maanantai 31. elokuuta 2009

MovieMonday: Heath Ledger - filmitähti

The Hangman's Joke osallistuu nyt ensimmäistä kertaa MovieMondayhyn! Elokuvamaanantain aiheena on tänä maanantaina Filmitähti - minun Filmitähteni on tänään Heath Ledger, joka ujona mutta miehekkäänä Ennis Del Marina Ang Leen ohjaamassa Brokeback Mountainissa könysi yhdeksi tämän hetken suurimmista filmitähdistä minun listallani.

Tammikuussa 2006 Brokeback Mountain oli pitkästä pitkästä aikaa varsinainen tajunnan räjäyttävä elokuva. Teatterista poistuessani olin aivan sekaisin - toisaalta halusin keskustella minua niin voimakkaasti liikuttaneesta elokuvasta, toisaalta olin mykistynyt loistavasta elokuvasta ja sen aiheuttamasta tunnetilasta.


Ledgerin esittämän Ennis Del Marin ja Jake Gyllenhaalin Jack Twistin hiljainen rakkaustarina on yksi kauneimpia näkemiäni. Varsinkin nuori Ledger ansaitsi Oscar-ehdokkuutensa jurona, mutta sydämeltään vahvana Ennisinä, joka ei osannut tunnustaa rakkauttaan ennen kuin oli liian myöhäistä.

Ledgerillä oli loistava tulevaisuus edessään ja se katkesi yllättäen liian aikaisin tammikuun 22. 2008. Hänen kuolemansa kosketti, sillä vaikka onkin surullista menettää lahjakas näyttelijä, nuoren ihmisen kuolema koskettaa lisäksi eri tavalla.

Brokeback Mountainin traileri:

perjantai 28. elokuuta 2009

New Moonin Voltureita lisää

People.com julkaisi lisää kuvia uudesta Twilight - Uusikuusta ja sen italialaisista Volturi-vampyyreista:


Dakota Fanning - Volturien voimakas Jane (taustalla Robert Pattinsonin Edward)


Charlie Bewley, joka näyttelee Volturi-vartijaa Demetriä, pitää kiinni Alice Cullenia (Ashley Greene)


Volturit vasemmalta oikealle: Volturien johtaja Aro (Michael Sheen), Caius (Jamie Campbell Bower) ja Janen kaksosveli Alec (Cameron Bright)

torstai 27. elokuuta 2009

Michael Sheen Twilight - Uusikuun Aro

Michael Sheen - Twilight Uusikuun vampyyri Aro. Ensimmäinen kuva Sheenistä italialaisena Volturi-vampyyriklaanin johtajana on nyt tässä.



Klassisen näyttelijäkoulutuksen saanut Sheen on esiintynyt paljon teatterissa niin Broadwayllä kuin West Endissäkin. Elokuvien puolella hän on tullut tunnetuksi mm. Underworld -vampyyrisarjan Lucien -lycanina - eli Uusikuun myötä hän loikkaa toiselle puolelle vampyyriksi. Lisäksi hän on näytellyt esimerkiksi elokuvassa The Queen roolihahmonaan pääministeri Tony Blair.

Twilight - Uusikuu teattereissa marraskuussa!

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Tiistain Cinet

Tiistaina Espoo Cinessä (tosin Helsingin Andorrassa katsottuna) oli minulle vuorossa Richard Eyren ohjaama, Liam Neesonin, Antonio Banderasin ja Laura Linneyn tähdittämä The Other Man sekä saksalainen, Berliinin elokuvajuhlien Hopeisen karhun voittaja Alle anderen (Everyone else).

The Other Man kertoo softasuunnittelija-Peteristä (Neeson) ja kenkäsuunnittelija-Lisasta (Linney), jotka ovat olleet naimisissa iät ja ajat, ja heidän aikuinen tyttärensä Abigail (Romola Garai) on jo muuttanut pois kotoa. Peter ja Lisa ovat tyytyväisiä elämäänsä, mitä nyt Lisa silloin tällöin kyselee kummallisia rakkaudesta ja uskollisuudesta.

Eräänä päivänä Lisa katoaa ja jättää jälkeensä läppärin ja kännykän, johon tulee puhelu oudolta mieheltä. Peter päätyy kuuntelemaan viestin, joka todistaa hänen vaimollaan olevan suhteen toiseen mieheen. Miehestä tulee Peterille pakkomielle, joka vie hänet Milanoon. Siellä hän tapaa Ralphin (Banderas), vaimonsa rakastajan.

Tarina seuraa Peterin kasvua murhanhimoisesta aviomiehestä tietynlaiseen anteeksiantoon, ja lopussa seuraa twisti, johon ei aivan ollut osannut varautua vaikka siihen vihjeitä olikin sadellut pitkin matkaa. Koska itselle twisti tuli oikeasti yllätyksenä, se nosti elokuvan pisteitä huomattavasti.

The Other Man ei yllä aivan Eyren edellisen ohjaustyön tasolle, sillä Paljastavat merkinnät (Notes on a scandal) oli yksi julkaisuvuotensa vaikuttavimpia elokuvia. Se on kuitenkin mielenkiintoinen tutkielma uskottomuuden vaikutuksista ihmiseen ja lopputwisti antaa tuolle tutkielmalle vielä vähän lisää syvyyttä.

Tuomio: *****



Tiistain toinen elokuva oli saksalainen, Berliinin elokuvajuhlilla Hopeisen karhun voittanut draamakomedia Alle anderen, joka kertoo elävästi miehen ja naisen suhteesta ja sen kehityksestä, erilaisista odotuksista. Gitti (Brigit Minichmayr) ja Chris (Lars Eidinger) ovat seurusteleva pari, joilla on melkoisen erilainen maailmankatsomus. Gitti on sosiaalinen PR-ihminen, joka on valmis sanomaan mielipiteensä toisista ihmisistä suoraan. Chris puolestaan on sulkeutuneempi arkkitehti, joka lahjakkuudestaan huolimatta ei osaa ottaa mahdollisuuksiaan vastaan.

Gitti ja Chris pitävät itseään normaali-ihmisiä parempina ja erilaisina, mutta lopulta joutuvat huomaamaan, etteivät olekaan sen erikoisempia. Kun Chris tapaa vanhan tuttavansa Hansin (Hans-Jochen Wagner), "normaalien" ihmisten joukkoon sopeutuminen alkaa nostaa päätään ja pariskunnan välille alkaa kasvaa juopa, joka voimistuu Gittin pyrkiessä muuttumaan ja miellyttämään Chrisiä.

Hyvin pienimuotoinen draama pitää sisällään useita keventäviä ja hulvattomia kohtauksia, joskin se myös käsittelee hahmojaan oikeina, aitoina ihmisinä, joita voi satuttaa. Kokonaisuutena se piirtää realistisen kuvan ihmissuhteesta ja siitä, mikä lopulta on kaikista tärkeitä: sekä toisen ihmisen että itsensä kunnioittaminen ja hyväksyminen juuri sellaisena kuin on.

