sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Toukokuisia leffahankintoja

Pikkutyttönä tuli keräiltyä sitä sun tätä - kauniita kiviä, linnun sulkia, bändien kuvia, joskus jopa postimerkkejä. Varsinainen keräilyinnostus on vanhemmiten laantunut, mutta elokuvia tuntuu jostain syystä siunaantuvan koko ajan lisää. Anttilan alelaarit ovat pahoja - sieltä on tarttunut mukaan vaikka mitä. Lisäksi jos dvd maksaa vaikkapa 5 euroa, mieluummin ostan sen itselleni, kuin lähden etsimään levyä vuokraamosta. Monet sellaiset elokuvat, joita olen halunnut katsoa, mutta olen missannut teatterikierroksella, ovat löytäneet tiensä luokseni juuri alelaarien kautta.

Nykyisin lisäksi netistä tilaaminen on aivan liian helppoa. Suurin syyllinen on Play.com, joka lähettelee tarjouskirjeitään ja muistuttaa kuinka halvalla kaikkea saa - ja nykyisin sieltä saa teräväpiirtoakin mukavan edullisesti verrattuna meidän kauppahintoihin.

Viime vuonna hankimme kotiin PS3:n ja sen jälkeen olen pikkuhiljaa siirtynyt blu-ray-aikaan, koska laatu oikeasti on parempi. Olemassaolevaa dvd-läjääni (lähemmäs 600 levyä tällä hetkellä) en kuitenkaan aio alkaa vaihtaa teräväpiirtoon. Mutta enää en hanki uusia himoitsemiani elokuvia ollenkaan dvd:llä vaan ostan ne teräväpiirtona. Dvd:llä tulee tosin edelleenkin hommattua tavaraa alennuksesta, varsinkin niitä, joita en ole vielä nähnyt mutta haluan nähdä.

Tällä viikolla Playltä kolahti postiluukkuun kaksi blu-raytä: Twilight (19.50e) ja Wall-E (22.50e). Lisäksi siellä oli mukavia tarjouksia - blu-raytä 12-13 euroa - ja näistä tulossa on Jesse Jamesin salamurha pelkuri Robert Fordin toimesta (kuvauksellisesti niin loistava, että uskon olevan teräväpiirron arvoinen), Keanu Reevesin ja Sandra Bullockin suloinen Lake House sekä Before the devil knows you're dead (pitkään olen halunnut tämän nähdä mutta Anttilan laareista en ole bongannut).


Mieheni on ihan mahdoton Iron Maiden -fani ja hän kävi teatterissa katsomassa Maiden -dokumentin Flight 666 - ja oli sen jälkeen niin tohkeissaan, että levykin piti pistää pre-orderiin. Hinta blu-rayllä Playlla 23.50 e kun Anttilassa siitä saisi pulittaa 44.50 e!!

Pitkään olen myös haaveillut Ewan McGregorin maailmanympärimatkan näkemisestä, koska se jäi telkkarikierroksella näkemättä (kun en katso oikeastaan ollenkaan telkkaria). Playllä dvd-sarja maksoi 18.50, joten sieltäpä sekin sitten on tulossa. Lisäksi pitää tunnustaa että elokuvasivistyksessäni on Robocopin mentävä aukko. Kun huomasin koko trilogian maksavan vain vähän reilut 6 euroa, ajattelin täyttää tuon aukon. Tuolla hinnalla ei ole paha, ja ainahan paketin voi pistää kiertoon, jos ei siitä itse välitäkään.


Postauksessani Leffat jotka saavat kyyneleet silmiin Tero suositteli kovasti Kaunis elämä -elokuvaa. Bongasin sitten senkin reilulla viidellä eurolla Playlta, joten pistin tilaukseen.