keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Uudelleenfilmatisoinnit - hyvä vai paha?


Eilen kauhistelin sitä, että 80-luvun nuorisoklassikosta Karate Kidistä on tulossa uusintaversio. Myöhemmin illalla aloin mietiskellä uudelleenfilmatisointien mielekkyyttä ja syitä. Koitin muistella hyviä päivitettyjä versioita ja mietin myös, missähän menee raja uudelleenfilmatisoinnille, onko yksikään elokuva niin "pyhä" että siitä ei koskaan tehtäisi uutta versiota.

Vastauksiahan näihin kysymyksiin on mahdotonta saada, mutta pähkäillä aina voi :) Tulin siihen tulokseen, että ehkäpä uusintaversioilla on sittenkin oma merkityksensä - siinä missä vuoden 1984 Karate Kid vaikutti minun ja monen muun 70-luvulla syntyneen elämään, vuoden 2010 Karate Kid voi puolestaan toimia tämän päivän lapsille ja nuorille. Maailma muuttuu Eskoseni, joten ehkä elokuvienkin päivittäminen tämän päivän muodin, musiikin ja yleisten tapojen mukaiseksi on järkevää.



Ja onhan maailmassa montakin hyvää uudelleenfilmatisointia. Monista elokuvista en ole edes nähnyt alkuperäistä, vaan pelkän remaken. Hyvä esimerkki tästä on Ocean's 11, josta olen nähnyt vain Steven Soderberghin ohjaaman hulvattoman hauskan version, mutta en lainkaan vuoden 1960 versiota tähtenään Frank Sinatra. Voin uskoa, että tuon Sinatra-version aikanaan nähneelle ajatus George Clooneyn esittämästä Danny Oceanista on voinut olla hankala.

Kun vertaa esimerkiksi Tim Burtonin vuonna 2005 ohjaamaa Charlie and the chocolate factorya Mel Stuartin vuonna 1971 ohjaamaan Willy Wonka and the chocolate factoryyn, ymmärrän päivityksen hyvin, vaikkakin molemmat elokuvat ovat hyvin samantyylisiä ja myös samalla tavalla ansiokkaita.

Joskus uuden version merkityksestä voidaan olla monta mieltä. Otetaan esimerkiksi Alfred Hitchcockin Psyko (1960), josta Gus Van Sant teki uuden version vuonna 1998 - kuvaten elokuvan aivan yksi yhteen alkuperäisen kanssa. Molemmat elokuvat olivat hyviä, mutta oliko Van Santin tekeminen tarpeen?

Entä millainen elokuva on sellainen, josta kukaan ei koskaan tohdi tehdä uusintaversiota? Olisikohan Francis Ford Coppolan Kummisetä sellainen? Ainakin olisi hyvin hyvin hankala kuvitella ketään toista Marlon Brandon jalanjälkiin näyttelemään legendaarista Don Corleonea.


Mitä mieltä sinä olet? Ovatko uudelleenfilmatisoinnit paikkansa ansainneet? Onko mikään liian pyhää remaken tekemiselle?