Tuomio: *****

Tähdet kertovat

Monet käyttävät tähtijärjestelmää arvostellessaan elokuvia. Niin myös minä, vaikka koko tähtijärjestelmän järkevyydestä voidaan olla monta mieltä, sillä jokainen arvostelu on subjektiivinen näkemys. Lisäksi ainahan sanallinen arvio on tärkeämpi kuin tähditykset, koska miten muuten voisi tietää, mistä tuomio koostuu. Olen kuitenkin sitä mieltä, että tähditykset auttavat kun on tarpeen nopeasti tarkistaa ihmisen mieltymys kyseiseen elokuvaan, mutta silloin auttaa se, että tietää kyseisen arvostelijan kriteerit tähditysten antamiselle.


Omat kriteerini ovat hyvin maanläheisiä ja jotta helpottaisin sinun, lukijani, ymmärtämistä mistä tähteni tulevat, tässä minun mietteitäni:

***** viisi tähteä tarkoittaa tajunnan räjäyttävää mestariteosta. Tällöin elokuva on sekä käsikirjoituksensa, ohjauksensa ja näyttelijäsuoritustensa summana (ainakin lähes) täydellinen. Se tarkoittaa, että kokonaisuudesta on voinut nauttia sen koko keston ajan ja että elokuva jää mieleen pyörimään pitkäksi aikaa näkemisen jälkeen. Must have -ostos itselle. Vastaa IMDb:n arvosteluasteikossa pisteitä 9-10. Esimerkkinä vaikkapa Brokeback Mountain tai Citizen Kane.

***** neljä tähteä tarkoittaa hienoa elokuvaa, mutta joka ei kuitenkaan räjäytä tajuntaa aivan niin kuin mestariteos. Tällainen elokuva jättää jälkeensä tunnelman, että näin juuri jotain todella upeaa, mutta jossa jokin osanen ei aivan täyttänyt mestariteoksen kriteerejä - se saattaa olla käsikirjoituksessa oleva kömmähdys, hieman liian suoraan vedetty tarinan kaari, jokin klikki ohjauksessa tai joku näytelijäsuoritus, joka ei aivan toimi. Vastaa IMDb:n arvosteluasteikkoa 7-8.

***** kolme tähteä on ihan ok leffa. Se ei missään nimessä tarkoita huonoa elokuvaa, keskinkertaista kyllä. Yleensä tällainen on elokuva, jonka seurassa tuntee viihtyvänsä, mutta joka ei jätä jälkeensä sen ihmeempiä tuntemuksia. Vastaa IMDb:n asteikossa numeroita 5-6.

***** kaksi tähteä tarkoittaa keskimääräistä huonompaa elokuvakokemusta, mutta kuitenkin sitä, että elokuva ei ollut aivan toivoton tapaus. Siinä on aina kohtauksia, jotka viihdyttävät, mutta kokonaisuutena elokuvasta jää fiilis, että tätäpä ei tarvitse toiseen kertaan katsoa tai että tätä ei tarvitse ostaa itselle. Poikkeuksiakin toki on, tasolla guilty pleasuret, joiden ymmärtää olevan huonoja, mutta jostain syystä itse tykkää niitä katsoa. Vastaa IMDb:ssä numeroita 3-4.

***** yksi tähti tarkoittaa sitä, että elokuva on omassa asteikossani toivoton tapaus. Se tarkoittaa yhtäjaksoista haukottelua, tuskaista kiemurtelua teatterin penkillä, pikakelausnapin painamista kaukosäätimessä. Se tarkoittaa, etten voinut sietää kyseistä elokuvaa, ja en missään nimessä haluaisi katsoa sitä uudestaan. Vastaa IMDb:ssä numeroita 1-2 ja esimerkiksi käy vaikkapa Speed 2, Superhero movie...

maanantai 24. elokuuta 2009

Espoo Cinen antia sunnuntailta

Kaksi mielenkiintoista kuvatusta on nyt käyty vilkaisemassa Espoo Cinessä!

Ensimmäinen oli norjalaisen Erlend Loen käsikirjoittama ja Rune Denstad Langlon ohjaama Nord (North) - road movie kolmekymppisestä Jomarista (Anders Baasmo Christiansen), joka on henkisesti epätasapainoon mennyt entinen hiihtäjä, joka nykyisin harrastaa kotipolttoisen juomista pillereiden palanpainikkeena. Kun Jomar saa tietää olevansa nelivuotiaan pojan isä, hän ottaa moottorikelkan ja suuntaa matkan pohjoiseen kohti entisen tyttöystävänsä asuinpaikkaa.


Matkalla hän tapaa monenlaisia mielenkiintoisia persoonia, kuten isoäitinsä kanssa keskellä korpea asuvan teini-ikäisen tytön, homofobisen nuoren miehen, jonka vanhemmat ovat muuttaneet Thaimaahan sekä vanhan saamelaisukon, joka pitää majaa keskellä lammenjäätä moottorikelkka kahlittuna nilkkansa ympärille.


Kirjailija Erlend Loe tuli niin minulle kuin monelle muullekin tutuksi kirjallaan Supernaivi, joka on loistava sekoitus arjen tragikomiikkaa. Muita Loen minuun vaikuttaneita teoksia ovat mm. L sekä Tosiasioita Suomesta - kirja, jossa päähenkilö kirjoittaa kirjaa rakkaasta isänmaastamme tietämättä siitä oikeastaan yhtään mitään. Loen tapa kirjoittaa on juuri sellaista komiikkaa, joka iskee minuun, ja siksi halusin nähdä myös Nordin. Elokuva ei ehkä aivan yltänyt odotuksiini, mutta se oli yhtä aikaa niin koominen kuin traaginenkin, mutta lämminhenkinen katsaus miehen matkaan lumisen maan läpi ensin moottorikelkalla ja loppumatkasta suksilla. Kontekstinsa ansiosta hyvin erilainen road movie.

Tuomio: *****

Toinen Tapiolassa näkemäni elokuva oli Guillermo Arriagan ohjaama The Burning Plain. Arriaga on mies Alejandro Gonzales Iñarritun trilogian (Amores Perros, 12 grammaa ja Babel) käsikirjoituksen takana, ja Burning Plainin kanssa hän debytoi nyt ohjaajana käsikirjoituksen ohella.

Minä rakastan Iñarritun trilogiaa ja Arriagan tapaa kertoa tarinoita. Siksi Burning Plain oli ehdottomasti odottamani elokuva Cinessä. Arriagan aikaisempien tarinoiden tapaan elokuva kertoo tarinansa moniulotteisesti useiden hahmojen ja aikakausien kautta. Elokuvassa Charlize Theronin esittämän Sylvian, Kim Basingerin esittämän Ginan, Jennifer Lawrencen esittämän Marianan ja nuoren Tessa Ian esittämän Marian kohtalot kietoutuvat yhteen.


Gina on elämäänsä tyytymätön perheenäiti, joka saa iloa elämäänsä salasuhteesta meksikolaisen Nickin (Joaquim de Almeida) kanssa, mutta jää lopulta suhteestaan kiinni tyttärelleen Marianalle. Gina kuolee rakastajansa kanssa asuntovaunun tulipalossa ja Mariana päätyy suhteeseen Nickin pojan (J. D. Pardo) kanssa. Sylvia puolestaan on ravintolapäällikkö, joka harrastaa irtosuhteita toisensa jälkeen, selkeästi tyytymättömänä elämäänsä. Tarinat alkavat nivoutua yhteen, kun nuoren Marian isä Santiago (Danny Pino) loukkaantuu vakavasti lentokoneonnettomuudessa ja isä lähettää ystävänsä etsimään tyttärensä äitiä.


