perjantai 14. elokuuta 2009

Ruotsalaista laatuelokuvaa

Kirjoitan tätä junassa matkalla Helsingistä Savoon ja vieressäni istuu kaksi turistia, jotka puhuvat keskenään englantia minun ylitseni. Huomaan suomeksi kirjoittamisen olevan hirvittävän hankalaa tässä tilanteessa! Oman äidinkielen sanat ja sanajärjestykset katoavat täysin, kun toiseen korvaa höpistään maailmanpolitiikkaa vieraalla kielellä.
Ruotsista on tänä vuonna tullut ainakin kaksi todella hyvää elokuvaa: Tomas Alfredsonin ohjaama erilainen vampyyridraama Ystävät hämärän jälkeen sekä Niels Arden Oplevin ohjaama, Stieg Larssonin bestselleriin perustuva loistava trilleri Miehet jotka vihaavat naisia. Näin Ystävät hämärän jälkeen keväällä teatterissa ja olin hyvin vaikuttunut sen erilaisuudesta ja viehätyksestä. Kirjoittelin siitä tuolloin arvion englanninkieliseen blogiini Movie Babblingsiin – voit lukea sen täältä.
Miehet jotka vihaavat naisia jäi teatterikierroksellaan minulta väliin, joten odotin innolla sen näkemistä dvd:llä, ja näkemisen jälkeen voin sanoa olleeni vaikuttunut. Erittäin rankkaa kuvastoa sisältävä elokuva tarjoaa oivallisen, hyvin käsikirjoitetun trillerin ja todella tyydyttävän loppuratkaisun – joskin se on melkoisen loppuun pureskeltu, mutta tyylikkäällä tavalla.
Mikael Blomkvist (Michael Nyqvist) on keski-ikäinen lehden päätoimiittaja, joka tuomitaan harjaanjohtavan lehtijutun kirjoittamisesta. Kaikki eivät kuitenkaan usko hänen syyllisyyteensä ja ovat lisäksi vaikuttuneita hänen syvällisistä tutkimuksistaan. Yksi tällainen on 82 vuotta täyttävä liikemies Henrik Wagner (Sven-Bertil Taube) joka on vuosikymmenten ajan saanut jokaisena syntymäpäivänänsä salaperäisen kukkataulun jostain maailman kolkasta. Hän epäilee kukkataulujen liittyvän veljentyttärensä salaperäiseen katoamiseen 40 vuotta sitten. Wagner on varma, että Harriet murhattiin ja että murhaaja lähettää hänelle tauluja, kuten Harrietilla oli tapana tehdä pikkutyttönä.
Wagner palkkaa Mikaelin tutkimaan poliisin jo vuosikymmeniä sitten selvittämättömäksi leimaamaa juttua, ja yllättäen miehen journalistinvaisto vie häntä eri suuntaan kuin poliisia aikoinaan. Mikaelin toimia Wagnerin puolesta työkseen tutkinut hakkeri Lisbeth (Noomi Rapace) saa pakkomielteen Mikaelin toimien seuraamisesta varsinaisen työnsä jälkeenkin, ja päätyy lopulta auttamaan Mikaelia tutkimuksissa – tavalla, jota Mikael ei olisi osannut odottaakaan. Lisbethillä on oma rankka menneisyytensä (ja nykyisyytensäkin) ja hänen intonsa tutkia naisiin kohdistuviksi sarjamurhiksi paljastuvaa juttua saa syvyyttä hänen kokemuksistaan.
Elokuvan pääosaan nousee juuri Lisbethin hahmo, ja Mikael jää enemmän perinteisen miestutkijan ja toimijan rooliin. Lisbethin tuska menneisyydestä ja nykyinen hyväksikäyttö ovat tehneet hänestä yhtä aikaa jo pienestä kosketuksesta särkyvän, paksun muurin ympärilleen rakentaneen nuoren naisen kuin myös itseään ja rakkaitaan hinnalla millä hyvänsä puolustavan tiikerin. Hän on nainen, joka on oppinut elämään epäoikeudenmukaisuuden keskellä, mutta jonka yli ei enää kävellä. Tästä erinomaisena esimerkkinä on hänen tapaamisensa huoltajansa kanssa.
Miehet jotka vihaavat naisia on feministinen elokuva. Hyväksikäytetty Lisbeth ottaa elämänsä omiin käsiinsä tavalla, joka kohauttaa, mutta tuntuu kontekstissaan hyväksytyltä ja oikeudenmukaiselta. Vaikka elokuva on murhatutkimustrilleri, se paneutuu todella syvällisen draaman avulla Lisbethin persoonaan.
Elokuva on kokonaisuutena loistava. Kuvaus maagisen lumisessa Ruotsissa on toimii kauniina elementtinä jännityksen keskellä. Murhatutkimuksen eteneminen on jännittävä palapeli, jota seuraa mieli kippuralla ja samaan aikaan toivoo, että Lisbethistä kerrottaisiin enemmän, ja pikkuhiljaa tämä elokuvan sielun kannalta tärkein salaisuus alkaa ratketa. Varsinainen Harriet Wagnerin salaisuus ei ole yllätys, mutta kokonaisuutena jättää jälkeensä tyytyväisen tunnelman.
Tuomio: *****

Tämän jälkeen seuraavaa osaa jää odottamaan mielenkiinnolla!

Miehet jotka vihaavat naisia -trailerin voi katsastaa täältä.