perjantai 31. heinäkuuta 2009

Melissa Marrin romanttista teinifantasiaa

Minun aikuismaisen kirjamakuni selvästikin tuntevan, Sivukirjastossa majailevan ystäväni suosituksesta ("tykkäät varmasti" ... "supersympaattista teinijutskaa") lainasin kirjastosta Melissa Marrin ensimmäisen kirjan Ilki ihana (engl. Wicked lovely). Se kertoo teini-ikäisestä Aislinnista, joka näkee keijuja (joita muut ihmiset eivät siis näe). Nämä keijut eivät ole mitään söpöjä pikku siivekkäitä vaan niissä on niin ilkeitä kuin ystävällisiäkin ja niiden ihmisille näkymättömässä maailmassa on käynnissä valtataisteluja samalla tavalla kuin ihmistenkin maailmassa.

Tahtomattaan Aislinn vetäistään keijujen maailmaan mukaan ja tiedossa on fantasiaa ja romantiikkaa sekoittava teineille suunnattu seikkailu oman maailmamme ja tuntemattoman keijumaailman rajamailla.

Ystäväni oli suositteluineen oikeassa. Minähän nimittäin tykkäsin tästä! Kirja muistutti osittain Stephenie Meyerin Twilightia, mutta oli kuitenkin asenteellisempi. Lisäksi minua kiehtoi päähenkilöiden tyyli tatuointeineen ja lävistyksineen.

Kirjan maailma on äärimmäisen visuaalinen ja oikein odotan, että tästä(kin) päätetään tehdä jossain vaiheessa elokuvaversio. Se olisi nimittäin loistavaa materiaalia fantasiailoittelulle - mutta vain siinä tapauksessa, että elokuva säilytettäisiin tyyliltään ja asenteeltaan alkuperäisteoksen kaltaisena, eikä sitä siloteltaisi Hollywood-muottiin niin että päähenkilöt olisivatkin jalkapallojoukkueen johtaja ja cheerleader...


Ja kun Ilki ihana tuli Budapestin reissulla luettua loppuun, minun oli aivan pakko hommata Marrin seuraava kirja luettavaksi. Ink exchange (luin tämän englanninkielisen alkuteoksen, en tiedä onko siitä jo suomennosta olemassa) on itsenäinen jatko-osa, sillä se seuraa Aislinnin sijasta hänen ystäväänsä Leslietä.

Leslie on äiditön, isänsä hylkäämä ja veljensä hyväksikäyttämä tyttö, joka haluaa tatuoinnin ja sitä kautta itsemääräämisoikeuden omaan ruumiiseensa ja elämäänsä. Lopulta hän löytää kuvan, jonka haluaa ihoonsa - ja joutuu sitä kautta tapahtuvan yhteyden kautta tutustumaan hänelle toistaiseksi näkymättömään keijumaailmaan, jolta hänen ystävänsä Aislinn on häntä pyrkinyt suojelemaan.

Ink exchange ei aivan yllä kiinnostavuudessaan ensimmäisen kirjan tasolle, koska vielä minulle ei ole tullut samanlaista "pakko saada jatko-osa" -fiilistä kuin ensimmäisen kirjan jälkeen. Se on kuitenkin teemaltaan samankaltaista romanttista fantasiaa, joka pureutuu kipeisiinkin aiheisiinsa (kuten hyväksikäyttö ja vanhempien hylkääminen) epäröimättä, antaen kohderyhmälleen kirjallista voimaa. Se myös käsittelee naispuolisia päähahmojaan voimakkaina, itsenäisinä hahmoina, joilla on oma tahto, omat haaveet, jotka eivät suostu tekemään kompromisseja turhan kevyin perustein.

Nämä Marrin kirjat ovat molemmat yksittäisiä kokonaisuuksia siinä mielessä, että ne voi lukea omina kokonaisuuksinaankin ja niissä on selkeä, tyydyttävä loppuratkaisu, joka ei jätä lukijaa cliffhangeriin toivomaan jatkoa. Tähän mennessä hän on kirjoittanut kolmannenkin kirjan samaan teemaan (nimeltään Fragile eternity), ja kirjailijan webbisivun mukaan neljäskin kirja (nimeltään Beautiful deception) on työn alla. Kyseessä ei siis ole tällä kertaa trilogia.

Näitä kirjoja voin hyvin suositella omaa polkuaan kulkeville tai omaa polkua etsiville nuorille ja nuorekkaille fantasiasta kiinnostuneille lukijoille.

Viikonloppu Budapestissa

Loma alkaa ikävä kyllä lähennellä loppuaan. Kolme viikkoa on mennyt ihan hujahduksessa ja maanantaina pitäisi suunnata takaisin toimistolle. Loma olikin suurimmaksi osaksi oikein mukava - viikonloppureissu Budapestiin miehen kanssa kaksin oli oikein rentouttava pari viikkoa sitten, ja tässä lupaamaani kuvakoostetta reissusta.

