maanantai 30. elokuuta 2010

Espoo Ciné se sitten vaan hujahti...


Tämänvuotinen Espoo Ciné on ohi ja minulta se ikävästi meni lähes ohi myös elokuviensa osalta. Jotenkin on elämä taas ollut niin täynnä kaikkea, töitä, kirjoitushommia, pohdittavaa, kotia ja ihan vaan yksinkertaisesti väsymystä, että en sitten jaksanut ja/tai ehtinyt raahautua Espooseen kuin yhden elokuvan verran. Oli kyllä ihan hauska eilen törmätä ihan sattumalta Cinefiliaa -blogin Juttaan :)

Onneksi olin lehdistönäytöksissä muutaman Ciné -elokuvan nähnyt etukäteen, joten ihan yhteen noiden festivaalien saldo elokuvien osalta ei jäänyt, mutta kunnolla siitä leppoisasta festarifiiliksestä en ehtinyt nauttimaan, mikä on todellinen sääli. Pitäisi joskus ottaa ihan kunnolla aikaa näille festareille, viedä vaikka lapsi mummolaan hoitoon siksi aikaa, ja ottaa aikaa ihan vain itselle - ja hyville elokuville!

Kävin todellakin katsomassa festareilla vain yhden elokuvan - Woody Allenin You will meet a tall dark stranger, joka tulee normaalinäytöksiin lokakuun 15. päivä. Kirjoittelen leffasta vielä tarkemmin myöhemmin, kunhan saan ajatukseni sen suhteen järjestettyä :) Nämä Woody -leffat kun aina vaativat hieman prosessointia että niistä saa mahdollisimman paljon irti, ja minun prosessorini on viime aikoina meinannut vähän jumia. Mistähän saisi hommattua lisää oman pään käyttömuistia?

Cinéssä näytetyistä elokuvista Fatih Akinin komedian Soul Kitchen näin etukäteen ja siitä kirjoittelinkin jo jokin aika sitten (löytyy täältä). Sehän nyt on jo tullut normiteattereihinkin (ensi-ilta oli 27. elokuuta). Arto Halosen ohjaama Prinsessa maamme tunnetuimmasta mielisairaalapotilaasta pääsin myös näkemään etukäteen. Se on tulossa teattereihin ensi viikolla (ensi-ilta 10. syyskuuta) ja siitäkin on tulossa tarkempi juttu hieman lähempänä. Espoo Cinén päätöselokuva, vaikuttava tanskalainen, Thomas Vinterbergin ohjaama Submarino puolestaan tulee teattereihin tällä viikolla (ensi-ilta 3. syyskuuta). Kirjoittelen siitäkin vielä tarkemmin tällä viikolla.

Nyt sitten jäädään odottelemaan Helsingin Rakkautta & Anarkiaa -leffafestareita, jotka järjestetään tänä vuonna 16.-26. syyskuuta. Festareiden aikataulu ja ohjelmisto julkaistaan tämän viikon perjantaina 3. syyskuuta.

Kuva lehdistökuva: Woody Allen - You will meet a tall dark stranger

lauantai 28. elokuuta 2010

The stage is YOURS :)


Tänään on Elokuvablogissa erilainen meininki ja minäpä heitän kysymyksiä puolestani nyt teille, arvon lukijat :)

Olen ollut yllättynyt katsoessani blogini statistiikkaa, sillä täällä näyttää käyvän ihmeen paljon vierailijoita. Kiitos siis kaikille teille, niin vakituisille lukijoille kuin satunnaisille ohikulkijoille mielenkiinnosta jorinoitani kohtaan. Ilman teitä tuskin olisin täällä minäkään :)

Mutta, minä olen erittäin erittäin utelias sielu, ja siksi haluaisin tietää, ketä täällä käy, millaisia ihmisiä siellä numeroiden takana on, kaikkien niiden jo tutuksi tulleiden vakkarikommentoijien (kuten vaikkapa Mikaela, Anzi, Sooloilija, Sivustakatsoja, Bubble, Riehu, Chatrin, noir, Suvi... joista osasta on ajan mittaan tullut ystäviä ihan oikeassakin elämässä, tai ainakin Facebookissa) lisäksi siis.

Hyvä lukija, jätä siis viesti itsestäsi - voit sen jättää anonyymisti vaikkapa nimimerkin kanssa - ja kerro vähän itsestäsi: kuka olet, miten tänne eksyit ja mitä blogistani pidät. Voit myös jättää linkin omaan blogiisi, jos en sattumoisin ole siellä vielä käynyt, sillä mielelläni käyn vastavierailulla. Lisäksi voit tietenkin kertoa toiveita, millaisia juttuja haluaisit Elokuvablogissa lukea. Tai kirjoitella ihan muuten vaan kuulumisia - sana on vapaa, the stage is yours!

Blogini kävijälaskurissa on kohta pyörähtämässä (minun mielestäni) huima 50 000 kävijän määrä rikki, ja sen kunniaksi voisinpa vaikka arpoa jollekin tähän kommentoineelle lukijalle kiitoksena pienen elokuva-aiheisen palkinnon :)

PS. Lisäksi tuossa oikealla on pieni kysely ---->

perjantai 27. elokuuta 2010

Hellyttävä Muumi ja punainen pyrstötähti (2010) (***)


70-luvulla tehtyihin puolalaisiin nukkeanimaatioihin pohjautuva Muumi ja punainen pyrstötähti kertoo Tove Janssonin ihastuttavan tarinan huovasta tehtyjen nukkehahmojen ja visuaalisesti kauniin animaation avulla. Tarinassa komeetta uhkaa Muumilaaksoa, ja Muumipeikko (äänenä Jasper Pääkkönen), Nipsu (äänenä Ilpo Mikkonen) ja Nuuskamuikkunen (äänenä Taneli Mäkelä) lähtevät matkalle vuorilla sijaitsevalle observatoriolle ja kysymään neuvoa siellä asustavilta tiedemiehiltä.

Matka on täynnä vaaroja ja ystävykset joutuvat monta kertaa tilanteeseen, jossa ystävän auttava käsi on hyvä olla lähellä.

Olen samaa mieltä kuin mitä Anton Vanha-Majamaa Episodissa kommentoi, "elokuvan visuaalinen ilme on hellyttävän kotikutoinen". Mutta vaikka visuaalisesti elokuva on hellyttävä, sen käsikirjoitus takeltelee ja vie mukanaan osan elokuvan viehättävyydestä. Puolalaisen animaation pätkistä rakennettu pitkä elokuva ei kokonaisuutena oikein kanna ja sisältää kummallisia hyppäyksiä ja epäloogisuuksia - kuten vaikkapa se, että miten Muumipeikko, Nipsu ja Nuuskamuikkunen joutuivat tekemään niin vaarallisen matkan vuorille kun pieni Niiskuneiti-tyttönen (äänenä Elsa Saisio) oli selvinnyt sinne ihan yksin ja vieläpä lyhyemmässä ajassa.

Ensimmäisenä pohjoismaisena 3D-tuotantona markkinoitu Muumi ja punainen pyrstötähti olisi toiminut ihan hyvin pelkkänä 2D:nä, sillä kolmiulotteisuus tuntuu nyt pelkältä markkinavoimien puheelta. Elokuvassa kun syvyysvaikutelmaa eri koe kuin muutamassa kohtauksessa. Elokuva on suunnattu myös perheen pienimmille ja heidän tapauksessaan 3D-lasit eivät vain toimi - minun oma kohta 4-vuotias elokuva-aveccini ei halunnut pitää laseja päässään, ja vaikka hän yleensä rakastaa elokuvia, tämän kanssa hän pitkästyi. Siitä pitäisi voida päätellä jotain.

Elokuvaa markkinoidaan myös ulkomaille englanninkielisenä versiona. Siinä kertojana toimii Max von Sydow, Muumipeikkona kuullaan Alexander Skarsgård, Muumipappana isänsä Stellan Skarsgård, Nipsuna Mads Mikkelsen, Nuuskamuikkusena Peter Stormare ja Niiskuneitinä Helena Mattson.

Huomasin juuri, että Bubble esitteli tänään blogissaan elokuvan teeman, Björkin tekemän The Comet Songin. Itse en ole mikään suuri Björk-fani ja minulle tuo biisi ei oikein toiminut Muumi-elokuvan yhteydessä. Jotenkin se vaan vaikutti liian taiteelliselta ja aikuismaiselta tällaiseen hellyttävään lastenelokuvaan...


Tuomio: ★★★★

F A C T   F I L E:
Alkuperäinen nimi: Muumi ja punainen pyrstötähti
Ohjaus: Maria Lindberg
Käsikirjoitus: Joel Backström, Iivo Baric, perustuu Tove Janssonin hahmoihin
Suomenkielisissä ääniosissa: Jasper Pääkkönen, Taneli Mäkelä, Tapani Perttu, Ilpo Mikkonen, Elsa Saisio
Valmistusmaa: Suomi 2010
Genre: animaatio
IMDb
Traileri >>

torstai 26. elokuuta 2010

Elokuun poika: Ben Barnes (synt. 20. elokuuta 1981)


Elokuun pojaksi tämän vuoden kalenterissa valikoitui 20. elokuuta 1981 Lontoossa syntynyt Benjamin Thomas Barnes. Barnes ei ole suurimpia suosikkejani, mutta koska ketään sellaista ei näyttänyt olleen syntynyt elokuussa, päätin antaa tilaa tälle kauniskasvoiselle brittinuorukaiselle.

