perjantai 27. marraskuuta 2009

Viikonlopuksi pohjoiseen

Tänä iltana hyppään perheen kanssa lentokoneeseen ja lennähdämme viikonlopuksi Kajaaniin. Isäni täytti viikolla kunnioitettavat 60 vuotta - siitä onnittelut vielä hänelle! - ja pistäydymme juhlistamaan syntymäpäiviä. Eilen illalla leivoin läjän kakkupohjia, jotka sitten koitan lentokoneessa saada ehjinä kuskattua ;-)


Kuva lumisesta Kajaanin linnasta www.kajaani.fi:stä

Matka Helsingistä Kajaaniin on niin hurjan pitkä, että tällaisenä lyhyenä viikonloppuna autoileminen sinne saakka on tuskaa. Lisäksi pikkuihmisemme on melkoisen kärsimätöntä sorttia, joten jos seitsemän tunnin matka-ajan saa lyhennettyä murto-osaan, kyllä lentomatkustaminen saa kiinnostuksen heräämään siitäkin huolimatta, että se taas kasvattaa hiilijalanjälkeämme huimasti.

Toivotan kaikille oikein leppoisaa viikonloppua ja mukavia pikkujouluja sellaisia juhliville! Uudet jutut taas ensi viikolla :)

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Taattua Moorea - Capitalism: A love story (****)

Michael Moore on mielestäni aina osannut tehdä viihdyttäviä, mutta ajatuksia herättäviä dokumentteja. Toki hänen elokuvansa pitää katsoa tietynlaisen Moore-varauksen kera, mutta aina hänen tekeleissään kuitenkin totuuden siemen kulkee mukana. En pysty uskomaan, että hän muuten dokumenttejaan tekisi, ellei niissä olisi yhtään sydän mukana. Pulska ja resupekan näköinen lippispäinen Moore herättää sympatiat kärsiviä kansalaisia kohtaan kuin Hannu Karpo ikään.


Uusimmassa dokumentissaan Capitalism: A love story Mooren aiheena on kapitalismi. Hän hyökkää kovin sanoin Amerikkalaisen unelman kimppuun ja ehdottaa, että amerikkalaiset on aivopesty uskomaan saavuttavattomaan unelmaan, ja sen varjolla suuryritysten johtajat ovat voineet ottaa valtaansa koko maan. Hän kritisoi sitä, että 1% Yhdysvaltojen kansasta pitää hallussaan suurinta pääomaa sekä sitä että suuryritysten johtajat hallitsevat myös poliittisia elimiä sekä Wall Streetin ylivaltaa.

Amerikkalaisten usko kapitalismiin synnytettiin kommunismin pelolla kylmän sodan aikaan, mutta hyvä usko on vuosien mittaan saanut kammottavia piirteitä: tavallisella työnteolla ei enää elä, normaalit työssäkäyvät perheet on houkuteltu velkavankeuteen ja laman koittaessa heiltä on viety kaikki, kodin pakkolunastuksesta lähtien.


Moore antaa jälleen ajattelemisen aihetta, sillä samoja piirteitä on nähtävissä myös Suomessa - ihmisillä on paha olla, työntekijät ajetaan ahtaalle ja poltetaan loppuun, kaikkialla korostetaan taloudellista tehokkuutta eikä enää muisteta, että elämässä on paljon muutakin.

Yhdysvaltain pankeilta rahasäkin kanssa takaisin heidän valtiolta saamaansa 700 miljardin pankkitukea karhuava Moore on sympaattinen näky. Samoin hänen pankkiireihin kohdistuvat kansalaispidätysyrityksensä ja "Police Line Do not Cross" -liinan Wall Streetin tärkeimpien rahalaitosten ympärille virittäminen. Niiden tarkoitus on kuitenkin herättää ihmisten kiinnostus asiaa kohtaan, nostattaa ajatuksia ja saada ihmiset tutkimaan asiaa itse, mikä on äärimmäisen tärkeää tässä ajassa, jossa tiedotusvälineiden antama kuva saattaa olla jokseenkin vääristynyt.

 

Leffan trailerin voi tsekata täällä.