Pääasiassa naistensa elokuva on hieno kokonaisuus Arriagan tyylistä tarinaa, jossa tarinan palapelin kokoaminen on niin kiinnostavaa. Pidän erittäin paljon tämän tyylisten tarinoiden tuottamista ahaa-elämyksistä. Lisäksi roolisuoritukset olivat loistavia (mitäpä muuta Oscar-voittajilta voi odottaa?), vaikuttavia ja tunteisiin vetoavia. Lopussa tarinan ratkaisua hiottiin hieman liikaa, mikä vei siltä puhtia, mutta kokonaisuutena hieno elokuva.

Festarielokuva oli tekstitetty ruotsiksi ja espanjankielisen dialogin aikaan allekirjoittaneella oli hankaluuksia ymmärtää asioita, mutta kokonaisuus kuitenkin tuli selväksi tälläkin tavalla.

Tuomio: *****

lauantai 22. elokuuta 2009

Ystävää rakkaudella muistellen

Katsoin eilen illalla elokuvan Marley & me joka on romanttinen komedia pääosassaan Owen Wilson, Jennifer Aniston sekä suloinen labradorinnoutaja. Elokuva ei sinänsä ollut kovin kummoinen, mutta sen katsomisella oli uskomaton vaikutus. En nimittäin ole koskaan itkenyt elokuvan aikana yhtä paljon kuin tämän lopussa...

Elokuva yksistään ei ollut syynä tunteenpurkaukseen, joskin se katalyyttinä toimikin. Jokainen koiran joskus ystävänään omistanut tietää, että koiran elämänkaari on niin paljon lyhyempi kuin ihmisen, ja jossain vaiheessa sitä alkaa huomata, että ystävän kuono harmaantuu eivätkä tassut enää liiku toistensa eteen yhtä vikkelästi kuin ennen. Marley & me:n tarina kattaa labradorinnoutaja Marleyn elämän alennusmyyntipennusta vaikeuksien kautta elämän ehtoopuolelle.

Tarina ei varsinaisesti kerro koirasta, vaan sen vaikutuksista koko perheeseen ja siitä, kuinka syvä rakkaus ihmisellä voi olla lemmikkiinsä, vaikka eläimen käytöstavat eivät koskaan olisikaan parhaimmasta päästä. Ja kun elämä lipuu kohti vääjäämätöntä loppua, miten vaikea ihmisen onkaan seurata vierestä ystävän vanhenemista ja kun lopulta joutuu tekemään sen lopullisen päätöksen toisen puolesta...

Itkuhan siitä tuli, kun tarinaa seurasi television ruudulla ja samalla näki siinä elokuvakoiran tilalla oman karvaturrinsa ja itsensä puolitoista vuotta sitten samassa tilanteessa. Saksanpaimenkoirarouvamme oli tuolloin 11,5-vuotias.


Mieleen tulvivat muistot siitä, kun vuonna 1996 joulukuun alussa nappisilmäinen karvaturri saapui pieneen opiskelijakämppäämme ja muutti asumaan sydämiimme. Hän oli niin pieni, että häntä piti auttaa kiipeämään kylppärin kynnyksen yli, koska hän rakasti makoilla viileällä ja kovalla lattialla. Hän kulki mukana opiskelijakavereidemme luona bileissä, söi lattioille pudonneet popcornit ja sattuipa kerran lipsimään kotiviinit sammuneen ystävämme muovimukista. Pörröturkkinen kaveri toimi terapiakoirana useille tuttavillemme, joilla oli epäluuloja saksanpaimenkoiria kohtaan. Ainoan kerran pentunäyttelyssä käydessämme tuomari antoi sille kakkosen sen takia, että sillä oli tupsut korvissa. Ja varsinaiset tupsut ne kyllä olivatkin, mutta ne tekivät hänen korvistaan niin ihanan pehmoiset silitellä.


Saksanpaimenkoiramme arasteli muita saksanpaimenkoiria, koska naapurin kolmen sakemannin jengi näytti sille kaapin paikan. Itse hän oli kiltteyden perikuva ja murisikin vain unissaan. Hän kulki mukanani, kun tein ekologista kenttätutkimusta kansallispuistossa. Hän oli mukanani kenttälabrassa, kun tein tutkimuksiani siellä, eikä välittänyt häkeistään karkailevista jyrsijöistä, joiden perässä konttasin pitkin lattioita. Hän oli mukana jopa hääjuhlissamme.

Vuonna 2000 hän muutti mukanamme Helsinkiin. Kasvattaja pyysi, että saisiko käyttää neitiämme pitkäkarvaisuudesta huolimatta jalostukseen ja niin hän pääsi seksimatkalle Tallinnaan. Hänestä tuli kahden pojan äiti ja nuori neitimme muuttui arvokkaaksi rouvaksi. Arvokkuus tosin karisi joka kerran, kun kadulla vastaan tuli varis, harakka, pulu, jänis tai rusakko. Iän karttumisen alkoi huomata parhaiten näissä "ähäs, ajanpas sinut karkuun" -syöksyissä, jotka vanhemmiten lyhenivät lyhenemistään ja lopulta jopa varikset saivat häneltä enää mulkaisun ja kuvitteellisen syöksähdyksen.


Tyttäremme syntyi lokakuussa 2006, kun rouva oli 10-vuotias. Vauvasta ja koirasta tuli ystävykset. Vanha rouva antoi liikkumaan opettelevan tyllerön jopa kiivetä päälleen, vilkuillen silmäkulmastaan, että "et nyt viitsisi", mutta kärsivällisesti vaan siirtyi pois alta (ja tyttö muksahti usein lattialle) kun ei enää jaksanut hellyydenosoituksia.

Talvella 2008 ystävämme kulku hidastui ja hidastui, ja kävelylenkit lyhenivät korttelin kierroksi. Vuosi takaperin hänellä oli diagnosoitu nivelrikkoa joka nivelessä ja liikkuminen teki kipeää. Kun kivun lievitykseksi tarkoitetut lääkkeet saivat mahan sekaisin useaksi päiväksi (ja varsinkin yöksi...) eikä niitä sen takia voinut ottaa, tuli vaikean päätöksen aika. Koko tähänastisen elämäni vaikeimman päätöksen.


Kerran niin musta kuono, nyt harmaantunut kokonaan, mutta silmät yhtä kuparinruskeat kuin aina, täynnä rakkautta. Kun ne silmät sulkeutuivat viimeisen kerran, äärimmäisen tärkeä ystävä lähti ajasta ikuisuuteen. Kun puolitoistavuotias tyttäreni sanoi heleällä lapsenäänellään ystävällemme "hei hei", sydän särkyi, pato murtui eikä veden tulo tahtonut loppuakaan.

Samoin kuin eilen illalla. Kun katsoin komediaa nimeltä Marley & me.

Es'caten Cinnalle (12.10.1996 - 25.3.2008), maailman ystävällisimmälle saksanpaimenkoiralle, parhaalle ystävälle rakkaudella,

Päivi

perjantai 21. elokuuta 2009

Perjantain pätkät

Tänä perjantai-iltana Taiteiden yössä näytetään Tennispalatsissa James Cameronin uuden elokuvan Avatar erikoisennakkonäytöksiä (uutisoin siitä aikaisemmin täällä). Erikoisennakoissa tullaan näyttämään elokuvasta noin 15 minuuttia täysin valmista 3D-materiaalia.