Barnes on jäänyt minulle mieleen Narnia 2:n prinssi Kaspianina sekä esimerkiksi Stardust - Tähtisumua -fantasian nuorena Dunstan Thornina. Viimeksi näin hänet Oscar Wilden klassikkoromaaniin perustuva elokuva Dorian Gray, jossa Barnes esitti nimiroolia sekä esittämässä venäläistä maahanmuuttajaa Britanniassa elokuvassa Bigga than Ben. Prinssi Kaspianin rooliin hän palaa loppuvuodesta kolmannessa Narniassa  (The Chronicles of Narnia: The Voyage of the Dawn Trader) (tai kuningas Kaspian se taitaa olla tällä kertaa).

Ben on söötti poju, josta saattaa iän karttuessa kuoriutua vielä vaikka mitä :) Ulkonäöksellisesti Benissä on jotain samaa kuin nuoressa Keanu Reevesissa - ehkä siksi hän niin minun silmääni miellyttääkin.

IMDb:ssä on hauska lainaus hänen valmistautumisestaan prinssi Kaspianin roolia varten:
"You know what, when I got the audition sides, it said on the bottom, "Please prepare with a Spanish accent," and I went and rummaged in my DVD collection and went, "I gotta have something with Antonio Banderas in it, surely!" I started watching Desperado - he doesn't talk! He just looks moody. And I was like, "Ah, man, this isn't gonna do," so I found, I suddenly thought, "Princess Bride! Inigo Montoya. 'You killed my father, prepare to die.'" And then, I get on set and I've got my first scene with Miraz, my uncle, and I've got my sword at his throat and it's "Why did you kill my father?" and I'm thinking, "This sounds familiar...""


tiistai 24. elokuuta 2010

New Yorkia rakkaudella - New York, I love you (2009) (****)


Pidin kovasti vuonna 2006 ilmestyneestä episodielokuvasta Pariisi, rakkaudella - Paris, Je t'aime, jossa useat ohjaajat ja käsikirjoittajat yhteistyössä rakensivat rakkaustarinoihin kiedotun tilkkutäkin Pariisista. Mukana oli hyvin erilaisia tarinoita, osa hyvinkin taiteellisia, osa perinteisiä, mutta monet tarinoista olivat herkkiä.

Nyt Paris, Je t'aimelle on tehty sisarelokuva New Yorkiin - New York, I love you, joka samalla tavalla koostuu useiden ohjaajien ja käsikirjoittajien työstämistä New Yorkiin sijoittuvista rakkaustarinoista. Elokuva on koostettu hieman eri tavalla kuin pariisilainen sisarensa - siinä missä Pariisin tarinat olivat yksittäisiä ja irrallaan toisistaan, New Yorkin tarinat kietoutuvat enemmän toisiinsa ja luovat tietyllä tavalla miellyttävämmän, varsinaisesta episodielokuvasta perinteisemmän draamaelokuvan tyylisen katsomiskokemuksen. Vaikka pidinkin Paris, Je t'aimesta, minun on myönnettävä, että viihdyin New York, I love you'n seurassa hiukkasen paremmin.

Myös New Yorkissa eri tarinat ovat eritasoisia, mutta osioiden sekoittaminen toisiinsa vaikutti siihen, etteivät heikommat tarinat suuresti pompanneet silmille, kuten ne tekivät Paris, Je t'aimessa. Eniten itse pidin mm. Robin Wright Pennin ja Chris Cooperin tähdittämästä, Yvan Attalin ohjaamasta osiosta sekä myös 94-vuotiaan veteraaninäyttelijän Eli Wallachin ja hänen vaimoaan esittävän Cloris Leachmanin osiosta, jonka on ohjannut Joshua Marston. Myös Natalie Portmanin ohjaama osio pikkutytöstä (Taylor Geare) ja Dante-nimisestä tanssijasta (Carlos Acosta) oli varsin sympaattinen  Maailmassa on monenlaista rakkautta!

Elokuvassa korostuvat kulttuurien väliset erot, mutta onhan New York varsinainen kulttuurien sulatusuuni. Natalie Portman näyttelee intialaisen miehen kanssa työskentelevää timanttidiileriä, joka on menossa naimisiin ortodoksijuutalaisen kanssa, Shia LaBeouf puolestaan on hotellissa työskentelevä maahanmuuttaja, Fatih Akinin osiossa maahanmuuttajataustainen maalari rakastuu kiinalaiseen luomuapteekkariin... mukana on toki ihan periamerikkalaisiakin hahmoja, mutta erilaiset kulttuurit korostuvat mukavasti. Ovathan elokuvan ohjaajatkin ympäri maailmaa.

New York, I love you on sympaattinen ja viihdyttävä kokonaisuus, ja paikoitellen myös hyvin kaunis. Suosittelen lämpimästi kaikille, jotka pitävät Pariisi -elokuvasta, episodielokuvista yleensä, rakkaustarinoista tai varsinkin New Yorkista :)


Tuomio: ★★

F A C T   F I L E:
Alkuperäinen nimi: New York, I love you
Ohjaus: useita ohjaajia, mm. Fatih Akin, Natalie Portman, Brett Ratner, Yval Attal, Mira Nair...
Käsikirjoitus: useita käsikirjoittajia, mm. Fatih Akin, Natalie Portman, Anthony Minghella, Israel Horovitz...
Pääosissa: Bradley Cooper, Hayden Christensen, Natalie Portman, Andy Garcia, Orlando Bloom, Ethan Hawke, Anton Yelchin, Julie Christie, Shia LaBeouf, John Hurt, Chris Cooper, Robin Wright, Eli Wallach...
Valmistusmaa: Ranska / USA 2009
Genre: draama / romantiikka
IMDb
Traileri >>
Kuka ohjasi minkäkin osion -listaus löytyy esim Wikipediasta >>

maanantai 23. elokuuta 2010

Viikon ensi-ilta - Toy Story 3


Perjantaina 27. elokuuta saa Suomen ensi-iltansa kolmas Toy Story - 15 vuotta ensimmäisen Leluelämää -elokuvan jälkeen. Olin ensin (kuten hyvin usein jatko-osien suhteen) hieman skeptinen ajatuksesta vanhan ja ihanan animaation uudelleenlämmittelystä, mutta pelkoni oli aivan turha. Toy Story 3 on nimittäin yksi vuoden parhaista elokuvista!

Animaatioista ja varsinkin Pixar-animaatioista pitäville tiedoksi: tämä kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa! Ja yhtään herkempien kannattaa varata pari nenäliinaa mukaan, sillä ainakin minä tirautin pari kyyneltä siinä katsoessani.

Varsinainen arvioni elokuvasta on luettavissa uusimmassa Episodissa, joten täällä blogissa kokonainen arvio tulee sitten hieman myöhemmin.

Traileri täällä >>

lauantai 21. elokuuta 2010

Espoo Ciné 2010: Soul Kitchen (2009) (***)


Saksalaisen, turkkilaista sukujuurta olevan Fatih Akinin komedia Soul Kitchen avasi vuoden 2010 Espoo Ciné-festivaalin, mutta on tulossa kaikkien iloksi myös tavallisiin leffateattereihin. Akinin aikaisemmat elokuvat, kuten Taivaan reunalla (Auf den anderen seite) (2007) ja Crossing the bridge: The sounds of Istanbul (2005) ovat olleet arvostettuja ja palkittuja ympäri maailman. Akin on myös ohjannut yhden pätkän ihastuttavaan episodielokuvaan New York, I love you (2009).

Soul Kitchen on tragikoominen tarina saksankreikkalaisesta Zinosista (Adam Bousdoukos), joka pitää pystyssä hieman rämää ravintolaansa nimeltä Soul Kitchen, joka ei kuitenkaan kovin hyvää ravintoa tarjoa edes ruumiille saatikka sielulle. Zinosin elämä menee sekaisin, kun hänen tyttöystävänsä Nadine (Pheline Roggan) päättää muuttaa töiden perässä Pekingiin, eikä Zinos oikein tiedä pitäisikö hänen lähteä mukaan vai ei.

Sitten Zinosin veli Illias (Moritz Bleibtreu) vapautuu vankilasta ja tulee pyytämään veljeltään apua sopeutumisessa uudestaan yhteiskuntaan, joskin vain hyvin vähäisenä aikeenaan kulkea kaitaa tietä. Zinos myös tapaa vanhan koulukaverinsa, menestyneen liikemiehen Thomasin (Wotan Wilke Möhring), joka alkaa ostatella Soul Kitchenin tonttia. Zinos kieltäytyy myymästä ja kiukustunut Thomas lähettää terveystarkastajat tutkimaan ravintolan. He vaativat Zinosia uusimaan keittiönsä, mutta sitten yllättävästi apuun tulee omalaatuinen, juuri työttömäksi jäänyt kokki, joka lisää keitoksiinsa jännittävän arominsa.

Näistä yhdessä syntyy sympaattinen soppa, josta lopputunnelmaksi jää hersyvän hyvä mieli. Zinosin hahmo on toteutettu aidolla sydämellä, sillä miesreppanaa käy oikeasti sääliksi. Ympärillä toimivilla hahmoilla on jokaisella oma persoonansa, mikä tekee komediasta miellyttävän monitahoisen. Ihmis- ja liikesuhteiden koukerot kiemurtelevat valkokankaalla kiusoittelevasti, eivätkä aina anna kaikista helpointa tietä ulos. Näissä koukeroissa myös katsoja huomaa ajoittain kiemurtelevansa toivoen hahmoille suorempaa ratkaisua kuin mitä tarjolla on. Mutta se, mitä valkokankaalla nähdään, on lopulta kuitenkin tarinan viihdyttävyyden kannalta parempi vaihtoehto.

