tiistai 22. joulukuuta 2009

Kalenteri 2010 - Hollywoodin miehet, osa 3/4

Poikakalenterin kolmannessa osassa esitellään synttäripojut kuukausille heinä-syyskuu. Tällä kertaa vuorossa on kakkososan megakomistusten sijaan ehkä hieman erikoisempaa :)


Vin Diesel on minun guilty pleasure. Ihastuin körilään ääneen ja muskeleihin taide-elokuvassa xXx ja muuten näyttelijänä heti sen jälkeen katsomassani loistavassa sci-fi -rainassa Pitch Black. Diesel ei varmasti ole mies joka makuun ja omalla kohdallakin joskus oikein ihmettelen, miten hän on päässyt nousemaan niinkin korkealle hottislistoillani. Mutta aina ei tarvita paljoa polvia tutisuttamaan - Dieselin kohdalla suuri syy on hänen ihanan karhea äänensä. Eikä mies muutenkaan ihan turha jätkä ole, sillä on ihan toimivan lyhärinkin (Multi-Facial) ohjannut. Lisää Dieselistä IMDb:ssä.

 

Elokuu oli hankala kuukausi... En löytänyt ketään suurta suosikkiani, joka olisi syntynyt elokuussa! Nuori Ben Barnes on jäänyt mieleen Narnia 2:n prinssi Kaspianina sekä muutamasta muusta pienemmästä roolista kuten esimerkiksi Stardust - Tähtisumua -fantasian nuorena Dunstan Thornina. Tulossa ensi keväänä (??) on Oscar Wilden klassikkoromaaniin perustuva elokuva Dorian Gray, jossa Barnes esittää nimiroolia. Ben on söötti poju, josta saattaa iän karttuessa kuoriutua vielä vaikka mitä :) Lisää nuoresta engelsmannista IMDb:ssä.

 

Keanu Reeves. Pitkäaikaisin suosikkini näyttelijärintamalla. Ja edelleen going strong. Keanun näyttelijänlahjoista voidaan sanoa mitä sanotaan, mutta minulle tämä suklaasilmä on aina ollut se hottentotti, jota katson vaikka kaksi tuntia perunoita keittämässä! Uskomattoman hyvillä geeneillä varustettu Keanu ei näytä vanhenevan lainkaan vaan näyttää lähes samalta kuin 10 vuotta sitten. Tsekkaa filmografia IMDb:stä.

Kalenterin viimeinen osa tulossa varmaankin huomenna - ja sitten onkin tyttöjen vuoro! :)