Vietimme Unkarin pääkaupungissa tosiaankin vain pidennetyn viikonlopun, mutta siinäkin ajassa meidän kävelytahdilla ehti nähdä melkoisen paljon. Edellisen kerran olin käynyt Budapestissa 19 vuotta sitten kouluaikaisen kuoromme reissulla, joten muutamat paikat olivat tuttuja mutta pääasiassa oli kuin olisi uuteen kohteeseen tullut.

Koska teimme reissun pienellä budjetilla, olin varannut edullisen, mutta hauskan idean hotellin - huoneen (tai pitäisikö sanoa hytin?) pienestä Tonavan rannalle parkkeeratusta hotellilaivasta. Tämä oli oikein hauska vaihtoehto, joskin hieman askeettinen.


Budapestissa oli vierailumme aikaan todella kuuma keli. Menopäivänämme perjantaina hiki kaatui päältä kun talsimme laivaltamme kohti keskustaa ja aurinko porotti niin, että oli pakko suunnata ensitöikseen (terassioluen jälkeen tosin) hattuostoksille. Paikallisesta H&M:sta löysin oikein kätevän hellehatun, joka päässä tunsin itseni ihan japanilaisturistiksi ;-)


Tuona ensimmäisenä päivänä tallustelimme ympäri Pestiä (Tonavan itäpuolella sijaitseva, kaupallisempi osa kaupunkia) kilometritolkulla, nautiskelimme "ravitsevan" Mäkkäri-lounaan puistossa sekä välipalaa oluen kanssa toisessa puistossa. Puistoissa makoilu ja säästä sekä lomasta nautiskelu olikin aivan omiaan laskemaan työstressiä ja asennoitumaan oikeasti lomaan. Illalla kävimme syömässä työkaverini ja Michelin Guiden suosittelemassa ravintolassa Cyranossa. Ruoka oli oikein maukasta ja palvelu pelasi - eikä hintakaan päätä huimannut.


Kuvut ravittuina tallustimme takaisin hotellille ja matkalla ihailimme iltavaloissa kylpevää Tonavaa sekä siltojen ja vastakkaisen rannan rakennusten valaistusta.


Lauantaina päätimme kävellä hieman vähemmän (edellisen päivän jäljiltä jalat olivat aikalailla muussina) ja ostimme päivän liput julkiseen liikenteeseen. Kävimme ihmettelemässä Sankarten aukiota ja sen patsaita sekä kävimme paikallisilla oluilla ja suolarinkeleillä terassilla. Siinä helteessä olut nimittäin maistui :)



Sankarten aukiolta suuntasimme nyt ihan ajan kanssa Budan puolelle Tonavaa (Budapestin vanhempi, historiallinen puoli, olimme kävelleet täällä jo edellisenä iltana matkalla hotellille) ja kiipesimme Linnavuorelle, josta oli loistava näkymä vastakkaiselle puolelle jokea komealle parlamenttitalolle. Linnavuorella on kaunis Kalastajalinnake, joka koostuu torneista ja näköalatasanteista.

Tarkoituksemme oli käydä 1500-luvulla rakennetussa Rudas -kylpylässä, mutta ikäväksemme se oli remontissa.

Lämmintä mittari näytti lauantai-iltapäivänä +37C ja ei ihmekään, että nousi ukkonen. Ehdimme juuri oikealla hetkellä metrotunneliin ja löysimme ison ostoskeskuksen, jossa pitää sadetta. Myrsky olikin sitten ihan kunnollinen, sillä ostoskeskuksessakin valot sammuivat pariin otteeseen ja sateen lakattua kadut olivat täynnä tuulen puista irti riepottelemia oksia.


Sunnuntaiaamuna sää vaikutti hieman epävakaiselta, mutta lähdimme kuitenkin vielä tutustumaan hotellilaivamme lähellä olevaan Margit-saareen. Siellä edellisen päivän myrskyn jäljet olivat hyvin nähtävissä kaatuneina puina ja oksina.


Saari on kaupunkilaisten suosiossa ulkoilu- ja lenkkeilyalueena, mutta myös turisteille miellyttävä rentoutumispaikka kaupungin hulinasta.


Budapest on todella kaunis kaupunki, joskin Itä-Eurooppalainen historia näkyy edelleen rakennusten ja teiden kunnossapidossa. Lisäksi joka paikka tuntui olevan jopa pahemmin remontissa kuin Helsinki ;-) joka sekin on remontissa joka kesä. Emme kuitenkaan antaneet sen häiritä, vaan vietimme kaupungissa rentouttavan ja mukavan viikonlopun. Toki Budapestissa on turisteja niin kuin muissakin Euroopan pääkaupungeissa, mutta kaupunki ei ehkä ole niin ruuhkainen kuin monet muut. Siksi siellä on mahdollista löytää paikkoja myös ihan rentoutumiseen ja omaan rauhaan :)

perjantai 17. heinäkuuta 2009

Lomalle lompsis - blogitaukoa tiedossa

Olen ollut lomalla jo viikon, mutta kotioloissa hengaillessa se ei paljoa eroa muusta elämästä. Lomaa on varattu kesälle vain kolme viikkoa, sillä se neljäs odottaa loka-marraskuun vaihdetta ja reissua tapaamaan ystäviämme Teksasiin.