Soul Kitchen on hankalasti "tähditettävä" elokuva, sillä kolme tähteä tuntuu hieman liian vähältä, mutta neljän tähden rima ei ihan kuitenkaan ehkä ylity. Elokuva viihdyttää, on hauska ja siinä on omaperäisiä ideoita ja sympaattisia hahmoja, mutta täysin ilman kliseiltä ja pienoisia ylilyöntejä ei Saksassakaan vältytä. Hyvän mielen elokuvaksi tämä sopii kuitenkin erinomaisesti, varsinkin jos välillä kaipaa nähdä muunkin maalaista elokuvaa kuin vain amerikkalaista "huttua".


Tuomio: ★★

F A C T   F I L E:
Alkuperäinen nimi: Soul Kitchen
Ohjaus: Fatih Akin
Käsikirjoitus: Fatih Akin ja Adam Bousdoukos
Pääosissa: Adam Bousdoukos, Moritz Bleibtreu, Pheline Roggan, Dorka Gryllus, Anna Bederke, Wotan Wilke Möhring, Lukas Gregorowicz, Demir Gökgöl, Catrin Striebeck, Udo Kier
Valmistusmaa: Saksa 2009
Genre: komedia
IMDb
Traileri >>

perjantai 20. elokuuta 2010

Kotona katseltua: Sunshine cleaning (2008) (***)


Draamakomedia Sunshine cleaning on pitkään ollut minulla katsottavien listalla. Olin lukenut paljon positiivisia kommentteja tästä elokuvasta, ja pääosanäyttelijöittensä sekä erikoiselta kuulostavan aihepiirinsä takia se kiinnosti minua kovasti.

Sunshine cleaning kertoo Rosesta (Amy Adams), nuoren pojan yksinhuoltajaäidistä, joka hankkii perheelle elantoa siivoamalla toisten koteja. Ujo ja itsestään epävarma Rose haaveilee arvostetummasta urasta kiinteistövälittäjänä, mutta se aika, joka hänen pitäisi käyttää opiskeluun, kuluukin tavatessa miesystävää Macia (Steve Zahn). Ikävä kyllä Mac on varattu mies.

Poliisina toimiva Mac ehdottaa Roselle rahakasta uutta työtä henkirikospaikkojen siivoojana. Kun Rosen kapinallinen sisko Norah (Emily Blunt) saa jälleen kerran potkut töistään, päättää Rose ottaa sekä oman että pikkusiskonsa elämän ohjat käsiinsä. He perustavat siivousfirman nimeltä Sunshine cleaning, ja veriroiskeiden siivoamisesta tulee pikkuhiljaa päivittäistä rutiinia.

Joskus minä aina ihmettelen elokuvien genrejaottelua. Tämäkin kun on luokiteltu komediaksi. Tokihan elokuvassa komediallisia elementtejä on, mutta varsin vakavaa draamaa on mukana yllättävän paljon. Elokuvan teema pyörii perinteisen itsensä etsimisen ympärillä, mutta mukana on vahvasti myös läheisen ihmisen menettämisen aiheuttamat traumat - varsinkin kun tämä läheinen ihminen on oma vanhempi ja kokijana pieni lapsi.

Sunshine cleaning on suurimmaksi osaksi mielenkiintoinen tarina Rosen ja hänen perheensä elämästä sekä kaikkien heidän kasvusta kohti itsenäisempää elämää, mutta lopussa ote hieman herpaantuu ja se sympatia, mitä hahmoja kohtaan aikaisemmin tunsi, jotenkin laimenee.

Ilmeikäs Adams on loistava itsestään epävarman naisen tulkkina ja Blunt ihastuttava hänen kömpelönä ja mieleltään synkempänä pikkusiskonaan. Moniulotteisemman roolihahmonsa tulkitsijana taidokas Blunt itse asiassa jättääkin aina niin hersyvän Adamsin varjoonsa. Alan Arkin naisten omalaatuisena isänä on elokuvan comic relief, mutta hänen hahmonsa vaikuttaa välillä jotenkin pakotetulta, ei samalla tavalla aidolta kuin tyttärensä.

Tuomio: ★★★★

F A C T   F I L E:
Alkuperäinen nimi: Sunshine cleaning
Ohjaus: Christine Jeffs
Käsikirjoitus: Megan Holley
Pääosissa: Amy Adams, Emily Blunt, Alan Arkin, Steve Zahn, Clifton Collins Jr., Jason Spevack
Valmistusmaa: USA 2008
Genre: draama / komedia
IMDb
Traileri >>

keskiviikko 18. elokuuta 2010

Kotona katseltua: American Psycho (2000) (****)


Nyt on taas yksi aukko elokuvasivistyksessä täytetty, kun vihdoin sain aikaiseksi katsottua elokuvan nimeltä American Psycho. Tämä leffa sattui silmään Anttilan blu-ray-tarjouksissa ja lähti sieltä sitten mukaan.

Bret Easton Ellisin kohuttuun romaaniin pohjautuva American Psycho sijoittuu Wall Streetin ökymaailmaan, jossa työ- ja yksityselämän täydellinen luksus vaatii veronsa ihmisen henkisellä puolella. Patrick Bateman (Christian Bale) on pankkiiriliikkeen varajohtaja, jolla on kaunis tyttöystävä (Renee Zellweger), kiltti ja ystävällinen sihteeri (Chloe Sevigny), upea asunto Manhattanilla ja kaikkea mitä ihminen voi haluta, mutta jonka elämä täyttyy kilpailulla hienoimmista käyntikorteista sekä siitä, kuka saa helpoiten tehtyä pöytävarauksen hienoon ravintolaan.

Täydellisyyden tavoittelu ja statuskilpailu täyttävät lopulta Batemanin pään niin pahasti, että hän alkaa purkaa turhautumiaan tappamalla ihmisiä - ensin vain yksinkertaisesti puukottamalla kodittomia kadulla, mutta kun hän halkaisee kirveellä suurimman kilpailijansa Paul Allenin (Jared Leto) kallon, hän vapautuu käyttämään väkivaltaa yhä näkymämmin muuttuen koko ajan vain raaemmaksi ja kekseliäämmäksi.

American Psycho on mielenkiintoinen tutkielma siitä, kuinka ihminen voi seota kaiken täydellisyyden keskellä ja kuinka ympärillä olevat ihmiset eivät osaa tai halua nähdä signaaleja tuosta sekoamisesta. Elokuva jättää katsojalle pohtimista, sillä kaikki ei välttämättä ole sitä miltä aluksi näyttää. Harhainen, mieleltään särkynyt ihminen kun voi kuvitella asioita.

Elokuva peilaa hienosti Batemanin elämän kahta puolta - hänen henkilökohtainen täydellisyydentavoittelunsa esimerkiksi kauneudenhoidossa on kuvattu kuin L'Orealin mainos kun taas murhat brutaalisuudessaan ovat täysin eri maailmasta. Tosin Bateman ei edes murhatessaan jätä sliipattua älykön rooliaan vaan analysoi sofistikoiduin sanakääntein kuuntelemaansa musiikkia uhreilleen. Vasta lopussa Batemanin posliinikuori alkaa rakoilla paljastaen mieleltään sairaan ihmisen.

American Psycho on niitä harvoja amerikkalaisia elokuvia, joissa näytetään *todella* paljon miehistä paljasta pintaa. En muista aikaisemmin nähneeni vastaavaa, tai en ainakaan muista. Tuntuu nimittäin, että Bale on elokuvassa enemmän vaatteetta kuin vaatteet päällä. Naispuolisille katsojille tämä ei tietenkään ole yhtään huono asia, sillä treenattu Bale on ilo silmälle verisenäkin.

Tuomio: ★★

F A C T   F I L E:
Alkuperäinen nimi: American Psycho
Ohjaus: Mary Harron
Käsikirjoitus: Mary Harron ja Guinevere Turner, Bret Easton Ellisin romaanin pohjalta
Pääosissa: Christian Bale, Chloe Sevigny, Jared Leto, Justin Theroux, Willim Dafoe, Reese Witherspoon, Josh Lucas, Bill Sage, Samantha Mathis, Cara Seymour
Valmistusmaa: USA 2000
Genre: draama / trilleri / rikos
IMDb

Kuvat © Lions Gate Films

tiistai 17. elokuuta 2010

Vaikka oikeasti se on Kung-fu Kid - Karate Kid (2010) (***)


Kun elokuvaa menee katsomaan sillä oletuksella, että leffa ei mitenkään voi olla hyvä, ei voi ainakaan kovasti pettyä. Ja miten mukava fiilis tuleekaan, kun elokuva ylittää odotukset! Näin kävi minulle oman lapsuuteni klassikon Karate Kidin (1984) uudelleenfilmatisoinnin kanssa - odotukset olivat aivan nollassa, mutta lopputulos oli kuitenkin yllättävän positiivinen.

12-vuotias Dre Parker (Jaden Smith) muuttaa äitinsä (Taraji P. Henson) kanssa Kiinaan sen jälkeen, kun perheen isä on kuollut ja äiti saa työssään mahdollisuuden työskennellä Pekingissä. Detroitista Pekingin elämänrytmiin sopeutuminen ei kuitenkaan ole nuorelle pojanklopille ihan yksinkertaista ja kulttuurien yhteentörmäys on välttämätön.

