keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Kiehtova, kauhistuttava kauhu

Tuolla Supernatural tv-sarjaa koskevien juttujen kommenteissa on sivuttu kauhun genreä ja sitä, kuinka eri ihmiset niin kovin eri tavalla suhtautuvat kyseiseen genreen - osalle kauhu tuo pelottavuudessaan nautintoa, osa taas pelkää ja ahdistuu. Ajattelinpa sitten tehdä ihan oman postauksensa asiasta :)

Minä itse henkilökohtaisesti kuulun tuohon jälkimmäiseen porukkaan eli en yleensä katso minkäänlaisia elokuvia, joiden genre yhtään viittaa kauhuun. Minä kun alan märehtiä niitä tapahtumia liikaa, otan ne henkilökohtaisesti ja ahdistun, kun kuvittelen mörköjä jokaisessa komerossa. Tosin kauhussakin on erilaisia tyylejä ja osa niistä menee minullakin helpommin läpi kuin toiset. Yliluonnolliset ilmiöt sulatan helpommin, lasten tai eläinten kautta rakennettava kauhun tunne taas saa minulta jyrkän ei:n. Nuorena nähty Tappajahai kun edelleen kummittelee mielessä meressä uidessa ja Uinu, uinu lemmikkini pieni Gage on yksi kauhistuttavimpia lapsia.

Silpomiskauhu on yksi osa-alue, johon en koske pitkällä tikullakaan. Jo Saw -elokuvien posterit saavat minussa aikaan kylmiä väreitä. Minun mielestäni kun kaiken punaisen pitäisi pääsääntöisesti kuulua ihmisen ihon sisäpuolelle ja silpominen kidutustarkoituksessa on vaan yksinkertaisesti niin kammottava ajatus, että en halua sellaista katsoa. Silpominen itsepuolustustarkoituksessa a la Kill Bill vol 1 on eri asia ja sen ymmärrän paremmin, mutta jo Sin Cityn kannibalismi ja sitten toisaalta kannibalin syöttäminen elävänä sudelle olivat sellaisia asioita, että mahassa väänsi, vaikka graafisia ja sarjakuvamaisia olivatkin. Mielikuva on siis se tärkein tässä, millaisen ajatuksen kohtaus jättää päähän pyörimään.

Yksi pisimpään mielessäni pyörineitä kohtauksia on elokuvan Se7en Himo -murha. Murhaahan ei näytetä elokuvassa, mutta murha-ase näytetään ja kerrotaan miten se tehtiin. Tätä pyörittelin pitkään päässäni. Se7en on loistava elokuva, mutta niin ahdistava, etten ikinä halua katsoa sitä toistamiseen.

Pimeässä (metsässä) poukkoilu ja taskulampun keilassa yllättäen näkyvät kauheudet jätän myös mielelläni katsomatta. Muistan kun nuorena katsoin ystävättäreni kanssa hänen pienestä matkatelevisiostaan teinikauhun Verisisaret (jossa kaikki kuolevat) ja taisinpa sen jälkeen vältellä pimeässä haahuilua ja jopa vuosien jälkeen autossa peruutuspeiliin vilkaistessa aina sitä mietti, että jos takapenkillä onkin joku...

Millainen suhde sinulla on kauhuelokuviin?

Maaliskuun poika - Ewan McGregor (s. 31.3. 1971)


Maaliskuun pojaksi viime vuonna valikoitunut "poitsu" tulee Keira Knightleyn tapaan Brittein saarilta, tosin Skotlannista. Ewan Gordon McGregor syntyi Skotlannin Crieffissä 31. maaliskuuta vuonna 1971 - tänään hän täyttää siis 39 vuotta.

McGregor sekoili itsensä koko maailman tietoisuuteen vuonna 1996 Danny Boylen huumehuuruisessa elokuvassa Trainspotting. Jokainen elokuvan nähnyt muistaa hänen monologinsa: "Choose Life. Choose a job. Choose a career. Choose a family. Choose a fucking big television, choose washing machines, cars, compact disc players and electrical tin openers. Choose good health, low cholesterol, and dental insurance. Choose fixed interest mortgage repayments. Choose a starter home. Choose your friends. Choose leisurewear and matching luggage. Choose a three-piece suit on hire purchase in a range of fucking fabrics. Choose DIY and wondering who the fuck you are on Sunday morning. Choose sitting on that couch watching mind-numbing, spirit-crushing game shows, stuffing fucking junk food into your mouth. Choose rotting away at the end of it all, pissing your last in a miserable home, nothing more than an embarrassment to the selfish, fucked up brats you spawned to replace yourselves." Mark Rentonin rooli poiki McGregorille useita palkintoja ja tien kirjaimellisesti tähtiin.

Tuottelias skotti on siitä lähtien tehnyt äärettömän monipuolista uraa - hänet on hänty laulamassa musikaalissa Moulin Rouge! Nicole Kidmanin rinnalla, taistelemassa Mogadishussa Ridley Scottin hienossa Black Hawk Downissa, veljeilemässä Colin Farrellin kanssa Woody Allenin draamassa Cassandra's Dream, lastenkirjailija Beatrix Potterin mielitiettynä romanttisessa draamassa Miss Potter, paavin camerlengona Dan Brownin romaaniin pohjautuvassa Enkelit ja demonit ja uusimpana homostelemassa Jim Carreyn kanssa draamakomediassa I love you Phillip Morris (arvio leffasta täällä) sekä treenaamassa jeditaitoja Irakin aavikolla George Clooneyn kanssa komediassa Vuohia tuijottavat miehet (arvio leffasta täällä).

Oman säväyksensä hänen uralleen on myös antanut nuoren Obi-Wan Kenobin rooli Star Warsin esiosissa. Hän on sanonut, että innoituksen lähteä mukaan showbusinekseen hän on saanut enoltaan Denis Lawsonilta, joka näytteli Wedge Antillesia alkuperäisissä Star Warseissa. Nuorena Star Wars -fani McGregor mainitsi aikoinaan haastattelijalle, joka oli kommentoinut hänen siirtymistään pienistä tuotannoista mainstreamiin Star Warsin mukana: "I know what I said, but, hey! This is Star Wars!"

Tänä keväänä McGregor nähdään pääosassa hyviä arvosteluja saaneessa, Roman Polanskin ohjaamassa elokuvassa The Ghost Writer.

Tuotteliaan elokuvauransa lisäksi McGregor on ehtinyt kiertää maailmaa moottoripyörällä ystävänsä Charley Boormanin kanssa tehden näistä reissuistaan tv-sarjat Long Way Round (matka maapallon ympäri läpi Euroopan ja Aasian mm. Mongolian kautta) ja Long Way Down (matka Skotlannista Etelä-Afrikkaan).