On tämä loma kyllä tuntunut lomalta - mies on ollut edelleen tämän viikon töissä ja tytär mummolassa, joten olen saanut olla kuin sika pellossa monta päivää, ihan omin nokkineni :) Terassilla on tullut nautittua kesäisestä Helsingistä useana päivänä ja pariin otteeseen olen leffateatterin penkkiinkin istunut.

Perjantaina kuitenkin aloitamme yhteisen loman mieheni kanssa ja suuntaamme hääpäivän viettoon viikonloppureissulle Budapestiin. Sieltä saavuttuamme matkaamme pohjoisempaan Suomeen tyttäremme ja omien vanhempiemme luokse reiluksi viikoksi, joten blogipäivitykset varmaan jäävät aika huonolle sinä aikana.


Budapestista varmaan kirjoittelen jossain vaiheessa, mutta sitä ennen oikein iloista kesää teille, jotka myös lomailette sekä myös teille jotka olette jo työn touhuun palanneet / odottelette vielä loman alkua!

torstai 16. heinäkuuta 2009

Potter-fanitapahtuma ja Phelpsin veljekset

Tänään torstaina 16.7. klo 16.30 lähtien järjestettiin Harry Potter -fanitapahtuma Tennispalatsin aukiolla. Paikalle oli saapunut sankoin joukoin faneja ja vähän muitakin ihmettelijöitä, sekä tietenkin päävieraan Fred ja George Weasleyä näyttelevät James ja Oliver Phelps.


Tapahtuma alkoi pukukilpailulla, josta viisi parhaiten pukeutunutta kavereineen sai lipun illan kutsuvierasnäytökseen sekä mahdollisuuden päästä tapaamaan Phelpsit ihan naamatusten. Pukuja oli monenlaisia ja monen tasoisia. Kohahduttavin oli varmasti Hermioneksi tanssiaisasussaan pukeutunut tyttönen, jonka äänivyöry huutoäänestyksessä oli huumaava. Luna Lovekivaksi pukeutunut tyttö taas oli kuin Luna itse, aivan saman näköinen. Pukukisan viisi voittajaa kuvassa tuossa yllä.

Phelpsin veljekset saapuivat estradille vasta lähempänä puolta kuutta. Tummatukkaiseksi muuttuneet veljekset vaikuttivat jopa lähes hämillään olevilta suosiostaan. He kertoivat tämän luonnollisen tukan värin muuttuvan takaisin Weasleyn punaiseksi muutaman viikon sisällä, kun viimeisten elokuvien kuvaukset aloitetaan.

Phelpsit suitsuttivat totta kai uutta elokuvaa, mainiten sen olevan kaikista paras Potter-elokuva. Ensi yönähän sen näyttäminen alkaa, joten yleisöhän sen lopulta päättää!

Phelpsit kertoivat myös uuden elokuvan suosikkikohtauksen olevan sen, kun Weasleyn veljesten kauppaa kuvataan. Se onkin kieltämättä hauska kohtaus, sillä Weasleyiden kauppa on juuri sellainen huvin ja uskomattomien systeemien sekamelska kuin kirjasta kuvitella saattaa.

Lyhyehkön yleishaastattelun jälkeen Phelpsit ystävällisesti jakoivat innokkaille faneille nimikirjoituksia.

Kutsuvieraat kävelivät näytökseen punaista mattoa pitkin suuren maailman tapaan. Vieraiden joukosta saattoi bongata julkisuudessa näkyneitä kasvoja, joista itse en kyllä kaikkia tunnistanut. Olli Saarelan ja Paavo Lipposen sentään tunnistin :)

Vaikka elokuvan suurimpia tähtiä ei Suomeen saapunutkaan, jo Phelpsin kaltaiset sympaattiset näyttelijät olivat omiaan tuomaan suuren maailman tunnelmaa tännekin. Lisäksi aurinko paistoi ja sää oli täydellinen :)

Sarjoja dvd:llä - Long way round ja down, State of play ja Lost

Minä olen siitä kummallinen elokuvafani, että en oikeastaan katso ollenkaan varsinaista televisiota. Nuorena katsoin kaikki kivat sarjat, mutta sen jälkeen kun muutin pois kotoa omaan kämppään, telkkarin katselu vaan jostain syystä jäi, ja jo kohta 15 vuotta olen katsellut telkkaria hyvin vaihtelevasti - joskus saattaa mennä viikko, kaksikin, etten avaa sitä muuhun kuin dvd/blu-ray -katseluun.

