sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Lennot Teksasiin varattu!

Viime viikolla parin päivän ajan Lufthansa tarjosi mukavia lentotarjouksia jenkkeihin. Sain kuulla lentotarjouksista melkein liian myöhään, mutta kuitenkin tarpeeksi ajoissa - ja sain varattua perheellemme lennot Dallasiin ensi syksylle, huimat puoli tuntia ennen tarjouksen kiinni menoa :)

Ystävämme (perhe, johon kuuluu Sari Teksasin taivaan alla / Pink Pionies / Dreamcather Photos -blogeista sekä kumppanini Movie Babblingsissa) ovat asuneet Teksasissa yhtä pitkään kuin me Helsingissä eli yhdeksän vuotta. Keväällä 2002 kävimme vierailemassa ystäviemme luona ja teimme porukalla pienen (hmm... 3500km) kierroksen Teksasissa ja myös Meksikon puolella. Vierailusta jäi todella lämpimät muistot ja olemme jo pitkään kaipailleet uusintavierailun tekoa. Viime talvena aloimme todella suunnitella reissua, mutta lentohinnat olivat tuolloin pilvissä ja päädyimme sitten lähtemään New Yorkiin Dallasin sijasta. Mutta nyt Lufthansa lupasi lennättää meidän koko kolmihenkisen perheemme vain vähän reilulla tonnilla ystäviemme luo, joten tämä tilaisuus oli pakko käyttää hyväkseen!


Edellisellä reissulla teimme tosiaan lähes Teksasin ympäriajon: Dallasista Monahansin hauskojen hiekkadyynien kautta etelään Meksikon rajalle ja kuvankauniiseen Big Bendin kansallispuistoon. Meksikon rajalla pistäydyimme kolmeen otteeseen rajan yli: ensimmäisen kerran soutuveneellä, toisella kerralla jalkaisin ja kolmannella Matamorosin suurkaupungin kohdalla autolla. Matamorosista lähdimme sitten pohjoiseen South Padre Islandin ja pääkaupunki Austinin kautta. Lisäksi Dallasin lähettyvillä kävimme hauskassa Fossil Rimin eläinpuistossa, jossa voi ajaa autolla eläinten joukossa ja syöttää kirahveille sun muille otuksille niille varattuja namusia.


Teksas on suuri osavaltio, joka on "kaaheen aakee laakee" niinkuin kotipuolessani tavattaisiin sanoa. Suoraa tietä keskellä ei mitään on satojen kilometrien matkalla. Avaraa preeriaa, hiekkaa, sympaattisen näköisiä öljypumppuja siellä sun täällä, mutta myös äärimmäisen kauniita maisemia esimerkiksi juuri Big Bendin kansallispuiston alueella. Tuo ylin kuva on kansallispuistossa Santa Elenan kanjonista, jonne tallustellessamme törmäsimme mm. kalkkarokäärmeeseen - oli muuten jännittävää ottaa käärmeestä kuva parin metrin päästä...

Luonnosta nauttivalle matkaajalle Teksas on todella kiva kohde, vaikka osavaltiolla ehkä on huonohko maine öljyvaltiona, Bushien ja "punaniskajenkkien" kotipaikkana. Oli todella huimaa nähdä esimerkiksi teiden varsilla suuria korppikotkia tuulettelemassa siipiään aidan tolppien päissä - kuin meillä Suomessa varikset!

Ruoasta pitäville mainintana, että kyllä Tex-Mex -pöperöt ovat sitten herkullisia ihan oikeista raaka-aineista valmistettuina ja voih, niitä täytettyjä tuoreita jalapenoja minä niin jäin kaipaamaan! Tuoreita jalapenoja kun ei Suomesta saa mistään (tai minä en ainakaan ole löytänyt). Eikä tietenkään sovi unohtaa Texas -size Margaritoja ;-)