Tuomio: *****

F A C T  F I L E:
Ohjaus ja käsikirjoitus: Michael Moore
Valmistusmaa: Yhdysvallat 2009
Genre: dokumentti
Ensi-ilta: 27. marraskuuta

Blogin uusi ilme

Päätin pimeän vuodenajan kunniaksi lisätä hieman valoa elämään ja vaihtaa bloginkin ilmeen valoisammaksi. Mustasta tuli vaihteeksi valkoinen :)

Ja joulun lähestymisen kunniaksi teitä yläpuolella tervehtii Jack Skellington ihastuttavasta Nightmare Before Christmas -animaatiosta.


Mitä mieltä sinä olet blogini uudesta ilmeestä?

maanantai 23. marraskuuta 2009

Leffaväsymystäkö kaamosväsymyksen lisäksi?

Tajusin tänä aamuna, että en ole katsonut suurin piirtein kahteen viikkoon yhtä ainutta elokuvaa kotona! Muutaman leffan olen käynyt katsastamassa lehdistönäytöksissä, mutta kotona en ole saanut aikaiseksi istuutua sohvalle kahdeksi tunniksi. Toisaalta tämä on varmasti ihan hyväksi, sillä välillä on kotona katsottavien elokuvien kanssa tullut ihan kiire (kun deadlinet pukkaa päälle) ja katsomisesta on tullut pakkopullaa vailla mitään nautintoa (ks. vuoden saldo tähän mennessä).

Tänä talvena minuun iski pitkästä aikaa jouluinnostus ja muutenkin teki mieleni sisustaa kotia hieman uuteen uskoon - osasyy tähän innostukseen varmasti oli vierailu Sarin ihanassa kodissa Teksasissa :)



Elokuvien suhteen päivityksiä on taas tulossa blogiinkin - Tie - The Road -elokuvasta on jo valmis juttu odottamassa, mutta koska leffan ensi-ilta on vasta joulukuun lopulla, olen jättänyt jutun vielä toistaiseksi odottamaan. Viime viikolla näin mm. Michael Mooren uuden dokumentin Capitalism: A love story ja siitä olisi tarkoitus joitakin ajatuksia jakaa muillekin lähipäivinä.

***

Viime viikolla ensi-iltansa saanut Twilight - New Moon teki lippuluukkuennätyksen ensi-iltapäivänään tienaten ensimmäisenä päivänä pelkästään USAssa yli 70 miljoonaa. Arvioiden mukaan leffa kipuaa jopa kolmanneksi kaikkien aikojen ensimmäisen viikonlopun box office -ennätyksissä - ykkösenä keikkuvan Dark Knightin ja kakkosena olevan Spider-Man 2:n jälkeen. Kyllä ne tytöillekin suunnatut elokuvat näköjään myy ;-)


keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Susihukkasten juhlaa - Twilight New Moon (***)

Twilight -sarjan kakkososa Uusikuu saa ensi-iltansa huomenna. Näin elokuvan eilen siitä järjestetyssä ainoassa lehdistönäytöksessä. Virallinen arvostelu on luettavissa joulukuun lehdestä, mutta kirjoittelen tänne blogiini lisäksi epävirallisempia fiiliksiä ja ajatuksia elokuvasta :)

Tarina alkaa siitä, kun Bella (Kristen Stewart) täyttää huimat 18 vuotta, vanheten näin ikuisesti 17-vuotiaana pysyvää vampyyrirakastaan, Edwardia (Robert Pattinson) fyysisesti "vanhemmaksi" - vaikka käytännössähän Edward on jo yli 100-vuotias, vaikka ei oikein siltä näytäkään. Bella puolestaan näkee painajaisia, joissa hän on vanha mummo ja Edward yhtä kaunis kuin ennenkin.


Vanheneminen on kuitenkin ongelmista pienin, kun Cullenien vampyyriperhe päättää Bellan katastrofiksi muodostuneiden syntymäpäiväjuhlien jälkeen muuttaa kaupungista pois. Edward pyyhkii itsensä Bellan elämästä ja jättää tämän yksin. Bella vaipuu kuukausien mittaiseen syvään masennukseen, josta alkaa parantua vasta inkkariystävänsä Jacobin (Taylor Lautner) ystävyyden avulla.


