tiistai, 30. maaliskuuta 2010

Supernatural, 1. kausi - osat 1-8

Aloitin viime lauantaina tutustumaan Supernatural tv-sarjan ensimmäiseen kauteen. Nyt on kahlattuna läpi kahdeksan ensimmäistä osaa ja ajattelin kirjoitella niistä jotain muistiinpanoja. Ja muistiinpanothan tietysti tulee tänne myös teidän lukijoiden iloksi / kiusaksi ;-) Muistiinpanot saattavat sisältää spoilereita, joten jos et ole sarjaa katsonut, mutta olet suunnitellut katsovasi, lukeminen tapahtuu sitten omalla vastuulla!


Season 1, Episode 1 - Pilot
Esitetty jenkeissä ensimmäisen kerran 13.9.2005. Pilotissa tutustutaan pikaisesti Winchestereiden perheeseen 20 vuotta aikaisemmin, kun Sam on vielä ihan vauva ja isoveli Dean on noin 6-vuotias. Poikien äiti kuolee mystisesti ja pojat jäävät kolmestaan isän (Jeffrey Dean Morgan) kanssa. 20 vuotta myöhemmin Dean (Jensen Ackles) ilmestyy Samin (Jared Padalecki) opiskelija-asunnolle hakemaan tätä etsimään kadonnutta isää. Selviää, että isä ja pojat ovat kouluttautuneet jahtaamaan yliluonnollisia asioita ja tekemään niistä selvää "Saving people, hunting things" -asenteella. Lopussa Samin elämässä tapahtuu käänne, joka uskoakseni vaikuttaa kaikkeen tulevaisuudessa.

Kuten jo aikaisemmassa postauksessani kommentoinkin, mietin pilotin jälkeen, että onkohan tämä sarja sittenkin liian pelottava minulle. Olen ollut pienestä pitäen hirveän arka kaikenlaiselle kauhulle, sillä Tappajahain näkeminen aiheutti elämänmittaisen pelon haita kohtaan ja Painajainen Elm Streetillä sai aikaan painajaisia pitkäksi aikaa. Ajattelin kuitenkin ottaa tämän sarjan tietynlaisena "siedätyshoitona", josko hieman pääsisin peloistani.

Season 1, Episode 2 - Wendigo
Sam ja Dean seuraavat isänsä jälkiä Blackwater Ridgen metsikköön, jossa yllättäen leiriytyjien ryhmä on kadonnut. Yhden kadonneen sisko on päättänyt lähteä etsimään veljeään, ja koska veljekset epäilevät hommaan liittyvän jotain yliluonnollista, lyöttäytyvät samaan jengiin. Jännittävä fiilis jatkuu, kun pimeässä metsässä vastassa on supernopea, lähes täydellisen metsästäjän kyvyt omaava Wendigo.

Tässä osassa esitellään formaatti, jota käytetään sarjassa jonkin aikaa: jokainen uusi osa aloitetaan mysteerillä, pojat saapuvat mysteeriä tutkimaan, sitten seikkaillaan ja lopuksi mysteeri paljastuu. Varsinaiseen suurempaan taustatarinaan ei alussa pahemmin syvennytä.

Season 1, Episode 3 - Dead in the Water
Wisconsinissa paikalliseen järveen alkaa kadota useita ihmisiä lyhyellä aikavälillä. Sam ja Dean saapuvat tutkimaan juttua ja tutustuvat paikallisen seriffin tyttäreen ja tämän pieneen poikaan, joka on juuri menettänyt isänsä järvelle ja on ainoa elossa oleva silminnäkijä. Dean ystävystyy sulkeutuneen pojan kanssa ja lopulta veljekset selvittävät, mikä on johtanut järvessä lymyävän hengen suuttumiseen.

Vettä kontrolloiva henki on aika häijy asia, sillä kuolemat eivät tapahdu ainoastaan järvessä. Tämän jälkeen itsellekin tuli fiilis tarkkailla veden väriä suihkussa käydessä... ;-)

Season 1, Episode 4 - Phantom Traveler
Veljesten isän tuttava kutsuu pojat tutkimaan outoa lentokoneen maahansyöksyä. Hylkyä tutkiessaan pojat keksivät, että onnettomuuden on aiheuttanut ihmisen haltuunsa ottava demoni. Kun ensimmäisestä onnettomuudesta selvinnyt kapteeni kuolee uudessa lento-onnettomuudessa, selviää, että demoni jahtaa kaikkia onnettomuudesta eloon jääneitä ja lähtevät itse riivatulle lennolle - Dean-parka kun vielä paljastuu lentopelkoiseksi.