Hän on vuodesta 1995 ollut naimisissa ranskalaisen Eve Mavrakisin kanssa ja heillä on kolme lasta, joista nuorin on adoptoitu Mongoliasta.

McGregorin sanomaa:

"I'm doing my bit for the women's movement. The women have always been naked in movies and now I'm just desperate to take my clothes off as much as possible."

"I've been waiting nearly twenty years to have my own light saber. Nothing's cooler than being a Jedi Knight."

"I like kissing boys on screen. As a straight guy, it's quite an interesting proposition. Anything on a film set that takes you by surprise like that, that gets your blood up, is good."

Kuvat Googlen kuvahausta

tiistai 30. maaliskuuta 2010

Hangman's Joke on nyt Elokuvablogi.com!

Kun päässä viiraa niin sitten viiraa kunnolla ;-) Meninpä siis ja ostin oman domainin! Et siis tullut väärään paikkaan, vaikka eri niminen blogi vastassasi olikin.

Leffablogi The Hangman's Joke on nyt siis Elokuvablogi.com - vähän helpompi muistaa.

Blogin linja säilyy kuitenkin samana kuin ennen eli ei oteta asioita liian vakavasti ja elokuvista kirjoittelen samaan tyyliin kuin ennenkin :) Tervetuloa siis kaikki vanhat ja uudet lukijat Elokuvablogi.comiin!! =)

Edit: Jaahans, sellaisen mukavan tempun tämä systeemi teki, että meni sitten hävittämään kaikki ennen nimenmuutosta jätetyt kommentit! Ne ovat sähköpostissani tallessa, joten uusiin kyllä vastailen vaikka niitä ei täällä näykään...

Supernatural, 1. kausi - osat 1-8

Aloitin viime lauantaina tutustumaan Supernatural tv-sarjan ensimmäiseen kauteen. Nyt on kahlattuna läpi kahdeksan ensimmäistä osaa ja ajattelin kirjoitella niistä jotain muistiinpanoja. Ja muistiinpanothan tietysti tulee tänne myös teidän lukijoiden iloksi / kiusaksi ;-) Muistiinpanot saattavat sisältää spoilereita, joten jos et ole sarjaa katsonut, mutta olet suunnitellut katsovasi, lukeminen tapahtuu sitten omalla vastuulla!


Season 1, Episode 1 - Pilot
Esitetty jenkeissä ensimmäisen kerran 13.9.2005. Pilotissa tutustutaan pikaisesti Winchestereiden perheeseen 20 vuotta aikaisemmin, kun Sam on vielä ihan vauva ja isoveli Dean on noin 6-vuotias. Poikien äiti kuolee mystisesti ja pojat jäävät kolmestaan isän (Jeffrey Dean Morgan) kanssa. 20 vuotta myöhemmin Dean (Jensen Ackles) ilmestyy Samin (Jared Padalecki) opiskelija-asunnolle hakemaan tätä etsimään kadonnutta isää. Selviää, että isä ja pojat ovat kouluttautuneet jahtaamaan yliluonnollisia asioita ja tekemään niistä selvää "Saving people, hunting things" -asenteella. Lopussa Samin elämässä tapahtuu käänne, joka uskoakseni vaikuttaa kaikkeen tulevaisuudessa.

Kuten jo aikaisemmassa postauksessani kommentoinkin, mietin pilotin jälkeen, että onkohan tämä sarja sittenkin liian pelottava minulle. Olen ollut pienestä pitäen hirveän arka kaikenlaiselle kauhulle, sillä Tappajahain näkeminen aiheutti elämänmittaisen pelon haita kohtaan ja Painajainen Elm Streetillä sai aikaan painajaisia pitkäksi aikaa. Ajattelin kuitenkin ottaa tämän sarjan tietynlaisena "siedätyshoitona", josko hieman pääsisin peloistani.

Season 1, Episode 2 - Wendigo
Sam ja Dean seuraavat isänsä jälkiä Blackwater Ridgen metsikköön, jossa yllättäen leiriytyjien ryhmä on kadonnut. Yhden kadonneen sisko on päättänyt lähteä etsimään veljeään, ja koska veljekset epäilevät hommaan liittyvän jotain yliluonnollista, lyöttäytyvät samaan jengiin. Jännittävä fiilis jatkuu, kun pimeässä metsässä vastassa on supernopea, lähes täydellisen metsästäjän kyvyt omaava Wendigo.

Tässä osassa esitellään formaatti, jota käytetään sarjassa jonkin aikaa: jokainen uusi osa aloitetaan mysteerillä, pojat saapuvat mysteeriä tutkimaan, sitten seikkaillaan ja lopuksi mysteeri paljastuu. Varsinaiseen suurempaan taustatarinaan ei alussa pahemmin syvennytä.

Season 1, Episode 3 - Dead in the Water
Wisconsinissa paikalliseen järveen alkaa kadota useita ihmisiä lyhyellä aikavälillä. Sam ja Dean saapuvat tutkimaan juttua ja tutustuvat paikallisen seriffin tyttäreen ja tämän pieneen poikaan, joka on juuri menettänyt isänsä järvelle ja on ainoa elossa oleva silminnäkijä. Dean ystävystyy sulkeutuneen pojan kanssa ja lopulta veljekset selvittävät, mikä on johtanut järvessä lymyävän hengen suuttumiseen.

Vettä kontrolloiva henki on aika häijy asia, sillä kuolemat eivät tapahdu ainoastaan järvessä. Tämän jälkeen itsellekin tuli fiilis tarkkailla veden väriä suihkussa käydessä... ;-)

Season 1, Episode 4 - Phantom Traveler
Veljesten isän tuttava kutsuu pojat tutkimaan outoa lentokoneen maahansyöksyä. Hylkyä tutkiessaan pojat keksivät, että onnettomuuden on aiheuttanut ihmisen haltuunsa ottava demoni. Kun ensimmäisestä onnettomuudesta selvinnyt kapteeni kuolee uudessa lento-onnettomuudessa, selviää, että demoni jahtaa kaikkia onnettomuudesta eloon jääneitä ja lähtevät itse riivatulle lennolle - Dean-parka kun vielä paljastuu lentopelkoiseksi.

Tästä osasta en ollut ihan vakuuttunut. Siinä asiat tuntuvat sujuvan vähän liian pakotetusti, mutta Deanin lentopelko oli hauska lisä muuten niin pelottoman ja coolin kundin elämästä.

