Tom DiCillon ohjaama dokumentti legendaarisesta The Doorsista ja sen vielä legendaarisemmasta nokkamiehestä Jim Morrisonista on inhimillinen katsaus elämää suuremman rokkitähden elämään. Se sisältää ennen julkaisematonta, Morrisonin itsensä elokuvaopiskelijana kuvaamaa materiaalia, jota dokumentin maailmanensi-illassa Sundancen elokuvafestivaaleilla oltiin epäilty huijaukseksi.
Dokumentti seuraa Morrisonin elämää ujosta elokuvaopiskelijasta koko maailman palvomaksi idoliksi ja esittää draaman kaaren nuorukaisesta Liskokuninkaaksi ja aina Pariisin Père-Lachaiselle saakka. Dokumentin kertojaäänenä kuullaan Johnny Depp.
Morrisonin kiivas elämä on dokumentin pääosassa, mutta tilaa saa myös Doorsin upea musiikki ja sen luominen - sekä luomisen tuska. Itselleni dokkarissa tuli Doorsista yhtyeenäkin paljon uutta ja muusikoiden juurista sekä heidän taustojensa vaikuttamisesta omaperäisen musiikin syntyyn annetaan mielenkiintoista tietoa. Tilaa annetaan hieman myös kitaristi Robby Kriegerille, joka oli vastuussa suurimmasta osasta Doorsin hiteistä, mutta Ray Manzarek ja John Densmore jäävät kovasti taustalle.
Dokumentista puuttuvat kokonaan tyyppilliset puhuvat päät ja tarina on kasattu alkuperäismateriaalista, Doorsin musiikista ja kertojaäänestä. Tämä tekee siitä elokuvamaisemman seurata verrattuna siihen, että mukana olisi haastattelu toisensa jälkeen.
Pidin kovasti vuonna 1991 ilmestyneestä Oliver Stonen ohjaamasta fiktiivisestä The Doors -elokuvasta, jossa Morrisonia ansiokkaasti esittää Val Kilmer, mutta vanhana Doors-fanina nautiskelin sydämeni kyllyydestä tästä aidosta materiaalista. Suosittelen kaikille, joiden sydän hypähtää Doorsin musiikin alkaessa soida radiossa.
Tuomio: *****
F A C T F I L E:
Alkuperäinen nimi: When you're strange
Ohjaus ja käsikirjoitus: Tom DiCillo
Pääosissa: Johnny Depp (kertoja), Jim Morrison, John Densmore, Robby Krieger, Ray Manzarek
Valmistusmaa: USA 2009
Genre: dokumentti
Ensi-ilta: 2. heinäkuuta 2010
IMDb
Traileri >>
11 kommenttia:
Katsontalistalle ehdottomasti. Minä kun rakastan bändiä JA Morrisonia ;O) Olen näitä idiootteja jotka ovat lukeneet Morrisonin The American Nightia silmät sirrillään, ymmärtämättä siitä oikeastaan mitään..
Odotan kovasti näkeväni tämän leffan ja olen erittäin kiitollinen siitä, jos se todellakin pystyy näyttämään vilahduksen oikeasta ihmisestä tähtikultin ja mediavouhotuksen takana. Se on oikeasti ällistyttävää, miten jokin pieni hetki jonkun ihmisen elämässä tai muutama mumistu sana voi muuntua miljoonien tietoisuudessa joksikin ylimaalliseksi ja kaikua äänenä vuosikymmeniä sukupolvelta toiselle. Ja sitten toisaalta: "as i look back...over my life...i am struck by post cards...ruined snapshots...faded posters...of a time..i can't recall”. Sitä sitten tässä istuu ja miettii, että haluaako oikeastaan olla se tirkistelijä, joksi muuttuu näitä dokkareita katsoessaan. Ehkä Jimikin olisi loppujen lopuksi halunnut paljastaa itsestään vain taiteensa, vaikka usein vetikin housut kintuihinsa lavalla yleisön edessä. Doorsin musiikki saa mut pysähtymään joka kerta soidessaan, ilmaan tulee sellainen aikakupla. Siksi en koskaan laitakaan levyään soimaan vaan annan sen yllättää takavasemmalta. Jännitystä elämään, vaikka liikenneruuhkassa.
Hienoa, hienoa. Tämä on pakko katsoa. Vihdoin päästään näkemään itse Jim, Stonen leffan jälkeen kaikki kohkasivat, että "se Doorsin Val Kilmer on niin ihana".
Näyttää mielenkiintoiselta ja hyvältä leffalta. The Doors on kiehtova bändi.
Tätä nyt odotan kovasti, milloin lie tulee. palaan sitten kun olen nähnyt.
Kiinnostaa sekä aihe, että toteutus ilman puhuvia päitä! Tämä pitää katsastaa.
Mm, kuulostaapa oikein muikealta. Ei puhuvia päitä? Tätä odotellessa ^_^/
Mikaela, sekä bändi että Morrison ovat kyllä sellaisia harvinaisia pitkäaikaisen fanituksen kohteita :)
Tintti, tuo on muuten niin totta - Doors kuulostaa aina parhaalta silloin kun se tulee yllättäen nurkan takaa! Minäkin harvoin sitä levyltä kuuntelen, mutta joka kerran kun jossain biisin kuulen, se pysäyttää.
Koira helvetistä, ehdottomasti on hienoa päästä näkemään itse Jim Kilmerin sijaan. Vaikkakin siis minä pidin kovasti siitä Stonen elokuvasta, tämä on kuitenkin sitä aitoa itseään.
Anzi, kiehtovaa musiikkia tekevä bändi ja tuossa dokkarissa on hieman kerrottukin heidän musiikkinsa taustoista, joka minusta oli todella mielenkiintoista.
Sooloilija, Suomen ensi-ilta on 2. heinäkuuta, mutta en tiedä milloin tulee / tuleeko ollenkaan sinne teille...
Chatrin ja Cinefiliaa, minä tykkäsin tuosta tyylistä tehdä dokkari ilman höpiseviä ihmisiä. Ainoana vaan kertojaääni.
Tilasin rainan jenkeistä, enkä pettynyt!
Nyt nähtävissä Joensuussa Rokumentti tapahtumassa 17.11.2010.
Yeah, mojo working!
Markku, itselläkin tämä on ostoslistalla :) kiva kuulla ettet pettynyt! Hienoa, että leffaa näytetään myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella - hyvä Joensuun Rokumentti :)
PS. Leffa muuten julkaistaan 25.11. dvd:nä ja bd:nä myös Suomessa :)
Lähetä kommentti