keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

3D

Kävin vihdoin katsomassa Boltin, 3D-versiona. Ehdin kuin ehdinkin ennen kuin elokuvan näyttäminen teatterissa lopetetaan. Koiraihmisenä oletin jo teemallisesti tykkääväni näkemästäni, mutta Bolt ylitti odotukset - hahmot olivat todella suloisia, tarina oli viihdyttävä ja se 3D-animaatio... voi juku!

Mukana voi toki olla hieman uutuudenviehätystäkin, mutta kyllä nuo animaatiot näyttävät mahtavilta kolmeulotteisina. Olen jo ihastellut kotitelkkarissa animaatioiden blu-ray-versioita kuinka jokainen elukoiden karvoista näkyy niiiiin terävinä. Mutta kyllä nämä 3D:t voittaa jopa tuonkin: Boltin turkki näytti ihan aidolta ja jopa lika siinä oli saatu näyttämään oikealta.

Boltin alun mainoksissa oli traileri Neil Gaimanin tarinasta Coraline, joka sekin tulee elokuviin kolmiulotteisena versiona. Rapakon takaa olen kuullut kriittisen sävyisiä kommentteja elokuvasta, mutta trailerin perusteella se näytti ovelalta, hyvin Painajainen ennen joulua -tyyliseltä. Yhdennäköisyys on ymmärrettävää, sillä Coralinen ohjaa sama ohjaaja Henry Selick.

New Yorkissa muutama viikko sitten käydessämme tsekkasimme kokopitkän elokuvan iMaxissa (aikaisemmin olin nähnyt iMaxissa vain reilun puolen tunnin vedenalaisdokumentin) - animaatio sekin: Monsters vs Aliens (kulkee Suomessa nimellä Möröt vastaan muukalaiset). Tässäkin tapauksessa olin hämmästynyt animaation laadusta ja 3D-efektien todentuntuisuudesta, joskin elokuva ei tarinansa puolesta ollut ihan niin hyvä.
Vielä en ole nähnyt yhtään oikeilla näyttelijöillä tehtyä 3D-elokuvaa, mutta jotenkin voisin kuvitella, että kolmiulotteisuus ei niissä toimisi niin hyvin kuin animaatioissa. Voin toki olla väärässäkin! Mielenkiinnolla odotan, että jossakin vaiheessa näen sellaisenkin :)

Enemmän Boltista englanniksi toisessa blogissani

tiistai 28. huhtikuuta 2009

Ihana Penélope Cruz, 35

Olemme ihanan, loistavan Penélope Cruzin kanssa melkein synttärisamiksia :) Penélope täyttää 35 vuotta tänään, itse tein sen eilen. Molemmat olemme siis nyt lähempänä neljää kuin kolmea kymmentä.
Madridissa syntyneestä Penélopesta tuli ohjaaja Pedro Almodovarin lempilapsi 1997, minkä jälkeen ohjaajan ja näyttelijättären yhteistyö on jatkunut usean elokuvan verran, ja mikä lopulta teki Penélopesta tunnetun myös Euroopan ulkopuolella. Yhteistyö Almodovarin kanssa poiki Penélopelle hänen ensimmäisen Oscar-ehdokkuuden elokuvasta Volver (2007), jossa kaunotar näyttelee ikävän menneisyyden taakkaa kantavaa Raimundaa.

Tänä keväänä Penélope oli Oscar-ehdolla toistamiseen räväkästä roolistaan Woody Allenin Vicky Cristina Barcelonassa - ja vei pystin Amy Adamsin ja Marisa Tomein nenän edestä Espanjaan.

Loistava näyttelijätär nähdään Suomessa kesällä taas yhteistyössä Almodovarin elokuvassa nimeltä Särkyneet syleilyt (Los Abrazos Rotos), joka on film noir -henkinen trilleri, jossa pääosia näyttelevät ohjaajamestarin tyyliin rakkaus, mustasukkaisuus ja petos. Erittän suurella mielenkiinnolla odotan!