Season 1, Episode 5 - Bloody Mary
Lasten leikkimielinen pelottelupeli Bloody Mary (jossa kyseinen nimi sanotaan kolme kertaa peilin edessä ja pelotteena on, että Mary saapuu peiliin ja vie silmäsi) muuttuu todeksi ja uhreja alkaa tulla. Veljekset saapuvat apuun selvittämään alkuperäisen Maryn salaisuutta ja lopettamaan kierteen.

Tämä osa on ollut tähän mennessä häiriinnyttävin. Varsinkin kun asiasta miehelleni mainittuani tämän piti mennä heti peilin eteen lausumaan nuo sanat... koko illan vilkuilin peilejä, että näkyykö niissä epämääräisiä hahmoja taustalla.

Season 1, Episode 6 - Skin
Samin opiskelukaveri pidätetään tyttöystävänsä murhasta ja veljekset lähtevät tutkimaan juttua. Syyksi paljastuu muodonmuuttaja, joka voi ottaa kenen tahansa hahmon.

Tässä osassa aletaan hieman sivuta veljesten mahdollisia ongelmia ja kilpailuasetelmaa nuoruudesta, mikä antaa mielenkiintoista lisää. Minua jäi kyllä hieman häiritsemään, ettei muodonmuuttajaa näytetty ollenkaan omassa muodossaan tai että hän kuollessaan ei muuttunut takaisin omaksi itsekseen.

Season 1, Episode 7 - Hookman
Teini-ikäinen tyttö joutuu treffeillään kammottavan koukkukätisen miehen hyökkäyksen kohteeksi missä poika kuolee. Sitten kuolee tytön kämppäkaveri. Sam ja Dean kaivavat kirjaston uumenista tietoja alkuperäisestä Hook Manista ja jäljet johtavat läheiseen kirkkoon sekä sen hautausmaalle.

Season 1, Episode 8 - Bugs
Vanha intiaanien legenda herää henkiin uudella luksusasuntoalueella ja luonto alkaa kostaa ihmiselle. Hyönteiset hyökkäävät joukoittain ihmisten kimppuun ja lopulta myös Sam ja Dean joutuvat tällaisen hyökkäyksen kohteeksi.

Bugs on yksi toistaiseksi heikoimpia näkemiäni episodeja. Siinä tosin aletaan pohjustaa taustatarinaa hieman enemmän ja varsinkin Samin suhdetta isäänsä.

Kahdeksan episodia kolmessa illassa. Tästä sitten jatketaan ;-)

Kuvat ©2010 The CW Network, LLC

Tusinakomediaa - Invention of lying ja All about Steve

The Invention of Lying
(R. Gervais, M. Robinson, 2009)  - ** - IMDb

Lentomatkalla Atlantin yli takaisin Eurooppaan katsoin brittiläisen koomikon, Ricky Gervaisin ohjaaman, käsikirjoittaman ja tähdittämän komedian The Invention of Lying, joka kertoo maailmasta, jossa kaikki puhuvat absoluuttisesti totta. Sitten yllättäen Gervaisin hahmo keksii valehtelun ja alkaa tahkota sillä mainetta ja mammonaa.

Hauskoista lähtökohdistaan huolimatta hyvin väkisin väännetyltä tuntuva komedia. Muissa rooleissa mm. Jennifer Garner ja Rob Lowe.

All about Steve
(P. Traill, 2009) - ** - IMDb

Huonoimman naisnäyttelijän Razzie -palkinnon roolistaan All about Stevessa saanut tämänvuotinen Oscar-voittaja Sandra Bullock esittää äidin ja isän luona asuvaa, paikalliselle sanomalehdelle ristisanatehtäviä suunnittelevaa Marya. Vanhemmat järjestävät vastahakoiselle Marylle treffit, mutta treffit muuttavat Maryn elämän, kun hän rakastuu päätäpahkaa sinisilmäiseen Steveen (Bradley Cooper). Tunne ei ole aivan molemminpuolinen, mutta Mary ei anna periksi.

Paikoitellen hyvinkin vaivaannuttava komedia on parhaimmillaan Maryn omissa hetkissä, niissä kun kirjatietoa itseensä ahminut Mary pääsee lopulta näyttämään kyntensä käytännössäkin.

Bullockin ja Cooperin lisäksi elokuvassa nähdään mm. Thomas Haden Church ja Ken Jeong.

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Hyviä hetkiä: An Education ja Everybody's Fine

Lentokoneessa Atlantin yllä katseltuja elokuvia...

An Education (L. Scherfig, 2009) - *** - IMDb

Parhaan elokuvan, naisnäyttelijän ja käsikirjoituksen Oscareista ehdolla ollut An Education kertoo nuoresta Jennystä (Carey Mulligan), jonka elämä saa uuden suunnan, kun hän heittäytyy vanhemman miehen, Peter Sarsgaardin esittämän Davidin matkaan. Nuoren tulevaisuuden haaveet lyövät lujaa yhteen vanhempien toiveiden kanssa, sekä sen mikä on mukavaa ja mikä järkevää.

Pääasiassa nuoren Mulliganin loistavan suorituksen harteilla lepäävä elokuva on asiallinen ja viihdyttäväkin draama tärkeistä aiheista, aikuiseksi kasvamisesta, itsensä arvostamisesta, ja ennen kaikkea koulutuksesta - tässä tarinassa koulutus voidaan nähdä niin elämänkouluna kuin varsinaisena koululaitoksena.

Everybody's fine (K. Jones, 2009) - *** - IMDb

Everybody's Fine on tarina siitä, kuinka perheen kivijalkana toimineen äidin poismenon jälkeen perhe uhkaa hajota. Isä Frank (Robert De Niro) ei saa pidettyä aikuiseksi kasvaneita lapsiaan lähellään edes henkisesti, ja kun näistä jokainen tekee oharit perhetapaamisesta, isukki päättää lähteä road tripille ympäri Amerikkaa, yllätysvierailulle lastensa luo.

Erilainen road movie seuraa Frankin matkaa neljän lapsensa luo bussin ja junan kyydissä New York Cityyn, Chicagoon, Denveriin ja Las Vegasiin. Aidosti sympaattisia sekä kipeitä hetkiä sisältävä draamakomedia nostattaa paikoitellen jopa tipan linssiin.

Frankin lasten rooleissa nähdään Drew Barrymore, Kate Beckinsale ja Sam Rockwell.

