Vuosien varrella kuin salaa yhdeksi suosikkiohjaajakseni on noussut espanjalainen Pedro Almodòvar. Kun katselen vaikkapa omaa elokuvahyllyäni, se "Almodovar-osasto" on melkoisen runsas verrattuna moniin muihin ohjaajiin, ja pakko on ollut siis minunkin tunnustautua tämän omaperäisen miehen ihailijaksi.Almodovarhan ei ole ainoastaan ohjaaja, vaan hän myös käsikirjoittaa kertomansa tarinat itse. Hänen IMDb-sivunsa "Awards" -kohta on huikea: "Won Oscar. Another 90 wins & 61 nominations". Mistään turhasta äijästä ei siis ole kyse.
Avoimesti homoseksuaali Almodovar kuvaa elokuvissaan hyvin rankkoja ja arkoja aiheita - muttei koskaan unohda lisätä mukaan komediallista elementtiä. Hänen elokuvansa pursuavat transvestiittejä, homoseksuaaleja, nymfonaaneja, sukupuolen leikkauksen tehneitä, petettyjä, jätettyjä, hyväksikäytettyjä... aiheet liukuvat sujuvasti insestistä alkoholismiin, onnettomasta parisuhteesta yksinäisyyteen. Aina ne kuitenkin kertovat ihmisten välisistä, usein vaikeista ja eriskummallisista suhteista.
Yksi Almodovarin tavaramerkki on hänen selkeä rakkautensa pääosien naisiin. Hän kuvaa naisensa uskomattoman kauniilla ja persoonallisella tavalla, eikä koskaan pakota heitä johonkin stereotypiaan. Almodovarin luottonäyttelijät kuten Carmen Maura ja Penelope Cruz hehkuvat jokaisessa roolissaan naisena olemisen haurasta vahvuutta.
Almodovar aloitti elokuvan teon kuvaamalla kaitafilmille lyhytelokuvia. Vuonna 1980 alkoi hänen virallinen elokuvaohjaajan uransa, eikä sille loppua näy. Hän on Cannesin elokuvajuhlilla voittanut parhaan ohjaajan palkinnon elokuvasta Kaikki äidistäni ja parhaan käsikirjoituksen palkinnon elokuvasta Volver - Paluu. Sama elokuva palkittiin myös kollektiivisella palkinnolla sen kuuden naisnäyttelijän kesken. Oscarinsa Almodovar sai elokuvan Puhu hänelle käsikirjoituksesta, mistä hän oli myös ehdolla ohjauspalkinnon saajaksi.
Almodovarin pitkät elokuvat:
- Los abrazos rotos - Särkyneet syleilyt (2009) - *** - Tarina rakkaudesta ja mustasukkaisuudesta sokean elokuvaohjaaja Mateo Blancon kertomana. Almodovarin aikuismaisimpia elokuvia, mutta ei nouse vaikuttavuudessaan ohjaajan parhaimmistoon. Pääosassa menetettynä rakkautena Penelope Cruz.
- Volver - Paluu (2006) - **** - Raadollinen kuvaus kuuden naisen elämästä. Loppuhuipennus tuntuu kammottavalta, vaikka tarina muuten on kerrottu melkoisen kevyesti. Pääosassa Penelope Cruz.
- La mala educación - Paha kasvatus (2004) - ***** - Yksi suosikeistani. Perustuu Almodovarin omaan kokemukseen katolilaisessa sisäoppilaitoksessa. Pääosassa meksikolainen Gael Garcia Bernal.
- Hable con ella - Puhu hänelle (2002) - **** - Tarina yksinäisyydestä. Ei päässyt aivan suurimpien suosikkieni joukkoon.
- Todo sobre mi madre - Kaikki äidistäni (1999) - ***** - Almodovarin äidin rakkaus purkautuu tässä elokuvassa mielenkiintoisella tavalla. Aivan loistava elokuva.