Tästä osasta en ollut ihan vakuuttunut. Siinä asiat tuntuvat sujuvan vähän liian pakotetusti, mutta Deanin lentopelko oli hauska lisä muuten niin pelottoman ja coolin kundin elämästä.

Season 1, Episode 5 - Bloody Mary
Lasten leikkimielinen pelottelupeli Bloody Mary (jossa kyseinen nimi sanotaan kolme kertaa peilin edessä ja pelotteena on, että Mary saapuu peiliin ja vie silmäsi) muuttuu todeksi ja uhreja alkaa tulla. Veljekset saapuvat apuun selvittämään alkuperäisen Maryn salaisuutta ja lopettamaan kierteen.

Tämä osa on ollut tähän mennessä häiriinnyttävin. Varsinkin kun asiasta miehelleni mainittuani tämän piti mennä heti peilin eteen lausumaan nuo sanat... koko illan vilkuilin peilejä, että näkyykö niissä epämääräisiä hahmoja taustalla.

Season 1, Episode 6 - Skin
Samin opiskelukaveri pidätetään tyttöystävänsä murhasta ja veljekset lähtevät tutkimaan juttua. Syyksi paljastuu muodonmuuttaja, joka voi ottaa kenen tahansa hahmon.

Tässä osassa aletaan hieman sivuta veljesten mahdollisia ongelmia ja kilpailuasetelmaa nuoruudesta, mikä antaa mielenkiintoista lisää. Minua jäi kyllä hieman häiritsemään, ettei muodonmuuttajaa näytetty ollenkaan omassa muodossaan tai että hän kuollessaan ei muuttunut takaisin omaksi itsekseen.

Season 1, Episode 7 - Hookman
Teini-ikäinen tyttö joutuu treffeillään kammottavan koukkukätisen miehen hyökkäyksen kohteeksi missä poika kuolee. Sitten kuolee tytön kämppäkaveri. Sam ja Dean kaivavat kirjaston uumenista tietoja alkuperäisestä Hook Manista ja jäljet johtavat läheiseen kirkkoon sekä sen hautausmaalle.

Season 1, Episode 8 - Bugs
Vanha intiaanien legenda herää henkiin uudella luksusasuntoalueella ja luonto alkaa kostaa ihmiselle. Hyönteiset hyökkäävät joukoittain ihmisten kimppuun ja lopulta myös Sam ja Dean joutuvat tällaisen hyökkäyksen kohteeksi.

Bugs on yksi toistaiseksi heikoimpia näkemiäni episodeja. Siinä tosin aletaan pohjustaa taustatarinaa hieman enemmän ja varsinkin Samin suhdetta isäänsä.

Kahdeksan episodia kolmessa illassa. Tästä sitten jatketaan ;-)

Kuvat ©2010 The CW Network, LLC

13 kommenttia:

merenahti kirjoitti...

Sarjan pelottavuudesta - se tavallaan kesyyntyy jatkossa, tai sitten itse vain totuin, mutta enää en pelkää jaksoja ollenkaan, vaikka ykköskaudella tutisin vielä. Katsoin Bloody Maryn joskus yömyöhään yksin, ja friikkailin sitten monta päivää. (Oikeasti se johtui varmaan siitä, että The Ring, josta monet jutut siinä jaksossa oli varastettu, sai miut ihan sekaisin. Olen huono kauhuleffojen suhteen.)

Ja Bugs. Voi että, bugs. :DDD Yö kestää viisi minuuttia, ja juonessa ei ole muutenkaan mitään järkeä, mutta onneksi se ei ole ainut kerta!

Ja suureen juoneen päästään kyllä käsiksi heti seuraavassa jaksossa. DUN DUN DUNNNN.

On muuten tosi jännä juttu, miten nämä ensi jaksot loppujen lopuksi kertovat Winchesterien välisistä suhteista syvemmin kuin ensikatsomalla edes tajusi. Sitten kun taustoista tietää enemmän ja veljekset tuntee paremmin, alkaa pienet asiat avautua ihan eri tavalla.

Voi kun tulee nostalginen olo. \o/ Pojat on niin nuoria ja hertsyykkereitä!

merenahti kirjoitti...