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Supernatural -neitsyys menetetty ;-)

Olen pitkään seurannut blogiystäviäni Mikaelaa ja Anzia, sekä heidän blogeissaan "ajoittain" tapahtuvaa Supernatural -tv-sarjan "pienimuotoista" hehkutusta. Samoin pari kertaa nämä naiset livenä tavatessa keskustelu on kuin varkain jossain vaiheessa siirtynyt Winchesterin veljeksiin ;-)

Olen utelias luonne ja tässä vähän aikaa sitten ollessani ikkunashoppailulla Play.comissa satuin huomaamaan siellä Supernaturalin ykköskauden edullisesti. Uteliaisuuttani tyydyttääkseni pistin boxin tilaukseen ja tänä viikonloppuna olen sitten aloittanut siihen tutustumisen.

Perjantai-iltana katsoimme mieheni kanssa sarjan pilotin, jonka jälkeen mietin, että onkohan tämä sarja sittenkään ihan minulle sopiva. Sehän nimittäin on oikeasti pelottava! Minä kun olen vähän herkkä luonne mitä tulee pelottaviin asioihin ja vähänkään kauhuun, ja pari pilotin kohtausta toi mieleeni lapsuuteni kauhun hetket katsottuani elokuvan Painajainen Elm Streetillä.

Eilen illalla sitten kuitenkin päätin vilkaista sarjaa hieman eteenpäin ja katsoin pilotin jälkeiset kolme osaa putkeen. Edelleen oikeasti pelottavia juttuja vastaan tuli, varsinkin kun meikäläisen mielikuvitus totta kai aina alkaa soveltaa kaikkea näkemäänsä oikeaan elämään, mutta en yhtään ihmettele, miksi tuohonkin sarjaan voi jäädä koukkuun.

Sarjasta tulee mieleen vanhat kunnon poliisisarjat, sillä ainakin nämä ensimmäiset osat ovat olleet mukavasti minulle sopivan konseptin mukaisia: ensin esitellään mysteeri, jota päähenkilöt lähtevät / joutuvat tutkmimaan, sitten tutkitaan kunnon etsivätyyliin ja lopuksi mysteeri selviää ilman, että sarja jätetään ikävään cliffhangeriin. Ainakin siis näin tässä alussa.

Lisäksi minun huumorintajulleni sopii pienet insiders-heitot dialogissa. Jos joku esittelee itsensä "Mr. Fordina ja Mr. Hamillina" tai "Dr. James Hetfieldinä", voi ymmärtää, että se osuu ja uppoaa Star Wars- ja Metallica-faniin ;-)

Ja ovathan ne Jensen Ackles ja Jared Padalecki varsin söpöjä...

lauantai 27. maaliskuuta 2010

Draamaa ja trilleriä: Valkoinen nauha ja Shutter Island

Das Weisse Band - Valkoinen nauha (M. Haneke, 2009) - **** - IMDb

Saksalaisen Michael Haneken mustavalkoinen tutkielma oudoista tapahtumista juuri ennen ensimmäistä Maailmansotaa pienessä kylässä Pohjois-Saksassa voitti Cannesissa Kultaisen Palmun ja oli vahvasti mukana parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-kilpailussa.

Tarina kerrotaan kylän opettajan suulla. Oudot tapahtumat alkavat, kun kylän lääkärin hevonen laukkaa puiden väliin viritettyyn rautalankaan ja lääkäri on vaarassa menettää rytäkässä henkensä. Kylän lapsiin alkaa myös kohdistua kummallista väkivaltaa, joka vaikuttaa rituaaleilta. Lisäksi lapset tuntuvat olevan yllättävän kiinnostuneita toisten asioista.

Mielenkiintoinen trillerityyppinen lähestymistapa pitää jännityksen yllä koko elokuvan ajan. Mustavalkoinen kuvaus tuo mukaan omaa salaperäistä virettään. Elokuva ei ole aivan yksioikoinen, eikä se välttämättä avaudu kaikille.
 

Shutter Island (M. Scorsese, 2010) - **** - IMDb

Martin Scorsesen ohjaama, 50-luvulle sijoittuva trilleri kertoo sheriffi Teddy Danielsista (Leonardo DiCaprio) ja hänen tutkimuksistaan saarella, jonka vankimielisairaalasta on karannut vaarallinen vanki. Tutkimukset paljastavat vankilasta, sen työntekijöistä ja asukkaista häiriinnyttäviä seikkoja. Lopulta Daniels ei enää voi luottaa keneenkään, mutta voiko hän luottaa edes itseensä?

Elokuva on psykologisesti jännittävä, otteessaan pitävä draamatrilleri, jonka tarina haastaa katsojansa. Se jättää ihanan kutkuttavalla tavalla miettimään, mikä olikaan totta ja mikä mielikuvitusta. DiCaprio tekee jälleen kerran loistavan roolisuorituksen.

perjantai 26. maaliskuuta 2010

Suurten tunteiden kolmiodraama - Brothers (***)

Olin pitkään odottanut näkeväni Jake Gyllenhaalin, Tobey Maguiren ja Natalie Portmanin tähdittämän draaman Brothers. Odotukset olivat siis melkoisen korkealla, mikä ei aina ole hyvä asia, koska silloin myös pettymiselle on suurempi todennäköisyys.


Brothers kertoo nimensä mukaisesti veljeksistä, joista vanhempi, Maguiren näyttelemä Sam, on elämässään menestynyt, Afganistanissa palvellut kapteeni, jolla on kaunis ja rakastava vaimo Grace (Portman) ja kaksi suloista tytärtä. Nuorempi, Gyllenhaalin esittämä Tommy, puolestaan on kaidalta polulta eksynyt vankilakundi, joka ei suoranaisesti nauti poikien isän (Sam Shepard) suosiota.


Tommy vapautuu vankilasta lähes samaan aikaan kun Sam lähtee uudelleen komennukselle Afganistaniin. Afganistanissa häntä ja hänen ryhmäänsä kuljettava helikopteri ammutaan alas ja Sam julistetaan kuolleeksi. Grace käy tytärtensä kanssa läpi surutyötä, missä auttaa yllättävästi selkärangan löytänyt Tommy. Suhde ei aivan täysin platoniseksi jää, mikä aiheuttaa ryppyjä rakkaudessa, kun Sam yllättäen palaakin kotiin elossa.


Hyvin rankkoja asioita käsittelevä elokuva herättää paikoitellen suuria tunteita, mutta lopussa jää ontto olo. Mitä tällä elokuvalla oikeasti haluttiin sanoa? Että sota on yhtä helvettiä? Täytyy myöntää, että olin hieman pettynyt kokonaisuuteen. Roolisuoritukset olivat jokaisella kolmesta päähenkilöstä vaikuttavia, mutta lopulta ne jäivät jotenkin irrallisiksi vailla kunnollista tarttumapintaa.