Tämä tuskin kovin monia spoilaa, jos kerron, että Jacobilla on geeneissään salaisuus - hän kuuluu harvinaiseen quileute-intiaanien ryhmään, jotka kantavat "susigeeniä", joka muuttaa nuoren aikuistumisen kynnyksellä jonkinasteiseksi ihmissudeksi, jonka tehtävänä on suojella ihmisiä vampyyreiltä. Geeninsä takia Jacob on aikuistunut ja kasvanut huimaa vauhtia (ja nuorella Lautnerilla on ollut hurja homma kaiken sen lihasmassan kerryttämisessä roolia varten). Tarinaa tuntemattomalle inkkaripoikien keekoilu ilman paitaa saattaa huvittaa, mutta kirjan lukeneet tietävät, miksi heillä on mahdollisimman vähän vaatetta päällään.

Bellan ja Jacobin ystävyys muotoutuu jonkinlaiseksi rakkaudeksi asti, joskaan Bella ei saa Edwardia mielestään - varsinkin kun tämä näyttäytyy hänelle varoittavissa näyissä kun hän harrastaa jotain radikaalia. Siksipä Bella ryntääkin apuun, kun Edwardin sisko Alice (Ashley Greene) tulee hänen luokseen ja kertoo Edwardin olevan kuolemanvaarassa...

Sääliksi käy susipoikaa.


Uusikuu on elokuva, jota itseään oikeana elokuvakriitikkona pitävien on helppo halveksua. Tämä olikin aistittavissa lehdistönäytöksessä kuulluista herrasmiesten röhönauruista. Yleensähän kaikkea selkeästi tytöille suunnattua pidetään jotenkin alempiarvoisena, usein hupaisana ja tietyllä tapaa halveksuttavana. Ja nuoret tytöthän ovat teini-ikäisessä romantiikannälässään vähän huvittavia.

Mutta jos on joskus kokenut, mitä on olla nuori tyttö, tietää, että tämänkaltaiset tarinat ovat useille heistä tärkeitä ja saattavat vaikuttaa positiivisesti heidän kasvuprosessissaan kohti aikuisuutta. Kun poikaystävä jättää, monen maailma kaatuu ja mielessä saattavat risteillä jopa itsetuhoiset ajatukset. Siksi nuoren tytön näkökulmasta on aivan uskottavaa vaipuminen suhteen päättymisen jälkeen masennukseen, jossa usea kuukausi vain katoaa elämästä, kuten Bellan tapauksessa.

"Tyttöjen leffoja" ei saisi aina haukkua niiden mahdollisen sentimetaalisuuden takia, sillä niillä on tilauksensa ja oma tehtävänsä tyttöjen kasvun tukemisessa. Fantasiaromanssit ovat tärkeitä varsinkin silloin, kun omasta romanssista vielä vain haaveillaan.

Siksi Uusikuu on alkuperämateriaaliinsa nähden ihan toimiva elokuva. Se ei ole elokuvahistorian mestariteos missään mielessä, mutta viihteellisyydessään oivaa ajanvietettä. Ainakin meitä naispuolisia katsojia hemmotellaan puolialastomilla, kauniilla miesvartaloilla yllinkyllin :)


Tuomio: *****

F A C T  F I L E:
Ohjaus: Chris Weitz
Käsikirjoitus: Melissa Rosenberg, perustuu Stephenie Meyerin romaaniin
Pääosissa: Kristen Stewart, Taylor Lautner, Robert Pattinson, Ashley Greene, Billy Burke
Valmistusmaa: Yhdysvallat 2009
Genre: fantasia
Ensi-ilta: 20. marraskuuta

tiistai 17. marraskuuta 2009

Team Jacob

Näin tänään odotetun ja hypetetyn Twilight -jatko-osan Uusikuu. Siitä varsinainen arvio on tulossa hieman myöhemmin, mutta sen verran voin sanoa, että eiköhän se kohderyhmäänsä uppoa ;-) Naiskatsojille on, kuten jo julkaistussa kuvamateriaalissa luvattu, paljon paljon paidattomia, lihaksia pullistelevia nuorukaisia silmäniloksi. Mitään elokuvahistorian mestariteosta on turha odottaa, mutta viihdearvo on odotetusti korkea.