Siksipä en pahemmin ole pystynyt osallistumaan keskusteluihin telkkusarjoista, koska niin harvasta tiedän yhtään mitään :)

Joitakin sarjoja kuitenkin katson, dvd:ltä. Tämä onkin minun kärsimättömälle luonteelle oiva tapa, sillä en millään jaksaisi odottaa aina viikkoa seuraavaa osaa, ja toisaalta en kuitenkaan muistaisi katsoa niitä ja tippuisin heti kärryiltä. Lostia olemme katsoneet nyt neljännen kauden loppuun saakka - siihen asti mitä sitä on dvd:llä tarjolla (älkää siis spoilatko...)! Koko ajan oudommaksihan se menee, mutta silti se on koukuttanut niin, että eiköhän se tule loppuun asti seurattua, kunhan taas jatkoa dvd:llä ilmestyy.


Ja koska minulla jäi telkkarikierroksella näkemättä ihanan Ewan McGregorin ja ystävänsä Charley Boormanin moottoripyöräreissu ympäri maailman, tilasin Long way roundin dvd:llä. Kyseessä oli loistava dokumentti skotin ja engelsmannin matkasta Lontoosta New Yorkiin läpi Mongolian ja Siperian, pitkin teitä, jotka eivät näyttäneet teiltä laisinkaan. 2,5-vuotiaan tyttäreni usein kuultu kommentti olikin: "taas ne kaatu" - äijät kun ovat pyörinensä kumollaan ihan jatkuvasti. Matkailusta pitävälle tämä on mitä parasta ajanvietettä sohvalla istuessa ja haaveillessa omiin seikkailuihin!

Koska Long way round oli niin mielenkiintoinen, piti pistää tilaukseen myös jatko-osa, Long way down, samojen miesten reissu Skotlannista Etelä-Afrikkaan. Odotan innolla, että ehdin katsoa tämän, sillä Afrikka, tuo sarvikuonojen maa, on kiehtonut minua aina, mutta siellä matkailu on vielä antanut odottaa itseään. Joskus mekin sinne menemme, mutta sitä ennen katsomme pysyvätkö McGregorin ja Boormanin pyörät yhtään paremmin pystyssä tuolla.

Katsoin tässä dvd:ltä myös BBC:n mainion minisarjan State of play, josta tänä keväänä ilmestyi elokuvaversiokin (Sari arvosteli elokuvan Babblingsissa - lue täältä). Sarja kertoo lehdistön nuuskinnan ansiosta selvinneestä murhasta. Näyttelijäkaarti on ihana: päätoimittajana Bill Nighy, hänen toimittajapoikanaan James McAvoy ja tehokkaana toimittajakaksikkona ihastuttavan aksentin Kelly Macdonald sekä John Simm. Suosittelen lämpimästi niille, jotka pitävät mielenkiintoisella juonella varustetuista brittijännäreistä.

lauantai 11. heinäkuuta 2009

Naisten välisestä solidaarisuudesta

Feministikirjoja lukiessani törmäsin ajatukseen naisten välisestä solidaarisuudesta ja aika usein ikävä kyllä sen puutteesta. Kirjoissa kerrottiin naisten "rapukoppasyndroomasta", jossa muut ravut vetävät ylös yrittävän kaverinsa takaisin koppaan - koska yhteiskuntamme takia naisille usein on tarjolla vähemmän mahdollisuuksia kuin miehille, naiset joutuvat kilpailemaan näistä mahdollisuuksista toisiaan vastaan.

Kirjat kuitenkin korostavat sitä, että meidän naisten tulisi omalla käytöksellämme saada myös yleistä yhteiskunnallista ilmapiiriä muuttumaan sellaiseksi, ettei meidän tarvitsisi kilpailla toistemme kanssa vaan voisimme elää yhdenvertaisina sekä miesten että muiden naisten kanssa. Tässä voisi auttaa mm. naisten keskinäisen arvostuksen ja avunannon lisääminen - sen saman selkään taputtelun, mitä miehetkin harrastavat. Eli sen sijaan, että panettelisimme omin avuin korkealle päässeitä kanssasisariamme ja rypisimme omassa kurjuudessamme, kun emme itse ole päässeet samaan asemaan, olisimme iloisia kyseisen naisen asemasta, kertoisimme sen hänelle ja kaikille muillekin avoimesti. Koska jos oikein itsekkäästi ajatellaan, sillähän saattaa olla vaikutuksia myös omaan asemaamme, sillä tuo korkeammalla oleva nainen saattaa saada siitä samankaltaisia ajatuksia ja hän voi taas vaikuttaa meihin positiivisesti.

Olen monta kertaa huomannut kuinka solidaarisuuden osoittaminen on saanut aikaan hämmästyneitä kommentteja. Monet naiset ovat (ainakin rivien välistä aistittuna) epäilleet, että olenko tosissani, kun kehun jotakuta, iloitsen jonkun menestyksestä tai haluan auttaa jotakuta eteenpäin. Vaikka vakuutan olevani vilpittömästi tosissani, saatan silti saada epäuskoisia silmäyksiä. Mutta jos joku on saanut aikaan jotain hienoa, minusta siitä pitää kehua!

