torstai 29. heinäkuuta 2010

Unen ja toden rajamailla - Inception (2010) (*****)


Christopher Nolanin jo Mementon (2000) ja Prestigen (2006) aikana todistettu huikea mielikuvituksen voittokulku jatkuu. Hartaasti odotettu Inception ei nimittäin petä kovia odotuksia, vaan kiepauttaa katsojan mielikuvituksen juuri sellaiselle solmulle kuin voi vain toivoa. Inception on upea elokuva, koska se jättää katsojalle tulkitsemisen varaa, ja se elokuvan teeman tavoin istuttaa katsojaan idean, jonka jälkeen ei voi enää olla varma mistään, mikä on totta ja mikä unta.

Leonardo DiCaprio on Cobb, mies, joka pystyy erikoisen systeemin kautta soluttautumaan ihmisten uniin ja kaivamaan heidän alitajunnastaan erilaisia tietoja. Cobbin ja hänen kumppaninsa Arthur (Joseph Gordon-Levitt) viimeisin keikka menee kuitenkin mönkään ja miehet joutuvat pakenemaan kostonhimoista asiakastaan. Mönkään menneen keikan kohde Saito (Ken Watanabe) kuitenkin tarjoaa heille vastineeksi uutta työtä, tällä kertaa päinvastaisella metodilla, eli kohteen alitajuntaan pitäisin istuttaa uusi idea (mistä tulee myös elokuvan nimi). Vastineeksi hyvin tehdystä työstä Saito tarjoaa Cobbille vapautusta syytteistä, mitkä estävät miestä palaamasta kotiin kahden nuoren lapsensa luo. Häntä kun syytetään vaimonsa Malin (Marion Cotillard) kuolemasta.

Cobb kerää uuden tiimin kasaan. Arkkitehtonikseksi suunnittelijakseen hän saa isänsä (Michael Caine) lahjakkaimman opiskelijan, nuoren Ariadnen (Ellen Page), jonka mielikuvituksen tulokset vetävät hyvinkin vertoja Cobbin omalle vastaavalle. Herkästi ihmisiä lukeva Ariadne kuitenkin huomaa Cobbissa olevan jotain salaperäistä, ja alkaa nuuskia tämän elämää ja menneisyyttä hieman liiankin syvältä - Mal kun ei näytä jättävän Cobbia rauhaan edes haudan takana.


Tuloksena on upea, unenomainen viritelmä, jonka tasoilla hyppelyä joutuu seuraamaan ihan tosissaan. Parasta on kuitenkin "jälkipyykki" eli se, mitä elokuva istuttaa katsojan päähän hakemaan vastausta. Se ei nimittäin anna yksiselitteistä loppuratkaisua, vaan katsoja saa itse kehitellä sen loppuun, pohtia eri vaihtoehtoja siitä, missä kulkee unen ja todellisuuden raja.

Nolan on mestari punomaan uskomattoman mielikuvitukselliset tarinansa koukuttavaan muotoon. Lisäksi elokuvan efektit ja visuaalisuus ovat huippuluokkaa, ja esimerkiksi painottomassa tilassa kuvattu osio näyttää erittäin komealta, samoin kuin Ariadnen arkkitehtoniset kokeilut ensimmäisellä unimatkallaan. Uskon, että tässa elokuvassa on potentiaalia ensi kevään Oscar -kisoissa melko monessa sarjassa.

Tuomio: ★★★★★

F A C T   F I L E:
Alkuperäinen nimi: Inception
Ohjaus ja käsikirjoitus: Christopher Nolan
Pääosissa: Leonardo DiCaprio, Joseph Gordon-Levitt, Ellen Page, Tom Hardy, Ken Watanabe, Dileep Rao, Cillian Murphy, Marion Cotillard, Michael Caine, Tom Berenger, Pete Postlethwaite
Valmistusmaa: USA / UK 2010
Genre: sci-fi / trilleri
IMDb
Traileri >>

Kuvat (c) 2010 Warner Bros. Pictures 

HUOM! Kommenttiosastolla mahdollisia spoilereita!