Tämä on täysin Team Jacobin elokuva. Fanit voivat vaikkapa hankkia tällaisen paidan päälleen ;-)
People.com oli lähtenyt Twilight -hypetykseen mukaan listaamalla julkkiksia, jotka ovat julkistautuneet jomman kumman leirin kannattajaksi. Artikkelin mukaan kirjojen lumo on saavuttanut jopa presidentti Obaman ja hänen tyttärensä, jotka molemmat ovat lukeneet kirjat. Myös Rosario Dawson on myöntänyt addiktoituneensa sarjalle ja lukeneensa sen yhteen putkeen.

Kim Kardashian on nähty käyttämässä Taylor Lautnerin kuvalla varustettua juomapulloa - siispä kaunotar lasketaan kuuluvaksi susileiriin. High School Musicalista tuttu Ashley Tisdale puolestaan käyttää Robert Pattinsonin kuvalla varustettua juomapulloa - siispä vampyyrileiri. Samoin Jennifer Love Hewitt liputtaa voimakkain sanoin vampyyrileirin puolesta: "There is not a girl in the world who's not Team Edward! Have you met girls who are not Team Edward? Well, they are not girls! They're aliens from another planet who should not be allowed to exist."

Meikäläinen kuuluu ihan ehdottomasti kuitenkin susileiriin :) Sanokaa mitä sanotte teinivillityksestä. Ikärasismia sellainen - saadaan me aikuisetkin tykätä! ;-)

maanantai 16. marraskuuta 2009

MovieMonday 14. - 16.11.2009: IMDb Top 250 - The Empire Strikes Back

Tämän viikon Elokuvamaanantain aiheena on kertoa yhdestä IMDb:n Top 250 -listalla olevasta elokuvasta. Mietin vaihtoehtoina loistavaa Shawshank Redemptionia, upeaa Citizen Kanea, raastavaa Kummisetää... ja sitten päätin mennä riman ali ja valita yhden minulle rakkaimmista elokuvista: toisen osan Tähtien sotaa, Imperiumin vastaiskun, joka on Top 250-listalla sijalla 10, mikä on tämän hetken korkein Tähtien sota -sijoitus (ensimmäinen Tähtien sota on sijalla 13).


Ensimmäisen Tähtien sodan menestyksen siivittämänä George Lucas päätti jatkaa avaruusfantasiaansa, mutta antoi ohjausvastuun toisaalle. Irvin Kershner ohjaksissaan Imperiumin vastaiskusta syntyi yksi elokuvahistorian parhaimmista jatko-osista. Täysverisenä seikkailuna alkanut tarina kääntyi synkempään suuntaan, kun Luke Skywalker sai tietää oikean isänsä identiteetin.

 
Imperiumin vastaisku on Lukelle (Mark Hamill) kasvun aika. Kirkasotsaisesta maalaispojasta muokkautuu 900-vuotiaan jedimestari Yodan (Frank Oz) avulla oikeamielinen jediritari, joka seuraa sydämensä ääntä. Iki-ihana Yoda on filosofi, jota olen varmasti siteerannut elämäni aikana enemmän kuin ketään muuta filosofia ;-) Prinsessa Leia (Carrie Fisher) ja Han Solo (Harrison Ford) puolestaan löytävät toisensa suhteen kivikkoisesta alusta huolimatta. Leia on aina ollut naisihanteeni - kaunis ja upea kapinallisprinsessa, joka osaa pitää puolensa ja osuu ampuessaan maaliin.



 Imperiumin vastaisku on mielenkiintoinen elokuva siinäkin mielessä, että se jättää tarinan totaalisen kesken. Silti se onnistuu vangitsemaan katsojansa.