Heti ensimmäisenä päivänä Dre näkee puistossa suloisen viulunsoittajan, Mei Yingin (Wenwen Han) ja ihastuu tyttöön suoraa päätä - ja tunne sattuu vielä olemaan molemminpuoleinen. Mei Yingiin on kuitenkin iskenyt silmänsä myös paikallinen öykkäri Cheng (Zhenwei Wang), jonka kung-fu -taitoja Dre pääsee saman tien maistamaan oikein konkreettisesti. Dren ja Mai Yingin ystävyys harmittaa Chengia ja kumppaneita, ja nämä tekevät tulokkaan elämästä melkoisen ikävän.

Parkereiden resuinen ja rönttönen talonmies Mr. Han (Jackie Chan) tulee alivoimatilanteessa Dren avuksi ja paljastuu varsinaiseksi kung-fu -mestariksi. Hän lupaa opettaa Drelle oikeaa kung-fua ja valmentaa tämän osallistumaan kung-fu -kisoihin - joissa tällä tietenkin on vastassaan Cheng.

Elokuvan ehdottomasti paras asia on legendaarinen Jackie Chan. Ikääntyvä Chan on yksinkertaisesti ihana ja sympaattinen näyttelijä, ja iästään huolimatta loistava toimintasankari, jonka toimintakoreografiat ovat aivan omaa luokkaansa. Hänen työtään ei voi kuin ihailla, ja on ihastuttava nähdä Chan pitkästä aikaa hieman vakavammassa roolissa viime vuosina jo puuduttaviksi muodostuneiden toimintakomediaroolien jälkeen. Jos mestarina elokuvassa olisi ollut joku muu, en usko, että se olisi ollut näinkin mukiinmenevän viihdyttävä ja sydämellinen. Myös kumarrus Bruce Leen suuntaan on aina plussaa.

Will Smithin ja Jada Pinkett Smithin poika Jaden tekee myös yllättävän pätevää työtä nuorena kung-fun harrastajana. Uskottavana näyttelijänä Jaden on vielä lapsenkengissä (mutta onhan hän vasta lapsi!), mutta varsinkin fyysisesti pieni poika vetää roolinsa ammattilaisen tavoin. Muuten pojalla on hyvin samantyylisiä ilmeitä ja maneereita kuin isällään, mikä ei aina välttämättä ole hyvä asia.

Elokuva näyttää Kiinan aivan uskomattoman kauniina ja mystisenä maana, josta hienoimpana esimerkkinä on Mr. Hanin ja Dren retki läheisen vuoren huipulle juomaan vettä kung-fu-voiman lähteestä. Tämä siis varoituksena muille matkakuumetta poteville!

...sitä minä en vaan tajua, että minkä ihmeen takia tämän elokuvan nimenä on haluttu säilyttää Karate Kid, kun karaten kanssa tällä ei ole mitään muuta tekemistä kuin se, että Dre elokuvan alussa treenailee jonkinlaista karatea televisio-ohjelman avulla... olisivat vaihtaneet sen aiheeseen kuuluvasti Kung-fu Kidiksi.


Tuomio: ★★

F A C T   F I L E:
Alkuperäinen nimi: Karate Kid
Ohjaus: Harald Zwart
Käsikirjoitus: Christopher Murphey, Robert Mark Kamenin alkuperäistarinan pohjalta
Pääosissa: Jaden Smith, Jackie Chan, Taraji P. Henson, Wenwen Han, Zhenwei Wang, Rongguang Yu
Valmistusmaa: USA / Kiina 2010
Genre: toiminta / draama
IMDb
Traileri >>

Kuvat: ©2009 Columbia TriStar Marketing Group, Inc. All Rights Reserved.

maanantai 16. elokuuta 2010

Tulossa: David Fincherin ohjaama The Social Network

Sain työkaveriltani lainaan Ben Mezrichin kirjan Accidental Billionaires, joka kertoo romaanityylisesti ja varsin elävällä tavalla Facebookin perustajista ja palvelun perustamisesta. Ainakin näin alussa kirja vaikuttaa todella mielenkiintoiselta. Kirjan aihepiiri kuulosti hyvin samanlaiselta kuin tänä syksynä elokuviin tulossa olevan, yhden aikamme kiinnostavimpien ohjaajien, David Fincherin (Fight Club, Se7en) ohjaaman The Social Network -elokuvan juoni - ja yllätys yllätys, tarkistuksen jälkeen huomasin, että kyseinen kirjahan on todellakin elokuvan taustamateriaalina.

Aluksi ajatus "Facebook-elokuvasta" kuulosti vähän kummalliselta, mutta nyt tuota kirjaa muutaman sivun kahlanneena olen sitä mieltä, että tämä leffa on ihan pakko nähdä. Pääseminen kurkistamaan Harvardin kulissien taakse ja tutustumaan sen salaisiin seuroihin, joiden kautta monet maailman suurmiehet kasvavat, kuulostaa tavalliselle ihmiselle ihanalta mahdollisuudelta päästä sammuttamaan uteliaisuutta, mitä megarikkaiden ja vaikutusvaltaisten ihmisten elämä meissä helposti synnyttää.

Elokuvassa pääosia - Mark Zuckerbergia ja Eduardo Saverinia - näyttelevät Jesse Eisenberg (Adventureland, Zombieland) ja Andrew Garfield (Boy A, Red Riding -trilogia).

The Social Network -elokuvasta ei ole vielä julkaistu virallisia Suomen ensi-iltatietoja, mutta IMDb antaa alustavasti päivämäärän 22. lokakuuta 2010. Trailerin voi katsoa täältä >>

Päivitys: Leffasta kirjoittamani arvostelu löytyy täältä >>

lauantai 14. elokuuta 2010

Espoo Ciné (20.-29.8.2010) alkaa ensi viikolla

Soul Kitchen, ohj. Fatih Akin, kuvassa Adam Bousdoukos
21. kerran järjestettävä Espoo Ciné alkaa ensi viikolla 20.8. ja kestää kymmenen päivää 29.8. asti. Festivaalilla esitetään jälleen satakunta elokuvaa ja näytöksiä on peräti 170, mikä on enemmän kuin koskaan ennen.

Espoo Ciné on mielestäni ollut aina mukava leffafestari ja siksi sen näytöksiä mielenkiinnolla odotan. Tänä vuonna festivaalin avaa saksalaisen Fatih Akinin (Taivaan reunalla) ohjaama komedia Soul Kitchen, joka kertoo Hampurissa asuvasta kreikkalaisesta ravintoloitsijasta, jonka elämä ei aina suju ihan yksinkertaisen käsikirjoituksen mukaan. Ohjaaja itse myös saapuu avajaisiin.

Festivaalin päätöselokuvana nähdään puolestaan tanskalaisen Thomas Vinterbergin ohjaama Submarino, joka kertoo traumaattisen lapsuuden varjostamien veljesten elämästä.

Ohjelmistossa nähdään myös Cannesissa ensi-iltansa saanut Woody Allenin ohjaama draamakomedia You will meet a tall dark stranger, pääosissaan mm. Antonio Banderas, Anthony Hopkins ja Naomi Watts. Itselläni tämä elokuva kuuluu ehdottomasti nähtävien joukkoon, joten ostinkin sinne lipun heti kun lippukauppa avautui. Cannesissa niinikään keskustelua herättänyt Olivier Assayasin ohjaama Carlos kuuluu Cinén ohjelmistoon.

Suomalaisen dokumentaristin Arto Halosen ensimmäinen fiktiivinen elokuva Prinsessa saa ensi-iltansa Espoo Cinéssä. Tämä tositapahtumiin perustuva elokuva kiertyy Kellokosken mielisairaalassa ison osan elämästään viettäneen, "prinsessana" tunnetun Anna Lappalaisen elämäntarinan ympärille.

Espoo Cinén koko ohjelmisto löytyy täältä >>
Ja lippukauppaan pääsee suoraan tästä >>

perjantai 13. elokuuta 2010

Judge me by my quotes, do you?

Jokin aika sitten Bubble ehdotteli minulle postauksen aiheeksi listata leffasanontoja, jotka ovat siirtyneet ihan normaalin elämän käyttöön. Mitään ehdotonta listaa näistä on mahdotonta tehdä, sillä sanonnatkin muuttuvat ajan mittaan ja joskus paljonkin käytössä ollut lausahdus saattaa kadota jossain vaiheessa jäljettömiin.

Eilen illalla nukkumaan mennessä aloin mietiskellä näitä sanontoja ja huomasin, että yllätys yllätys, aika monet niistä liittyvät Star Warsiin. Ja kaikki eivät ole edes sanontoja, mutta liittyvät kyseiseen leffasarjaan muuten. Esimerkiksi maantiellä autolla ajaessani / kyydissä ollessani saatan jedimäisesti huitoa kädelläni edellä hitaasti ajavan auton suuntaan ja sanoa "käänny tuosta risteyksestä oikealle", jotta hidastelijasta pääsisi eroon. Joskus tämä toimiikin ;-)

Tähtien sodasta tulevia sanontoja riittää. Jos jollakin läheiselläni tai tuttavallani menee jokin asia todella hyvin, saatan sanoa "The Force is strong with this one" tai jos joku yrittää jotain oikein kovasti esimerkiksi kilpailu- tai urheilutilanteessa, saatan sanoa siinä tilanteessa "Use the Force!" tai toivotella tsemppiä sanoilla "May the Force be with you".

