keskiviikko 19. elokuuta 2009

Vampyyriromantiikkaa Veren vankien tapaan

Mikaela Cheap Thrills -blogissaan uutisoi eilen, että Anne Ricen alunperin kirjoittamalle vampyyrikronikalle olisi mahdollisesti tulossa jälleen elokuvallista jatkoa, ja että vampyyri Lestatin rooliin olisi Tom Cruisen ja Stuart Townsendin jälkeen huhujen mukaan astumassa Robert Downey Jr.

Roolituksesta oltiin monta mieltä ja keskustelua teeman ympärille syntyi sen verran paljon, että minun täytyi itsekin katsoa Veren vangit vuosien tauon jälkeen muistia verestääkseni. Oscar-voittaja Neil Jordanin (Crying Game) ohjaaman vampyyridraaman viimekertaisesta näkemisestä on ainakin 10 vuotta. Dvd on ollut hyllyssäni vuosikausia, mutten muista koskaan sitä omaa kappalettani katsoneeni, jostain kumman syystä.


Elokuvasta päällimmäisenä minulla oli jäänyt mieleen pikkuruisen Claudian, jota ihastuttava nuori Kirsten Dunst ansiokkaasti esittää, kohtalo. En tarkoita tällä nyt sitä hänen lopullista kohtaloaan, vaan sitä, kuinka hänestä pienenä lapsena tehtiin vampyyri, eikä hän koskaan saanut kasvaa aikuiseksi eikä kokea aikuisuuden iloja. Mieskauneuden ystävänä toinen maallisempi mieleeni jäänyt asia oli Antonio Banderasin kohtalokkaan komea Armand, josta muistelen Banderas-fanitukseni itse asiassa alkaneen.


Vuosien jälkeen elokuvan pystyi katsomaan uudella silmällä. Edelleenkin Claudian kohtalo minua säälitti, mutta lisäksi huomiotani sai Brad Pittin esittämän päähahmon Lousin traaginen elämä. Pitt oli elokuvan aikaan pääasiassa kauniina poikana pidetty näyttelijä, jolle kukaan tuskin oli povaamassa monia Oscar-ehdokkuuksia (vaikka mies kaksi vuotta Veren vankien jälkeen sai ensimmäisen ehdokkuutensa Terry Gilliamin loistavasta sci-fi-trilleristä 12 Monkeys). Ristiriitaisena Louisina hän kuitenkin tekee loistosuorituksen.


Tom Cruisen nimellä aikanaan markkinoitu elokuva jättää nimekkäimmän näyttelijänsä lähes statistin tasolle. Cruisen Lestat on vampyyreistä vähiten mielenkiintoinen ja osittain tämä johtuu siitä, ettei Cruisen karisma riitä kalvakan vampyyriadoniksen roolin täyttämiseen. Toki Lestatin hahmon taustalla, jossain syvällä menneisyydessä on traagisuutta, minkä vuoksi Lestatista on tullut sellainen kuin hän on, mutta Cruise peittää tämän traagisuuden ärsyttävän keikarin kulissin taakse niin kokonaan, että taustan tuppaa unohtamaan.

Veren vankien vampyyrien keskinäinen kauneuden ja nuoruuden ihannointi johtaa voimakkaasti aistittaviin poikarakkauden tunteisiin. Se on kaunista katseltavaa - Louisin keskustellessa Armandin kanssa hyvin hyvin lähekkäin, kohtauksen toivoo menevän asteen pidemmälle ja miesten suutelevan toisiaan.


Veren vankien uusintakatselu oli Twilight -huuman kannalta mielenkiintoista. Samaa angstia, himoa ja moraalin pohdiskelua eri tavalla esitettynä, molemmat ovat oman aikakautensa tuotoksina kiinnostavia.