keskiviikko 26. elokuuta 2009

Tähdet kertovat

Monet käyttävät tähtijärjestelmää arvostellessaan elokuvia. Niin myös minä, vaikka koko tähtijärjestelmän järkevyydestä voidaan olla monta mieltä, sillä jokainen arvostelu on subjektiivinen näkemys. Lisäksi ainahan sanallinen arvio on tärkeämpi kuin tähditykset, koska miten muuten voisi tietää, mistä tuomio koostuu. Olen kuitenkin sitä mieltä, että tähditykset auttavat kun on tarpeen nopeasti tarkistaa ihmisen mieltymys kyseiseen elokuvaan, mutta silloin auttaa se, että tietää kyseisen arvostelijan kriteerit tähditysten antamiselle.


Omat kriteerini ovat hyvin maanläheisiä ja jotta helpottaisin sinun, lukijani, ymmärtämistä mistä tähteni tulevat, tässä minun mietteitäni:

***** viisi tähteä tarkoittaa tajunnan räjäyttävää mestariteosta. Tällöin elokuva on sekä käsikirjoituksensa, ohjauksensa ja näyttelijäsuoritustensa summana (ainakin lähes) täydellinen. Se tarkoittaa, että kokonaisuudesta on voinut nauttia sen koko keston ajan ja että elokuva jää mieleen pyörimään pitkäksi aikaa näkemisen jälkeen. Must have -ostos itselle. Vastaa IMDb:n arvosteluasteikossa pisteitä 9-10. Esimerkkinä vaikkapa Brokeback Mountain tai Citizen Kane.

***** neljä tähteä tarkoittaa hienoa elokuvaa, mutta joka ei kuitenkaan räjäytä tajuntaa aivan niin kuin mestariteos. Tällainen elokuva jättää jälkeensä tunnelman, että näin juuri jotain todella upeaa, mutta jossa jokin osanen ei aivan täyttänyt mestariteoksen kriteerejä - se saattaa olla käsikirjoituksessa oleva kömmähdys, hieman liian suoraan vedetty tarinan kaari, jokin klikki ohjauksessa tai joku näytelijäsuoritus, joka ei aivan toimi. Vastaa IMDb:n arvosteluasteikkoa 7-8.

***** kolme tähteä on ihan ok leffa. Se ei missään nimessä tarkoita huonoa elokuvaa, keskinkertaista kyllä. Yleensä tällainen on elokuva, jonka seurassa tuntee viihtyvänsä, mutta joka ei jätä jälkeensä sen ihmeempiä tuntemuksia. Vastaa IMDb:n asteikossa numeroita 5-6.

***** kaksi tähteä tarkoittaa keskimääräistä huonompaa elokuvakokemusta, mutta kuitenkin sitä, että elokuva ei ollut aivan toivoton tapaus. Siinä on aina kohtauksia, jotka viihdyttävät, mutta kokonaisuutena elokuvasta jää fiilis, että tätäpä ei tarvitse toiseen kertaan katsoa tai että tätä ei tarvitse ostaa itselle. Poikkeuksiakin toki on, tasolla guilty pleasuret, joiden ymmärtää olevan huonoja, mutta jostain syystä itse tykkää niitä katsoa. Vastaa IMDb:ssä numeroita 3-4.

***** yksi tähti tarkoittaa sitä, että elokuva on omassa asteikossani toivoton tapaus. Se tarkoittaa yhtäjaksoista haukottelua, tuskaista kiemurtelua teatterin penkillä, pikakelausnapin painamista kaukosäätimessä. Se tarkoittaa, etten voinut sietää kyseistä elokuvaa, ja en missään nimessä haluaisi katsoa sitä uudestaan. Vastaa IMDb:ssä numeroita 1-2 ja esimerkiksi käy vaikkapa Speed 2, Superhero movie...