Joskus aikoja sitten katsoimme mieheni kanssa tv-sarjaa Huonosti käyttäytyvät naiset (Babes in the wood), joka oli meidän mielestämme loistava (mutta muiden mielestä ilmeisesti ei, sillä sarjaa tehtiin vain todella lyhyt aika). Tässä sarjassa Denise Van Outenin esittämä päähenkilö kutsuu naapurin miestä "Luke Skywankeriksi". Tämä nimi tarttui meidän perheen kielenkäyttöön jopa liiaksikin - miehelläni on tapana kutsua kaikkia Skywalkereita tällä nimellä ihan yleisesti...

Yksi suosikkisanontojani on "It can't rain all the time" elokuvasta The Crow. En tosin käytä sitä muuten kuin kirjoitetussa tekstissä, pääasiassa tsemppaamaan, puheessa en lainkaan.

Joskus aikaisemmin puheeseen oli tarttunut -kuten niin monella muullakin-Terminaattoreista lausahdukset "I'll be back", "Hasta la vista, baby" ja "Talk to the hand". Ne ovat kuitenkin viime aikoina jääneet vähemmälle. Samoin ensimmäisestä Matrixista kulki pitkään mukana lausahdukset "I know kung-fu!" ja "There is no spoon" sekä Fifth Elementistä "Leeloo Dallas, multipass!".

Jim Jarmushin iki-ihanasta Night on Earthista on tarttunut mukaan Roberto Benignin hahmon kertomuksen "Bella, bella..." kun hän kertoo taksinsa takapenkillä istuvalle kirkonmiehelle lapsuutensa suloisista kokemuksista lemmikkilampaansa kanssa. Kun sen sanoo kyseinen kohtaus mielessään hymyilyttää ihan väkisin.

Varmasti näitä sanontoja on muitakin, niitä ei vaan aktiivisesti tule ajateltua ja siksi niitä ei myöskään meinaa muistaa :) Animaatioista tarttuu myös paljon sanontoja, mutta ne taitavat olla lyhytikäisempiä. Mutta laulut niistä tarttuvat sitäkin paremmin. Huomaan nimittäin usein hyräileväni esimerkiksi Totoron tunnusmusiikkia... :)

Kuvat googlattu

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Teinikapinaa vereslihalla - Sisko tahtoisin jäädä (2010) (***)


Marja Pyykön ohjaama ja yhdessä Laura Suhosen kanssa käsikirjoittama Sisko tahtoisin jäädä on tarina nuoruuden kapinasta, kasvukivuista ja itsensä etsimisestä. Emilia (Ada Kukkonen) on 15-vuotias tyttö, joka "pärjää kaikessa", kuten hänen yksinhuoltajaisänsä Juhani (Seppo Pääkkönen) sanoo. Koulussa Emilia saa hyviä numeroita ja juoksee kilpaa joukkueessa ja kotona hän huolehtii pikkusiskostaan Elsasta (Anna-Leena Uotila). Elämästä kuitenkin puuttuu jotain, ja sitä jotain hän luulee löytävänsä tavatessaan luokalleen kertaamaan tulevan Siirin (Sara Melleri).

Siirin kanssa Emilia alkaa etsiä itseään kiltin tytön roolin toiselta puolen ja tyttöjen ystävyys korvaa kaiken muun. Ensimmäistä kertaa elämässään Emilia tuntee itsensä vapaaksi velvollisuuksista ja tuntee olevansa villi ja vapaa nuori. Kapina kotia, koulua ja yhteiskuntaa vastaan nousee kuitenkin mittoihin, joita teinitytön on lopulta vaikea käsitellä. Onko tämäkään sitä elämää, mitä Emilia etsii? Kultaisen keskitien löytämiseksi vastuun ja vapauden välillä on tehtävä uhrauksia.

Sisko tahtoisin jäädä on tyttöjen elokuva, jossa Kukkonen ja Melleri toimivat erinomaisesti yhteen. Se näyttää raadollisesti sitä angstia, mitä nuori voi tuntea teini-iän kuohunnassa. Tuossa silmittömässä kapinassa kaikkea vastaan voi tapahtua asioita, joita jälkeenpäin katuu ja joita ei tekisi, jos elämää olisi ehtinyt nähdä enemmän. Sitähän se on teinin elämä, jokainen meistä vanhemmistakin on saman joskus käynyt läpi, rankempana tai vähemmän rankkana, mutta läpi se on eletty.

Elokuvasta tulee välillä olo, että kapinaa liioitellaan hieman ja että väkivallalla mässäillään turhan paljon. Mutta toisaalta, nykypäivän maailma on hyvin raaistunutta. Ehkä mikään ei olekaan liioiteltua vaan tällaista nuorten tyttöjen elämä voi olla oikeastikin? Emmehän me vanhat pierut mitään tiedä ;-)

Samanlaista nuorten kokemaa pahaa oloa käsiteltiin mielenkiintoisesti brittielokuvassa Fish Tank (2009) ja voisin verrata Emiliaa kyseisen elokuvan Miaan. Molemmat kuvaavat aikuiseksi kasvamisen vaikeutta ja itsensä etsimistä, hieman eri tavoin tosin. Siinä missä Fish Tank jättää katsojalle jonkin verran pohtimisen varaa, Sisko tahtoisin jäädä on perinteisempi ja ikävä kyllä myös kliseisempi kertomus samasta asiasta.


Tuomio: ★★

F A C T   F I L E:
Alkuperäinen nimi: Sisko tahtoisin jäädä
Ohjaus: Marja Pyykkö 
Käsikirjoitus: Laura Suhonen, Marja Pyykkö
Pääosissa: Ada Kukkonen, Sara Melleri, Anna-Leena Uotila, Seppo Pääkkönen, Kristiina Halttu, Heikki Nousiainen, Santeri Kinnunen
Valmistusmaa: Suomi 2010
Genre: draama
IMDb
Traileri >>

tiistai 10. elokuuta 2010

Elokuun tyttö: Audrey Tautou (synt. 9. elokuuta 1976)

Elokuun tytöksi tämän vuoden kalenterissa valikoitui ranskalainen Audrey Tautou, joka vietti eilen 9. elokuuta syntymäpäiviään, ikää nyt 34 vuotta.

Minulle Tautou on edelleenkin pääasiallisesti Amelie, tuo ihastuttavan suloinen otus, joka loi iloa ympäristöönsä ja sitä kautta katsojiinsa Jean-Pierre Jeunetin ohjaamassa sympaattisessa komediassa. Amelien jälkeen Tautou loisti myös toisessa Jeunetin ohjaamassa elokuvassa, ihanan hitaassa ja viehättävässä Pitkät kihlajaiset.

Tautou on jotenkin äärimmäisen nukkemainen suurine bambinsilmineen. Minun silmääni hän ei ole suoranaisesti kaunis, mutta hänessä on jännää herkkyyttä, joka huokuu hänen pienestä olemuksestaan ja jokaisesta roolisuorituksestaan. Tämä näkyy esimerkiksi Stephen Frearsin ohjaamassa laatudraamassa Dirty pretty things, missä Tautou näytteli viatonta, mutta tarpeen tullen voimakasta turkkilaista tyttöä. Muotilegenda Coco Chaneliksikin Tautou taipui erinomaisesti.

IMDb mainitsee Tautousta hauskan yksityiskohdan: hänen harrastuksenaan on ottaa valokuvia haastattelijoistaan ja laittaa ne leikekirjaan :)



maanantai 9. elokuuta 2010

Rokkia, rakeita ja paluu arkeen

Tervehdys blogini lukijat!

Nyt on sitten lomat lomailtu ja normaaliin arkeen palaaminen on pikkuhiljaa käynnistymässä. Myös blogin pyöritys varmaan tästä taas normalisoituu ja tiedossa on muitakin elokuva-aiheisia postauksia kuin vaan pelkkiä leffa-arvioita (joita tosin niitäkin on jemmassa odottamassa kirjoittamista). Samoin kommentteihin vastaaminen nopeutuu taas :)

Kesäloma meni ihan hujauksessa. Elokuvia ehdin kuitenkin muutaman nähdä ja joistakin isoimmista ja mielenkiintoisimmista (kuten vaikkapa Inception ja Splice) jo kirjoittelinkin kesän aikana. Kesäisenä perinteenä meillä on käydä elokuvissa yhdessä mieheni kanssa, kesälomareissuillamme "mummoloissa"- tämä yhdessä elokuvitteluhan on siis meille luksusta, koska lapsenhoitajan hankkiminen ei ihan helppoa ole. Tämän kesän romanttisena treffielokuvana meillä oli Kajaanissa Predators (kaksi vuotta sitten puolestaan Rambo...) ja Iisalmessa Inception.

