perjantai, 23. huhtikuuta 2010

Supernatural, Season 2 - Jaksot 9 - 15


Supernaturalin kakkoskauden katselu on edennyt hieman yli puolen välin ja nyt nähty on jaksot 9 - 15. Vähän hirvittää, että mitenkähän pitkään joudunkaan sitä Briteistä tilaamaani kolmoskautta odottelemaankaan tuon Islannin tuhkapilven takia - kun olen ymmärtänyt, että lentokielto vaikuttaa myös postiliikenteeseen.

Katkon jälkeen juttua nyt nähdyistä jaksoista SPOILERIVAROITUKSELLA!


Episode 9 - Croatoan
Sam näkee näyn, jossa Dean kylmäverisesti tappaa tuoliin sidotun miehen ja veljekset lähtevät ottamaan selvää, mistä on kyse. Outo virus jyllää pienessä Rivergroven kaupungissa muuttaen paikalliset ihmiset hulluiksi tappajiksi parissa tunnissa veren välityksellä tapahtuvan tartunnan kautta. Myös Sam saa verikosketuksen ja vaatii Deania hoitamaan homman ja päästämään hänet päiviltä, mutta eihän isoveli siihen pysty. Mutta mistä virus tuli ja miksi se myös katosi yhtä yllättäen kuin ilmestyikin? Sitä veljekset eivät saa selville, mutta onneksi katsojat saavat.

Suurimmaksi osaksi tämä jakso tuntui turhalta ja kummalliselta. Koko ajan mietti, että eihän tässä ole mitään järkeä. Vasta aivan viime hetkillä paljastuu syy, mutta kokonaisuutena jaksosta jäi vähän ontto tuntu. Deanin väsähtäminen alkaa nousta selkeämmin esille - veljen suojeleminen ja samalla pelko tämän luisumisesta pimeälle puolelle alkavat ottaa veroaan.
Episode 10 - Hunted
Dean ei saa pidettyä salaisuutta ja kertoo Samille, mitä isukki kuiskasi hänelle ennen kuolemaansa. John nimittäin antoi Deanille tehtävän suojella yhdeksi keltasilmäisen demonin "lapsista" valittua Samia ja jos suojelu ei onnistu, luvata tappaa hänet. Epätoivoinen Sam lähtee yksin etsimään toisia kaltaisiaan ja törmää Avaan (Katharine Isabelle), jolla näyttää olevan samanlainen kyky kuin Samilla itsellään. Kun Dean lopulta löytää Samin, hän joutuu Gordonin vangiksi - ja syötiksi, jolla Gordon pyrkii houkuttelemaan Samin ansaansa.

Veljesten suhde alkaa olla melkoisessa kriisissä. Samia huolettaa, että hänestä tulee isona pimeälle puolelle kääntyvä Darth Vader, Deania huolettaa, että hän joutuisi oikeasti tappamaan oman veljensä. Voi ressukat. Ilkeä Gordon sai kuitenkin hauskasti ansionsa mukaan.
Episode 11 - Playthings
Veljekset tutkiskelevat vanhaa kartanohotellia, jonka omistaja on siitä joutumassa luopumaan, mutta jossa on alkanut tapahtua outoja kuolemantapauksia kaikille muuttoon osallistuville ihmisille. Hotellin omistajan Susanin (Annie Wersching) tytär Tyler (Metreya Fedor) leikkii mielikuvitusystävänsä Maggien (Conchita Campbell) kanssa ja omistaa läjän leluja. Sitten eräässä nukkekodissa tapahtuu outoja. Veljekset arvelevat syyksi voodoota, mutta kuka taikuuden takana on?

Nuket ovat creepyjä ja yliluonnollisiin asioihin sotkeutuneet lapset, varsinkin mielikuvitussellaiset, ovat ekstracreepyjä. Samin epätoivoinen kännien veto ja siitä johtuva vessanpöntön halailu seuraavana aamuna on hauska lisä, vaikka aika reppana poitsu onkin vaatiessaan veljeään lupaamaan, että tämä tappaa hänet, mikäli Pimeä Puoli alkaa saada liikaa jalansijaa.