Mielestäni toisten ihmisten (ja varsinkin meidän itsensä helposti epävarmaksi itsensä tuntevien naisten) kannustaminen kohti unelmiaan on hienoa. Siinä saattaa samalla saada itselleenkin sitä kauan kaivattua rohkeutta toteuttaa haaveitaan. Toisen ansioista aidosti mukana iloitseminen tuo iloa myös itselle ja ei koskaan tiedä vaikka kannustusta ja arvostusta voisi saada joskus itsekin, kun sitä ensin on toiselle tarjonnut.

Kateus ja panettelu eivät johda mihinkään. Ne eivät tee minusta parempaa ihmistä eivätkä tee minulle parempaa oloa. Toisten ja itsensä puolesta iloitseminen puolestaan antaa energiaa, kasvattaa itseluottamusta ja tuo positiivisemman fiiliksen.

Naiset, ollaan solidaarisia! Ja sanotaan hyvät asiat myös ääneen ja suoraan päin naamaa :) Legendaarisen Pelle Miljoonan sanoin: "Me olemme kauniita. Olemme rohkeita. Syntyneet voittamaan!"

perjantai 10. heinäkuuta 2009

Kaunis elämä ennen auringonlaskua

113. R. Benigni: Kaunis elämä (La vita e bella) (1997) (dvd 29/6) - *****
Aikanaan listatessani Top 5 elokuvia, jotka saavat kyyneleet silmiin, Tero vinkkasi oman suosikkinsa kyseiselle listalle - Roberto Benignin Kaunis elämä. Laitoin leffan saman tien tilaukseen, mutta vasta nyt sen sain katsottua. Piti nimittäin odottaa sopivaa hetkeä tällaisen teoksen katsomiselle. Ja täytyy myöntää, että Tero oli oikeassa. Kaunis elämä on todella koskettava elokuva. Se on tarina yltiöpositiivisesta Guidosta (Benigni itse), joka Toisen Maailmansodan alaisessa Italiassa ihastuu kauniiseen opettajaan Doraan (Nicoletta Braschi). Pari menee naimisiin ja perheeseen syntyy poika - mutta sitten kylästä viedään kaikki juutalaissyntyiset keskitysleirille Saksaan. Guido ja hänen poikansa ovat listalla, mutta positiivisen elämänasenteensa ansiosta Guido saa pidettyä leirin todellisen puolen pojaltaan salassa. Kun loppu lopulta tulee, on se karu, mutta kaunis ja Guidon tapaan surullisuudessaan positiivinen. Käsikirjoitukseltaan loistava, koskettava mestariteos. Ja kyyneleet se tuo silmiin väkisin.


Re: R. Clements, J. Musker: Pieni merenneito (The little mermaid) (1989) (dvd 29/6) - ****
Pienen tyttäreni kasvettua olemme alkaneet katsoa yhdessä Disneyn animaatioita. Lainasin kirjastosta Pienen merenneidon ja pieni neitimme ihastui siihen ikihyviksi (näitä pitää alkaa ostella omaksi, kunhan niitä teräväpiirtona saa). Vanha tarina suloisesta Arielista, joka rakastuu ihmisprinssiin on klassikko. Pikkutytöllemme muutamat kohtaukset olivat aika rajuja, mutta enemmän hän on tuntunut Muumien Mörköä pelkäävän kuin hurjan näköistä Ursulaa.


Re: J. Lasseter: Toy story (1995) (dvd 4/7) - *****
Pixarin loistava Toy Story kuuluu omiin animaatiosuosikkeihini ja olen ollut iloinen, kun tyttärenikin on innostunut siitä. Hän osaa jo 2,5-vuotiaana sanoa Buzz Lightyear niin, että sen ymmärtää, mikä minusta tuntuu ihan huimalta (vastahan se oli ihan vauva). Cowboy-Woodyn ja avaruusmies-Buzzin seikkailuista lelujen maailmassa kertova tarina on mielikuvituksellinen, mutta niin aidosti tehty. Ja tätäkään animaatiota eivät vuodet paina, eikä sen tarvitse nöyristellä uudempien tulokkaiden edessä. Piirroslaatu on upeaa ja tarina ihastuttava.
114. R. Linklater: Rakkautta ennen auringonlaskua (Before sunset) (2004) (dvd 4/7) - ****
Rakkautta ennen auringonlaskua oli ihan ex tempore-ostos, kun näin levyn kirpparilla myynnissä eurolla. Olen pitänyt monista Richard Linklaterin elokuvista ja samoin Ethan Hawke ja Julie Delpy ovat alkaneet nousta minun listoillani paremmin tietoisuuteen. En ole nähnyt tekijäkaartin edellistä Rakkautta ennen auringonnousua, mutta se ei haitannut, sillä Auringonlaskun pystyy katsomaan hyvin ilman sitäkin. Toki tässä viitataan koko ajan edelliseen, sillä kyseessä on Hawken ja Delpyn hahmojen tapaaminen yhdeksän vuoden jälkeen. Koko elokuva koostuu heidän jutustelustaan lyhyen tapaamisen aikana, mutta dialogipainotteinen elokuva ei missään nimessä ole tylsä. Hahmot ovat mielenkiintoisia ja heidän keskinäinen vetovoimansa kovaa. Lisäksi avoin loppu soveltuu tähän erinomaisesti.