Elokuva pitää sisällään muutamia elokuvahistorian mahtavimpia lausahduksia, kuten:

"Size matters not. Look at me. Judge me by my size, do you?" - Yoda

"The force is with you, young Skywalker, but you are not a Jedi yet." - Darth Vader

"No. Try not. Do... or do not. There is no try." - Yoda

"No. *I* am your father. " - Darth Vader

"I won't fail you. I'm not afraid." - Luke
"You will be. You will be" - Yoda

"I am not a committee" - Princess Leia

"I love you" - Princess Leia
"I know" - Han Solo

"You have failed me for the last time, Admiral." - Darth Vader

"Why, you stuck up, half-witted, scruffy-looking Nerf herder." - Princess Leia

Nostalgiointia voi harrastaa alkuperäisen trailerin kanssa:

perjantai 13. marraskuuta 2009

Aidon oloinen taitelijakuvaus - Séraphine (****)

Suurista taiteilijoista on tehty elämänkertoja maailman sivu. Usein ne ovat kuvauksia suurmiehistä, jotka ovat matkanneet ryysyistä rikkauksiin, maineeseen ja mammonaan. Séraphine de Senlis oli ranskalainen taiteilija, joka "löydettiin" vasta hyvinkin keski-iässä, eikä hän koskaan päässyt suuremmin nauttimaan menestyksestään.


Séraphine on hieno kuvaus naisesta, joka toimi uranuurtajana naivistisen maalaustekniikan käytössä. Hänen useimmiten mielikuvituksellisen näköisiä kasveja sisältävät teoksensa herättivät kuuluisan taidekriitikon Wilhelm Uhden (jota elokuvassa näyttelee Ulrich Tukur) kiinnostuksen. Uhde oli aikaisemmin "löytänyt" mm. Pablo Picasson, joten mikään turha mies ei ollut kyseessä.

Séraphine (Yolande Moreau) on köyhä siivouksella itsensä elättävä nainen, joka käyttää kaikki liikenevät rahansa maalaustarvikkeisiin. Suuren osan tarvikkeista hän tosin myös hankkii rakastamastaan luonnosta. Jonkinlaisen uskonnollisen heräämisen kautta maalaamisen aloittanut Séraphine maalaa kynttilänvalossa öisin.

 

Hän tutustuu sattuman kautta taidekriitikko Uhdeen toimiessaan tämän siivoojana. Uhde löytää yhden hänen maalauksistaan vuokraemäntänsä luota ja on ymmärrettävästi hämmästynyt saadessaan tietää teoksen olevan hänen homssuisen siivoojansa käsialaa. Uhde ottaa tehtäväkseen Séraphinen auttamisen, pyrkien järjestämään tälle materiaalia maalata tarpeeksi materiaalia taidenäyttelyn järjestämiseksi. Pahaksi onneksi Ensimmäinen Maailmansota sotkee asioita välissä.

 

Séraphine ei ole mikään menestystarina. Päinvastoin, se on melkoisen traaginen tarina, joka kuitenkin maalaa mielenkiintoisen kuvan henkisesti hieman järkkyneestä naisesta, jolla on luovuuden lahja ja kyky nähdä maailma uudenlaisin silmin. Naisen sinnikkyys ja usko Uhden luottamukseen hänen kykyihinsä saavat hänet myös uskomaan itseensä, tai ainakin omaan taiteeseensa.

Moreaun roolisuoritus on upeaa katsottavaa, sillä nainen uppoutuu roolinsa nahkoihin täydellisesti. Hassahtaneen näköinen, mutta ajoittain hyvinkin terävä Séraphine on rujolla tavalla kaunis. On täysin ymmärrettävää, että rooli toi Moreaulle Ranskan Oscarin, Césarin. Samaisia palkintoja elokuvalle myönnettiin kaikenkaikkiaan seitsemän, joista kirkkain parhaan elokuvan palkinto.

 

Yllä Séraphine de Senlisin nimellä tunnetuksi tulleen Séraphine Lousin töitä, alla taiteilija itse.

 

Tuomio: *****

F A C T  F I L E:
Ohjaus: Martin Provost
Käsikirjoitus: Marc Abdelnour, Martin Provost
Pääosissa: Yolande Moreau (Séraphine), Ulrich Tukur (Wilhelm Uhde), Anne Bennent (Anne-Marie Uhde), Adelaide Leroux (Minouche)
Valmistusmaa: Ranska / Belgia 2008
Genre: draama, biografia
Ensi-ilta: 20. marraskuuta

tiistai 10. marraskuuta 2009

Hassuja kirahvikuvia :)

Edellisessä postauksessani mainitsin ihastuttavasta Fossil Rimin eläinpuistosta ja sen kirahveista. Nämä otukset olivat niin upeita ja hellyttäviä, että tässä teillekin rakkaat lukijat hetkonen hassunhauskoja kirahvikuvia Teksasista :)
 