Ai niin. Varoituksen sana: jatkossa sarja kohtelee naisia kyseenalaisesti, siis vaikka eka kausikaan ei ole mikään feminismin riemuvoitto, niin kolmoskaudesta eteenpäin meno on välillä aika häiritsevää...

Anzi kirjoitti...

Bugs. Ah, Bugs. Se on kyllä yksi sarjan tähän mennessä huonoimpia jaksoja. Mutta odotapas kun pääset Route 666 -jaksoon. Se on näkökulmasta riippuen joko hulvattoman hauska tai kamalan huono. Tosin siinä sentään Dean ottaa vaatteet pois, mikä on aina ihan kivaa.

Naishahmot ovat kieltämättä aina olleet Supernaturalille jonkinasteinen ongelma. Vaikka yksi sarjan pääkäsikirjoittajista on nainen niin jostain syystä sarja on naishahmojen suhteen koko ajan vähän hakoteillä. Mary Winchester sentään on kirjoitettu aika tasaisen hyvin.

Mikaela kirjoitti...

8 episodia 3:ssa illassa, tervetuloa addiktien joukkoon ;O) Ekalla kaudella taustatarinaa ei tosiaan vielä paljoa raoteta, jatkossahan suurempi ajatus koko tarinan takana aukeaa, siinä sulle odottamista..Keh, sanavahvistu:latinki

Paivi [Elokuvablogi.com] kirjoitti...

Merenahti kirjoitti klo 16.17 näin:

"Sarjan pelottavuudesta - se tavallaan kesyyntyy jatkossa, tai sitten itse vain totuin, mutta enää en pelkää jaksoja ollenkaan, vaikka ykköskaudella tutisin vielä. Katsoin Bloody Maryn joskus yömyöhään yksin, ja friikkailin sitten monta päivää. (Oikeasti se johtui varmaan siitä, että The Ring, josta monet jutut siinä jaksossa oli varastettu, sai miut ihan sekaisin. Olen huono kauhuleffojen suhteen.)

Ja Bugs. Voi että, bugs. :DDD Yö kestää viisi minuuttia, ja juonessa ei ole muutenkaan mitään järkeä, mutta onneksi se ei ole ainut kerta!

Ja suureen juoneen päästään kyllä käsiksi heti seuraavassa jaksossa. DUN DUN DUNNNN.

On muuten tosi jännä juttu, miten nämä ensi jaksot loppujen lopuksi kertovat Winchesterien välisistä suhteista syvemmin kuin ensikatsomalla edes tajusi. Sitten kun taustoista tietää enemmän ja veljekset tuntee paremmin, alkaa pienet asiat avautua ihan eri tavalla.

Voi kun tulee nostalginen olo. \o/ Pojat on niin nuoria ja hertsyykkereitä!

Ai niin. Varoituksen sana: jatkossa sarja kohtelee naisia kyseenalaisesti, siis vaikka eka kausikaan ei ole mikään feminismin riemuvoitto, niin kolmoskaudesta eteenpäin meno on välillä aika häiritsevää..."

Paivi [Elokuvablogi.com] kirjoitti...

Anzi kirjoitti klo 16.29 näin:

"Bugs. Ah, Bugs. Se on kyllä yksi sarjan tähän mennessä huonoimpia jaksoja. Mutta odotapas kun pääset Route 666 -jaksoon. Se on näkökulmasta riippuen joko hulvattoman hauska tai kamalan huono. Tosin siinä sentään Dean ottaa vaatteet pois, mikä on aina ihan kivaa.

Naishahmot ovat kieltämättä aina olleet Supernaturalille jonkinasteinen ongelma. Vaikka yksi sarjan pääkäsikirjoittajista on nainen niin jostain syystä sarja on naishahmojen suhteen koko ajan vähän hakoteillä. Mary Winchester sentään on kirjoitettu aika tasaisen hyvin."

Paivi [Elokuvablogi.com] kirjoitti...

Mikaela, jeps vähän on lähtenyt lapasesta tuo katselu ;-) mutta kun on niin paljon kiinniotettavaa ja odotettavaa! Hauska sanavahvistus :)

Merenahti, minä olen *niin* huono kauhuleffojen suhteen, että en suostu niitä katsomaan. Siksi ajattelinkin että tämä voisi olla pientä siedätyshoitoa meikäläisen heikoille hermoille ;-)

Anzi, minäpä odotan, että sinne asti pääsen - kerron sitten oliko se hauska vai huono, mutta jos Dean ottaa vaatteet pois, niin ei se voi olla läpeensä huono ;-)

Naishahmoja on mukana ollut vasta niin vähän, että en ole muodostanut niistä oikein mitään käsitystä. Jospa ei jatkossa alkaisi ottaa päähän liikaa...