Avatar-erikoisennakot järjestetään Helsingin Tennispalatsissa klo 18.00 ja 23.00. Näytökset ovat yleisölle maksuttomia. Näytökset ovat osa Finnkinon Taiteiden Yö -ohjelmaa. Ilmaisen lipun erikoisennakkoon voi noutaa Tennispalatsin lipunmyynnistä tänään perjantaina.




Twilight -sarjan kolmannen osan Eclipsen kuvaukset ovat alkaneet Kanadan Vancouverissa elokuun 18. päivä. Sen maailman ensi-ilta on kesäkuun 30. 2010. Suomen ensi-ilta on samana päivänä.

Kristen Stewart, Robert Pattinson ja Taylor Lautner jatkavat rooleissaan Bellana, Edwardina ja Jacobina. Uusina näyttelijöinä elokuvassa nähdään mm. Bryce Dallas Howard Victorian roolissa, Xavier Samuel Rileyna, Catalina Sandino Moreno Mariana sekä Jack Huston, Julia Jones, BooBoo Stewart ja Jodelle Ferland. Cullenin perheen jäseninä jatkavat Ashley Greene, Peter Facinelli, Elizabeth Reaser, Kellan Lutz, Nikki Reed, ja Jackson Rathbone.

Elokuvan ohjaa David Slade (30 Days Of Night, Hard Candy) ja sen on käsikirjoittanut
Melissa Rosenberg, joka on vastuussa kaikkien kolmen Twilight –elokuvaa käsikirjoituksesta.

Chris Weitzin ohjaama Twilightin kakkososa Uusikuu tulee ensi-iltaan 20. marraskuuta 2009.


ECLIPSEN ROOLITUS:

Kristen Stewart - Bella Swan
Robert Pattinson - Edward Cullen
Taylor Lautner - Jacob Black

Cullenin perhe
Ashley Greene - Alice Cullen
Peter Facinelli - Dr. Carlisle Cullen
Elizabeth Reaser - Esme Cullen
Kellan Lutz - Emmett Cullen
Nikki Reed - Rosalie Hale
Jackson Rathbone - Jasper Hale

Sudet
Chaske Spencer - Sam Uley
Bronson Pelletier - Jared
Alex Meraz - Paul
Kiowa Gordon - Embry Call
Tyson Houseman - Quil Ateara

Quileutes
Gil Birmingham - Billy Black
Tinsel Korey - Emily

Nomad Vampyyrit
Bryce Dallas Howard - Victoria

Volturit
Cameron Bright - Alec
Charlie Bewley - Demetri
Daniel Cudmore - Felix
Dakota Fanning - Jane

Muut
Billy Burke - Charlie Swan
Sarah Clarke - Renee Dwyer
Anna Kendrick - Jessica
Michael Welch - Mike
Christian Serratos - Angela
Justin Chon - Eric
Xavier Samuel - Riley
Catalina Sandino Moreno - Maria
Jack Huston - Royce King
Julia Jones - Leah Clearwater
BooBoo Stewart - Seth Clearwater
Jodelle Ferland - Bree

torstai 20. elokuuta 2009

Espoo Ciné alkaa huomenna

20. Espoo Ciné 21.-30. elokuuta

Huomenna perjantaina 21.8. alkaa tänä vuonna 20. kertaa järjestettävä Espoo Ciné elokuvafestivaali. Juhlavuoden kunniaksi festari kestää kymmenen päivää ja sekä elokuvia että näytöksiä on ennätysmäärä.

Festivaalin avaa Ken Loachin ohjaama Looking for Eric ja sen päättää Quentin Tarantinon Kunniattomat paskiaiset (josta kirjoittelin jo aikaisemmin täällä). Lisäksi festivaalin Paraatipaikalla nähdään mm. kotimaisen Zaida Bergrothin debyyttiohjaus Skavabölen pojat (josta myös kirjoittelin aiemmin melkoisen ylistävään sävyyn), Jim Jarmuschin (ristiriitaisia arvosteluja saanut) The limits of control ja Stephen Frearsin ohjaama Cheri (josta löytyy jutuntynkää täältä). Lisäksi Espoo Cinéssä nähdään tämän vuoden Cannesin Kultaisen palmun voittanut Michael Haneken Das weisse Band, jota ei näillä näkymin esitetä Suomessa missään muualla.

20 vuoden kunniaksi Espoo Cinéssä järjestetään katsaus menneeseen Espoo Ciné 20 vuotta -nimikkeen alle koottujen teosten avulla. Näytillä on niin Jane Campionin vuonna 1993 ohjaama Piano kuin Emir Kusturican Musta kissa, valkoinen kissa vuodelta 1998 ja Michael Haneken Pianonopettaja vuodelta 2001.

Eurooppalaisten fantasiaelokuvien Méliès-kilpailu tuo Espooseen mm. Duncan Jonesin odotetun esikoiselokuvan Moon, jossa Sam Rockwellin esittämä astronautti työskentelee kuussa aivan yksin ja jonka elämä suistuu raiteiltaan onnettomuuden sattuessa. Ohjaaja Jones on David Bowien poika. Lisäksi festareilla näytetään viime vuoden Brysselin fantasiaelokuvajuhlien voittaja suomalainen AJ Annilan Sauna.


Espoo Ciné Selection -valikoimassa on mukana useita palkittuja teoksia. Mielenkiintoisimmilta niistä omasta mielestäni näyttää norjalaisen Erlend Loen käsikirjoittama road movie Nord (jonka trailerin voi tsekata täältä - kuva yllä). Lisäksi Cyrus Nowrastehin ohjaama tositarinaan perustuva Naisen kivitys, joka on hätähuuto islamilaisissa maissa edelleen tämän brutaalin lainsäädännön uhreiksi joutuvien naisten puolesta, kuulostaa vakavan aiheensa takia mielenkiintoiselta. Alejandro Gonzales Iñarritun "kuolematrilogian" (Amores Perros, 21 grammaa ja Babel) käsikirjoittajana tunnetuksi tulleen Guillermo Arriagan ohjaama The Burning Plain vaikuttaa trailerinsa perusteella myös kiinnostavalta.


Tarkoituksenani on päästä ainakin muutamana päivänä tutustumaan Espoon ohjelmistoon, joten lisäjuttua festareilta saattaa olla tiedossa vielä jossain vaiheessa.

Espoo Cinén ohjelmistoa voi tutkailla täällä ja lippuja ostaa suoraan verkosta.

Toimintaa G.I Joen malliin

Hasbron G.I. Joe -lelujen pohjalta kehitetty elokuva G.I. Joe: The rise of Cobra tarjoaa katsojalleen kaksi tuntia armotonta toimintaa, räiskettä, räjähdyksiä ja vaarallisia tilanteita. Se on kuitenkin malliesimerkki siitä, millä tavalla toimintaelokuvaa ei pitäisi tehdä - pelkkien visuaalisten efektien ja päättömän toiminnan ympärille ilman minkäänlaista kunnon juonta.