Pääsin myös näkemään Fatih Akinin ohjaaman hauskan komedian Soul kitchen, joka avaa elokuun 20. päivä alkavan Espoo Cinen.Viime viikolla puolestaan kävin tyttäreni kanssa ennakkokatsastamassa kotimaisen Muumi ja punainen pyrstötähti sekä aivan ihastuttavan Toy Story -sarjan uusimman osan Toy Story 3. Näistä enemmän juttua myöhemmin :)

Loma päättyi eilen huikeissa merkeissä. Olimme koko perheen voimin Porissa Sonisphere -festareilla (kun ei asioita tule hoidettua ajoissa, saattaa käydä niin, että joutuukin ottamaan 3-vuotiaan mukaansa rokkaamaan). Tyttäremme suosikkibändi on Iron Maiden - ja varsinkin sen "Eddie-mörkö" - ja siksipä ajattelimme, että mukanahan hän kulkee kun vaan kuulosuojaimet pysyy päässä. Ja ekasta festarikokemuksesta tuli hänelle varsin hurja, kun myrsky iski keskelle festivaalialuetta ukkosen ja raekuuron koko voimalla. En koskaan ole vastaavaa kokenut ja jossain vaiheessa jo hetken pelotti, että jos rakeiden koko kasvaa niin mihinkähän me sitten joudutaan. Onneksi kuitenkin selvittiin, eikä pikkuneidillekään näyttänyt kovin suuria traumoja tulleen. Ikävä kyllä, että kaikki eivät olleet niin onnekkaita, että olisivat pelkillä litimärillä tennareilla selvinneet.

Minulla jäi siis nuoruuteni suuri suosikki Mötley Crüe edelleen näkemättä, mutta Anthrax, Slayer, Iggy Pop, Alice Cooper ja Iron Maiden sentään päästiin kokemaan. Myrskyn aiheuttamasta aikataulujen myöhästymisestä johtuen päätimme kuitenkin lähteä kesken Maidenin pois, jotta emme pienen ja todella väsyneen rokkaajan kanssa olisi jääneet lähtöruuhkan jalkoihin. Terveiset vielä Mikaelalle, johon pikaisesti törmäsin Mokoman keikan aikana - toivottavasti te pääsitte kommelluksitta kotiin :)


Sonisphere -kuva MTV3:n uutisista.

lauantai 7. elokuuta 2010

Kotona katseltua: Fish Tank (2009) (****)

Mia (Katie Jarvis) on 15-vuotias, äitinsä Joannen (Kierston Wareing) ja pikkusiskonsa Tylerin (Rebecca Griffiths) kanssa asuva teini, jolla ei mene oikein hyvin. Hän on aggressiivinen ja syrjäänvetäytyvä, käyttää äitinsä tavoin liikaa alkoholia, mutta saa kuitenkin lohtua tanssista. Kun äiti tuo kotiin uuden poikaystävän, Connorin (Michael Fassbender), Mia saa tukea yllättävästi tämän taholta. Ensimmäisen kerran elämässään hän saa kuulla olevansa taitava ja saa tukea yllättävästi Connorin taholta. Isällisyydessä ei kuitenkaan ole koko totuus...

Fish tank kuvaa erinomaisesti rikkinäisessä perheessä kasvamisen kipuja. Alkoholismi ja laiminlyönti harvoin tuottavat lapsista täysin ehjiä aikuisia. Järkyttävintä on nähdä kuinka perheen äiti kaataa kaikki omat ongelmansa tytärtensä niskoille ja heidän syykseen. Wareing tekee kammottavaa loistotyötä itsekin laiminlyötynä ja jätettynä, lapsiaan vihaavana äitinä.

Synkästä aiheestaan huolimatta Fish tank ei kuitenkaan ole perin synkkä elokuva, vaan siinä on toivon kipinä, jonka aloittaa Connorin isällinen hyväksyntä. Vihaisiakin lapsia pitäisi muistaa rakastaa, vaikka se varmasti vaikeaa onkin.

Draama voitti tänä vuonna Brittien Oscarin, BAFTA:n, parhaan brittiläisen elokuvan sarjassa (muina vahvoina ehdokkaina olivat Lone Scherfigin An Education, Duncan Jonesin Moon, Armando Ianuccin In the loop ja Sam Taylor-Woodin Nowhere boy).

Tuomio: ★★

F A C T   F I L E:
Alkuperäinen nimi: Fish Tank
Ohjaus ja käsikirjoitus: Andrea Arnold
Pääosissa: Katie Jarvis, Rebecca Griffiths, Kierston Wareing, Michael Fassbender, Jason Maza
Valmistusmaa: UK / Hollanti 2009
Genre: draama
IMDb
Traileri >>

perjantai 6. elokuuta 2010

Lyhyet: Sisareni puolesta, Jolene ja Flirting with forty

[Lyhyet tekstit julkaistu alun perin Episodissa keväällä 2010 ja niistä pidennetty blogia varten]

Flirting with forty – Rakkautta yli rajojen [IMDb]
Genre: komedia
Valmistusmaa: USA 2008
Ohjaus: Mikael Salomon
Pääosissa: Heather Locklear, Robert Buckley
Tuomio: ★★★★★

Yllättävän maanläheisellä otteella käsikirjoitettu tarina nelikymppisestä Jackiesta (Heather Locklear), jonka mies on löytänyt nuoremman kumppanin ja jättänyt Jackien yksin. Havaijin lomalla Jackie tutustuu nuoreen Kyleen (Robert Buckley), mutta voiko syttyvä rakkaus olla aitoa?

Upeakroppainen Locklear on vielä melkein viisikymppisenäkin vetävän näköinen nainen. Pidin elokuvan maanläheisyydestä, siitä, että miehen ja naisen ikäeroa tarkasteltiin kerrankin näin päin, mutta siitä ei kuitenkaan tehty liiallista komediaa, eikä Locklearin hahmosta tylyä nuoria miehiä metsästävää "puumaa". Sopii meille melkein nelikymppisille ;-)


Jolene [IMDb]
Genre: draama
Valmistusmaa: USA 2008
Ohjaus: Dan Ireland
Pääosissa: Jessica Chastain, Michael Vartan
Tuomio: ★★★★★

Orpo Jolene (Jessica Chastain) elää koko elämänsä rakkautta ja hyväksyntää etsien. Välillä hän sitä löytääkin, mutta usein kohtalon oikusta myös menettää sen. Jolene on karuudestaan huolimatta kaunis ja yllättävän positiivinen kasvutarina, jonka keskiössä loistaa upean Chastainin tähti.

Tarina pohjautuu E.L. Doctorowin novelliin "Jolene: A life" ja siinä nähdään sivuosissa Jolenen miehinä mm. Michael Vartan ja Rupert Friend.

My sister's keeper - Sisareni puolesta [IMDb]
Genre: draama
Valmistusmaa: USA 2009
Ohjaus: Nick Cassavetes
Pääosissa: Abigail Breslin, Cameron Diaz
Tuomio: ★★★★★

Jodi Picoultin kirjaan perustuva tarina kertoo Annan (Abigail Breslin) taistelusta kehonsa itsemääräämisoikeudesta, sillä hänet on saatettu alkuun syöpää sairastavan sisarensa elinluovuttajaksi. Käsittämättömän kammottava äiti (Cameron Diaz) vie tarinan päähuomion ja jättää varjoonsa sisarusten välisen vilpittömyyden.

Sofia Vassilieva syöpää sairastavana isosiskona tekee muuten hyvin kyseenalaisessa elokuvassa huikean hienon roolisuorituksen.

keskiviikko 4. elokuuta 2010

Kotona katseltua: Crazy heart (2009) (***)

Keväällä Oscarin miespääosasta pokannut Jeff Bridges on jo pitkän aikaa pitänyt nähdä, mutta Crazy heart antoi kuitenkin odotuttaa itseään kotijulkaisuun asti. Teksasin Irwin Goodmanista, Bad Blakesta, kertova Crazy heart on liikuttava tarina elämänsä ehtoopuolelle ehtineestä countrymuusikosta, joka on hukannut koko elämänsä viinaan. Elämän kuluttama äijä ei saa keikkoja enää kuin onnettomista räkälöistä, levyt eivät enää myy ja koko elämässä ei ole muuta kiinnekohtaa kuin kitara ja auto.

Sitten Badin elämään puhaltaa raikas tuulahdus ja hän näkee valon. Ihastuttavan luonnollisen ja maanläheisen toimittajan, Jeanin (Maggie Gyllenhaal) sekä hänen 4-vuotiaan poikansa Buddyn (Jack Nation) kautta Bad alkaa nähdä vilahduksia oikeasta elämästä. Jean ja Buddy nostavat miehen murheen alhosta ja tämä nuoremmalle ammattiveljelleen Tommy Sweetille (Colin Farrell) katkeroitunut muusikko alkaa monen vuoden jälkeen taas kuulla säveliä mielessään, jopa niin, että niistä syntyy kokonaan uusi laulu. Viina vaan on huono isäntä talossa, mutta onneksi joskus virheistä voi koitua jotain hyvääkin.

Bridgesin Oscar on tällä elokuvalla ehdottomasti ansaittu. Bad on karski ja hieman tyly, mutta pinnan alla äijäkin on vain ihminen. Tämän Bridges viestittää pienillä ilmeillä ja eleillä, äänenpainoilla, katseilla. Bridgesin ja Gyllenhaalin yhteistyö on saumatonta, ja vaikka kuinka minua henkilökohtaisesti ahdistaa ajatus nuoresta naisesta isänsä ikäisen miehen kumppanina, en voi kuin ihailla näiden kahden hienotunteista tapaa ilmaista tunteensa. Gyllenhaalhan oli myös Oscar-ehdolla naissivuosasta, mutta palkinnonhan vei Mo'Nique elokuvasta Precious.

