perjantai, 23. heinäkuuta 2010
Kotona katseltua: Julie & Julia (2009) (****)
[Teksti julkaistu alun perin Episodissa #4/2010 ja on siitä pidennetty blogia varten]
Julie & Julia perustuu Julie Powellin suositun blogin pohjalta kirjoitettuun romaaniin ja on ihastuttava tarina kahdesta omaa polkuaan etsivästä naisesta eri vuosikymmenillä. Meille blogien pitäjille aihepiiri on varmasti jokaiselle lähellä sydäntä.
Julie Powell (Amy Adams) on työhönsä kyllästynyt vakuutusvirkailija, joka aloittaa projektin, johon kuuluu Julia Childin keittokirjan läpikäyminen ja siitä blogin pitäminen. Julien kasvukaarta rikotaan piipahtamalla ajoittain Julian (upea Meryl Streep) maailmassa kuvankauniissa Pariisissa ja seurataan puolestaan hänen muutostaan ronskista kotirouvasta vielä ronskimmaksi tv-kokiksi.
Sekä Adams että Streep tekevät upeaa työtä kahtena erilaisena naisena, joita yhdistää rakkaus ruokaan ja kokkaamiseen sekä haave itsensä toteuttamisesta ja itselle tärkeiden asioiden toteuttamisesta, vaikka sitten kaiken muun kustannuksella. Elokuvan teema on todella suloinen siinäkin mielessä, että se antaa myös katsojalle uskoa tulevaisuuteen, sillä kaikille meille voi tapahtua jonain päivänä jotain mahtavaa.
Tuomio: ★★★★★
Alkuperäinen nimi: Julie & Julia
Ohjaus: Nora EphronKäsikirjoitus: Nora Ephron, perustuu Julie Powellin romaaniin
Pääosissa: Meryl Streep, Amy Adams, Stanley Tucci, Chris Messina
Valmistusmaa: USA 2009
Genre: komedia
IMDb
Traileri >>
Ekstrat:
Suomessa julkaistun dvd:n ekstrana on ohjaajan kommenttiraita sekä puolituntinen making of, jossa mukana myös oikea Julie Powell. Blu-rayllä lisämateriaalia on runsaammin ja edellämainittujen lisäksi mukana on vajaan tunnin mittainen kooste, jossa perhe ja ystävät muistelevat Childia, esittely Julia's kitchen -museosta sekä alkuperäisiä Childin televisiossa esittelemiä reseptejä. Blu-rayn ekstrat ovat pääosin teräväpiirtoisia, mutta niitä ei ole tekstitetty suomeksi.
Kirjoittanut
Paivi [Filmitahti.fi]
Tunnisteet:
****,
amy adams,
komedia,
leffa-arvostelut,
meryl streep,
nora ephron,
stanley tucci
| Pikaisesti: |
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)


5 kommenttia:
Tämä oli just sellainen hyvänmielen elokuva. Molemmat naiset teki erittäin hyvät roolit. Elokuvassa oli kivast sekoitettu vanhaa aikaa ja nykyaikaa.
Tämä oli todella suloinen elokuva! Amy Adams oli ihana, mutta Meryl Streep aivan loistava. Olisin ihan hyvillä mielin voinut antaa hänelle sen Oscarinsa... Stanley Tucci oli myös niin symppis.
Ja niin totta tuo mitä sanoit uskosta tulevaisuuteen! Minulle tuli leffan katsomisen jälkeen olo, että haluan kirjoittaa keittokirjan, tai jotain muuta verrannollista :D
jooh, hyvän mielen elokuva ehdottomasti, mutta tuli niin pirun nälkä tätä katsoessa että sen takia alkoi ärsyttämään :D elokuvan parhaimmistoa itselleni edusti juuri Tucci...
Nam. Tämä pitää katsoa joskus hyvillä eväillä varustettuna :)
Suvi, samaa mieltä, että tässä oli ihanasti sekoitettu uutta ja vanhaa. Todellinen hyvän mielen elokuva :)
Eeva, molemmat näyttelijättäret olivat loistavia ja en olisi pannut pahitteeksi jos Streep olisi Oscarin roolistaan saanut. Tucci oli tosiaan symppis ja tuntui todella oudolta nähdä hänet vähän myöhemmin Oma taivas -elokuvassa ihan erilaisessa roolissa.
Dalai, heh, tuollaisiakin sivuoireita ruokaelokuvista saattaa tulla :)
Chatrin, ehdottomasti suosittelen, sillä tästä ei voi tulla muuta kuin hyvä mieli!
Lähetä kommentti