perjantai 5. helmikuuta 2010

Jotain ihan muuta: Luonto lähellä

Olen ollut yllättynyt luonnon läheisyydestä näin suuren kaupungin keskustan vierustalla asustaessamme. Meiltä on matkaa Helsingin ydinkeskustaan (rautatieasemalle) jotain vajaa neljä kilometriä. Silti luonto tulee meitä lähelle, välillä jopa liian lähelle. Voin valehtelematta sanoa, että olen nähnyt enemmän luonnoneläimiä asuessani Helsingissä kuin silloin, kun elin lapsuuteni reilun 20 000 asukkaan pikkukaupungissa Savon sydämessä.
Tämä postaus sai inspiraationsa siitä, että olen pyydystänyt hiiriä parvekkeeltamme. Asumme 8-kerroksisen kerrostalon alimmassa kerroksessa ja meillä on iso lasitettu parveke, jonka ulkopuolella on ehkä jotain neliön verran "omaa pihaa". Optimaalinen paikka siis tulla pakkasta pakoon!

Tällä kertaa kyseessä ovat ihan tavalliset kotihiiret, joita olen yhden vuorokauden aikana pyydystänyt viisi kappaletta. Minulla on yksi elävänäpyytävä loukku, jonka olen virittänyt käyttöön aina silloin kun parvekkeella alkaa vilistää liikaa elämää. Kun en pysty kuitenkaan tappoloukkua käyttämään, niin pyydän otukset tuolla elävänäpyytävällä ja vapautan ne sitten tuonne rantapusikkoon luonnon armoille.


Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun parvekkeellamme vipeltää elämää. Vuosi sitten jouluna saimme kiinni samalla metodilla kolme metsämyyrää (metsämyyrän kuva tuossa ylimpänä). Metsämyyrät nyt ovat sen lisäksi, että natustavat syödä kaikki kukkasipulit maasta, hankalia koska levittävät myyräkuumetta. Sitä nimittäin en haluaisi meidän pikkutytön saavan noin nuorena.

Myyrien jälkeen bongasin parvekkeellamme kerran vilahtamassa jotain valkoista, ja onneksi otus viivähti siellä hetken niin että ehdin katsoa tarkemmin - se nimittäin oli lumikko! Myyräjahdissa kenties?


Eräänä päivänä ajelin keskellä päivää kotia kohti, kun kadun varressa istui kaikessa rauhassa kettu. Olin kuullut juttuja, että Lauttasaaressa on kettuja, mutta en olisi uskonut lähes törmääväni sellaiseen ja vielä keskellä päivää vilkkaasti liikennöidyn kadun varressa. Jäniksiähän täällä on paljon, joten ketuille riittää evästä.

Fasaanit olivat minulle myös melkoisen eksoottisia lintuja lapsuudessani, mutta siinä vaiheessa kun meinasin fillarilla ajaa yhden tollon päälle, en enää pidä niitä kovinkaan eksoottisina. Niitä näkee tepastelemassa täällä niin paljon, että voi jo melkein verrata variksiin. Ja ne ryökäleet tulevat meidän pikkupihalle syömään sitten ne taimet, jotka ovat jäänyt tähteeksi myyrien jäljiltä...

Fasaaneiden lisäksi näin kerran palokärjen. En muista sellaistakaan aikaisemmin nähneeni. Jotkut ovat kertoneet bonganneensa kotiparvekkeelta kotkiakin, mutta minä en ole sellaista päässyt vielä todistamaan - edes tuolla rannalla tallustellessani. Helsingin keskustassa kyllä olen kuullut huuhkajan huhuilevan.

Hirviä en ole Lauttasaaressa vielä nähnyt, mutta eräs tuttavani kertoi bonganneensa sellaisenkin saarella ihan parvekkeensa alla. Sellaisen kanssa olen ollut siellä Savossa kyllä pikkutyttönä ihan parin metrin tuijotusetäisyydellä, kun olin fillaroimassa ensimmäistä kertaa omaa mainostenjakolenkkiäni ja eksyin vähän harvemmin asutulle tielle.

Luonto on siis lähellä kaupungissakin! Turhaan Helsingin ulkopuolella asuvat naureskelevat sille, että asuisimme jotenkin luonnosta erillään :)

Onko sinulla kokemuksia siitä, kuinka luonto tulee lähelle kaupungissakin?

***

Lopuksi perjantain kunniaksi linkki aivan loistavaan juttuun, joka tuli eilen Positiivareiden Ajatusten Aamiaisen mukana - Haluatko olla valas vai merenneito? Sopii varsinkin kaikille oman vartalonsa kanssa kamppaileville naisille :)

Metsämyyrän ja lumikon kuva - by Ari Kuusela - http://www.sll.fi/varsinais-suomi/kuvablogi/nisakassivu
Kotihiiren kuva - http://fi.wikipedia.org/wiki/Kotihiiri