- Carne trémula - Lihan värinä (1997) - **** - Mielenkiintoinen ihmissuhdehässäkkä pääosissaan Penelope Cruz ja Javier Bardem.
- La flor de mi secreto - Salaisuuteni kukka (1995) - odottaa katsomista dvd-hyllyssä
- Kika (1993) - odottaa katsomista dvd-hyllyssä
- Tacones lejanos - Korkeat korot (1991) - näkemättä
- ¡Átame! - Ota minut! Sido minut! (1990) - *** - Hassu tarina kidnappauksesta ja uhrin rakastumisesta kidnappaajaansa. Pääosassa Antonio Banderas.
- Mujeres al borde de un ataque de nervios - Naisia hermoromahduksen partaalla (1988) - **** - Ensimmäinen Almodovar-elokuvani, joka on säilyttänyt kulttiasemansa. Tarina ryhmästä onnettomia naisia, joiden elämä kummallisesti tuntuu kietoutuneen saman miehen ympärille. Oli Oscar-ehdolla vieraskielisten elokuvien sarjassa. Pääosassa Carmen Maura ja sivuosassa mm. Antonio Banderas.
- La ley del deseo - Intohimon laki (1987) - *** - Tarina muistinsa menettävästä elokuvaohjaajasta ja tähän intohimoisesti rakastuneesta nuoresta miehestä.
- Matador (1986) - odottaa katsomista dvd-hyllyssä
- ¿Qué he hecho yo para merecer esto!! - Mitä olen tehnyt ansaitakseni tämän? (1984) - **** - Carmen Mauran tähdittämä huima sekasotku.
- Entre tinieblas - Pahat tavat (1983) - odottaa katsomista dvd-hyllyssä
- Laberinto de pasiones - Intohimojen labyrintti (1982) - *** - Almodovar itse tekee lavaesiintymisen tässä hyvin komediallisessa ja suorasukaisessa ihmissuhdesopassa, jonka insestikohtaukset ällöttävät. Nuori Antonio Banderas tekee yhden ensimmäisistä elokuvarooleistaan homoseksuaalina Sadecina. Tämän jälkeen hänet on nähty vielä useasti kuvaamassa miesrakkautta, mutta vuosien mittaan hän pääsi esittämään muitakin rooleja - päätyen lopulta Hollywoodin kassamagneetiksi.
- Pepi, Luci, Bom y otras chicas del montón - Pepi, Luci, Bon ja muut tytöt (1980) - näkemättä
Kuvat Googlen kuvahausta



9 kommenttia:
Almodóvar kuuluu myös mun suosikkeihini, mistä kertoo se, että hyllyssä on peräti yhdeksän herran elokuvaa ja tuon uusimmankin kävin katsomassa leffateatterissa. Ei, en ole päässyt antamaan hänen elokuvilleen vielä täysiä pisteitä, mutta tasaisen varma ohjaaja hän kuitenkin on ja elokuvansa vähintäänkin viihdyttäviä.
Aikoinaan paikallisen Kinokellarin lauantaimatineassa tuli käytyä katsomassa Huono kasvatus (tietämättä ohjaajasta/elokuvasta juuri mitään) ja siitä se vaan sitten lähti ja herran elokuvia on vähitellen tippunut kokoelmaani tasaiseen tahtiin. En kyllä muista elokuvasta loppujen lopuksi niin hirveästi (pääkohdat kyllä), mutta nythän tuo Huono kasvatus jo odottaa katseluvuoroaan hyllyssä, vaikka en jaksaisikaan juuri odottaa. :)
Minunkin suosikkini, kuten tällä viikolla onkin tullut julki..
Eniten olen pitänyt Volverista, mutta Särkyneet syleilyt on vielä näkemättä. Myös Kaikki äidistäni on jäänyt mieleen.
Suunnittelin ostavani pikkuhiljaa myös hyllyyni Almodovarin elokuvia. Vain Volver löytyy hyllystä. Minä kun lainaan paljon kirjastosta ja vuokraan vuokraamosta. Yleensä ostan vain alehintaisia elokuvia eli alle 10 euron hintaisia..