Nouseva tähti, yhdeksi tämän hetken seksikkäimmistä miehistä äänestetty Channing Tatum on eliittisotilas Duke, joka ryhmänsä kanssa saa tehtäväkseen salaisen nanoteknologiaa hyväksikäyttävän aseen kuljettamisen tehtaalta uudelle omistajalle. Kuljetus joutuu väijytykseen ja hengissä selviävät vain Duke ja hänen ystävänsä Ripcord (Marlon Wayans). Heidät pelastaa salaperäinen ryhmä vielä eliitimpiä sotilaita, joka kuljettaa miehet Saharan hiekkadyynien alla sijaitsevaan tukikohtaansa.

Tämä G.I. Joeksi nimitetty monikansallinen ryhmä taistelee maailmanvalloittajia vastaan hienolla teknologialla ja nyt heitä tarvitaan, sillä aseherra McCullen (Christopher Eccleston) tahtoo uudella teknologiallaan kaapata maailman herruuden. McCullenilla on apunaan seksikäs Ana (Sienna Miller), joka paljastuu Duken entiseksi heilaksi sekä valkoisiin pukeutuva ninja Storm Shadow (Byung-hun Lee).


Jotta maailma pelastuisi, Joet lähtevät jahtaamaan McCullenin jengiä ja McCullenin jengi puolestaan pyrkii päästämään päiviltä mahdollisimman monta Joeta - ja jos siinä samalla nyt menee muutama (tuhat) siviiliä ja puolet Pariisista niin väliäkö sillä. Niin ja lisätään ilmaston lämpenemistä vielä entisestään, kun tuhotaan pohjoisnapajäätiköitä.

G.I. Joe: The rise of the cobra on puuduttavinta ja kliseisintä toimintaelokuvaa pitkiin aikoihin. Jos äksön suurimman osan aikaa haukotuttaa tai kesken tärkeimmän ajojahdin katsoja toivoo voivansa paikaa pikakelausnappia, tarkoittaa tämä joko sitä, ettei katsoja täysin kuulu elokuvan kohderyhmään tai että elokuva ei ole mitenkään kovin hyvä. G.I. Joesta puuttuu kaikki jännitys, sillä mitään ei jätetä katsojan oman kekseliäisyyden varaan. Mahtipontisella musiikilla on pyritty luomaan suuren, mahtavan ja jännittävän elokuvan tuntua, mutta tulos on vain koominen. Kliseisyydestä esimerkkinä ovat mm. mustaan (Ray Park) ja valkoiseen (Lee) pukeutuneiden ninjojen yhteinen menneisyys, naisten keskinäiset taistelut "tukkanuottasilla"-tyyliin (vaikka ovat best of the best-sotilaita), naisten pukuihin tehdyt rintavarustukset, vuosisatojen takaa kumpuavat kaunat...

Tatum toki on ihan söpö katsella sekä Miller ja punatukkaista Scarlettia esittävä Rachel Nichols tiukoissa nahka-asussaan ovat über-sexyjä. Lisäksi elokuva käyttää hyväkseen visuaalisesti tyylikkäitä ratkaisuja mm. hahmojen asuissa, mutta pelkkä silmänruoka ei riitä, jos toiminta ei saa katsojaa tempautumaan jännittävän tarinansa (jota tässä tapauksessa ei siis ole) mukaan ja olemaan haukottelematta.

Tuomio: *****

Suomen ensi-iltansa G.I. Joet saavat ensi viikon perjantaina 28.8. Trailerin voi tsekata täältä.

keskiviikko 19. elokuuta 2009

Vampyyriromantiikkaa Veren vankien tapaan

Mikaela Cheap Thrills -blogissaan uutisoi eilen, että Anne Ricen alunperin kirjoittamalle vampyyrikronikalle olisi mahdollisesti tulossa jälleen elokuvallista jatkoa, ja että vampyyri Lestatin rooliin olisi Tom Cruisen ja Stuart Townsendin jälkeen huhujen mukaan astumassa Robert Downey Jr.

Roolituksesta oltiin monta mieltä ja keskustelua teeman ympärille syntyi sen verran paljon, että minun täytyi itsekin katsoa Veren vangit vuosien tauon jälkeen muistia verestääkseni. Oscar-voittaja Neil Jordanin (Crying Game) ohjaaman vampyyridraaman viimekertaisesta näkemisestä on ainakin 10 vuotta. Dvd on ollut hyllyssäni vuosikausia, mutten muista koskaan sitä omaa kappalettani katsoneeni, jostain kumman syystä.


Elokuvasta päällimmäisenä minulla oli jäänyt mieleen pikkuruisen Claudian, jota ihastuttava nuori Kirsten Dunst ansiokkaasti esittää, kohtalo. En tarkoita tällä nyt sitä hänen lopullista kohtaloaan, vaan sitä, kuinka hänestä pienenä lapsena tehtiin vampyyri, eikä hän koskaan saanut kasvaa aikuiseksi eikä kokea aikuisuuden iloja. Mieskauneuden ystävänä toinen maallisempi mieleeni jäänyt asia oli Antonio Banderasin kohtalokkaan komea Armand, josta muistelen Banderas-fanitukseni itse asiassa alkaneen.


Vuosien jälkeen elokuvan pystyi katsomaan uudella silmällä. Edelleenkin Claudian kohtalo minua säälitti, mutta lisäksi huomiotani sai Brad Pittin esittämän päähahmon Lousin traaginen elämä. Pitt oli elokuvan aikaan pääasiassa kauniina poikana pidetty näyttelijä, jolle kukaan tuskin oli povaamassa monia Oscar-ehdokkuuksia (vaikka mies kaksi vuotta Veren vankien jälkeen sai ensimmäisen ehdokkuutensa Terry Gilliamin loistavasta sci-fi-trilleristä 12 Monkeys). Ristiriitaisena Louisina hän kuitenkin tekee loistosuorituksen.


Tom Cruisen nimellä aikanaan markkinoitu elokuva jättää nimekkäimmän näyttelijänsä lähes statistin tasolle. Cruisen Lestat on vampyyreistä vähiten mielenkiintoinen ja osittain tämä johtuu siitä, ettei Cruisen karisma riitä kalvakan vampyyriadoniksen roolin täyttämiseen. Toki Lestatin hahmon taustalla, jossain syvällä menneisyydessä on traagisuutta, minkä vuoksi Lestatista on tullut sellainen kuin hän on, mutta Cruise peittää tämän traagisuuden ärsyttävän keikarin kulissin taakse niin kokonaan, että taustan tuppaa unohtamaan.

Veren vankien vampyyrien keskinäinen kauneuden ja nuoruuden ihannointi johtaa voimakkaasti aistittaviin poikarakkauden tunteisiin. Se on kaunista katseltavaa - Louisin keskustellessa Armandin kanssa hyvin hyvin lähekkäin, kohtauksen toivoo menevän asteen pidemmälle ja miesten suutelevan toisiaan.


Veren vankien uusintakatselu oli Twilight -huuman kannalta mielenkiintoista. Samaa angstia, himoa ja moraalin pohdiskelua eri tavalla esitettynä, molemmat ovat oman aikakautensa tuotoksina kiinnostavia.

tiistai 18. elokuuta 2009

Taking Woodstock - rockia, rauhaa ja rakkautta!

