perjantai 31. heinäkuuta 2009

Viikonloppu Budapestissa

Loma alkaa ikävä kyllä lähennellä loppuaan. Kolme viikkoa on mennyt ihan hujahduksessa ja maanantaina pitäisi suunnata takaisin toimistolle. Loma olikin suurimmaksi osaksi oikein mukava - viikonloppureissu Budapestiin miehen kanssa kaksin oli oikein rentouttava pari viikkoa sitten, ja tässä lupaamaani kuvakoostetta reissusta.

Vietimme Unkarin pääkaupungissa tosiaankin vain pidennetyn viikonlopun, mutta siinäkin ajassa meidän kävelytahdilla ehti nähdä melkoisen paljon. Edellisen kerran olin käynyt Budapestissa 19 vuotta sitten kouluaikaisen kuoromme reissulla, joten muutamat paikat olivat tuttuja mutta pääasiassa oli kuin olisi uuteen kohteeseen tullut.

Koska teimme reissun pienellä budjetilla, olin varannut edullisen, mutta hauskan idean hotellin - huoneen (tai pitäisikö sanoa hytin?) pienestä Tonavan rannalle parkkeeratusta hotellilaivasta. Tämä oli oikein hauska vaihtoehto, joskin hieman askeettinen.


Budapestissa oli vierailumme aikaan todella kuuma keli. Menopäivänämme perjantaina hiki kaatui päältä kun talsimme laivaltamme kohti keskustaa ja aurinko porotti niin, että oli pakko suunnata ensitöikseen (terassioluen jälkeen tosin) hattuostoksille. Paikallisesta H&M:sta löysin oikein kätevän hellehatun, joka päässä tunsin itseni ihan japanilaisturistiksi ;-)


Tuona ensimmäisenä päivänä tallustelimme ympäri Pestiä (Tonavan itäpuolella sijaitseva, kaupallisempi osa kaupunkia) kilometritolkulla, nautiskelimme "ravitsevan" Mäkkäri-lounaan puistossa sekä välipalaa oluen kanssa toisessa puistossa. Puistoissa makoilu ja säästä sekä lomasta nautiskelu olikin aivan omiaan laskemaan työstressiä ja asennoitumaan oikeasti lomaan. Illalla kävimme syömässä työkaverini ja Michelin Guiden suosittelemassa ravintolassa Cyranossa. Ruoka oli oikein maukasta ja palvelu pelasi - eikä hintakaan päätä huimannut.


Kuvut ravittuina tallustimme takaisin hotellille ja matkalla ihailimme iltavaloissa kylpevää Tonavaa sekä siltojen ja vastakkaisen rannan rakennusten valaistusta.


Lauantaina päätimme kävellä hieman vähemmän (edellisen päivän jäljiltä jalat olivat aikalailla muussina) ja ostimme päivän liput julkiseen liikenteeseen. Kävimme ihmettelemässä Sankarten aukiota ja sen patsaita sekä kävimme paikallisilla oluilla ja suolarinkeleillä terassilla. Siinä helteessä olut nimittäin maistui :)



Sankarten aukiolta suuntasimme nyt ihan ajan kanssa Budan puolelle Tonavaa (Budapestin vanhempi, historiallinen puoli, olimme kävelleet täällä jo edellisenä iltana matkalla hotellille) ja kiipesimme Linnavuorelle, josta oli loistava näkymä vastakkaiselle puolelle jokea komealle parlamenttitalolle. Linnavuorella on kaunis Kalastajalinnake, joka koostuu torneista ja näköalatasanteista.

Tarkoituksemme oli käydä 1500-luvulla rakennetussa Rudas -kylpylässä, mutta ikäväksemme se oli remontissa.

Lämmintä mittari näytti lauantai-iltapäivänä +37C ja ei ihmekään, että nousi ukkonen. Ehdimme juuri oikealla hetkellä metrotunneliin ja löysimme ison ostoskeskuksen, jossa pitää sadetta. Myrsky olikin sitten ihan kunnollinen, sillä ostoskeskuksessakin valot sammuivat pariin otteeseen ja sateen lakattua kadut olivat täynnä tuulen puista irti riepottelemia oksia.


Sunnuntaiaamuna sää vaikutti hieman epävakaiselta, mutta lähdimme kuitenkin vielä tutustumaan hotellilaivamme lähellä olevaan Margit-saareen. Siellä edellisen päivän myrskyn jäljet olivat hyvin nähtävissä kaatuneina puina ja oksina.


Saari on kaupunkilaisten suosiossa ulkoilu- ja lenkkeilyalueena, mutta myös turisteille miellyttävä rentoutumispaikka kaupungin hulinasta.


Budapest on todella kaunis kaupunki, joskin Itä-Eurooppalainen historia näkyy edelleen rakennusten ja teiden kunnossapidossa. Lisäksi joka paikka tuntui olevan jopa pahemmin remontissa kuin Helsinki ;-) joka sekin on remontissa joka kesä. Emme kuitenkaan antaneet sen häiritä, vaan vietimme kaupungissa rentouttavan ja mukavan viikonlopun. Toki Budapestissa on turisteja niin kuin muissakin Euroopan pääkaupungeissa, mutta kaupunki ei ehkä ole niin ruuhkainen kuin monet muut. Siksi siellä on mahdollista löytää paikkoja myös ihan rentoutumiseen ja omaan rauhaan :)