Tämä postaus sai inspiraationsa siitä, että olen pyydystänyt hiiriä parvekkeeltamme. Asumme 8-kerroksisen kerrostalon alimmassa kerroksessa ja meillä on iso lasitettu parveke, jonka ulkopuolella on ehkä jotain neliön verran "omaa pihaa". Optimaalinen paikka siis tulla pakkasta pakoon!
Tällä kertaa kyseessä ovat ihan tavalliset kotihiiret, joita olen yhden vuorokauden aikana pyydystänyt viisi kappaletta. Minulla on yksi elävänäpyytävä loukku, jonka olen virittänyt käyttöön aina silloin kun parvekkeella alkaa vilistää liikaa elämää. Kun en pysty kuitenkaan tappoloukkua käyttämään, niin pyydän otukset tuolla elävänäpyytävällä ja vapautan ne sitten tuonne rantapusikkoon luonnon armoille.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun parvekkeellamme vipeltää elämää. Vuosi sitten jouluna saimme kiinni samalla metodilla kolme metsämyyrää (metsämyyrän kuva tuossa ylimpänä). Metsämyyrät nyt ovat sen lisäksi, että natustavat syödä kaikki kukkasipulit maasta, hankalia koska levittävät myyräkuumetta. Sitä nimittäin en haluaisi meidän pikkutytön saavan noin nuorena.
Myyrien jälkeen bongasin parvekkeellamme kerran vilahtamassa jotain valkoista, ja onneksi otus viivähti siellä hetken niin että ehdin katsoa tarkemmin - se nimittäin oli lumikko! Myyräjahdissa kenties?
Eräänä päivänä ajelin keskellä päivää kotia kohti, kun kadun varressa istui kaikessa rauhassa kettu. Olin kuullut juttuja, että Lauttasaaressa on kettuja, mutta en olisi uskonut lähes törmääväni sellaiseen ja vielä keskellä päivää vilkkaasti liikennöidyn kadun varressa. Jäniksiähän täällä on paljon, joten ketuille riittää evästä.
Fasaanit olivat minulle myös melkoisen eksoottisia lintuja lapsuudessani, mutta siinä vaiheessa kun meinasin fillarilla ajaa yhden tollon päälle, en enää pidä niitä kovinkaan eksoottisina. Niitä näkee tepastelemassa täällä niin paljon, että voi jo melkein verrata variksiin. Ja ne ryökäleet tulevat meidän pikkupihalle syömään sitten ne taimet, jotka ovat jäänyt tähteeksi myyrien jäljiltä...
Fasaaneiden lisäksi näin kerran palokärjen. En muista sellaistakaan aikaisemmin nähneeni. Jotkut ovat kertoneet bonganneensa kotiparvekkeelta kotkiakin, mutta minä en ole sellaista päässyt vielä todistamaan - edes tuolla rannalla tallustellessani. Helsingin keskustassa kyllä olen kuullut huuhkajan huhuilevan.
Hirviä en ole Lauttasaaressa vielä nähnyt, mutta eräs tuttavani kertoi bonganneensa sellaisenkin saarella ihan parvekkeensa alla. Sellaisen kanssa olen ollut siellä Savossa kyllä pikkutyttönä ihan parin metrin tuijotusetäisyydellä, kun olin fillaroimassa ensimmäistä kertaa omaa mainostenjakolenkkiäni ja eksyin vähän harvemmin asutulle tielle.
Luonto on siis lähellä kaupungissakin! Turhaan Helsingin ulkopuolella asuvat naureskelevat sille, että asuisimme jotenkin luonnosta erillään :)
Onko sinulla kokemuksia siitä, kuinka luonto tulee lähelle kaupungissakin?
***
Lopuksi perjantain kunniaksi linkki aivan loistavaan juttuun, joka tuli eilen Positiivareiden Ajatusten Aamiaisen mukana - Haluatko olla valas vai merenneito? Sopii varsinkin kaikille oman vartalonsa kanssa kamppaileville naisille :)
Metsämyyrän ja lumikon kuva - by Ari Kuusela - http://www.sll.fi/varsinais-suomi/kuvablogi/nisakassivu
Kotihiiren kuva - http://fi.wikipedia.org/wiki/Kotihiiri
13 kommenttia:
Meidän takapihalla asuu noin 20 citykania, varsin leppoisissa tiloissa kallion sisällä olevissa onkaloissa..Koiria lenkittäessä tuossa Lintsin kulmalla olen nähnyt fasaaneja (!), samoin Käpylän kulmilla eli Kalliossa on elämää..
Joo, kyllä kaupungissakin tulee luonto lähelle (joskus nähnyt vähän liiankin läheltä ison rotan, se ei ollut kovin kivaa). Ne villikanit on kyllä söpöjä...
Etu-Töölössä kun asuttiin niin siellä se huuhkaja huhuili, aika jännää. Tässä surffaillessani ihastelen meidän tammessa leikkiviä pulskia oravia. Nekin tulee välillä pikkasen liiankin lähelle kesällä...:)
Kyllä! Asuin 20 vuotta Keskuspuiston läheisyydessä (7 km keskustasta), enkä todellakaan ymmärtänyt kommentteja betonihelsingistä. Siellä näkyi fasaaneja, joita pienenä riikinkukoiksi sanoin, oravia, päästäisiä, lintuja jos jonkin sorttista (jopa lepakoita), jäniksiä, ketunkin näin, jnejne.
Olen asunut myös Töölössä ja Kalliossa sekä nyt itä-h:gissä ja kaikkialla on kovasti luontoelämää. Palokärkiä, haukkoja ja huuhkajia nähty, samoin rusakoita, jäniksiä ja vapaana kulkevia kissoja sekä tietenkin omistajiensa kanssa kulkevia koiria ja frettejä sekä poliisiheppoja ;)
Citykaneja on täällä enemmän kuin tarpeeksi, ottaisin mielelläni vastaan citykaninnahkaisen karvahatun.
Olen nähnyt pari kettua, hiiriä, myyriä, jäniksiä, fasaaneja sekä kaikenlaisia lintuja. Onpa sitä joskus tullut vastaan valkoselkätikkakin ja palokärki. Että kyllä sitä luontoa täällä Helsingin kantakaupungissa riittää!
Ja vielä: Jos hiiriä tai myyriä pyydystää elävänä, ne pitäisi viedä vähintään kilometrin päähän jotta ne eivät sitten tule takaisin.
Mikaela, citykanien elämä kuulostaa leppoisalta :)
Riehu, minä en muista rottia nähneeni koskaan Suomessa. Siis luonnossa, kesyrottia kyllä :) Minä kuulin tuota huuhkajan huhuilua Kampissa odottaessani bussia siinä Kampin keskuksen kulmalla.
Chatrin, jep, ei todellakaan voi sanoa Helsinkiä paikaksi, jossa luontoa ei nää. Lepakot on muuten ihania ja niistä tulee aina hauska fiilis kun sellaisen jossain näkee hujahtavan yön pimeydessä :)
Anzi, ihan oikeastiko olet nähnyt täällä valkoselkätikan? Huh!
En varmaan ihan kilometrin päähän ole noita hiiriä ja myyriä kuskannut, mutta tuonne rantojen pöpelikköihin, jossa niillä edes jonkinlaiset mahdollisuudet olisi selvitä hengissä. Asutusta kuitenkin on sen verran paljon välissä, että olisi aika outoa jos tulisivat takaisin juuri samaan paikkaan.
Se valkoselkätikka taisi kyllä olla Espoossa. Mutta juu, sellainen on bongattu!
Ooh, lumikot ovat kauniita!
Meilläkin on luonto lähellä - kerran baarista tullessani ulko-oveni edessä istui iso jänis, ja toisen kerran pyörätiellä istuskeli kettu. Ja niitä fasaaneja kyllä piisaa kesäisin, pitävät ihan kamalaa ääntä. Mietinkin tässä yhtenä päivänä että miten ne mahtaa talvehtia?
Anzi, tuollainen on tosi vautsivau! Sen verran harvinaista on tuollaisia nähdä :)
Anne, lumikot on kyllä ehdottomasti yksiä kauneimpia otuksia!
Fasaaneista löysin googlaamalla tällaisen tiedon:
"Fasaanit ja pakkanen
Fasaaneilla on poikkeuksellinen kyky selvitä kovasta pakkasesta. Ne vetäytyvät puun oksille ja torkkuvat liikkumatta ja syömättä odottaen pakkasen lauhtumista. Tänä aikana ne voivat menettää painoaan jopa 40% ja silti selviytyä. Paasto voi kestää noin viikon, minkä jälkeen niiden on yritettävä hakea ravintoa riippumatta siitä, jatkuuko pakkanen vai ei. Kovilla pakkasilla fasaanille kelpaa myös kuollut lajitoveri."
http://virtuoosi.pkky.fi/materiaalit/tekniikka_ja_liikenne/riista/fasaani/fasaan/kaytta.html
Apuaaaa, mulla on jyrsijäkammo. Olisin varmaan kuollut pystyyn nähdessäni noita hiiriä..Onneksi en sellaisiin ole täällä Oulussa törmännyt. Noita oravia sinkoilee kyllä pitkin Oulun katuja sitten sitäkin enemmän, mutta ne eivät minua onneksi haittaa. Kunhan eivät nenälle hypi :D Kerran muuten nähtiin kaverin kanssa kettu Helsingissä tienposkessa, kun tultiin kävellen Hartwall-areenalta.
Ravenwaves, vai jyrsijäkammo? Minä en ole ikinä sellaista kammoa ymmärtänyt, nuo pienet vipeltäjät kun ovat mielestäni niin söpöjä :) Mutta tiedän muitakin jotka suurin piirtein pyörtyvät kun vain kuulevatkin mainittavan hiiristä...
Sullahan pyörii täällä luontofilminäytös ;). Suomi on onneksi vielä niin suomi että Helsingissäkin luonto on olemassa. Se on hyvä.
Tuuluska, mulla on pyörinyt livenä luontofilmi täällä kotona :) Mutta on todella kiva, että luontoa vielä on. Jopa pääkaupunkiseudulla :)
Lähetä kommentti