Tuomio: *****

F A C T  F I L E:
Ohjaus: Jim Sheridan
Käsikirjoitus: David Benioff, perustuu Susanne Bierin ja Anders Thomas Jensenin alkuperäiskäsikirjoitukseen "Brødre"
Pääosissa: Natalie Portman, Tobey Maguire, Jake Gyllenhaal, Sam Shepard, Patrick Flueger, Carey Mulligan, Bailee Madison, Taylor Geare
Valmistusmaa: Yhdysvallat 2009
Genre: draama
IMDb



Jos video ei toimi, tässä suora linkki traileriin YouTubessa >>

Kuvat Googlen kuvahausta

Maaliskuun tyttö - Keira Knightley (s. 26.3. 1985)


Viime vuonna tekemässäni vuoden 2010 kalenterissa maaliskuun tytöksi valikoitui englantilainen, 26. maaliskuuta 1985 syntynyt Keira Christina Knightley.

Minun tietoisuuteeni Keira ponnahti vasta Pirates of the Caribbean: The Curse of the Black Pearl -elokuvan suloisen Elisabeth Swannin myötä, vaikka olin hänet toki nähnyt useaan kertaan aikaisemmin - hän kun näytteli Star Wars Episode I:ssa Natalie Portmanin esittämän Kuningatar Amidalan kaksoisolentoa ja henkivartijaa. Tuohon rooliin Keira sopikin hyvin, sillä hän ja Natalie ovat hämmästyttävän samannäköisiä.

Seuraavaksi bongasin hänet iki-ihanasta brittiläisestä romcomista Love actually, jossa hän näytteli naimisiin menevää Julietia, johon häiden bestman oli kuitenkin auttamattomasti rakastunut.

Elisabeth Swannin rooli kasvoi kahden seuraavan Pirates -elokuvan myötä ja naiseen tuli enemmän särmää, kuten tuo ylimmäinen kuva osoittaa. Piraatit myös tekivät Keirasta tähden, jolle alkoi sataa myös ihan "oikeitakin" rooleja.

Joe Wrightin ohjaamassa versiossa Jane Austenin romaanista Ylpeys ja ennakkoluulo Keira pääsi näyttämään kyntensä Elizabeth Bennetin roolissa ja tästä roolista hän myös sai ensimmäisen Oscar -ehdokkuutensa. Wrightin ohjauksessa Keira jatkoi pari vuotta myöhemmin vuonna 2007 ilmestyneessä hienossa draamassa Sovitus - Atonement.

Keiran uusista tuulista on uutisoitu mm. hänen osallistumisestaan Noah Baumbachin The Emperor's Children -nimiseen elokuvaan Eric Banan ja Richard Geren rinnalla. Elokuva pohjautuu Claire Messudin bestselleriin.

Niinikään Keira nähdään tänä vuonna julkaistavassa Massy Tadjedinin ohjaamassa ja käsikirjoittamassa romanttisessa draamassa Last Night, yhdessä Sam Worthingtonin kanssa sekä Mark Romanekin ohjaamassa Never Let Me Go, yhdessä An Education -elokuvassa ihastuttaneen Carey Mulliganin kanssa.

IMDb listaa tulossa olevaksi myös William Monahanin ohjaaman rikoselokuvan London Boulevard, jossa Keira nähdään yhdessä irkkukomistus Colin Farrellin kanssa. Neljännestä Pirates -elokuvasta Keiran on kerrottu kieltäytyneen.

Keira on Chanelin malli, rankattu yhdeksi maailman kauneimmista naisista useaan otteeseen - ja ikää hänellä tulee tänään kasaan vain 25! Olen varma, että Keirasta on uransa aikana vielä vaikka mihin.

Keiran sanomaa:

"I don't think I can call myself an actress yet. I just don't think my skill level is that high. I hope that with every job it gets better. But until I'm good, I can say I'm trying to be an actor, but I don't think I've completely made it."
"I'm naturally an extremely lazy person, so if someone did everything for me, I really think I would do nothing at all. "

torstai 25. maaliskuuta 2010

Osallistu kilpailuun! Voita Pinocchio -dvd :)

Disney julkaisi 19. maaliskuuta 70-vuotisjuhlajulkaisun iki-ihanasta Dumbosta (Disneyn 4. klassikko). Tämän kunniaksi Disney järjestää yhdessä Hangman's Joken kanssa taasen arvonnan!

Tällä kertaa arvonnassa on palkintona 3 kpl Pinocchio -dvd:itä (Disneyn 2. klassikko). Kaikkihan muistavat tuon puisen nuken, joka niin kovasti halusi olla oikea poika ja jonka nenä kasvaa pituutta joka kerta, kun hän päästää valheen suustaan :)

Arvontaan voit osallistua jättämällä kommentin tähän viestiin nimimerkin kanssa (älä kuitenkaan yksityisyytesi suojaamiseksi jätä sähköpostiosoitettasi) tai laittamalla sähköpostia osoitteeseen: moviebabblings (at) gmail.com.

Kilpailu kestää kaksi viikkoa - ja päättyy torstaina 8. huhtikuuta kello 18.00. Kaikki tähän mennessä kilpailuun ilmoittautuneet osallistuvat arvontaan, jonka kolme voittajaa julkaistaan perjantaina 9. huhtikuuta tässä blogissa - muistathan saapua silloin tarkistamaan, osuiko arvontaonni sinun kohdallesi!

Kuten edellisessäkin Disney -arvonnassa, myös tässä palkinnot lähetetään voittajille suoraan Disneyltä, minä toimin tietojen välittäjänä :)

Arvontaan kuuluu tehtävä:  

Dumbolla on suuret korvat ja niiden avulla se pystyy lentämään. 
Millaisen "supervoiman" tai yliluonnollisen kyvyn sinä haluaisit?




Dumbo on yksi Disneyn rakastetuimmista elokuvista, ja se valmistui 70 vuotta sitten. Juhlan kunniaksi se julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa kuvaltaan ja ääneltään digitaalisesti paranneltuna juhlajulkaisuna sekä dvd:llä että blu-rayllä.

Haikara tuo sirkusnorsulle poikasen, Dumbon, jonka suurille korville kaikki nauravat. Dumbon ainoa ystävä, Timotei-hiiri tekee parhaansa auttaakseen sitä, mutta korvat tuovat koko ajan uusia ongelmia. Mutta eräänä päivänä huomataan, että Dumbolla on yllättävä taito – se nimittäin osaa lentää!