Tositapahtumiin perustuva, Elliot Tiberin muistelmiin perustuva Taking Woodstock on Oscar-voittaja Ang Leen (Brokeback Mountain, Järki ja tunteet) uusin ohjaus. Se kertoo maailman legendaarisimman rockfestivaalin järjestämiseen johtaneista sattumista, ja kuinka festivaali vaikutti uinuvan pikkukaupungin elämään ja varsinkin sen nuoren "promoottorin" elämään.

Nuori Elliot (Demetri Martin) asuisi mieluummin New Yorkissa ja tekisi työkseen sisustussuunnittelua sekä maalaisi. Hän kuitenkin laittaa omat unelmansa kakkossijalle ja palaa kotikaupunkiinsa, missä hänen ikääntyvät vanhempansa kaavailevat hänelle jatkopaikkaa omistamassaan, mutta jo ränsistymään päässeessä ja velkaisessa motellissa. Elliotin äiti (Imelda Staunton) on rahanahne ja kiukkuinen vanha rouva, isä (Henry Goodman) puolestaan on elämänilonsa hukannut, kuolemaa odottava tassukka.


Kun Elliot lukee lehdestä naapurikaupungin evänneen mahdollisuuden järjestää alueellaan rockfestivaalin, hän tekee hurjan päätöksen ja kutsuu järjestäjät motellin maille. Hänellä nimittäin sattuu olemaan kaupunginvaltuuston lupa järjestää vuotuinen taide- ja musiikkifestivaali kaupungissa - joskin aikaisempina vuosina se on tarkoittanut levyjen soittamista kouralliselle yleisöä ja pientä teatteriesitystä. Kukaan ei osannut aavistaa, että tuosta puhelinsoitosta sai alkunsa tapahtuma, joka veti paikalle miljoonayleisön, ja joka muutti monen ihmisen elämän – niin myös Elliotin ja hänen vanhempansa.

Sivuosissa nähdään suloinen Jonathan Groff Elliotiin uskovana festivaalin sieluna Michaelina, Emile Hirsch Vietnamista palanneena, oman sielunsa viidakkoon hukanneena Billynä sekä Jeffrey Dean Morgan Billyn veljenä, festivaaliin vihamielisesti suhtautuvana kaupunkilaisena. Turvamieheksi pestautuva Liev Schreiber pitkässä vaaleassa peruukissa ja mekossa on aivan mahtava näky! Varsinkin kun hän käyttäytyy ja puhuu täysin maskuliiniseen tapaansa :)


Taking Woodstock on sympaattinen elokuva hippinostalgiasta ja itsensä etsimisestä tukahduttavien vanhempien tahdon alla. Hienolla musiikillaan – The Doors, The Grateful Dead – ja alastomien ja estottomien hippien hyppelyllä sekä LSD-harhoilla aikansa tunnelmaa 2000-luvulle tuova elokuva on rauhan ja rakkauden tuulahdus kiireiseen nykyaikaan. Se ei lähentele Leen parhaita töitä, mutta on mukavan lämminhenkinen draamakomedia.

Tuomio: *****

Taking Woodstock nähdään Suomen teattereissa syyskuun 11. lähtien. Trailerin voi katsastaa täällä.

New Moonin uusi traileri

New Moonin uusi traileri näyttää muuten hyvältä :) Mukana Taylor Lautnerin kommentointi.

Tsekkaa traileri Entertainment Weeklyn sivulta täältä.

maanantai 17. elokuuta 2009

Tehokkaat natsintappajat eli Kunniattomat paskiaiset

Quentin Tarantinon uutuus on ohjaajansa näköinen – aina niin tyylikäs ja hyvällä maulla toteutettu, hienon musiikin ryydittämä dialogipainotteinen toimintatarina. Se myös kirjoittaa historian uusiksi, mutta ei senkään väliä, koska tämähän on elokuvaa ja viihdettä.

Kunniattomat paskiaiset kertoo natsien miehittämästä Ranskasta. Natsieversti Hans Landa (Christoph Waltz) tappaa nuoren tytön Shosannan (Melanie Laurent) perheen, mutta tyttö pääsee pakoon. Kostoa punoen tyttö muuttaa asumaan Pariisiin uuden henkilöllisyyden turvin ja ottaa hoitoonsa elokuvateatterin. Hänen kostosuunnitelmansa saa uutta potkua, kun nuori natsisotilas ja näyttelijä Frederick Zoller (Daniel Brühl) ihastuu häneen ja lopulta ilmoittaa hänelle uuden elokuvansa ensi-illan siirrosta naisen omistamaan teatteriin.


Samaan aikaan amerikanjuutalaisista sotilaista koostuva iskujoukko Kunniattomat paskiaiset kerää natsien päänahkoja ympäri Ranskaa, hieman yksinkertaisen mutta hommassaan tehokkaan luutnantti Aldo Rainen (Brad Pitt) johdolla. Yhteistyössä saksalaisen näyttelijättären Bridget von Hammersmarkin (Diane Kruger) kanssa Paskiaiset alkavat suunnitella lopullista iskua natsielokuvan ensi-iltaan, johon jopa itse Führer (Martin Wuttke) on tulossa. Ja jossa myös Shosanna on päättänyt saada oman kostonsa.

Ihanan karikatyyriset hahmot ja tarantinomaisesti mielenkiintoinen dialogi sekä sen varjolla tehty hienovarainen juonenkuljetus tekevät verta roiskivasta elokuvasta tyylikkään ja hienon näköisen kokonaisuuden. Kielellä ja kielillä leikittely on jälleen kerran keskeisessä osassa ja se antaa hahmoillekin oman lisäsäväyksensä. Rainen punaniskajunttimainen puhetyyli jopa hänen puhuessaan italiaa sai teatterisalissa aikaan naurunpyrskähdyksiä, kun taas Landan hienostunut, sivistynyt kielenkäyttö on illuusiota, joka kätkee taakseen äärimmäisen julman henkilön.


Väkivaltaa säästelemätön ja natseja säälimätön elokuva on hauska ja viihdyttävä, jota voi suositella kieli poskessa tehtyjen toimintaelokuvien ystäville, sekä sellaisille, joita ei ala ahdistaa, jos dialogi jatkuu kahta minuuttia pidempään – sillä tässä elokuvassa puhutaan paljon, maitolasin, oluttuopin, viskilasin, kahvikupin äärellä, ja toiminta pysähtyy aina näiden syvällisten keskustelujen ajaksi.

