Lontoossa helmikuun 21. päivä 1946 syntynyt Alan Sidney Patrick Rickman tuli valituksi helmikuun "pojaksi" ennen joulua tekemässäni poikakalenterissa. Rickmania ei nyt voi enää ihan pojaksi sanoa, kun ikää kertyy tänä vuonna 64, mutta ehdottomasti hän kuuluu suosikkinäyttelijöitteni listalle. Siispä paikka helmikuun "poikana" on oikeutettu.Rickmanista piti alunperin tulla graafinen taiteilija, mutta 26-vuotiaana saatu Royal Academy of Dramatic Artsin stipendi johdatti hänet esiintyvän taiteen pariin. Hän päätyi teatterin pariin ja esiintyi Dangerous liaisions (onkohan se nyt Vaarallisia suhteita suomeksi?) -näytelmässä Broadwayllä Tony-ehdokkuuden arvoisesti. Hän näytteli tv-sarjoissa ja tv-elokuvissa, kunnes debytoi elokuvan puolella kunnolla Hans Gruberin roolissa Bruce Willisin vastapelurina elokuvassa Die hard (1988). Tämä ikimuistoinen roiston rooli on valittu yhdeksi American Film Instituten Parhaiden Pahisten Top 100 -listalla, eikä aiheetta!
Samettiääninen Rickman osaa käyttää persoonallista ääntään sekä hyvällä että pahalla puolella - se tekee pahiksesta vakuuttavan ja romanttisen komedian päätähdestä viehättävän. Vakuuttavan pahiksen rooli onkin ollut Rickmanin tavaramerkki pitkään - hän nähtiin Nottinghamin seriffinä Kevin Costnerin tähdittämässä Robin Hoodissa 1991 ja nyt vanhemmalla iällä professori Kalkaroksena Harry Potter -sarjassa sekä Sweeney Toddissa Johnny Deppin murhanhimon kohteena tuomari Turpinina.Pahisrooliensa lisäksi Rickman on näytellyt useissa draamoissa ja romanttisissa komedioissa - mm. ihanassa jouluisessa romcomissa Love actually sekä Ang Leen Jane Austen -filmatisoinnissa Järki ja tunteet eversti (??) Brandonina. Komediarooleissa hänet on nähty mm. Kevin Smithin ihastuttavassa uskontoparodiassa Dogma ja avaruuskomediassa Galaxy Questissa, missä hänet nähtiin Sigourney Weaverin rinnalla. Weaverin kanssa Rickman teki yhteistyötä myös vuonna 2006 draamassa Snow Cake, jossa Weaver esittää autistista äitiä, jonka tyttären kuoleman Rickmanin hahmo tahtomattaan aiheuttaa.
Rickmanin hienoa ääntä kuullaan myös Linnunradan käsikirja liftareille -leffaversion masentuneen Marvin -robotin äänenä. Tänä vuonna hänet puolestaan nähdään (tai ilmeisesti ainakin kuullaan) suuresti odotetussa Tim Burtonin elokuvassa Liisa ihmemaassa!
Yksityiselämässään Rickman on ollut yhden ja saman naisen kanssa yhdessä vuodesta 1965 lähtien (IMDb:n mukaan). Hän ja Rima Horton eivät ole naimisissa, eikä Rickmanilla ole yhtään lasta.
Rickmanin sanomaa:
"I do take my work seriously and the way to do that is not to take yourself too seriously."
"I love America because whenever I go home -- there's something about England and coming from England-- but as soon as you walk down the steps of the plane you shrink. And you have to start saying "sorry" and being polite and curtsying and things like that... America just lets me be the klutz I really am."


9 kommenttia:
Kalkaros <3 Toki itse Alankin on ihana :D
Tykkään Alanista kovasti. Olen nähnyt ensimmäistä kertaa jossain lasten sarjassa tai leffassa, mutta en kuollaksenikaan muista missä. Joku telkkaripätkä anyway. olisko siinä ollut jotain lohikäärmeitä? Hmmm.
Rakastan Alan Rickmania!!! Ainakin melkein...
Aaaahhhhh, Rickman, ihanaa!! Nuoren lihan vastapainoksi tarvitsee aina tällaisia vähän varttuneempia herrasmiehiä, ja Alan on niistä kyllä ehdottomasti number one :)
Ravenwaves, Kalkaros on Siriuksen ohella ollut minun suosikkini Pottereissa :)
Chatrin, mikähän olisi ollut? Koitin IMDb:stä katsella, mutta ei silmään sattunut mitään lastenohjelmaa/elokuvaa Rickmanin listalta. En tosin käynyt läpi sitä kokonaan.
Annie, Rickman on loistava näyttelijä, josta nyt ei oikein voi olla pitämättä.
Bubble, aivan totta! Monimuotoisuus kunniaan :)
Minä tajusin että Rickman on ihana nähdessäni Texasin musiikkivideon In Demand, oletko nähnyt?? Katso ihmeessä jos et ;O) Youtube kehiin heti..
Mikaela, enpä ole nähnyt, mutta kohta katson :) kiitos vinkistä!
Tähän ei voi muuta sanoa kuin että Rickmanilla on yksi parhaista äänistä ikinä! Se mies saisi lukea minulle vaikka puhelinluetteloa...
Anne, aivan totta, olen samaa mieltä - ihanaääninen mies ja mullekin voisi vaikka lukea sitä puhelinluetteloa... ;-)
Lähetä kommentti