Teräväpiirtona katseltuna Crazy heart näyttää mahtavalta. Karun kauniit maisemat, valkoiset pilvet kirkkaan sinisellä taivaalla - kaikki tämä näyttää ihan suunnattoman hyvältä. Elokuva on ohjaaja Scott Cooperin esikoinen, eikä ollenkaan huono sellainen (vaikka ideatasolla inhoankin näitä viinaan menevien äijien elämän romantisointeja ;-)

Sekä Bridges että Farrell laulavat itse omat laulunsa.


Tuomio: ★★★★★

F A C T   F I L E:
Alkuperäinen nimi: Crazy Heart
Ohjaus: Scott Cooper
Käsikirjoitus:  Scott Cooper, perustuu Thomas Cobbin romaaniin
Pääosissa: Jeff Bridges, Maggie Gyllenhaal, Robert Duvall, Colin Farrell, Jack Nation
Valmistusmaa: USA 2009
Genre: draama
IMDb
Traileri >>

Kuvat © Fox Searchlight Pictures

Farrellista off topicina: onko nuori Colin Farrell alkanut harmaantua vai onko väri hänen hiuksissaan purkista? Tässä elokuvassa hänellä nimittäin on samanlainen harmaa suortuva hiuksissaan kuin vähän aikaa sitten näkemässäni elokuvassa Triage. Hänen laiha ja riutuneen näköinen habituksensa oli muutenkin samanlainen näissä kahdessa elokuvassa, joten saattaa olla, että ne on kuvattu samoihin aikoihin.

tiistai 3. elokuuta 2010

Kotona katseltua: Fantastic Mr. Fox (2009) (****)


Wes Andersonin (mm. The Royal Tenenbaums, Life aquatic with Steve Zissou, Darjeeling limited) ohjaama, keväällä animaatio-Oscarista ehdolla ollut Fantastic Mr. Fox tuli Suomessa harmillisesti vain todella pieneen teatterilevitykseen ja jäi varmasti monelta näkemättä - niin myös minulta. Roald Dahlin (joka on kirjoittanut mm. Jali ja suklaatehdas -kirjan) lastenkirjaan pohjautuva stop motion -tekniikalla tehty animaatio kertoo Mr. Foxista (äänenä George Clooney), joka asustaa leppoisasti ketunkolossa Mrs. Foxin (äänenä Meryl Streep) ja heidän poikansa Ashin (äänenä Jason Schwartzman) kanssa.

Entinen kanavaras ei kuitenkaan jaksa tyytyä tavalliseen elämään ja alkaa suunnitella muuttoa puuasuntoon (vaikka milloinkas ketut puussa ovat asuneet). Puusta hän näkee kolmen tilanomistajan hienot maatilat ja vanha varas ketussa herää. Salaa vaimoltaan hän alkaa käydä tilanomistajien mailla varkaissa opossumiystävänsä Kylien (äänenä Wallace Wolodarsky) kanssa.

Tilanomistajat eivät ymmärrettävästi oikein välitä varkaista ja päättävät pistää kampoihin röyhkeälle Ketulle. Siitä sitten joutuukin kärsimään koko lähitienoo ja niin selviää Herran yöllliset hiippailut myös Rouva Ketulle.

Kuten Dahlin muutkin kertomukset, myös tarina Mr. Foxista on hulvattoman hauska ja sisältää omaperäisiä kommervenkkejä. Anderson onnistuu nappaamaan alkuperäisen tarinan sydämen ja virittämään sen omaperäisellä tyylillään edelleen uudelle tasolle. Rooleihinsa sopivat ääninäyttelijät ovat piste i:n päällä - huippuälykkään ja humoristisen ketturosvon rooliin olisi vaikea kuvitella sopivan jonkun vielä Clooneytä paremmin.

Stop motion -tekniikalla tehty animaatio on myös hauska erikoisuus nykyisten tietokoneanimaatioiden keskellä. Tekniikka antaa mahdollisuuden toteuttaa ideoita, jotka eivät välttämättä soveltuisi muiden tyylilajien kanssa yhteen.

Fantastic Mr. Fox on oivaltava ja viihdyttävä elokuva niin lapsille (ikäraja 7) kuin aikuisillekin.


Tuomio: ★★★★

F A C T   F I L E:
Alkuperäinen nimi: Fantastic Mr. Fox
Ohjaus: Wes Anderson
Käsikirjoitus:  Wes Anderson, perustuu Roald Dahlin romaaniin
Ääniosissa: George Clooney, Meryl Streep, Jason Schwartzman, Bill Murray, Michael Gambon, Owen Wilson, Willem Dafoe, Wallace Wolodarsky, Eric Chase Anderson
Valmistusmaa: USA / UK 2009
Genre: animaatio
IMDb
Traileri >>

maanantai 2. elokuuta 2010

Elämäni aakkosia elokuvista ja vähän muualtakin

Ajattelin minäkin sitten tarttua tähän blogeissa kiertäneeseen juttuun listata itselle tärkeitä asioita aakkosjärjestyksessä. Blogin teemaan liittyen pyrin pitäytymään elokuvan ja populaarikulttuurin aihepiirissä, mutta muutamissa kohden jouduin poikkeamaan linjasta. Tämä juttu on ollut pitkän aikaa muhimassa täällä blogin luonnoksissa, mutta minä ilmeisesti otan nämä listaukset liian vakavasti, kun niitä pitää miettiä aina niin pitkään ;-) Monia tärkeitä asioita varmasti unohdin, mutta tässä nyt listattuna ainakin yhdet aakkoset Elokuvablogin Päivin elämästä!


American History X
Huikean vaikuttava elokuva, joka nosti Edward Nortonin pisteitä roimasti. Tämä on elokuva suvaitsevuudesta, ja tämä pitäisi jokaisen nähdä, sisällyttää vaikka koulujen opetusohjelmaan.

Brokeback Mountain
Elokuva, jonka nähtyäni haukoin henkeä ja olin sitä mieltä, että olin juuri todistanut jotain äärettömän kaunista ja hienoa. Elokuva, joka kiilasi heti suurimpien suosikkieni joukkoon.

Cinna
Maailman kiltein saksanpaimenkoira, joka lähti vihreämmille metsästysmaille parisen vuotta sitten, kun vanhuus ja nivelkivut veivät voimat kokonaan. Elät sydämessäni aina.

Disney/Pixar
On tuottanut meille niin suloisia animaatioklassikoita tasoa Kaunotar ja Kulkuri kuin myös nykyanimaation taidonnäytteitä, jotka myös tarinaltaan vetävät vertoja näytellyille elokuville, kuten vaikkapa Up - Kohti korkeuksia tai Wall-E.

Elokuvateatteri ja Episodi
Elokuvateatteri on ihana paikka, pimeä, viileä ja samalla satumainen. Siellä näkee maailmoita, jollaisia ei edes osaa kuvitella ja voi uppoutua ihanien tarinoiden vietäväksi ihan erilaisella intensiteetillä kuin kotioloissa. Episodi -elokuvalehti puolestaan on merkinnyt minulle todella paljon, sillä sen reilun kuuden vuoden aikana, mitä olen kyseiseen lehteen kirjoitellut, olen päässyt näkemään niin hyviä kuin huonojakin elokuvia, ja vaihtamaan ajatuksia mahtavien ihmisten kanssa.

Figuurit
Elokuva-aiheiset figuurit ovat kivoja. Keräisin niitä enemmänkin, jos vain tilaa olisi enemmän. Nyt on tyytyminen muutamaan Star Wars -patsaaseen.

Ghibli
En ole vielä huonoa Hayao Miyazaki -elokuvaa nähnyt. Totoro, Nausicaä ja Mononoke ovat mahdottoman upeita elokuvia. Joskus vielä käyn Japanissa. Itkettävin animaatio ikinä on Ghibliltä tullut Tulikärpästen hauta (Grave of the fireflies), maailman järkyttävin sotaelokuva.

Hevi
Musiikkigenreistä minulle rakkain.

In Bruges
Vuoden 2008 paras elokuva. Pikimustan huumorin kukka, jolle nauroin vedet silmissä elokuussa 2008 Espoo Cinessä. Colin Farrellin hienoin roolisuoritus.

Johnny Depp
Yksi lahjakkaimpia näyttelijöitä tällä hetkellä. Näyttelijä, jonka uraa olen seurannut jo pitkään, lähes yhtä pitkään kuin seuraavana mainittua. Why is the rum gone?

Keanu Reeves
Pitkäaikaisimpia valkokangasrakkauksiani, iätön ja komea mies, jota on ihan turha haukkua yhden ilmeen pökkelöksi. Keanussa on enemmän karismaa kuin monessa muussa.


Leia
Naispuolinen suosikkihahmoni. Prinsessa, joka ampuessaan myös osuu, eikä jää kädet taskuissa odottelemaan, että jotain tapahtuisi. You scruffy-looking nerd-herder. Voiko kosiskelevaa miestä enää pahemmin loukata? ;-)

Matkustelu
Elokuvien ohella rakkain harrastukseni. Matkustelisin paljon enemmän, jos vain vapaa-aikaa olisi. Haaveilen junamatkasta Siperian halki Mongolian läpi Kiinaan ja mahdollisesti eteenpäin Tiibettiin asti. Haluaisin myös joskus nähdä Havaijin. Pariisissakaan en ole koskaan käynyt.

Neo
Yksi miespuolisia suosikkihahmojani elokuvissa. Ja puhun nyt siis vain alkuperäisestä, siitä ensimmäisestä Matrixista (1999). Kammottavia jatko-osia en suostu noteeraamaan ollenkaan, koska silloin voin yhä ajatella, että ensimmäinen Matrix on mahtava elokuva, joka julkaisunsa aikaan säväytti lähes kaikkia.