Alkuperäismusiikistaan Oscar® -palkittu Dumbo on Walt Disneyn 4. klassikko, jonka viesti ystävyydestä, rohkeudesta ja itseensä luottamisesta on yhtä ajankohtainen tänäkin päivänä.

Kuvat © Disney

Aito tuhkimotarina - Aavikon kukka (****)

Waris Dirie on Somaliasta kotoisin oleva malli ja ihmisoikeuksien puolesta puhuva YK:n hyväntahdonlähettiläs. Hänen elämänsä on ollut varsinainen tuhkimotarina ja tämän tarinan hän kertoi ensin kirjassaan Aavikon kukka, josta nyt tehty elokuvaversio tulee Suomessa ensi-iltaan ensi viikolla (2. huhtikuuta).


Aavikon kukka kertoo kuinka pikkuruinen, vuohia Somalian aavikolla paimentava Waris (Soraya Omar-Sceco) meinataan naittaa kuusikymppiselle miehelle neljänneksi vaimoksi. Vanhempiaan uhmaava Waris karkaa kotoa, vaeltaa läpi kuuman aavikon paljaat jalat verillä pääkaupunkiin Mogadishuun, josta hänen sukulaisensa puolestaan lähettävät hänet Lontooseen toisten sukulaisten piiaksi.


Lontoossa aikuinen Waris (etiopialainen malli Liya Kebede) päätyy lopulta kadulle. Hän tapaa ystävällisen myyjätytön Marylinin (Sally Hawkins), joka majoittaa laihan neitokaisen luokseen. Marylinin avulla Waris saa myös töitä siivoojana läheisestä hampurilaispaikasta, joka onnenkantamoisena sattuu olemaan huippuvalokuvaaja Terry Donaldsonin (Timothy Spall) kantapaikka. Terry bongaa eksoottisen kauniin Warisin ja siitä alkaa neidon käsittämätön tie mallimaailman huipulle.


Jo pelkästään tämä tuhkimotarina olisi riittänyt mielenkiintoisen elokuvan aineksiksi, mutta ei tässä vielä kaikki. Aavikon kukka nimittäin ottaa voimakkaasti kantaa maailmalla edelleen naisiin kohdistuvaan järkyttävään väkivaltaan, naisten ympärileikkaukseen. Waris joutui kyseisen silpomisen kohteeksi pikkutyttönä ja hän oli ensimmäisiä naisia, jotka julkisesti puhuivat asiasta ja toivat asiaa yleiseen tietoisuuteen.

Aavikon kukka on mielenkiintoinen tuhkimotarina höystettynä vakavammalla taustavireellä. Elokuva ei ole väännetty otsa kurtussa vakavalla naamalla - varsinkin sen alku on varsin kevyt - mutta uskoisin että ainakin naiskatsojissa lopun paljastukset nostattavat helposti suuria tuntemuksia. Elokuva on kuvastoltaan kaunis: sen aavikkokuvaukset hivelevät silmää ja mallimaailman kuvaus puolestaan on kuin suoraan Voguesta.

Tuomio: *****

F A C T  F I L E:
Ohjaus: Sherry Horman
Käsikirjoitus: Sherry Horman, perustuu Waris Dirien romaaniin
Pääosissa: Liya Kebede, Sally Hawkins, Timothy Spall, Craig Parkinson, Anthony Mackie, Juliet Stevenson, Soraya Omar-Sceco
Valmistusmaa: UK / Saksa / Itävalta 2009
Genre: draama
Ensi-ilta: 2. huhtikuuta 2010
IMDb
Traileri:


Mikäli video ei toimi, tässä suora linkki traileriin YouTubessa >>




Vasemmalla kuva alkuperäisestä Waris Diriestä.

Hänestä voi lukea lisää Wikipediasta >>
Dirie on myös perustanut Waris Dirie Foundation -nimisen hyväntekeväisyysjärjestön, joka auttaa ympärileikattuja tyttöjä ja naisia.





Kuvat Googlen kuvahausta

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Kotona katseltua: September Issue (***)

Paholainen pukeutuu Pradaan -elokuvan painajaismaisen Miranda Priestlyn (Meryl Streep) taustalla on kerrottu olevan oikeassa elämässä Voguen päätoimittaja Anna Wintour. The September Issue on dokumentti Wintourista ja muotialan tärkeimmän ja vaikutusvaltaisimman julkaisun, syyskuun jättinumeron tekemisestä.

Voguella on maailmanlaajuisesti miljoonia lukijoita, joten päätoimittajan harteilla lepää suuri taakka lehden kasaamisesta ja kompromisseja pitää tehdä suuntaan ja toiseen - näin Wintourin jalkoihin julkaisun ulkopuolelle saattaa jäädä upeita taideteoksia, joiden tekijät ovat antaneet kaikkensa.

Ohjaaja R.J. Cutler sai ainutlaatuisen mahdollisuuden seurata muotimaailmaa kulissien takana ja päästä lähelle yhtä maailman vaikutusvaltaisinta naista, Anna Wintouria. Tuloksena on mielenkiintoinen katsaus muotitoimituksen saloihin - en tiennyt, että yhden lehden teko aloitetaan useita kuukausia ennen julkaisua! - mutta vain pintaa raapaisemaan pääsevä dokumentti, johon olisi kaivannut vielä hieman enemmän syvyyttä. Wintour jää edelleenkin etäiseksi "jääkuningattareksi", mutta hänestä ei kuitenkaan saa paholaismaista kuvaa, vain voimakkaan, suurien paineiden alla työskentelevän vaikutusvaltaisen johtajan vaikutelman. Häntä kyllä näyttävät pelkäävän maailman suurimmatkin muotisuunnittelijat kuten Oscar De La Renta ja Jean-Paul Gaultier.

Mielenkiintoisen säväyksen dokumenttiin antaa Voguen kuvaajan, entisen mallin, Grace Coddingtonin näkemys Voguen ja muodin maailmaan.

Tuomio: *****

F A C T  F I L E:
Ohjaus: R.J. Cutler
Pääosissa: Anna Wintour, Grace Coddington, Oscar De La Renta, Jean-Paul Gaultier...
Valmistusmaa: Yhdysvallat 2009
Genre: dokumentti
IMDb



Jos video ei toimi, tässä suora linkki traileriin YouTubessa >>

Huitsin nevadassa, osa 3: San Francisco (16.3. 2010)

Reissumme kolmas ja viimeinen osa on mukana pelkästään sen takia, että sen taustalla on hassu sattuma :)

Paluumatkamme kulki menomatkan tavoin San Franciscon kautta, mutta tällä kertaa koneen vaihtoaika oli viisi tuntia. Viisi tuntia on rasittava aika istuksia lentokentällä ja niinpä päätimme porhaltaa keskustaan kuluttamaan ajan paremmin. Lentokentän infon täti meitä varoitteli, että muistamme sitten lähteä tarpeeksi ajoissa keskustasta takaisin, sillä junamatka keskustan ja lentokentän välillä kesti 45 minuuttia.


