torstai, 26. elokuuta 2010
Elokuun poika: Ben Barnes (synt. 20. elokuuta 1981)
Elokuun pojaksi tämän vuoden kalenterissa valikoitui 20. elokuuta 1981 Lontoossa syntynyt Benjamin Thomas Barnes. Barnes ei ole suurimpia suosikkejani, mutta koska ketään sellaista ei näyttänyt olleen syntynyt elokuussa, päätin antaa tilaa tälle kauniskasvoiselle brittinuorukaiselle.
Barnes on jäänyt minulle mieleen Narnia 2:n prinssi Kaspianina sekä esimerkiksi Stardust - Tähtisumua -fantasian nuorena Dunstan Thornina. Viimeksi näin hänet Oscar Wilden klassikkoromaaniin perustuva elokuva Dorian Gray, jossa Barnes esitti nimiroolia sekä esittämässä venäläistä maahanmuuttajaa Britanniassa elokuvassa Bigga than Ben. Prinssi Kaspianin rooliin hän palaa loppuvuodesta kolmannessa Narniassa (The Chronicles of Narnia: The Voyage of the Dawn Trader) (tai kuningas Kaspian se taitaa olla tällä kertaa).
Ben on söötti poju, josta saattaa iän karttuessa kuoriutua vielä vaikka mitä :) Ulkonäöksellisesti Benissä on jotain samaa kuin nuoressa Keanu Reevesissa - ehkä siksi hän niin minun silmääni miellyttääkin.
IMDb:ssä on hauska lainaus hänen valmistautumisestaan prinssi Kaspianin roolia varten:
"You know what, when I got the audition sides, it said on the bottom, "Please prepare with a Spanish accent," and I went and rummaged in my DVD collection and went, "I gotta have something with Antonio Banderas in it, surely!" I started watching Desperado - he doesn't talk! He just looks moody. And I was like, "Ah, man, this isn't gonna do," so I found, I suddenly thought, "Princess Bride! Inigo Montoya. 'You killed my father, prepare to die.'" And then, I get on set and I've got my first scene with Miraz, my uncle, and I've got my sword at his throat and it's "Why did you kill my father?" and I'm thinking, "This sounds familiar...""
Kirjoittanut
Paivi [Filmitahti.fi]
Tunnisteet:
ben barnes,
filmitähdet,
komistukset,
kuukauden kasvo
| Pikaisesti: |
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)




4 kommenttia:
Siis mitä ihmettä, en muista tätä jätkää Stardustista ollenkaan!! Tai ainakaan en silloin kiinnittänyt huomiota. Jännää. Narniaa en jaksanut ensimmäistä leffaa pidemmälle (kirjakin on ollut kesken nimenomaan Prinssi Kaspianissa jo monta vuotta). Tällä hetkellä sen sijaan luen Dorian Grayn muotokuvaa ja mietin, että se leffa on nähtävä. Jotenkin vaan muistin että siinä on nimiroolissa Jude Law :D Kaikkea sitä voi muisti keksiä, ja täältä taas uutta oppia!
Bubble, se Barnesin rooli Stardustissa on aika pieni, se on siis se Tristanin isukki nuorena, kun se käy aidan takana pistämässä Tristanin alulle.
...Narniat eivät ole kolahtaneet oikein minullekaan ja nuo molemmat elokuvat olen itse asiassa vähän pakosta joutunut töiden puolesta katsomaan ;-)
Mutta siis joo, Barnes on Dorian Gray - ei Jude Law!
Ben katsoo musta vähän kieroon ;O) Silti aivan ihana, Dorian Grayssa suorastaan huumaava nuorukainen..Ja muuten totta, on vähän samaa oloa kuin Keanussa!
Mikaela, no joo itse asiassa se saattaa katsoa vähän kieroon :) mutta eipä häiritsevästi, söpö on! Ja Dorian Grayssa ulkonäöksellisesti rooliinsa täydellinen valinta.
Lähetä kommentti