Riehu kirjoitti...

En lukenut koko juttua kun ajattelin jospa innostuisin itsekin katsomaan tätä. Kovasti on nimittäin kiinnostanut jo aiemmin, mutta pelkään että tää on liian pelottava sarja...mut säkään et vissiin ollut mikään maailman rohkein kauhuleffojen katselija? Heh, musta on tullu sietämätön, kyselen Mikaelan blogissakin vähän väliä että mitä luulet, uskallankohan kattoa? :D nimim. Ring traumatisoi minut...

Chatrin kirjoitti...

Mä voisin vielä kysyä, että onko tää samalla lailla pelottava kuin X-files? Se oli meinaan pelottava :O Tai sitten mä olin vaan tosi nuori (jotain 12v.?) heh....

Paivi [Elokuvablogi.com] kirjoitti...

Riehu, minä olen ihan kauhufoobikko - mitään Ringejä en suostu katsomaan kirveelläkään! ;-) Ajattelin, että jos tämä olisi sellaista siedätyshoitoa, jännitystä on ja kauhuelementtejä, mutta ne tulee nyt pienemmissä paketeissa, ja ainakin toistaiseksi vain muutamat asiat ovat friikanneet minua enemmän (kuten Bloody Mary).

Chatrin, paha verrata, kun minä en X-filesia uskaltanut katsoa!! =D Katsoin sitä ehkä pari kertaa ja minusta se oli niin pelottava, että jätin siihen.

Mielikuvittelija kirjoitti...

Mahtavaa, että olet uskaltautunut elokuva-ylhäimistöstä myös tv-sarjatasolle seikkailemaan ;) Supernatural on vaivan arvoinen.

Olin itsekin alussa vähän skeptinen. Katselin sarjaa tvstä puolisatunnnaisesti. Ajattelin, että joka jakso on lähinnä minikauhuleffa. Ja joo, onhan veljekset varsin yammy, mutta en ollut aivan myyty.

Mutta sitten ostin eka kauden alennuskorista dvdboxina ja hurahdin kunnolla. Putkeen katsottuna The Pääjuoni näkyy selkeämmin ja veljesten luonteet tulee esille, heistä alkaa todella välittää. Ja hienovarainen (köh) sarkasmihuumori nousee kunniaan.

Joka tapauksessa 2. kauteen siirtyessä olin jo aivan narkkari. Supernatural on päässyt mun top10evö sarjalistalle pysyvästi :)

Ja aiempien kanssa olen ihan samaa mieltä. Bugs oli kädenlämpöstä vettä, siinä sivussa huomaamattomasti ohitettava. Loppuhuipennus oli ihan latuska.
Ja sarjan naishahmot on hiukan kaksulotteisia. Tosin myöhemmin tulee monipuolisempia x-kromosomisia.

Tuli samalla täsä mieleen että yleensäkin muut hahmot (isää lukuunottamatta) ovat supernaturalissa jätetty vähemmälle. Jotenkin tarinaan sopii että kaikki huomio on keskitetty tärkeimpään: veljeksiin ja heidän suhteeseensa. Muu on vain rekvisiittaa.

Varotan vain... Addiktio voi olla pysyväluonteista. Odotan täällä tuskissa, että 5. vuoden ensimmäinen puoliska tulisi myyntiin.(26.4.)

Paivi [Elokuvablogi.com] kirjoitti...

Mielikuvittelija, no onpa hassu termi tuollainen elokuvaylhäimistö... Syy miksi en pahemmin tv-sarjoja ole seurannut on ollut se, että en ole saanut aikaiseksi :) Toisekseen niihin menee aikaa kun telkkarista en mitään katso niin kaikki pitää sitten vetää (putkeen) dvd:llä ;-)

Olen samaa mieltä, että putkeen katsottuna sarjan taustasävy ja veljesten suhde näkyy melkoisen selkeästi. Nyt jo 9 jakson jälkeen huomaa ihan selvän muutoksen ilmapiirissä.

Olen ymmärtänyt tämän olen addiktoiva, joten olen jo varautunut siihen, että seuraavat viikot varmaan katsotaan meillä normaalia vähemmän elokuvia ;-)

Paivi [Elokuvablogi.com] kirjoitti...

"...tämän oleVAN addiktoiva..." :)

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails