahduttamisesta (ei uskottavaa, koska nauttiessaan sitä kulttuuria mitä hän itse haluaa, eikä mitä hän olettaa ympäristön haluavan hänen nauttivan, Bateman harrastaa kulttuurianalyysin sijaan roskarealitya ja ihan perusheteropornoa, eikä missään anneta ymmärtää, että hän oikeasti haluaisi jotain muuta).
En voi käsittää, että mullakin on tämä leffa _edelleen_ näkemättä.. Pathetic!! Löytyisköhän normi-dvd myöskin jostain alelaarista, hmmh ;)
Silloin kun tämä elokuva ilmestyi ja siitä tuli kauppoihin sen mainosplakaatit, ym. Niin yksi niistä oli life size standi Balesta, se kuva jossa herralla on veitsi kädessä ja siitä peilautuu veitsenpitäjän kasvot.
No, kuitenkin, se oli duunissa sijoitettu siten, että joka hiton aamu kun tuli töihin ja sytytti liikkeen valot niin ensimmäisenä silmissä vilahti mies puukon kanssa. Vaikka sen tiesi että se standi oli siellä, niin aina ennen aivotoimintaa sitä ehti pelästymään.
Elokuva oli muistaakseni ihan hyvä.
Tätä leffaa haukuttiin aikoinaan todella paljon ja haukutaan vieläkin, mutta minusta tämä oli ihan hyvä. Kirja on toki parempi, ihan yksinkertaisesti siitä syystä että se on monitasoisempi ja syvällisempi. Mutta ei tämä mikään huono elokuva ole, todellakaan.
Treenattu Bale on ilo silmälle verisenäkin. :-D
Oi, kiva kun arvioit tämän ! Kirjaa olen joskus aloittanut, mutta jonkun matkaa luettuani päätin vaihtaa johonkin hieman kevyempään iltalukemiseen. :D Karuudessaan hyvältä kirjalta kuitenkin vaikutti.
Elokuva täytynee katsoa jossain välissä. Sen brutaalius on sentään ohi parissa tunnissa ja jostain syystä elokuvaväkivaltaa on paljon helpompi sietää kuin kirjojen karuja tappokuvauksia.
Chatrin, juu, vihdoinkin katsoin! Mulla on ihan törkeästi katsottavia leffoja, mutta kun monesti aikaa kuluu myös niiden "huonojen" elokuvien katsomiseen - esim Episodiin kirjoitettavia ei aina saa niin tarkkaan valita ;-)
Huh Lasse, sinä sitä osaat aina analysoida! Ihan sanattomaksi välillä vetää ;-) itse en kirjaa ole lukenut, mutta ymmärrän hyvin sen, että elokuvaan pitää usein tehdä vähän erilainen lähestymistapa kuin kirjaan, jotta tarinasta tulisi edes jotenkin ymmärrettävä.
Minä pidin tässä elokuvassa juuri tuosta mielisairaan ihmisen maailman kuvaamisesta, koska aihe on erittäin mielenkiintoinen. Ihmisen mieli kun on :)
Bubble, sinänsä lohdullista kuulla, että minä en ollut ainoa, jolla tämä oli näin pitkään näkemättä :) Ainakin Netanttila näyttää dvd:nkin alessa (3.33e), joten kannattaa käydä tsekkaamassa!
...noir, huu! Aika spookyä! :)
Anzi, ehkä tätäkin elokuvaa voi nykyisin katsoa eri tavalla kuin vaikkapa 10 vuotta sitten? Minusta kun tämä oli ihan mielenkiintoinen katsaus sekaisin menevän ihmisen mieleen.
Helena, no oli! =D
Harri, ole hyvä vain! Kuten tuossa aikaisemmin Lasse ja Anzi sanovat että kirja oli syvällisempi kuin elokuva, varmaan kannattaa lukea se kirjakin joskus loppuun - ja minun myös lukaista joskus :)
Leffassa ne varsinaiset tapot, vaikka ovatkin brutaaleja, niin niitä ei yleensä näytetä kuin vihjeinä tai sitten vasta lopputulos. Ei siis ole väkivaltansa vuoksi vaikeaa katsottavaa :)
Kirjasta leffan perusteella innostuneille noin niin kuin varoituksena, että elokuvasta on jätetty ne kaikkein övereimmät tapot pois, ja kirjassa ne vieläpä kuvataan piinaavan yksityiskohtaisesti (kuten kaikki muukin). Herkempien ei ehkä kannata lukea juuri ennen nukahtamistaan.
Leffaa muistaakseni haukuttiin siitä, että se oli "pinnallinen" sovitus kirjasta, mutta olisi ollut hankala tehdä kirjan tavoin ihmisen "pään sisään" menevä elokuva ilman jatkuvaa monologiselostusta (nykyisten katkelmien sijaan), joka taas elokuvassa olisi tuntunut kömpelöltä. Elokuva myös tavallaan tuo esiin kolikon toisen puolen: tilanteet, jotka Bateman itse kokee ahdistaviksi, vaikuttavat ulkopuolisesta koomisilta ja surkuhupaisilta. Tästäkään ei muistaakseni pidetty.
Radikaali ratkaisu olisi toisaalta ollut totetuttaa elokuva (tai ainakin osa siitä) Batemanin näkökulmasta kuvattuna, jolla ympäröivästä maailmasta olisi mahdollisesti saanut autenttisesti ahdistavan satiirisen sijaan. Mene ja tiedä.
Kiitos Lasse. Nuo tapothan tuossa leffassa oli tosiaan kuvattu niin, että niistä enemmänkin annettiin ymmärtää, mitä tapahtuu kuin että olisi näytetty. Mulle olisi voinut tehdä tiukkaa katsoa, jos ne olisi oikeasti näytetty...
Hienoa Paivi, sun "pelottavat" leffat sarja jatkuu ;O)!! Minusta tämä on hieno leffa, se monologi Huey Lewisista ja Whitney Houstonista nyt vaan on klassikko. Balea on ilo katsella ja koko leffa summaa hienosti koko juppikauden, hirveyksineen kaikkineen..
Mikaela, eihän tämä nyt edes mikään pelottava ollut :) tosin jos ne murhat olisi näytetty yksityiskohtaisemmin, niin sitten olisi saattanut hieman ahdistaa... ;-)
Lähetä kommentti