115. S. Dunn, S. McFadyen: Iron Maiden: Flight 666 (2009) (blu-ray 4/7) - ****
En ole erityisempi Iron Maiden -fani, mutta mieheni on ja ostin tämän dokumentin hänelle lahjaksi. Halusin tosin itsekin nähdä sen, sillä ajatus omalla lentokoneella laulaja kapteeninaan ympäri maailmaa kiertävästä bändistä kuulostaa mielenkiintoiselta. Iron Maidenin laulaja Bruce Dickinsonhan on lentäjä ja bändi päätti tehdä kiertueensa omalla tyylillään - he ostivat Boeing 757:n, nimesivät sen Ed Force Oneksi ja pistivät Dickinsonin ohjaimiin. Bändin matkaa on todella mielenkiintoista seurata, vaikkei musiikista niin välittäisikään.


116. M. Nichols: Kuka pelkää Virginia Woolfia? (Who's afraid of Virginia Woolf?) (1966) (dvd 5/7) - *****
Taas kerran Sooloilijan suosituksesta katsoin klassikon :) Kirjastossa tuli tämä Elizabeth Taylorin ja Richard Burtonin tähdittämä Mike Nichols-ohjaus vastaan ja päätin napata sen kyytiin. Enkä pettynyt. Kyseessä on loistavaa näytelmätyylistä draamaa, joka pitää katsojan otteessaan vahvoilla hahmoillaan ja heidän välisillä jännitteillään. Hahmojen luonne muuttuu pitkin matkaa ja katsojan tuntemuksen muuttuvat sitä mukaa - inhosta sääliin ja päinvastoin. Kukaan elokuvan hahmoista ei ole yksiulotteinen. Oscareita mm. Taylorille ja sivuosassa nähtävälle Sandy Dennisille tuonut elokuva on kyseenalaistava ja varmasti aikanaan rajoja rikkonut elämys.


117. L. Charles: Brüno (2009) (cinema 7/7) - ****
Brünosta kirjoittelin jo täällä.



118. D. Yates: Harry Potter and the Half-Blood Prince (2009) (cinema 7/7) - ***
Ja Harry Potterista kirjoittelin täällä.

torstai 9. heinäkuuta 2009

Harry Potter ja Puoliverinen prinssi - arvostelu

Harry Potter ja puoliverinen prinssi, kuudes Potter-sarjan elokuva, saa Suomessa ensi-iltansa pe 17.7. muutaman minuutin yli puolen yön. Sitä edeltää torstai-iltapäivänä Fred ja George Weasleyn näyttelijöiden tähdittämä fanitapaaminen Tennarin aukiolla, missä parhaiten pukeutunut fani palkitaan veljesten tapaamisella sekä pääsemällä mukaan kutsuvierasnäytökseen.

Sarjan kuudes osa kertoo Harryn ja kumppaneiden kuudennesta kouluvuodesta. Paha lordi Voldemort on vahvistanut voimiaan ja hänen vaikutuksensa yltävät jo jästimaailmaan asti. Tämä ei myöskään ole vaikuttamatta Tylypahkan kouluun, joka on suojattu erikoisen tarkkaan pahaa vastaan. Mutta ei kuitenkaan tarpeeksi, sillä pahalla on keinonsa, minkä Harrykin saa taas tuntea nahoissaan menettämällä jälleen kerran yhden läheisensä (kirjoja lukemattomia en spoilaa).

Voldemortissa ja hänen kuolonsyöjissään ei kuitenkaan ole koko tuska, sillä lisävaivaa aiheuttavat koululaisten heräävä seksuaalisuus ja sen mukanaan tuomat sydänsurut. Ron joutuu Lavender Brownin ahdistelemaksi, Harry puolestaan saa lemmenjuomalla vahvennetun suklaarasian Romilda Vanelta ja Hermione välttelee Cormac McLaddenia - mutta kolmikossa jokaisella on omat sydämensä valitut. Näitä sydänsuruja puidaan minun mielestäni elokuvassa läpi ihan liikaa, sillä se tehdään varsinaisen tarinan syventämisen kustannuksella.

Viimeaikaisissa elokuvissa Huispaus on ollut näkyvillä vähemmän, mutta Puoliverisessä prinssissä huimaa peliä taas nähdään - tällä kertaa loistaa erityisesti Ron.