Oma koti
Maailman tärkein ja ihanin paikka, oma kolo, jossa saa olla täysin oma itsensä.

Päivi
Minä itse, jota olen vuosien saatossa koittanut opetella käsittelemään hellävaraisemmin ja ystävällisemmin kuin nuorempana

Quentin Tarantino
Mustalla huumorilla täytetyn dialogin mestari. Yksi suosikkiohjaajistani, joka osaa tehdä niin mestariteoksia kuin masentavaa kuraa. Onneksi ainakin toistaiseksi enemmän niitä mestariteoksia.

Rakkaani
joka ei ihmeemmin jaa kanssani intohimoa elokuviin (vaikka nuorena kaikki Chuck Norrisin laatuelokuvat onkin katsonut), mutta joka kuitenkin antaa minulle oman aikani höyrytä ja vaahdota hyvistä ja huonoista elokuvista, sekä ymmärtää minua, kun aina ihastun kauniisiin valkokangasmiehiin, "karvapyllyihin", kuten hän leikkisästi heitä kutsuu :)

Star Wars
Minulle pitkän aikaa Se kaikista tärkein juttu elokuvien maailmassa. Osittain rakkauteni elokuvia kohtaan juontaa varmaan juurensa Prinsessa Leian ja kumppaneiden seikkailuista. Olkkarimme seinällä on Imperiumin vastaisku -juliste ja kaikenlaista Tähtien sota -roinaa. Ja tyttäreni haluaa päälleen mieluummin Yoda -paidan kuin Hello Kitty -paidan, mikä saa äidin tihkumaan ylpeyttä!


Tyttäreni
Suloinen kiusankappale, jota ilman en enää osaisi olla. Jakaa jo nyt 3,5-vuotiaana kanssani rakkauden elokuviin - hänen suosikkejaan ovat Toy Storyt ja Wallace & Gromitin seikkailut (varsinkin Kanin kirous). Odotan sitä päivää, kun hän on hieman vanhempi ja voimme alkaa yhdessä käydä elokuvissa katsomassa kaikki kivat uutuudet. Nyt kaikille sallittuja (hyviä) elokuvia tulee teattereihin todella vähän - suurin osa lasten elokuvistakin on kielletty alle 7-vuotiailta.

Uusi-Seelanti
Maailman kaunein paikka, missä olen koskaan käynyt. Sormusten Herran maa, jonne haluan matkustaa joskus uudestaan.


Vader, Darth
Paras leffapahis ever. Tästä ei tarvitse keskustella tämän enempää.

Winchesterin veljekset
Olen vuosikaudet pysytellyt erossa tv-sarjoista, jostain syystä jota en tiedä itsekään. Lost oli tähän poikkeus ja nyt tänä keväänä löytämäni mahtava Supernatural (kiitos Anzi ja Mikaela käännytystyöstä ;-). Supernaturalin Winchesterin veljekset hyppäsivät sydämeeni kertaheitolla. Sarjahan kun on oikeasti hyvä, en minä katso sitä vain sen takia, että Jensen Ackles ja Jared Padalecki ovat syötävän söpöjä...

X-Men
Ainoa sarjakuva, jota oikeasti olen joskus kerännyt. Tutustuin sarjakuvaan ensimmäisen kerran joskus 80-luvun puolivälin jälkeen, muutama vuosi sen jälkeen kun sitä oli alettu julkaista Suomessa. Rakastuin Wolverineen ja kumppaneihin, ihailin Stormia, eikä kukaan meidän luokalla ymmärtänyt sitä, että luin jotain  tyhmää sarjakuvaa (kun parempaakin lukemista oli olemassa! SinäMinä -teinilehti esimerkiksi!). Hypin innosta, kun sarjiksesta päätettiin tehdä elokuva ja ihastuin niihinkin.

Ympäristönsuojelu
Nuorempana olin enemmänkin viherpiiperö, mutta onneksi en ihan kaikkea ole unohtanut piiperöydestäni iän karttuessa. Tärkeä asia, joka kaikkien pitäisi muistaa. Leonardo DiCaprio muiden muassa kampanjoi asian hyväksi.

Zoology
Eläimet ja eläinten käyttäytyminen on kiehtonut minua aina. Siksi aikoinaan valitsin opiskelualanikin. Minusta kun piti tulla susitutkija. Olisi ehkä kannattanut ajatella silloin kaksikymppisenä enemmän järjellä ja lähteä opiskelemaan jotain konkreettisempaa alaa. Nevertheless, eläimistä ja niiden käyttäytymisestä olen kiinnostunut edelleenkin, en vain halua tutkia niitä enää työkseni.

Å
elämässäni ei taida olla Å -kirjainta... :)

Äiti
maailman kiltein ihminen, jolle en aina itse muista olla kiltti. Anna anteeksi, Äiti :)

Ö
Saari. Asun Saarella ja olen vuosien saatossa oppinut rakastamaan sitä ja raikasta merituulta. Paras paikka Helsingissä asua. En enää edes ahdistu ruotsia puhuvista ihmisistä ympärilläni (olen kotoisin Savosta, siellä ei ruotsia pahemmin kuule, siksi siis).

sunnuntai 1. elokuuta 2010

Kotona katseltua: Prinsessa ja sammakko (2009) (***)

[Arvio julkaistu alun perin Episodissa #7/2010]

New Orleansissa asuva Tiana kuuntelee ystävänsä Charlotten kanssa satua sammakkoprinssistä ja vannoo, ettei koskaan aio suudella sammakkoa, ja haaveilee puolestaan oman ravintolan perustamisesta. Vuosia myöhemmin kaupunkiin saapuu prinssi Naveen, joka joutuu huiputuksen kohteeksi - ja voodoovelho Facilier taikoo hänet sammakoksi. Yllättäen joutuu Tianakin sitten suuteluhommiin, mistä on seurauksena huima seikkailu.

Prinsessa ja sammakko -elokuvalla Disney teki historiaa tuomalla animaatioihinsa ensimmäisen mustaihoisen prinsessan. Ympäristöltään ja hahmoiltaan uudenlaisessa kontekstissa oleva tarina on mielenkiintoinen ja hauska, mutta ei sekään aivan välty perinteiseltä Disney -arvomaailmalta. Piirrosjälki on viime vuosien realismiin pyrkimisen sijaan tyylitellympää, tietynlaista paluuta entisaikojen kaksiulotteisuuteen.

Suomessa julkaistussa kahden levyn blu-ray -paketissa lisämateriaalina on poistettuja kohtauksia ja runsaasti erilaisia koosteita, dvd:lläkin on kommenttiraidan lisäksi mukana poistettuja kohtauksia sekä prinsessa-peli.

Tuomio: ★★★

F A C T   F I L E:
Alkuperäinen nimi: The princess and the frog
Ohjaus: Ron Clements, John Musker
Käsikirjoitus: Ron Clements, John Musker, Rob Edwards
Englanninkielisissä ääniosissa: Anika Noni Rose, Bruno Campos, Keith David, Michael-Leon Wooley, Jim Cummings
Suomenkielisissä ääniosissa: Laura Voutilainen, Reino Nordin, Veeti Kallio, Sasu Moilanen, Puntti Valtonen
Valmistusmaa: USA 2009
Genre: animaatio
IMDb

Kotona katseltua: Konsertti (2009) (****)

[Arvio on alun perin julkaistu Episodissa #6/2010]

Neuvostoliiton hajoamisen aikaan Bolshoi -teatterin orkesterin soittajat joutuivat siirtymään soittamisesta duunarihommiin ja mm. kapellimestari Andrei (Aleksei Guskov) päätyi teatterin siivoojaksi. Kun Andrei saa käsiinsä nykyiselle johtajalle lähetetyn kutsun saapua esiintymään Pariisiin, hän päättää kääntää onnensa, varastaa kutsun ja alkaa kasata yhteen vanhaa orkesteria.

Konsertti on sympaattinen draamakomedia siitä, kuinka soittajat saavat Pariisin matkan kautta elämässään uuden mahdollisuuden. Andreilla tosin on tämän lisäksi oma lehmä ojassa, Pariisissa nimittäin asuu nuori ja lahjakas viulisti Anne-Marie (Melanie Laurent).

Konsertti on Tsaikovskin kauniin musiikin siivittämä, sydämellä tehty elokuva, josta katsojalle jää hyvä mieli. Se nojaa kulttuurien välisten erojen ja stereotypioiden synnyttämään hauskuuteen, mutta onnistuu ajoittaisesta epätasaisuudestaan huolimatta olemaan raikas ja aito.

Suomessa julkaistun dvd:n ekstrana traileri ja koosteita mm. näyttelijöiden muuntautumisesta muusikoiksi sekä Venäjällä kuvaamisesta.

Tuomio: ★★★★

F A C T   F I L E:
Alkuperäinen nimi: Le concert
Ohjaus: Radu Mihaileanu
Käsikirjoitus:  Radu Mihaileanu, Matthew Robbins, Alain-Michel Blanc perustuu Héctor Cabello Reyesin ja Thierry Degrandin alkuperäiseen tarinaan
Pääosissa: Aleksei Guskov, Mélanie Laurent, Dmitri Nazarov, Valeriy Barinov, François Berléand
Valmistusmaa: Ranska / Italia / Romania / Belgia 2009
Genre: Komedia / draama
IMDb