 
 
 

Messing with Texas

Viime viikolla olimme perheen kanssa viettämässä viimeistä kesälomaviikkoa Teksasissa ystäväperheen luona. Matka oli hieman jännittävä sen takia, että se oli juuri kolme vuotta täyttäneen tyttäremme ensimmäinen pitkä lento - aikaisemmin olimme lentäneet vain muutaman tunnin Euroopan lentoja, ja lisäksi lentomme Atlantin yli Frankfurtin kautta lähti perjantaiaamuna heti kuuden jälkeen - tarkoittaen herätystä yöllä kolmelta.

Menomatka olikin hieman hektinen, mutta uskomattoman hyvin pikkuneiti jaksoi perille asti vajaan kahden tunnin unilla. Perillä meitä odotti erittäin kesäinen keli - lämmintä oli yli +20C, mikä oli reilusti yli odotusten ja siis positiivinen yllätys jos mikä. Ensimmäinen ilta meni lähinnä tarpeeksi pitkään hereillä pysymiseen, sillä seuraavana päivänä - lauantaina - oli Halloween - amerikkalaisten suuri kurpitsajuhla, ja meidätkin oli kutsuttu tuttavaperheemme naapuruston kekkereihin.



Ensiksi päivällä kävimme tutustumassa läheiseen pumpkin patchiin, missä lapsukaisille oli tarjolla toimintaa pomppulinnoista heinäpaalilabyrintteihin. Aurinkoinen keli helli meitä, joskin pikkuneitimme emännältämme lainatussa Nalle Puh -asussa taisi hieman jopa kärsiä kuumuudesta. Mutta ei se vauhtia haitannut!



Illalla naapuruston Halloween -juhlat olivat tyylillä rakennetut. Eräs naapuri oli virittänyt autotalliinsa kummitustalon lapsille, mutta tyttäremme eivät sinne kuitenkaan uskaltautuneet. Lapset odottivat malttamattomina pimeän tuloa, sillä se tarkoitti yhtä asiaa - trick or treat! Oma tyttäremme oli koreineen ensin hieman häkeltynyt, mutta kun hän tajusi, että siihen kertyy karkkia ihan noin vaan, hän kommentoi: "Äiti, tämä on ihana paikka!". Sarin kuvia kyseisistä juhlista voi ihastella täällä.



Vietimme matkamme todellakin pääasiassa kyläillen. Koska matkamme Teksasiin ei ollut ensimmäinen, nähtävyyksien katselu päätettiin jättää vähemmälle ja keskittyä rentoon yhdessäoloon, hyvään syömiseen, shoppailuun (kuva yllä) ja joihinkin pieniin lähiympäristöön suuntautuviin retkiin. Alla olevassa kuvassa on ihanan Thai-ravintolan kanakeittoa, joka oli parasta mitä olin koskaan maistanut!



Eräänä päivänä vierailimme läheisessä Fort Worthin kaupungissa ja sen Stockyardsilla ihmettelemässä Teksasin meininkiä vanhaan malliin. Siellä pääsi katsastamaan ihan oikeita longhorneja, amerikkalaisia pitkäsarvilehmiä. Odotin villimpää menoa karjan ajoon kaupungin läpi, mutta varsin laiskan ja säyseän oloisia olivat cowboyiden ohjaamat asukit.



Jo edellisellä Teksasin matkallamme ihastuimme Fossil Rimin eläinpuistoon, jossa vierailija pääsee ajamaan autolla eläinten keskelle. Päätimme ilahduttaa tytärtämme samaisella kokemuksella ja olihan neiti innoissaan seeproista, "bambeista" ja varsinkin veikeistä kirahveista (joista tulee kuvia myöhemmin).



Viikko on lyhyt aika ja juuri kun kahdeksan tunnin aikaeroon ehti tottua, piti lähteä pois. Matka jätti kuitenkin jetlagin lisäksi jälkeensä rentoutuneen mielen ja mukavan olon - kaukaisia ystäviä on aina ihana nähdä! Shoppailukaan ei jäänyt kovin pieneksi, sillä yksi uusi matkalaukkukin piti matkalta hankkia... ;-)