Tuomio: *****

Suomen ensi-iltansa Paskiaiset saa syyskuun 4. päivänä. Trailerin voi tsekata mm. täältä.

perjantai 14. elokuuta 2009

Ruotsalaista laatuelokuvaa

Kirjoitan tätä junassa matkalla Helsingistä Savoon ja vieressäni istuu kaksi turistia, jotka puhuvat keskenään englantia minun ylitseni. Huomaan suomeksi kirjoittamisen olevan hirvittävän hankalaa tässä tilanteessa! Oman äidinkielen sanat ja sanajärjestykset katoavat täysin, kun toiseen korvaa höpistään maailmanpolitiikkaa vieraalla kielellä.
Ruotsista on tänä vuonna tullut ainakin kaksi todella hyvää elokuvaa: Tomas Alfredsonin ohjaama erilainen vampyyridraama Ystävät hämärän jälkeen sekä Niels Arden Oplevin ohjaama, Stieg Larssonin bestselleriin perustuva loistava trilleri Miehet jotka vihaavat naisia. Näin Ystävät hämärän jälkeen keväällä teatterissa ja olin hyvin vaikuttunut sen erilaisuudesta ja viehätyksestä. Kirjoittelin siitä tuolloin arvion englanninkieliseen blogiini Movie Babblingsiin – voit lukea sen täältä.
Miehet jotka vihaavat naisia jäi teatterikierroksellaan minulta väliin, joten odotin innolla sen näkemistä dvd:llä, ja näkemisen jälkeen voin sanoa olleeni vaikuttunut. Erittäin rankkaa kuvastoa sisältävä elokuva tarjoaa oivallisen, hyvin käsikirjoitetun trillerin ja todella tyydyttävän loppuratkaisun – joskin se on melkoisen loppuun pureskeltu, mutta tyylikkäällä tavalla.
Mikael Blomkvist (Michael Nyqvist) on keski-ikäinen lehden päätoimiittaja, joka tuomitaan harjaanjohtavan lehtijutun kirjoittamisesta. Kaikki eivät kuitenkaan usko hänen syyllisyyteensä ja ovat lisäksi vaikuttuneita hänen syvällisistä tutkimuksistaan. Yksi tällainen on 82 vuotta täyttävä liikemies Henrik Wagner (Sven-Bertil Taube) joka on vuosikymmenten ajan saanut jokaisena syntymäpäivänänsä salaperäisen kukkataulun jostain maailman kolkasta. Hän epäilee kukkataulujen liittyvän veljentyttärensä salaperäiseen katoamiseen 40 vuotta sitten. Wagner on varma, että Harriet murhattiin ja että murhaaja lähettää hänelle tauluja, kuten Harrietilla oli tapana tehdä pikkutyttönä.
Wagner palkkaa Mikaelin tutkimaan poliisin jo vuosikymmeniä sitten selvittämättömäksi leimaamaa juttua, ja yllättäen miehen journalistinvaisto vie häntä eri suuntaan kuin poliisia aikoinaan. Mikaelin toimia Wagnerin puolesta työkseen tutkinut hakkeri Lisbeth (Noomi Rapace) saa pakkomielteen Mikaelin toimien seuraamisesta varsinaisen työnsä jälkeenkin, ja päätyy lopulta auttamaan Mikaelia tutkimuksissa – tavalla, jota Mikael ei olisi osannut odottaakaan. Lisbethillä on oma rankka menneisyytensä (ja nykyisyytensäkin) ja hänen intonsa tutkia naisiin kohdistuviksi sarjamurhiksi paljastuvaa juttua saa syvyyttä hänen kokemuksistaan.
Elokuvan pääosaan nousee juuri Lisbethin hahmo, ja Mikael jää enemmän perinteisen miestutkijan ja toimijan rooliin. Lisbethin tuska menneisyydestä ja nykyinen hyväksikäyttö ovat tehneet hänestä yhtä aikaa jo pienestä kosketuksesta särkyvän, paksun muurin ympärilleen rakentaneen nuoren naisen kuin myös itseään ja rakkaitaan hinnalla millä hyvänsä puolustavan tiikerin. Hän on nainen, joka on oppinut elämään epäoikeudenmukaisuuden keskellä, mutta jonka yli ei enää kävellä. Tästä erinomaisena esimerkkinä on hänen tapaamisensa huoltajansa kanssa.
Miehet jotka vihaavat naisia on feministinen elokuva. Hyväksikäytetty Lisbeth ottaa elämänsä omiin käsiinsä tavalla, joka kohauttaa, mutta tuntuu kontekstissaan hyväksytyltä ja oikeudenmukaiselta. Vaikka elokuva on murhatutkimustrilleri, se paneutuu todella syvällisen draaman avulla Lisbethin persoonaan.
Elokuva on kokonaisuutena loistava. Kuvaus maagisen lumisessa Ruotsissa on toimii kauniina elementtinä jännityksen keskellä. Murhatutkimuksen eteneminen on jännittävä palapeli, jota seuraa mieli kippuralla ja samaan aikaan toivoo, että Lisbethistä kerrottaisiin enemmän, ja pikkuhiljaa tämä elokuvan sielun kannalta tärkein salaisuus alkaa ratketa. Varsinainen Harriet Wagnerin salaisuus ei ole yllätys, mutta kokonaisuutena jättää jälkeensä tyytyväisen tunnelman.
Tuomio: *****

Tämän jälkeen seuraavaa osaa jää odottamaan mielenkiinnolla!

Miehet jotka vihaavat naisia -trailerin voi katsastaa täältä.

torstai 13. elokuuta 2009

Paskiainen tuli kuvaan

VIHDOINKIN sain päivitettyä blogin yläkuvan! :)

Entinen tietokoneemme alkoi vedellä viimeisiään, eikä suostunut enää pyörittämään mitään kuvankäsittelyohjelmaa. Ehdin jo turhautua pahemman kerran kesän mittaan, mutta nyt on vihdoin uusi kone ja uudet kujeet!

Elokuun kunniaksi Hangman's Jokea tuli koristamaan aito Paskiainen, Brad Pitt Quentin Tarantinon uutukaisesta elokuvasta Kunniattomat paskiaiset (Inglourious basterds).

Elokuva tulee ensi-iltaan syyskuun 4. päivä. Sitä ennen jutuntynkää kyseisestä elokuvasta on varmasti tiedossa!

Elokuvaa odotellessa maistiaisia trailerin muodossa täällä.

keskiviikko 12. elokuuta 2009

Kaupunkeja, rakkaudella

Muutama vuosi sitten ilmestyi suloinen rakkaustarina Pariisille, setti lyhytelokuvia nimeltään Pariisi, rakkaudella (Paris. Je t'aime). Eräänä päivänä trailereita katsellessani silmiini osui samanlainen elokuvan nimi, tällä kertaa sijoittuneena New Yorkiin.

Carlos Acosta ja Taylor Geare

New York, I love you on idealtaan Pariisin tyylinen - siinäkin useat eri ohjaajat ovat tehneet oman pienen osionsa rakkaudesta New Yorkiin. Elokuva koostuu 12:sta viiden minuutin lyhäristä. Trailerissa vilahtaa ohjaajanimiä Fatih Akinista (Taivaan reunalla) Brett Ratneriin (X-men 3), Mira Nairiin (Monsoon wedding) ja paremmin näyttelijänä tunnettuun Natalie Portmaniin.

Natalie Portman ja Abe Karpen

Episodeissa näyttelee nimiä isoista pieniin. Isoista mukana on mm. Bradley Cooper, Natalie Portman, Shia LaBeouf, Orlando Bloom, Hayden Christensen, Christina Ricci, John Hurt, Ethan Hawke, Anton Yelchin, James Caan, Andy Garcia...

Christina Ricci ja Orlando Bloom

Traileri lupaa paljon ja sen mukaan tulossa on mielenkiintoinen katsaus kaupunkiin, joka ei nuku koskaan. New York on yksi suosikkisuurkaupungeistani ja ihastuin myös leffan traileriin täysin. Jään odottamaan suurella mielenkiinnolla!