Juoksimme junaan, matkasimme 45 minuuttia keskustaan, hyppäsimme järkeväksi katsomallamme asemalla pois ja lähdimme kävelemään ripeään suomalaistahtiin San Franciscon kukkulaisia katuja kohti rantaa. Chinatownin läpi vipelsimme puolijuoksua - pysähtyä ei ehtinyt ;-)


Juoksumme palkittiin, sillä rannalta näimme niin Alcatrazin vankilasaaren, Golden Gaten kuin laitureilla makoilevat hylkeetkin :)


Paikallisessa Hard Rock Cafessa piti pysähtyä ostamaan uusi paita, sillä kaikki vaatteet olivat totta kai matkalaukuissa jossain lentokentän uumenissa - ja sen verran hiki tuossa reilun viiden kilometrin lenkkeilyssä tuli, että ajatus vajaan vuorokauden istumisesta lentokoneessa niiden hikisten vaatteiden kanssa ei tuntunut kovin houkuttelevalta... ;-) Ehdimme siis hyvissä ajoin takaisin lentokentälle ja Lufthansan pitkälle lennolle.

Mutta, San Francisco tuli vilkaistua ja sinne on ehdottomasti mentävä joku kerta ihan kunnolla ajan kanssa :)

tiistai 23. maaliskuuta 2010

Huitsin nevadassa, osa 2: Grand Canyon & Death Valley (12.-16.3. 2010)

Las Vegasin neonvaloista suuntasimme vuokra-auton nokan kohti Arizonaa ja Grand Canyonia. Matkalla oli tarkoitus poiketa osavaltioiden rajalla olevalla Hoover Damilla, joka joskus aikoinaan oli maailman suurin pato. Mielenkiintoinen rakennelma, mutta minä päätin viettää sen sisältöön tutustumisen ajan nautiskellen kerrankin auringosta (Vegasissa oli koko ajan todella kylmä ja paikallisetkin sitä kauhistelivat) ja annoin fyysikkomieheni hoitaa tuon tekniikkapuolen.


Hooverin padolta pääsimme Arizonaan, jossa myös kelloa piti siirtää tunti lähemmäs Euroopan aikaa. Ajoimme pätkän legendaarista Route 66:ia, mutta ilta alkoi lähestyä uhkaavasti, joten sen varrella pysähtyminen sitten jäi, kun piti ehtiä yöksi Grand Canyonin lähellä sijaitsevaan Tusayanin kylään, mistä olimme hotellihuoneen varanneet. Tuonne matkaajille vinkiksi, että majoitus kannattaa hankkia Grand Canyonin kansallispuiston ulkopuolelta, esim juurikin tuosta Tusayanista, joka on vain viitisen mailia kansallispuiston ulkopuolella - on nimittäin ainakin puolet edullisempaa.


Kun seuraava aamu valkeni, suuntasimme Suurelle Kanjonille. Olen matkustellut aika paljon, mutta ensimmäisen kerran luonnonihmeen nähdessäni henkeni melkein salpautui - Kanjoni on huikea kokemus! Kun metsän läpi ajelee tasaista maata pitkin, on aivan uskomatonta sitten ottaa askeleensa Kanjonin reunalle ja tajuta sen suuruus isolla S:llä. Maailman seitsemän luonnonihmeen joukkoon luokiteltu Kanjoni on noin 446 km pitkä ja leveimmillään 29 km - hyvällä säällä voi nähdä sadan kilometrin päässä olevan vuorenhuipun!

Lunta ja pakkasta Grand Canyonilla oli enemmän kuin olimme ajatelleet ja tennareissa kanjonin pohjalle ei tullut lähdettyä kapuamaan - päädyimme tallustelemaan kanjonin reunalla (olimme South Rimillä, North Rim on talvisin suljettu) muutaman kilometrin. Ihan huikea paikka. Suosittelen kaikille! Ja kaikki elokuvan nähneet varmaan muistavat Thelma ja Louise -elokuvan legendaarisen loppukohtauksen, joka juurikin sijoittuu Grand Canyonille?

Seuraavana aamuna lähtiessämme pakkasta oli lähemmäs -10C - ainakaan lumipalloja ei saanut tehtyä. Ajoimme kanjonin "ympäri" eli yhdessä kohden Coloradojoen yli pohjoispuolelle, josta suuntasimme kohti seuraavaa kohdettamme Death Valleyta. Matkalla näimme mm. oheisen mielenkiintoisen varoitusmerkin ;-) (ja me kun aina naureskelemme niille turisteille, jotka kuvaavat hirvivaroitusmerkkejä...).

Grand Canyonilta ajoimme 650 km Kalifornian rajalle Pahrumpiin, josta oli seuraavana päivänä lyhyt ajomatka Death Valleyhin - USAn pinta-alaltaan suurimpaan kansallispuistoon, josta osa sijaitsee merenpinnan alapuolella ja jossa on mitattu maanosan korkeimpia lämpötiloja - kesällä lämmintä saattaa hyvinkin olla yli +50C.


Lämmintä siellä oli meidänkin käydessämme, vaikka oli vasta maaliskuu. Ajoimme ensimmäiseksi Badwateriin, joka on 86 metriä merenpinnan alapuolella sijaitseva suolajärvi (kuvassa yllä). Tennarinpohjat valkoisena suolasta sitä ihmettelimme ja nautimme porottavasta auringosta pakkasen jälkeen.


Badwaterin jälkeen tallustelimme muutaman mailin Golden Canyonissa, joka sekin suomalaiselle oli varsin eksoottinen paikka. Yhtään kalkkarokäärmettä emme nähneet (kuten Teksasissa Big Bendin kansallispuistossa Sarin kanssa aikoinaan), emmekä oikein mitään muutakaan elämää turistien lisäksi. Onneksi ei ollut sesonkiaika ja välillä sai ihailla lähes absoluuttista hiljaisuutta ihan itsekseen.


Death Valleyssa on myös hiekkadyynejä, Mosaic Canyon, jossa kivi ensin kuin mosaiikkia ja muuttuu sitten mahdottoman sileäksi marmoriksi sekä yllä olevassa kuvassa näkyvä Badlands. Melkoisen mutkan kansallispuistossa yhden päivän aikana kiersimme, sekä autolla että jalan, mutta paljon jäi vielä näkemättä. Hieno paikka tuokin!