Professori Dumbledore ottaa Harryn nyt vihdoinkin mukaansa toimintaan ja opastaa häntä sekä tiedollisesti että velhoteknillisesti, kun opettaja ja oppilas matkaavat kohti Voldemortin salaisuuden paljastamista.


Elokuvana Puoliverinen prinssi jatkaa samalla tyylillä kuin pari aikaisempaakin. Se tarttuu tarkemmin vain muutamaan kirjan asiaan ja jättää suosiolla monia kirjan monimutkaisia ja monipuolisia juonenkulkuja pois. Tämä on hyvä, sillä tiiliskivimäistä kirjaa olisi aivan mahdotonta tiivistää kokonaan reilun kahden tunnin elokuvaksi. Mutta siinä missä jotain saavutetaan, myös menetetään jotain ja Puoliverinen prinssi tuntuukin hieman ontolta, kuin tekemisessä ei olisi tekijöiden sydän täysillä mukana. Suurin puute on varmaankin se, että vaikka tarinan nimi on Puoliverinen prinssi, prinssin arvoitusta käydään läpi vain sivulauseessa ja loppukohtauksen prinssin paljastuminen tuntuu lähes kornilta.


Sarjan pääosanäyttelijät ovat kasvaneet todella aikuisiksi, mutta sopivat silti rooleihinsa samaan tapaan kuin ennenkin. Emma Watsonista on kuoriutunut kaunotar ja Rupert Grintin koomikonlahjat vahvistuneet entisestään. Daniel Radcliffe tekee samanlaisen perussuorituksen kuin ennenkin, hänelle tyypillisellä jäykähköllä asenteella. Dracoa näyttelevä Tom Felton puolestaan näyttää puku päällä aivan täydelliseltä isänsä pojalta.

Elokuvalle tuomiona kolme tähteä viidestä. Tarjolla on faneille ihan mukava ja toimiva kokonaisuus Potter-magiaa, mutta mitään mestariteosta on turha odottaa.

Tarinan viimeinen osa tulee elokuvana jaettuna kahteen osaan, mikä on tarinan pituuden huomioiden varmasti ihan hyvä asia - mikäli tekijät saavat käsikirjoituksen jaettua yhtä hyvin kuin vaikkapa Kill Billissä aikoinaan. Vaarana on, että Kuoleman varjeluksista tulee kaksi toisiaan täydentämätöntä keskinkertaisuutta. Kuoleman varjelusten ykkösosa tulee teattereihin näillä näkymin marraskuussa 2010 ja kakkososa puoli vuotta myöhemmin heinäkuussa 2011. Kuvaukset on aloitettu tänä keväänä ja elokuvat kuvataan rinta rinnan.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Puoliverinen prinssi on nyt nähty!

Harry Potter ja puoliverinen prinssi on nyt nähty ja Potter-faneille tiedoksi, että lähipäivinä on tänne tulossa pidempi juttu ja arvio elokuvasta. Pikaisesti kommentoituna - kyseessä on ihan ok setti toimintaa, mutta jotkut jutut jäi puolivillaiseksi.

Lisää tulossa lähipäivinä! Siihen saakka nauttikaa yhden suosikkihahmoni seurasta :)

tiistai 7. heinäkuuta 2009

Borat was so 2006 - Brüno is here

Kunnon naurukomedian teko on taidetta, eikä sitä taida kovin moni. Tarkoitan tällä nyt niitä oikeasti ääneen naurattavia elokuvia, en niitä, joille vaan hienoisesti hymähtelee siinä katsannan lomassa tai niitä muka-hauskoja tusinakomedioita, mitä varsinkin nuoremmalle väelle tuotetaan urakalla.

Sacha Baron Cohenin luoma hahmo Borat - kazakstanilainen toimittaja sekoilemassa Amerikassa - oli sellainen oikeasti hauska. Nyt Cohen tuo valkokankaalle kolmannen hahmonsa, itävaltalaisen Brünon, joka on muotitoimittaja, malli ja umpihomo. Kun mies saa potkut toimittamastaan muotishowsta, päättää hän suunnata Hollywoodiin haaveenaan tulla julkkikseksi.

Ihastuttavan täydellistä siansaksaa assistenttinsa Lutzin (ruotsalainen Gustaf Hammarsten) kanssa puhuva Brüno on kuitenkin liian rohkea Hollywoodin tuotantopomoille ja mies päättää kokeilla muita konsteja kuuluisaksi tulemiseksi. Hankalaa se vain on - julkkikset eivät annakaan haastatteluja ihan helposti eikä Lähi-Idän rauhakaan synny tuosta vain.

Boratin tapaan Brüno kiusaa oikeita ihmisiä, mutta tällä kertaa mukana on helpommin lavastuksen maku. Cohenin naama Boratin suosion jälkeen kun on väkisinkin tullut tutuksi. Mutta silti osa kohtauksista yllättää - mukana olleet ihmiset erikoisuudellaan ja meidät katsojat hauskuudellaan. Loppukohtaus painiringissä sai minun silmät tosiaan kostumaan - naurusta.