Episode 12 - Nightshifter
Ykköskaudella sarja tutustutti meidän muodonmuuttajaan ja tässä jaksossa sellainen on kuviossa uudestaan. Pankkiryöstö ja jalokiviliikkeen ryöstö lähellä toisiaan ja niihin liittyvä outo ryöstäjän kuolema ennen kuin tämä pääsee käsiksi saaliiseen houkuttaa veljekset tutkimaan asiaa. He tutustuvat hauskaan Ronaldiin (Chris Gauthier) joka uskoo Terminaattorin tapaisen "mandroidin" tehneen ryöstöt. Lopulta veljekset joutuvat keskelle panttivankidraamaa ja tutustuvat heitä metsästävään FBI-agentti Henrickseniin (Charles Malik Whitfield).

Tämän jakson sympaattisin hahmo on asiaansa täysin uskova, nörtti-Ronald, jonka kohtalo säälittää. Kyllä hieman säälittää nämä veljeksetkin, jotka hyvää tekevät, mutta poliisin listalla kuitenkin ovat - ja kun he lopussa pääsevät FBI:ltä pakoon, on "We're screwed" kommentti ihan ymmärrettävä.

Episode 13 - Houses of the holy
Enkelin nähneensä väittäneet ihmiset alkavat tehdä murhia, joilla ei näytä olevan mitään syytä ja veljekset alkavat tutkia, mistä on kyse. Murhat eivät olekaan randomilla tehtyjä, vaan kyseessä ovat pahat ihmiset tai ihmiset, joilla on pahat aikomukset. Sam oikeasti haluaa uskoa, että kyseessä on enkeli, Dean puolestaan nojaa enemmän omiin faktoihinsa.

Tästä jaksosta minulle tuli sellainen olo, että sarjan tekijöiden on pitänyt vakuuttaa amerikkalaiset konservatiivisemmat katsojat siitä, että Jumalaan uskotaan Supernaturalissakin. Tämän tietyllä tavalla laskelmoidulta vaikuttavan seikan takia en niin suuresti osannut innostua.

Episode14 - Born under a bad sign
Sam katoaa ja on kadoksissa viikon ennen kuin Dean löytää hänet. Pikkuveli on sekaisin, eikä muista mistään mitään - ja sitten pingahtaa. Samista tulee ilkeä ja pelottava mies, joka haluaa tappaa. Miksi? Syynä tietystikin se, että Sam on riivattu, ja riivaajana on vanha tuttu demoni Meg.

Jakso on loistava: Sam aivan erilaisessa hahmossa kiusaamassa mm. pikkuruista Jo'ta ja toisaalta tappamassa veljeään / vaatimassa tätä tappamaan itsensä. Yksi parhaita kohtauksia on se, kun riivattu Sam menee tappamaan metsästäjä-Bobbyä ja tämä antaa hänelle vihkivedellä terästettyä olutta. Itsesuojeluvaistoa parhaimmillaan! Alan muuten vihdoinkin tottua näihin mustasilmäisiin demoneihin. Muistan kun joskus aikaisemmin mustasilmäiset ihmiset aiheuttivat minulle painajaisia, enkä millään pystynyt katsomaan elokuvia, joissa tällaisia näkyi. Siedätyshoito siis on tuonut tulosta!

Episode15 - Tall tales
Ihan älyttömän hauska jakso! Naureskelin vähän väliä :)

Kaupungissa tapahtuu outoja: naisiin menevä professori kuolee pudottuaan ikkunasta, alienit nappaavat skeptisen opiskelijan ja pakottavat tämän tanssimaan hitaita (!!!) kanssaan, kultaa hamuava mies joutuu viemärissä elävävien alligaattoreiden hampaisiin... Sam ja Dean vahvistettuna Bobbyllä alkavat ihmetellä, mistä kaikki johtuu. Ja siinä sivussa veljekset riitelevät kuin vanha aviopari. Poikien eriävien (ja erittäin hauskojen) tarinoiden pohjalta Bobby vetää johtopäätöksen, että kyseessä on Trickster, joka pitää hauskaa ihmisten - myös Winchestereiden - kustannuksella.

Oijoi, kakkoskausi alkaa lähestyä loppuaan! Pitäisiköhän alkaa säännöstellä noita loppujaksoja, kun kolmoskauden tulosta ei ole mitään tietoa?

10 kommenttia:

Anzi kirjoitti...

Voi kuule, enkeleistä ei tässä sarjassa ihan noin vaan päästä eroon....

Born Under a Bad Sign on ehdottomasti yksi kaikkien aikojen lempijaksoistani ja se Meg/Samin ja Jon välinen kohtaus siellä baarissa on yksi kaikkien aikojen lempikohtauksistani. Se on ahdistava, se on pelottava, se on jännittävä, mutta myös tosi kierolla tavalla tosi seksikäs. Meg on kiero mimmi.