Suomen ensi-iltaa IMDb ei vielä kerro, mutta USA:ssa tämä julkaistaan lokakuun 16. päivä ja joissakin Euroopan maissa loppuvuodesta. Toiveena on, että tämä myös Suomen teattereihin ilmestyisi!

Leffan traileri täällä.

maanantai 10. elokuuta 2009

Cameronin Avatarista erikoisennakkoja elokuun 21. pv

James Cameronin kohuttu Avatar saa maailmanlaajuisen ensi-iltansa joulukuun 18. päivä, mutta esimakua elokuvasta annetaan yleisölle erikoisennakkojen muodossa jo neljä kuukautta ennen ensi-iltaa. Kyseessä on peräti 15 minuutin pätkä valmista 3D-elokuvaa.

Nämä erikoisennakot saapuvat myös Suomeen ja niitä pääsee ihmettelemään Helsingin Tennispalatsissa perjantaina 21. elokuuta, klo 18.00 ja 23.00 osana Taiteiden Yötä.

Näytökset ovat ilmaisia ja ennakkolippuja niihin jaetaan Finnkinon, NRJ:n ja Plaza.fi:n kautta.

Avatar on seikkailufantasia ja se kertoo Pandora-nimiselle planeetalle saapuvasta Jake Sullystä (uusimmassa Terminaattorissa hurmannut Sam Worthington), joka kohtaa planeetalla harvinaislaatuisen elämänmuodon ja kulttuurin. Tiedossa on siis mitä ilmeisimmin kulttuurien yhteentörmäyksiä ja ristiriitoja, sekä lopulta kysymys ihmiskunnan pelastamisesta - tällä kertaa tosin ilmeisesti ihmisiltä itseltään. Muita nimiä elokuvassa on mukana mm. legendaarinen Sigourney Weaver, Michelle Rodriguez sekä Star Trekin Uhurana tutuksi tullut Zoe Saldana.

Luvassa on varmasti visuaalinen kokemus 3D:nä ja itse ainakin odotan kyseistä leffaa innolla, vaikka en ennakoita katsomaan ehtisikään :)

Leffan viralliset sivut: http://www.avatarmovie.com/

lauantai 8. elokuuta 2009

Elokuun viiden tähden leffat

Viimekertaisesta leffakatselujen yleispäivityksestä on mennyt jo sen verran aikaa, etten jaksa arvioida kaikkia niitä lomaelokuvia, jotka tuli kesän aikaan läpi kahlattua. Joistakin saatan jossakin vaiheessa kirjoitella, mutta tähditykset niistä löytyy edelleen täältä.

Mutta elokuu on ollut jännä - tähän mennessä olen katsonut vain hyviä elokuvia :) ja mikäs sen mukavampaa!

133. S. Dunn, S. McFadyen: Global metal (2008) (dvd 1/8) - *****
Sam Dunnin ja Scot McFadyenin ohjaama dokumentti hevimetallin globaaliudesta on loistava katselmus. Global metal on jatkoa miesten aikaisemmalle dokumentille, arvostetulle Metal: A headbanger's journey:lle. Dokumentissa matkaillaan sellaisissa maissa kuin Brasilia, Intia, Kiina, Indonesia ja Arabiemiraatit (Iraniin ryhmä ei päässyt kuvaamaan) - ja kaikista maista he löytävät sydämeltään samanlaisia, musiikille sielunsa menettäneitä ihmisiä, jotka kuitenkin ovat hyvin erilaisia maansa omasta kulttuurista johtuen. Dokumentti on äärimmäisen mielenkiintoinen katselmus näihin maihin metallifanien välityksellä. Ja dokumentissa kuultava musiikki, no se on sitä itseään - Iron Maidenia, Metallicaa, Sepulturaa, Slayeria...

134. M. Nichols: Miehuuskoe (The Graduate) (1967) (dvd 2/3) - *****

Onneksi olen taas oppinut käyttämään kirjastoa hyväkseni viime aikoina, sillä sieltähän löytyy vaikka mitä! Minulla on pitkä lista klassikkoelokuvia, jotka pitäisi nähdä, mutta en ole vaan saanut aikaiseksi vielä hankkia niitä käsiini. Mutta nyt, hahaa, olen alkanut taas käyttää kirjaston palveluita ja sieltäpä löytyi mm. Mike Nicholsin ohjaama Miehuuskoe, joka on varmasti yksi listallani korkeimmalla olleista "to see" -elokuvista.

Ei Miehuuskoe suotta ole klassikkolistalla, sillä se joutaa sinne jo pelkästään musiikkinsa takia. Nuori ja kirkasotsainen Dustin Hoffman turhautuneena ja kokemattomana opiskelijapoikana, jonka vanhempi rouva Robinson (Anne Bancroft) viettelee, mutta joka itse puolestaan rakastuu neiti Robinsoniin (Katharine Ross) on ihastuttava ja näyttelijäntaidoiltaan hieno mies jo uransa alkuvaiheessa. Elokuva erikoisesta kolmiodraamasta on kutkuttavaa seurattavaa, vaikkakin ennalta-arvattavaa. Tällaisissa laadukkaasti tehdyissä elokuvissa ennalta-arvattavuus ei haittaa niin paljon, sillä perille pääsy ei niissä tunnu niin tärkeältä kuin matka itse.


135. Z. Bergroth: Skavabölen pojat (2009) (cinema 5/8) - *****
Lue tarkempi esittely ja arvio Zaida Bergrothin loistavasta esikoisohjauksesta täältä.


136. S. Jonze: Being John Malkovich (1999) (dvd 7/8) - *****
Being John Malkovich on ollut listallani piiitkään Miehuuskokeen tapaan, ja vihdoin tämänkin sain käsiini kirjastosta. Tarina John Cusackin näyttelemästä turhautuneesta, työttömästä nukkemestarista, joka vahingossa löytää näyttelijä John Malkovichin päähän johtavan tunnelin, on mahtavaa mielikuvituksen räiskettä. Toki fantasiaa tehokeinonaan käyttävä tarina ei kovin syvällistä pohdiskelua kestä. Mutta se täytyy myöntää, että on aivan uskomatonta että näinkin järjettömältä kuulostava idea on saatu puettua erinomaisen toimivan tarinan muotoon.

Cusack on reppana onnettomasti rakastuvana nukkemestarina, hänen homssuista vaimoaan näyttelee Cameron Diaz ja molempien rakkauden kohdetta Catherine Keener. Ja John Malkovichia näyttelee John Malkovich itse.


137. G. van Sant: Milk (2008) (dvd 8/8) - *****
Milk jäi teatterikierroksellaan väliin, mutta ehdottomasti halusin sen katsoa kunhan dvd ilmestyisi, ja vihdoin se onnistui. Tässä vähän aikaa sitten luin Sooloilijan hienon tutkielman kyseisestä elokuvasta, ja nyt katsottuani elokuvan itse, olen aivan samaa mieltä.

Tositapahtumiin perustuva tarina homoseksuaalien puolesta puhujasta Harvey Milkistä on voimakkaasti tunteisiin vetoavaa katsottavaa. Sean Pennille annettu pääosa-Oscar tuli kyllä ihan aiheesta. Milkin rakastajana nähtävä James Franco kasvaa koko ajan vain enemmän ja enemmän silmänruoaksi, joten mieltä ravitsevan hienon tarinan lisäksi elokuva ravitsee myös visuaalisesti.