Hooverin padosta lisää Wikipediassa >>
Grand Canyonista lisää Wikipediassa >>
Death Valleysta lisää Wikipediassa >>

maanantai 22. maaliskuuta 2010

Huitsin nevadassa, osa 1: Las Vegas (7.-12.3. 2010)


Loma loppui ja arki koitti! Ja tässä tulee nyt kolmessa osassa pientä kuvallista matkakertomusta puolentoista viikon reissultamme "huitsin nevadaan" (vaikka tosiasiassa kävimme Nevadan lisäksi myös Arizonassa ja Kaliforniassa sekä ajoimme pätkän myös Utahin puolella).


Matka Las Vegasiin Munchenin ja San Franciscon kautta oli melkoisen uuvuttava sillä se kesti kaikkineen yli 24 tuntia, mutta oli mahtava fiilis vihdoin laskeutua McCarranin lentokentälle ja matkata muutama kilometri kohti neonvalojen sykettä.

Asuimme hieman kulahtaneessa (mutta erittäin edullisessa) Imperial Palace -hotellissa, joka oli loistavalla paikalla keskellä The Stripiä eli Las Vegas Boulevardia, vastapäätä Caesar's Palacea, jonka katolla mm. The Hangover -elokuvan kundit vetivät polttariviinaksiaan.


Las Vegas on uskomaton paikka, jollaista ei ole toista maailmassa. Tuo värivalojen kaupunki ei nuku koskaan, kasinot ovat täydessä vauhdissa ympäri vuorokauden. Las Vegasissahan kaikki rakentuu kasinoiden ympärille - jokainen hotelli on kasino, jonka ympärille on rakennettu jos jonkinlaista vetonaulaa. Järkyttävän suuret kompleksit pitävät sisällään kokonaisia huvipuistoja ja ostoskeskuksia.


Ja jokaisella hotellilla on oma teemansa -yksi ylöspäin olevassa kuvassa on Venetian -hotellin kanaaleita, joilla voi käydä gondoliajelulla ja ylläolevassa kuvassa näkyy Paris Las Vegas -hotellin 1/3 Eiffel-torni, joka sekään ei kovin matalalta tuntunut, kun näköalatasanteelle hujautti hissillä. Sieltä oli mm. upeat näkymät vastapäiseen Bellagio -hotelliin (siihen, joka ryöstettiin Ocean's 11 -leffassa) ja sen upeaan tanssivien suihkulähteiden show'hun.


Bellagion hulppeassa buffetissa kävimme vetämässä mahat niin täyteen, ettei Pizza-Raxissa koskaan ole vielä niin täyteen itseään saanut ;-) Buffetissa oli tarjolla sushista lähtien kaikenlaisia herkkuja, puhumattakaan siitä jälkiruokapyödästä, josta vetäisin kaksi creme bruleta - ja koko lysti maksoi vain noin 15 euroa!

Noin viiden kilometrin mittaisen Stripin pohjoispäässä on Stratosphere -hotelli, jonka erikoisuus on huikean korkea torni -


- ja varsinkin sen tornin huipulla oleva huvipuisto, jossa pääsee ponkaisemaan melkoisen korkealle Linnanmäen Raketin tyyppisessä Big Shotissa! Miekkonen siinä kävi, meikäläistä ei olisi saanut edes kirveellä.


Vegasissa tuli pelattua uhkapelejäkin - peräti kolmella taalalla ;-) Upeita esityksiä kaupungissa on vaikka millä mitalla ja päädyimme hankkimaan liput niistä kahteen - David Copperfieldin taikashow'hun sekä hienoon X Burlesque -tanssiesitykseen. Copperfield on livenä vielä uskomattomampi kuin telkkarissa! Ei voi käsittää, miten se mies ne temppunsa tekee - siihenhän tietysti illuusiomestareiden tenho perustuukin (tosin reissun jälkeen piti katsoa uudestaan elokuva The Prestige, jossa tehdään Copperfieldinkin tekemä siirtyvä mies -illuusio).

Ja minä sitten tapasin suuren idolini... :)





... tosin vain Madame Tussauds'in vahakabinetissa...


Vegasissa viivyimme neljä päivää ja viisi yötä, minkä jälkeen vuokrasimme hirveää meteliä pitävän Dodgen ja lähdimme ajelemaan maaseudulle, mistä sitten kerron seuraavassa jutussa :)

lauantai 6. maaliskuuta 2010

Blogi hiljenee hetkeksi - Viva Las Vegas!

Minäpäs lähden lomalle - Las Vegasiin, Grand Canyonille ja Death Valleyhin :) Blogi siis hiljenee pariksi viikoksi - vain satunnaisia postauksia tippuillee matkan varrella ja kommentointikin varmasti jää minimiin.

Las Vegas on leffafanille mielenkiintoinen paikka, sillä onhan sielläkin kuvattu vaikka kuinka monta elokuvaa.

Rain Man
Tom Cruisen ja Dustin Hoffmanin tähdittämässä hienossa elokuvassa veljekset matkaavat Vegasiin, nuoremman veljen tarkoituksena käyttää vanhempaa, autistista, mutta nopeasti päässä laskevaa veljeään apunaan rahan keruussa. Paikkana Caesar's Palace -kasino.


Leaving Las Vegas
Nicolas Cage lähtee Vegasiin juodakseen itsensä hengiltä ja tapaa hyväsydämisen prostituoidun (Elisabeth Shue).


Ocean's 11
Steven Soderbergin ohjaama uusinta vuoden 1960 elokuvasta. George Clooney ryöstää yhdessä mm. Brad Pittin, Bernie Macin, Elliot Gouldin, Casey Affleckin ja Scott Caanin kanssa kertalinttuulla Vegasin kolme suurta kasinoa: Bellagion, MGM Grandin ja Miragen.



Hangover - Kauhea kankkunen
Viime vuoden hauskimpiin komedioihin kuuluva Hangover kertoo Ceasar's Palacen sviitin tärvelemisestä :) Rain Manin kohtausta matkiva rahanhankkimiskohtaus on suloinen.


Fear and loathing in Las Vegas
Johnny Depp ja Benicio Del Toro sekoilemassa ympäri Las Vegasia. Tästä Terry Gilliamin Hunter S. Thompsonin huumehuuruisen kirjan pohjalta tehdystä sekoilusta yleensä joko pitää tai sitten sitä vihaa.