Siinä jaksossa vaan niin moni asia loksahtaa kohdalleen. Jared Padalecki on kyseisessä jaksossa ihan loistava.

Tall tales puolestaan on ihan hulvattoman hauska.

Henkilökohtaisesti kolmoskaudella tapahtuu mielestäni tason notkahdus, joka menee aika pitkälti käsikirjoittajien lakon piikkiin. Että varaudu. Siltä kaudelta löytyy myös se ainoa Supernaturalin jakso, jota minä oikeasti inhoan ja jota en aio enää koskaan katsoa uudestaan.

Neloskaudella päästään taas vauhtiin.

Mikaela kirjoitti...

Tall Tales on loistava ;O) Tuo Playthings aiheutti minussa vilunväristyksiä sillä nuket ovat vaan yksinkertaisesti pelottavia, aina, samoin pienet lapset...buahhhh.....

Anzi kirjoitti...

Ja nyt hyräilen Lady in Redia koko loppupäivän... ;-)

Paivi [Elokuvablogi.com] kirjoitti...

Anzi, en niistä enkeleistä nyt niin haittaa ole, mutta se jakson yleinen fiilis oli jotenkin niin sellainen, että tuli laskelmoitu fiilis...

Born under a bad signin mainitsemasi kohtaus oli ehdottoman seksikäs! :)

Vielä olisi tosiaan kakkoskautta 17-22 jaksot jäljellä ja sitten pitää vaan odottaa milloin postilenskarit lentelee ja tuo mulle Playn paketin. Harmi jos kolmoskausi notkahtaa, mutta jospa se siitä - neloskausikin on tilattu samalla!

Lady in Red alkoi pyöriä mullakin päässä kun siitä mainitsit. Hauska kohtaus :)

Mikaela, ehdottoman loistava tuo Tall Tales! Erilainen sarjan muihin jaksoihin nähden (toistaiseksi), koska oli yksinkertaisesti niin hauska. Minä en noita pikkulapsia kauhuelementteinä vaan kestä. Onneksi tuo Playthings ei ollut niin kovin paha (ei mitään Pet Sematary -tasoa).

Atso Suopanki kirjoitti...

Itsekin säikähdin kun Amazonista tuli sähköposti, että tuhkapilven vuoksi tilaukseni saattaa myöhästyä usealla päivällä. Sitten kuitenkin tajusin, ettei minulle ollut tulossa mitään, ja sähköposti koski jo saapunutta The Sarah Connor Chroniclesin kakkoskautta. Toivottavasti levysi tulevat pian!

En itse muista tuota tason notkahtamista kolmoskaudella, joten ei kannata välttämättä liikaa huolestua. Levyltä jaksoja ripeään tahtiin katsoessa on toki helpompi antaa anteeksi vähemmän toimivat jaksot. Mainitaan vielä, että heikoin Supernatural-jakso on mielestäni ykköskauden Route 666.

Anzi kirjoitti...

Kolmoskausi on brittinartun kausi. Enough said.

Atso Suopanki kirjoitti...

Hmm, en muistanutkaan tuota. Hyvä pointti. :)

Paivi [Elokuvablogi.com] kirjoitti...

Atso, sitä toivon minäkin, sillä kakkoskaudesta on enää kolme jaksoa tähteenä! Hyvä kuulla myös semi-positiivista kommenttia kolmoskaudesta. Kolmos- ja neloskaudet on nyt tulossa molemmat, niin eipähän tarvitse kärvistellä odottaa niiden välissä...

Anzi, en tiedä vielä ollenkaan mistä puhut, mutta eiköhän se minulle aikanaan selviä :)

Mielikuvittelija kirjoitti...

Tall Tales on mahtava. Kummankin veljen kertomat versiot toisistaan on aivan älyttömän hauskoja. Deanin baariblondi ja Samin lohdutustyyli... Precious. Ja tietysti illan viimeiset hitaat.

Ja tulevat enkelit on lähempänä Buffyn Angelia, joten niitä sietää varmaan paremmin kuin hehkeitä valoilmiöitä ;)

Paivi [Elokuvablogi.com] kirjoitti...

Mielikuvittelija, se jakso todella oli hauska! Harvemmin tämän sarjan kanssa on niin paljon päässyt nauraa hekottelemaan :)

Hyvä tietää tuo enkeli-homma :) Eilen sain kakkoskauden katsottua loppuun ja nyt sitten vaan odottelen milloin posti vaivautuu tuomaan minulle lisää katsottavaa...

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails