tiistai 28. huhtikuuta 2009

Ihana Penélope Cruz, 35

Olemme ihanan, loistavan Penélope Cruzin kanssa melkein synttärisamiksia :) Penélope täyttää 35 vuotta tänään, itse tein sen eilen. Molemmat olemme siis nyt lähempänä neljää kuin kolmea kymmentä.
Madridissa syntyneestä Penélopesta tuli ohjaaja Pedro Almodovarin lempilapsi 1997, minkä jälkeen ohjaajan ja näyttelijättären yhteistyö on jatkunut usean elokuvan verran, ja mikä lopulta teki Penélopesta tunnetun myös Euroopan ulkopuolella. Yhteistyö Almodovarin kanssa poiki Penélopelle hänen ensimmäisen Oscar-ehdokkuuden elokuvasta Volver (2007), jossa kaunotar näyttelee ikävän menneisyyden taakkaa kantavaa Raimundaa.

Tänä keväänä Penélope oli Oscar-ehdolla toistamiseen räväkästä roolistaan Woody Allenin Vicky Cristina Barcelonassa - ja vei pystin Amy Adamsin ja Marisa Tomein nenän edestä Espanjaan.

Loistava näyttelijätär nähdään Suomessa kesällä taas yhteistyössä Almodovarin elokuvassa nimeltä Särkyneet syleilyt (Los Abrazos Rotos), joka on film noir -henkinen trilleri, jossa pääosia näyttelevät ohjaajamestarin tyyliin rakkaus, mustasukkaisuus ja petos. Erittän suurella mielenkiinnolla odotan!