Olen huomannut, että hinnat tulevat kaikkien elokuvien kohdalla jossain vaiheessa alas. Joten kokoelmaa kartuttamaan!!
Mulla Almodovar on vielä iso aukko sivistyksessä. Oon nähnyt toistaiseksti vain Naisia hermoromahduksen partaalla (josta tykkäsin kyllä) ja Volver odottaa kirjahyllyssä vuoroaan. :)
Sivustakatsoja, minulla on Almodovareja kertynyt hyllyyn peräti 13, mutta kaikkia en ole vielä katsonut. Olen niitä Anttilan alesta hamstrannut, kun kuitenkin olen kaikki halunnut nähdä. Minä olen joihinkin Pedron töihin ihastunut niin paljon, että täydet viisi tähteä olen niille antanut (minä kun koitan vältellä niitä puolikkaita tähtiä).
Sooloilija, minä olen kaikki nuo Almodovarit ostanut juurikin Anttilan alesta - vähän aikaa sitten niitä sai viidellä eurolla ja nyt ovat tainneet olla euron enemmän. Minäkään kun en yleensä täydellä hinnalla levyjä osta ;-) Kannattaa siis käydä Anttilan alelaarit tsekkaamassa, ainakin vielä vähän aikaa sitten siellä oli melkein kaikki nämä Pedrot (ainakin täällä).
Tiinanen, tervetuloa kommentoimaan blogiini! Kiva nähdä vanhojen lisäksi uusia "kasvoja" :) Minä joskus nuorempana ajattelin Almodovaria "tyttöjen ohjaajana" enkä ollut hänen elokuvistaan siksi kiinnostunut (olin enemmän toimintaleffojen ystävä), mutta sitten tutustuin herran uskomattoman mielikuvitukselliseen tarinankerrontaan ja olin myyty :) Volver ei ole ollenkaan huono seuraavaksi tutustumiskohteeksi!
Tänne oli tullut joku spämmiviesti ja muutin asetukset takaisin siihen, että sanavahvistus tarvitaan kommentoinnissa. Jospa noita ei siis ala enempää tulla!
Nähtynä vain 3 näistä, nro 2,3 ja 10. Mutta kaikkihan nämä pitäis nähdä ^_^.
Tuuluska, ei mitään huonoja nuo, mitä olet jo nähnyt :) Mutta kyllähän nämä kaikki on omalla tavallaan mielenkiintoisia tapauksia nähdä. Minullakin on nuo muutamat vielä näkemättä :)
Minä olen myös ajatellut tehdä ohjaajista juttuja mutten ole saanut aikaiseksi ;O) Minä taas EN pidä Aldomovarin leffoista, kuulun vähemmistöön ja tiedän sen. Olen nähnyt 3 herran leffaa ja ne eivät napanneet minua kiven vertaa vaikka kaiken järjen mukaan minun pitäisi pitää niistä...Ainut siedettävä leffa on Kaikki äidistäni enkä usko että jatkossakaan opin näistä pitämään ;O)
Mikaela, minulla on muutama ohjaaja, joiden töistä todella pidän ja joiden töitä olen nähnyt paljon, ja ajattelin sellaisista jotain hupatella tänne. Tee sinäkin, sitten kun sellainen fiilis tulee!
Kaikki ei voi tykätä kaikesta. Mitkä Almodovarin leffat muuten olet nähnyt? Mietin vaan, että olisiko käynyt niin, että et ole niitä parhaimpia tai mielikuvituksellisimpia ja sekoimpia nähnyt? Esim tuo Huono kasvatus on loistava - ja Gael Garcia Bernal siinä kauniimpi kuin moni nainen :)
Niin, huomasittehan kaikki, että tuossa alimmaisessa kuvassa on juurikin Gael Garcia Bernal? =)
Lähetä kommentti