tiistai, 23. helmikuuta 2010

BAFTA voittajat 2010

Brittien Oscarit eli BAFTAt jaettiin viime sunnuntaina. Matkalla kohti Oscareita - jotka jaetaan vajaan kahden viikon kuluttua - on mielenkiintoista seurata näitä muita palkintoja, jotka jonkin verran antavat osviittaa myös sille, kuka voittaa Hollywoodissa.

Briteissä suurimmaksi voittajaksi nousi ohjaaja Kathryn Bigelow (oikealla) ja The Hurt Locker - elokuva voitti parhaan elokuvan, parhaan ohjauksen, parhaan alkuperäisen käsikirjoituksen, parhaan kuvauksen, parhaan leikkauksen ja parhaan äänimaailman palkinnot. Itseäni harmittaa, etten vieläkään ole Hurt Lockeria nähnyt, sillä tämän perusteella alkaa vaikuttaa siltä, että Bigelow on sotaelokuvallaan vahvasti mukana myös Oscar-kisassa.

Näyttelijäpalkinnot menivät parhaasta miespääosasta Colin Firthille elokuvassa A Single Man (ensi-ilta Suomessa 5.3.), parhaasta naispääosasta Carey Mulliganille elokuvassa An Education (ensi-ilta Suomessa 12.3.), miessivuosasta odotetusti Christoph Waltzille elokuvassa Kunniattomat paskiaiset ja naissivuosan palkinto Mo'Niquelle elokuvassa Precious (Suomen ensi-ilta niinikään 5.3.).

Parhaan sovitetun käsikirjoituksen palkinto annettiin Britanniassa Jason Reitmanille ja Sheldon Turnerille hienosta Up in the airista, mikä mielestäni meni oikeaan osoitteeseen. Puvustuksen ja maskeerauksen palkinnot puolestaan sai Young Victoria. Visuaalisten efektien palkinto meni odotetusti James Cameronin Avatarille.


Paras animaatio oli Brittien mielestä Up - Kohti korkeuksia, minkä mm. Episodi -lehti Suomessa valitsi vuoden parhaaksi elokuvaksi. Ei-englanninkielisen elokuvan palkinnon sai ranskalainen Un Prophete - Profeetta.

BAFTAn oma Rising star award ojennettiin Kristen Stewartille ja ohjaaja Duncan Jones (joka ohjasi hienon sci-fi-draaman Moon) palkittiin Most promising newcomer -palkinnolla.

Jännityksellä odotetaan sitten niitä Oscareita vielä parisen viikkoa :)


Kuvat Googlen kuvahausta

16 kommenttia:

tiinanen kirjoitti...

The Hurt Locker tulee dvd:lle nyt keskiviikkona, eli siis huomenna 24.2. Sit se on ainakin helppo katsoa. :)

Paivi [Hangman's Joke] kirjoitti...

Tiinanen, tokihan se on helpompi katsoa, mutta olen laiska ja saamaton - matka videovuokraamoon on aina lähes mahdoton tehtävä ja täydellä hinnalla en periaatteessa osta leffoja itselle. Pitää tsekata, jos saisi jostain lainaan tuon :) Ennen Oscareita se ainakin pitää nähdä.

Tero kirjoitti...

Ennen Oscareita se on todellakin tehtävä. Oon nähnyt sen nyt kolme kertaa ja on hyvä.

Bigelow voittaa ohjauksen lähes varmasti, mutta elokuvan pystin voi napata - ehkä yllättäenkin - Kunniattomat paskiaiset. Eiköhän The Hurt Locker silti vie. Pliis, ei Avatarille 4 pystiä enempää (ja nekin vain teknisistä).

Paivi [Hangman's Joke] kirjoitti...

Tero, ohhoh, kolme kertaa! Sitten sen pitää olla hyvä.

Minä en myöskään Avatarille mitään isoja palkintoja toivo. Kunniattomat paskiaiset parhaan elokuvan pallilla kelpaisi mulle, mutta ennen kuin sanon mitään lopullista, pitää katsoa se Hurt Locker.

Vee kirjoitti...

Ohoh, Hurt Lockerhan sai paljon palkintoja! Kyllä nyt täytyisi hiljalleen kaivaa se jostakin kolosta katsottavaksi... Alkaa kyllä taas Oscarit jännittää, kun seuraa näiden muiden palkintojen jakamista :)

Mikaela kirjoitti...