Brüno on tähän mennessä vuoden toiseksi hauskin komedia. Parhaan komedian titteliä kantaa minun kirjoissani Kauhea kankkunen. Molemmille kuitenkin neljä tähteä viidestä.

Oikeassa elämässä Cohen on kihloissa suloisen Isla Fisherin kanssa.

torstai 2. heinäkuuta 2009

Potterin Phelpsit Suomeen ja Twilightin Eclipse suunnitteille

Twilight-sarjan kakkososa New Moon tulee teattereihin ensi marraskuussa, mutta näyttää siltä, että jo ennen tuota kakkososan ensi-iltaa myös kolmososa, Eclipse, on kuvattu! Uutisten mukaan Eclipsen kuvaukset alkavat elokuun 17. päivä ja tarkoituksena on saattaa kuvaukset Vancouverissa päätökseen Halloweeniin mennessä.
Kolmososahan kertoo Bellan rakkaudesta sekä vampyyri Edwardiin että muodonmuuttaja Jacobiin. Kaikki alkuperäiset näyttelijät Kristen Stewart (Bella), Robert Pattinson (Edward) ja Taylor Lautner (Jacob) palaavat rooleihinsa myös kolmososassa.



Suomalaisille Harry Potter-faneille puolestaan on tiedossa mielenkiintoita seurattavaa, kun sarjassa veljeksiä Fred ja George Weasleytä näyttelevät James ja Oliver Phelps saapuvat Suomeen juhlistamaan Puoliverisen prinssin ensi-iltaa.

Veljekset voi bongata ilmielävänä Tennispalatsin aukiolla to 16.7. klo 16.30-18.00 järjestettävässä fanitapahtumassa, jossa parhaiten pukeutunut voi voittaa tapaamisen veljesten kanssa. Itselleni tarjottiin tilaisuutta päästä haastattelemaan Phelpsin veljeksiä, mutta kun samperi olin varannut viikonloppureissun Budapestiin juuri siksi päiväksi... Fred ja George ovat todella hauska parivaljakko Potter-sarjassa ja James ja Oliver aivan loistava pari näyttelemään heitä.

keskiviikko 1. heinäkuuta 2009

Peikkoja ja feminismiä

Olen lukenut pitkästä aikaa paljon kirjoja :) tuntuu ihan hyvältä, sillä kului monta kuukautta, että en saanut yhtään kirjaa luettua loppuun saakka. Perheen ja kahden erilaisen työn yhdistäminen kun ikävästi vie voimia ja aikaa.

Liisa Huhta ja Rosa Meriläinen: Feministin käsikirja

Viimeaikainen feministinen ahdistukseni sai minun kahlaamaan läpi kaksi aihetta käsittelevää teosta: Liisa Huhdan ja Rosa Meriläisen Kilttien kapinan (josta kirjoittelin jo aiemmin) ja nyt viikonloppuna samojen kirjoittajien toisen teoksen Feministin käsikirja.

Kirja kertoo hauskalla ja populaarisella, mutta kuitenkin asiallisella tavalla feminismistä sekä siitä miten selvitä maailmassa feministinä - ja toisaalta miten selvitä feministin kanssa. Kirjassa parasta on se, ettei se pyri lokeroimaan ihmisiä tiukkaan lokeroon. Toki se listaa esimerkiksi eri feministityyppejä, mutta muistuttaa, että feminismi on suurelta osin vapautta olla juuri sellainen kuin itse haluaa.

Minua nimittäin alkaa helposti ahdistaa, kun osa ihmisistä vaatii minun olevan juuri tietynlainen, jotta kelpaan samaan porukkaan. Vaikka en välttämättä täysin telaketjufeministiltä näytäkään ulkoisesti, niin kyllä minä henkeen ja vereen itseäni feministinä pidän - ja siihen ei ole kenelläkään mitään sanomista ;-)

Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi

Tänään vietin kotona vapaapäivää ja lukaisin julkaisustaan lähtien lukulistallani olleen Finlandia-voittajan Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi. Olen aina pitänyt fantasiasta, ja Sinisalon fantasiaa ja biologiaa (joskin kuvitteellista sellaista) yhdistävä romaani oli huikea kokemus.

Kirjassa Enkeli löytää pihalta pikkuruisen Peikon ja ottaa sen hoitoonsa. Lähes kuolemaantuomittu peikonpentu kasvaa ja vahvistuu Enkelin hoidossa ja lopulta ei enää olekaan täysin selvää, kuka hoitaa ja ketä. Aivan ihastuttava romaani, jonka olisi halunnut jatkuvan.

Lisäpisteet vielä siitä, että yhdessä kohdassa mainittiin oman graduni ohjaaja ;-)

Jokin aika sitten huhuttiin, että tästä olisi suunnitteilla elokuvakin. Mielenkiinnolla sellaisen katsoisin!