Maagiset viisi tähteä

Tänään 28. huhtikuuta 2009 olen nähnyt alkuvuoden aikana kaikenkaikkiaan 68 leffaa. Määrä saattaa heittää muutaman alakanttiin, koska kaikki katsomani eivät välttämättä ole päätyneet millekään listalleni ja ovat haihtuneet reikäpäästä taivaan tuuliin.

Tehdessäni tuota listaa huomasin, että tänä vuonna olen nähnyt todella vähän todella hyviä elokuvia, sillä listassani ei ole yhtään viiden tähden leffaa. Joko olen ollut tosi kriittisellä tuulella tai sitten olen vaan missanut ne kaikki mestariteokset. Myönnettäköön, että alkuvuoden Oscar-buumin ajoilta "to see" -listani on aika pitkä - en ole nimittäin vieläkään nähnyt Readeria, Frost / Nixonia, Milkiä, Doubtia...
Viime vuoden lopulla / tämän vuoden alussa ilmestyneistä elokuvista suosikkejani ovat olleet ruotsalainen vampyyridraama Ystävät hämärän jälkeen (englanninkielinen arvio MovieBabblingsissa), Leonardo Di Caprion ja Kate Winsletin tähdittämä lähiödraama Revolutionary road (arvio täällä), sarjakuvafilmatisointi Watchmen (arvio täällä), ihkupihku Benjamin Buttonin ihmeellinen elämä (arvio täällä), eeppinen Australia Nicole Kidmanin ja Hugh Jackmanin karismalla ryyditettynä (arvio täällä) sekä Lucas Moodyssonin vaikuttava Mammutti (arvio täällä) kännykkävanhemmuudesta. Mutta näistäkään en yhtäkään olisi nostamassa mestariteokseksi, viiden tähden arvoiseksi elokuvaksi. Kaikki ovat kyllä omalla tavallaan hyviä ja niissä on erittäin vaikuttavia roolisuorituksia ja hienoja kohtauksia, mutta jokin niistäkin on puuttunut, mikä on pudottanut sen viimeisen tähden pois.

Yleensä käy niin, että kun jotain elokuvaa oikein kovasti odottaa, saattaa joutua pettymään. Ja sitten on ne iloiset yllätykset, kun joku ns. pienempi elokuva vaikkapa saa aikaan vautsivau-elämyksen. Vaikea on siis mennä etukäteen edes arvioimaan, mikä leffa saattaisi yltää tuohon maagiseen viiteen tähteen - toivottavasti kuitenkin joku tänäkin vuonna! :)

Ensimmäinen :)

Kun MovieBabblingsia on tullut nyt ylläpidettyä muutama kuukausi, on usein tullut fiilis, että olisi kiva kirjoitella joskus vähän kevyempääkin kamaa. MovieBabblings tuntuu kuitenkin virallisemmalta leffakanavalta, jolle voi kirjoitella arvosteluita ja artikkeleita, mutta se ei oikein ole paikka henkilökohtaisemmille tarinoille. Ainakaan suomeksi :)

Ja kun tähän bloggauksen makuun nyt on päästy, sai sitten alkunsa The Hangman's Joke - blogi, jossa voin omalla äidinkielelläni höpistä asioista, jotka kulloisellakin hetkellä koskettavat, ärsyttävät, kiinnostavat tai ihan nyt muuten vaan sattuu höpinäsuoni sykkimään. Uskoisin, että täälläkin asiat kallistuvat tuonne viihdemaailman suuntaan, mutta katsotaan nyt mihin maailma pienen ihmisen vie.

Blogin nimi The Hangman's Joke tulee yhdestä kaikkien aikojen suosikkielokuvastani, yhdestä maailman kauneimmista rakkaustarinoista, alkuperäisestä Brandon Leen tähdittämästä The Crow'sta. Hangman's Jokehan oli Eric Dravenin bändin nimi.

Rakkaat blogiystävät: It can't rain all the time!