Mua aina masentaa Oscarit koska yleensä tärkeimmät pystit menevät väärille tuotoksille, minun mielestäni ;O) Pieniä poikkeuksia lukuunottamatta, kuten esim Ledger ja Departed, potin korjaa joku kompromissi, kuten nyt pelkään Avatarista tulevan..Paskiaiset ei takuulla saa mitään, siksi nämä Baftat ovat virkistävä poikkeus vaikkakin antavat myös osviittaa tulevasta. Olipas muuten HARVINAISEN sekava kommentti, jopa minulta??

Paivi [Hangman's Joke] kirjoitti...

Vee, kyllä se Hurt Locker tosiaan pitää kaivaa katsottavaksi ennen Oscareita. Hieman harmittaa kun tänä vuonna en pääse suorana seuraamaan Oscareita. Niin monena vuonna olen keskellä yötä herännyt silmät ristissä gaalaa tuijottamaan, mutta tänä vuonna se menee samalla aikaa kun istun lentokoneessa...

Mikaela, sinunhan kommentit eivät koskaan ole sekavia ;-) Aika usein ne Oscarit menevät väärään paikkaan minunkin mielestäni, joitakin poikkeuksia lukuunottamatta tosiaan. Jospa Avatarista ei tulisi se Oscar-kompromissi...

Chatrin kirjoitti...

jotkut leffat ehtii jo unohtaa, kun ne matkaa suomeen niin kauan. kuten tuo precious, olin jo aivan unohtanut. sehän pitää siis ehd. nähdä.

Paivi [Hangman's Joke] kirjoitti...

Chatrin, Preciousista muuten on tulossa pieni yllätys lähipäivinä täällä blogissa =)

Tero kirjoitti...

Päivi, haluatko, että kirjoitan sulle jotain Oscar-kisan nykyisestä tilasta isoimpien kategorien suhteen? Mahtaisko ketään kiinnostaa?

Paivi [Hangman's Joke] kirjoitti...

Tero, laitoin sulle asiasta viestiä fb:ssä :)

Sooloilija (=Soolis) kirjoitti...

Nämä Baftat meni mulla ohi ihan täysin ja nyt odottelen Oscareita, vaikka Mikaela onkin oikeassa tuossa, että usein menee väärille ne pystit. Mitä ne viime vuonnakin vauhkosivat sen Slummien miljonäärin kanssa. Ei se nyt NIIN hyvä ollut, eikä myöskään ollut Benjamin Button. Joten odotellaan mielenkiinnolla kuka ne pystit vie tänä vuonna..

Colin Firth on jo moneen otteeseen palkittu tänä vuonna roolistaan, mutta antaa akatemia Hollywoodin puolella tunnustusta brittimiehelle?

Annie Mee kirjoitti...

Kyllä itkettää jos Avatar saa Oscareita muusta kuin teknisestä osaamisesta/ulkonäöstä!

En usko että koskaan mikään elokuva on niin hyvä että ansaitsee Oscareita sitä kymmentä hipovaa määrää... Paljon mielenkiintoisempaa on jos jakautuvat tasaisemmin.

Ja Carey Mulligan -fanina riemuitsen tietenkin tuosta Bafta-voitosta!

Paivi [Hangman's Joke] kirjoitti...

Soolis, BAFTAt ikävä kyllä jäävät Oscareiden varjoon - niin kuin monet muutkin leffapalkinnot. Minua nuo BAFTAt ovat pitkään kiinnostaneet eurooppalaisesta näkökulmasta ja mielenkiinnolla odotin voittajien julkistusta.

Annie Mee, jotenkin olisi uskomatonta jos Avatar suurimmat Oscarit voittaisi. Mutta eipä sitä koskaan tiedä.

Kazza kirjoitti...

Apua, siis voisko tuo Kirsten Stewart olla yhtään enemmän "emo", siis ei hymy irtoa edes jumankeuta palkintoa hakiessa! Tekisi mieli tirauttaa turpiin koko likkaa :D Jos saisi edes sitten jonkinlaista tunnetta moisesta puupalikasta irti! Näytellähän nainen ei osaa tipan vertaa.

Huh, tulipa tilitettyä ;D

Paivi [Hangman's Joke] kirjoitti...

Kazza, minä kyllä mielenkiinnolla odotan sitä Stewartin tähdittämää Runawaysia, jossa neito esittää Joan Jettiä. Jotenkin tuntuu että hän voisi sellaiseen rooliin sopia paremmin kuin johonkin teinivampyyriromansseiluun...

Täällä saa tilittää :)

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails